Aikuisiän ADHD

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huomio! Täällä kirjoittaa epätoivoinen ihminen, jonka olisi pakko saada itsenäisesti tehtävää työtä nyt kesällä tehtyä, mutta aloittamisen vaikeus on suunnaton! Kaikki lailliset keinot ja vinkit kuullaan ja otetaan huomioon!

Arsenaalissa tällä hetkellä usean vuoden terapiassa harjoitetut mindfullness-tekniikat (aamumeditaatio yms.), positiivisen ajattelun keinot, tehtävälistat (näitä voisi kyllä kehittää selkeämmiksi), kahvi ja lääkkeinä Elvanse pääasiassa, resepti myös Medikinetille.

Mutta mikään ei tunnu auttavan! Kun yrittää aloittaa hommia, hetken päästä on jo niin epätoivoista, kun aivot kehittelevät draamatarinaa siitä, että kaikki muut ovat tuolla ulkona jäätelöä syömässä ja nauttimassa kesästä ja sinä olet yksin täällä pakertamassa! Eikä asiaa auta muutenkaan tämä deadlinetön, itseohjautuvuutta suuresti vaativa kesätyöskentely.

Kaikki apu tervetullutta! Nyt on tosi kyseessä, en jaksa enää tätä tahmeutta! 😅

Rutiinit käyttöön. Aamulla rasittavalle lenkille tai kuntosalille, sieltä palatessa kuvittele, että olet työmatkalla ja nautit työpaikalla aamiaisen.  Sitten aamiaisen jälkeen alat töihin, mietit, mitä pitäisi tehdä tänään. Jos tehtävä on suuri, mietit sieltä jonkun pienen osatehtävän ja teet sen. Laitat tietokoneesta hälytyksen soimaan esim. 15 minuutin päähän, jonka jälkeen pidät pienen jumppatuokion. Sitten taas työn touhuun. Jos ajatukset alkaa harhailla, kirjoitat ne ylös paperille ja sanot itsellesi, että hoidan nämä illlalla.  Jos sinulla on lääkitys adhd:hen, käytä sitä(kin)

Kiitos! Pitäisi myöntää rehellisesti itselle nyt, että urheilen liian vähän. Olen liikkunut aiemmin paljonkin, mutta jostakin kumman syystä joidenkin vuosien takainen burn out aiheutti sen, että (hiki)liikunta tuntuu myös vaikealta aloittaa ja ahdistaa. En itsekään ymmärrä, että mistä tämä johtuu - etenkin kun tiedän, että liikkuminen on ollut minulle aina suuri apu adhd-oireisiin. En tiedä, että ehtikö loppuunpalamisen aikana levätessä liikuntarutiini vain keskeytyä sen verran pitkäksi aikaa, että rutiini pitäisi herätellä uudestaan. Olen kyllä tehnyt kävelyitä ja liikkunut kevyesti, mutta tiedän, että olisi hyvä saada myös ihan kunnon hikiliikuntaa. En ymmärrä itseäni tässä, kun tosiaan urheilu on ollut minulle pitkään tärkeä osa elämää. Jokin kummallinen kynnys vain on hikiliikuntaan.

Kirjoitan tässä nyt itselleni auki toimintasuunnitelmaa 😅 mutta voisin huomenna tehdä niin, että laotan "kunnon" urheilukamppeet päälle ja käyn silti yhä vain kävelemässä. Seuraavana päivänä laitan taas urheiluvaatteet ja käyn taas kävelemässä, mutta hölkkään vaikka vain kahden katulampun välisen matkan. Ja joka päivä pidennän ihan pikkuisen ja jos tuntuu siltä, jokin päivä voi jatkossakin olla pelkkä kävelypäivä.

Voisi pohtia jonkin muunkin liikuntalajin harrastamista. Luulen, että tuo hölkkä on itselle paras nyt että saisin edes jotenkin taas liikkumisesta kiinni, kun se on ollut pitkäaikaisin liikuntaharrastukseni ja uskon, että rutiini tulisi aika pian takaisin.

Niin,ja pitäisi päästä lähdölle aika aikaisin aamulla. Olen herkkä lämmölle, ja tuntuu että jos on vähänkään lämpimämpi päivä, en meinaa jaksaa edes kävellä (tämä ollut aina huolimatta kuntotasosta!)

juuri noin! Pikkuhiljaa eteenpäin. Ei ole väliä onko ollut pitkä aika liikunnasta vai ei, nyt voi aloittaa sen uudestaan. Olen kuullut, että meillä adhd:eillä liikunta saa erityisesti aikaan dopamiinieritystä, joten varmasti pienikin liikuntasuoritus auttaa ja kun sen ajoittaa aamuun, niin se dopamiinin lisääntynyt eritys ikäänkuin ohjelmoi aivot ja koko loppupäivän energiatason ja keskittymistason. Toimii ainakin minulla. Ja tärkeintä on, että löydät itsellesi mieluisan liikuntamuodon. Minulle se on kuntosali, mutta toisinaan se on kävelylenkki tässä lähiteinoilla samalla jotain äänikirjaa kuunellen. Usein äänikirjana on joku opiskelemani aiheen mukainen ääniluento tai vastaava. Helposti sujahdan siinä vahingossa keskittyneeseen tilaan ja kun tulen takaisin kotiin, