Aikuisiän ADHD

Vierailija kirjoitti:

Ja all time favourite. Bill Gates. Hänellä on myös ADHD. ADHD ei ole rajoite, jos ympäristö ja kiinnostuksen kohteet ovat sopivia.

Eikä se ole edes sairaus tai häiriö. Siitä toki tulee häiriö, kun pitää koittaa elää ja olla sen mukaan miten keskimääräinen ihminenkin elää eikä saa esim. elää oman vuorokausirytmin tai järjestyksen mukaan. Monilla menestyvillä ihmisillä on adhd tai joku muu neuroepätyypillisyys. Se on ilmiselvästi yksi evoluution hienoista keksinnöistä. Adhd on luovat aivot ja kyky katsoa laatikon ulkopuolelle ja alkaa tavoitella mitäjos -maailmoja ja tapahtumakulkuja. Osa niistä tuottaa sitten käsittämätöntä menestystä, läheskään kaikki ei, mutta silti niistä saa uusia taitoja ja ajatusväyliä. Ihmisten luovuutta pitäisikin kannustaa ja luottaa siihen. Vain luovuuden avulla ihminen on kehittynyt ja keksinyt uutta teknologiaa

Vierailija kirjoitti:

Ite oon 44v, Elvanse 30mg on kolmas ja minulle sopiva. Ilman lääkettä en saa juuri mitään aikaiseksi = makaan adhd-paralyysissa puhelinta selaten ja syöden vaikka päiviä, jos ei ole jotain täysin pakollista, kuten työt. Laitan Elvansen sängyn viereen yöpöydälle valmiiksi. Laitan kellon herättämään 06.30, otan lääkkeen ja sitten kykenenkin jo n.08.00 nousemaan. Kuukautiskierto ainakin minulla vaikuttaa lääkkeettömään vireystilaan. 

Mulla elvanseen haettiin korvausta kelalta useilla painavilla b lausunnoilla ja monen lääkärin mielipiteillä mutta en saanut korvausta läpi. Haetaan joskus uudestaan mutta onneksi on concertan lisäksi muitakin metyylifenidaatteja jotka vaikuttaa erilailla

Vierailija kirjoitti:

Onko teillä jokin tietty musiikki, joka auttaa keskittymään? 

Haluaisin saada vinkkejä kappaleista jotka toimivat. 

Kuuntelen mielelläni klassista, ja olen huomannut, että monet Mozartin ja Bachin teokset auttavat silloin, kun pitäisi tehdä kirjoittamista vaativia hommia koneella. 

 

Kyllä kuuntelen nappikuulokkeilla töissä klassista ja reggaeta ja monia hymnejä silloin kun luen ja opiskelen tms. Musiikki auttaa paljon keskittymään lääkkeiden lisäksi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suurin ongelma on, että pääni sisällä on niin vilkasta ja vauhdikasta, että oikeassa elämässä ei enää mikään kiinnosta eikä riitä voimia mihinkään. Lapsiperheessä tämä on aika ongelmallinen yhtälö...

Vanha kommentti, mutta voisiko joku samankaltaisista oireista kärsivä täsmentää mitä tarkoitetaan sillä, että pään sisällä on vilkasta? Uppoudutteko ajatuksiinne yms? Minä olen tosissani alkanut epäillä sairastavani joko ADHD:ta tai autismia.

Olen aikuinen nainen, ja minulla on ollut lapsesta asti erinäisiä ongelmia esim syömisen kanssa (ei kehonkuvaan liittyviä), mutta ei ylivilkkautta. Myös eräs minun lähisukulainen sai ADHD-diagnoosin, ja olen nyt tutkinut asiaa ja tosi moni oireista täsmää minuun. Selittäisi monta asiaa.

Mo

Jep mulla lääkkeet antaa kuin toiset aivot ja sunnuntain ratoksi tässä sain kaikki rästihommat tehtyä mitkä roikkuneet yli viikon. Ilman lääkkeitä vaan jumittaa ja pyörii väsyneenä ajatuksissa kun koittaa tehdä jotain ja aivot huutavat seuraavaa ajatusta vaikka edellinen kesken. Ei voi kun ihmetellä mihin pystyy stimulantin ja lääkkeen avulla

Yksityisellä pääsee nopeasti ja taas julkisella voi olla pitkäkin jono. Ilmeisesti pahimmillaan 4 vuotta ja tämä on ammattilaisen sanomana. Nimi jääköön sanomatta. Muttei kannata kärsiä sen vuoksi, rohkeasti hakemaan apua. Mikäli ei ole ADHD/ADD, niin sitten poissulkevalla tutkimuksella pystytään löytämään, jokin muu juurisyy. Sehän on tärkeintä. Elämä voi muuttua ja pystyy tekemään niitä asioita jotka ovat itselle tärkeitä ja ottamaan vastuun siitä oman elämänhallinnasta.

Spotify Psykopodiaa-podcast Nina Lyytinen 91. ADHD aikuisella Vieraana Sami Leppämäki kannattaa kuunnella, myös niiden jotka vielä pohtivat hakeako apua.

ADHD on niin muodikas ja trendaava diagnoosi, että se on tämän turhan hössötyksen, jonka olen nimennyt hypetyksen diskurssiksi, myötä mielestäni kokenut inflaation koko käsite. Pari sanasta nyt ihan alkuun, ja vaikka pohjustankin nämä omiin hyvin subjektiivisiin kokemuksiini, niin ne ovat argumentteina hyvin vahvoja, eli jos et pysty niitä kumoamaan, niin älä edes aloita mitään nillitystä.

Kohta 1- 

Jos sinun tarvitsee miettiä, onko sinulla ADHD, niin hyvin todennäköisesti ei ole. Se nimittäin yleensä on aika ilmeistä, eli sitä ei varsinaisesti tarvitse miettiä, onko se vai eikö

Sama juttu masennuksen kohdalla, ja oikeastaan kaikkien tuntemieni vakavien mielenterveysongelmien. Itse asiassa se siinä vähän käsittääkseni on se juttu, mikä tekee niistä ongelmia ja sairausluokituksen alaisia ts ne aiheuttavat kantajalleen niin suurta inhimillistä kärsimystä ja haittaavat niin huomattavasti hänen toimintakykyään, että hän niiden johdosta lähtee hakemaan apua itselleen. Näin minä ymmärrän, että asia etenisi loogisesti. En tiedä, missä kohtaa on tapahtunut sellainen valitettava väärinkäsitys, joka on johtanut tähän ihmeelliseen joukkopsykoosiin, jonka myötä jokaisella on mielestään ADHD. 

Kohta 2- 

ADHD- piirteet ovat liukuva jatkumo, eli jokaisella ihmisellä on niitä enemmän tai vähemmän. Mielestäni siinä kohtaa, kun puhutaan sairausluokitusta, niin relevanttia on se, millaista haittaa niistä on yksilön elämän kannalta koitunut, sillä olen vankasti sitä mieltä, että haitan pitää olla huomattavaa, jatkuvaa ja selkeästi ADHD-taipumuksista johtuvaa ennen, kun voidaan puhua diagnosoitavasta ADHD:sta.

En ymmärrä ollenkaan näitä poloisia, jotka jostain yksityiseltä ovat käyneet marnuamassa ja shoppailemassa itselleen diagnoosin, mutta sitten kun katsoo heidän henkilöhistoriaansa, niin se näyttää paperilla täysin normaalilta ts kyseinen kaveri on onnistunut täyttämään eri ikäkausien kehitystehtävät ja suoriutunut täysin normaaliin verrattavalla tavalla. Huom! En ollenkaan kiistä, etteikö tällaisen ihmisen ADHD-piirteet hyvinkin voi olla totta hänelle itselleen, mutta tulokset puhukoon puolestaan, eli vaikka piirteitä ehkä onkin, niin ei kyseessä voi mielestäni olla sairausluokituksen piiriin kuuluva ADHD:n muoto.

Vierailija kirjoitti:

Kiitos! Olen täysin samaa mieltä! En ala nillittämään, mutta haluan kommentoida erästä asiallisen tekstisi kohtaa: "En tiedä, missä kohtaa on tapahtunut sellainen valitettava väärinkäsitys, joka on johtanut tähän ihmeelliseen joukkopsykoosiin, jonka myötä jokaisella on mielestään ADHD. "

Tästä aiheesta on moni aivotutkija antanut haastetteluja; Minna Huotilainen on todennut, että monet kärsivät itse asiassa ADT:stä eli "itse aiheutetusta ADHD:sta" (attention deficit trait). Ollaan koko ajan "hälyssä" eli on aiempia aikoja enemmän ärsykkeitä koko ajan, ja ihminen nettiä ja viestintäsovelluksia käyttäessään "kouluttaa" aivonsa haluamaan koko ajan jotakin reagoitavaa. Eli itse luomme tilanteen, jossa romaaniin keskittyminen on jo lähes ylivoimaista. Lisäksi työelämä on täynnä ärsykkeitä, mikä on oikeastaan itsestään selvää, jos mietitään esim. yhteiskäyttö- ja avokonttori-tyyppisiä työtiloja. Minkäänlainen keskittymistä vaativa tietotyö (asiantuntijatyö, ajatustyö jne.) ei luonnistu hollituvassa. Lisäksi suuri osa itse-itsellään-adhd:ta/add:tä-epäilevistä mutta jotka ovat, kuten toteat "henkilöhistorialtaan normaaleja" on korkeasti koulutettuja, jotka ovat käyneet pitkän prässin läpi, joille työelämä on vielä pahempaa prässiä, vaatimustaso ja tehovaatimukset kasvaneet, luvassa vain määräaikaisuutta määräaikaisuuden jälkeen, tai taiteilua yt:tten lomassa, minkä lisäksi työaika leviää vapaa-ajalle. Stressi tuhoaa aivoja niiltä osin, kun jatkuva älypuhelimen ja koko internetin avaruuden tarjoamien ärsykkeiden läsnäolo ei ole tuhonnut. 

Ja kun normaali ihminen alkaa rasittuessaan kokea, ettei hän pärjää, hän tietenkin vastuuntuntoisena ihmisenä alkaa miettiä: "Mikä minussa on vikana?" ja lähtee etsimään ongelmaa itsestään, ja siihen selitystä sitten siitä kulloisestakin "dogmista". Nykyisen median ja sosiaalisen median (jotka alkavat olla aika lailla yksi ja sama) ansaintalogiikka perustuu noihin "trendauksiin" ja "puheenaiheisiin", eivätkä toimittajat ole välttämättä kovin vastuullisia etsiessään haastateltavia ja valitessaan juttuihinsa näkökulmia. Ihminen yksilönä haluaa vastauksen kysymykseensä, mikä hänessä on vikana, miksi hän ei sopeudu, miksi hän ei pysty samaan kuin joskus aiemmin tai asioihin, joihin hänen työkaverinsa pystyvät, ja (sosiaalinen) media tarjoilee sitten tuota ratkaisua. Hyvin moni ihminen sitten epätoivoissaan tarttuu tuohon selitykseen "oljenkortena".

Tämän lisäksi on mahdollista, että monet muista ongelmista tai häiriöistä kärsivät ihmiset eivät saa apua ongelmiensa alkusyihin kun taas kriteerit täyttävään impulsiiviseen käytökseen on tarjolla lääkettä. Kokonaan oma kysymyksensä on se, missä määrin esim. persoonallisuushäiriöistä kärsivät ihmiset väärinkäyttävät tuota trendaavaa ADHD:ta sikäli, että he selittävät impulsiivisuutensa, huonon käytöksensä ja sopeutumisongelmansa tuolla tarkkaavaisuushäiriöllä, kun ongelma on jossain syvemmällä.

Sekä ADT ja oman uupumuksen selityksen etsiminen ADHD:sta että ADHD-diagnoosin väärinkäyttäminen huonon käytöksen perusteluksi vääristävät kuvaa ADHD:n yleisyydestä ja ennen muuta valitettavasti vievät resursseja pois ADHD:sta aidosti kärsiviltä ihmisiltä - olipa kyse sote-alan resursseista tai muun yhteiskunnan empatiasta. 

x

Kuinka pitkät jonot tampereella on MIEPÄ palvelun kautta? Olen itse nyt kolmatta kuukautta jonossa ja lääkäri sano, kun jonoon laitettiin että nopeasti hoituu ja etähaastattelulla. Eipä ole vielä hoitunut

En haluaisi että vanhempiani haastatellaan, onko se ihan välttämätön osa diagnoosia? Olen 38v, ei minun lapsuusaikana kovin tarkasti mitään kirjattu paitsi kasvu ja rokotukset. Koulu oli lapsena mieleistä ja sujui helposti, haasteita tuli vasta vanhemmiten kun opinnot vaikeutui ja olisi vaatinut enemmän pitkäjänteisyyttä.

On se ihan välttämätöntä, suorastaan yksi tärkeimmistä asioista on selvittää onko adhd oireilua ollut jo lapsena. Se ei nimittäin voi puhjeta vasta aikuisena. Esimerkiksi itselläni koko lapsuuteni oli päämäärätöntä kohellusta, eikä se siitä koskaan miksikään muuksi muuttunut. Vasta lääkityksen myötä sain kiinni elämänhallinnasta.

Vierailija kirjoitti:

Lääkäri sanoi ettei ole mitään ongelmaa koska on AMK käyty läpi kuitenkin.

Jos sitte yksityiselle menis , ja jos ne sattus vähä kuunteleen enemmän kuin 5min.

Koko elämä sekasin mutta koulussa helposti tentit läpi.

Olettekohan olleet lääkärin kanssa samalla aaltopituudella? Yleensä kysytään oireiden vaikutuksesta arkielämään. Siihen voi sisältyä koulunkäynti, mutta siellä puhutaan muustakin. Millaisia arkea haittaavia oireita on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suurin ongelma on, että pääni sisällä on niin vilkasta ja vauhdikasta, että oikeassa elämässä ei enää mikään kiinnosta eikä riitä voimia mihinkään. Lapsiperheessä tämä on aika ongelmallinen yhtälö...

Vanha kommentti, mutta voisiko joku samankaltaisista oireista kärsivä täsmentää mitä tarkoitetaan sillä, että pään sisällä on vilkasta? Uppoudutteko ajatuksiinne yms? Minä olen tosissani alkanut epäillä sairastavani joko ADHD:ta tai autismia.

Olen aikuinen nainen, ja minulla on ollut lapsesta asti erinäisiä ongelmia esim syömisen kanssa (ei kehonkuvaan liittyviä), mutta ei ylivilkkautta. Myös eräs minun lähisukulainen sai ADHD-diagnoosin, ja olen nyt tutkinut asiaa ja tosi moni oireista täsmää minuun.

"Jep mulla lääkkeet antaa kuin toiset aivot ja sunnuntain ratoksi tässä sain kaikki rästihommat tehtyä mitkä roikkuneet yli viikon. Ilman lääkkeitä vaan jumittaa ja pyörii väsyneenä ajatuksissa kun koittaa tehdä jotain ja aivot huutavat seuraavaa ajatusta vaikka edellinen kesken. Ei voi kun ihmetellä mihin pystyy stimulantin ja lääkkeen avulla"

Tämä... se lääkkeen vaikutus ikäänkuin yllättää joka kerta, kun yhtäkiä kykenee kotiaskareisiin ja kaikki tulee hoidettua ja järkevässä järjestyksessä. 

Vierailija kirjoitti:

En haluaisi että vanhempiani haastatellaan, onko se ihan välttämätön osa diagnoosia? Olen 38v, ei minun lapsuusaikana kovin tarkasti mitään kirjattu paitsi kasvu ja rokotukset. Koulu oli lapsena mieleistä ja sujui helposti, haasteita tuli vasta vanhemmiten kun opinnot vaikeutui ja olisi vaatinut enemmän pitkäjänteisyyttä.

Ei ole välttämätöntä.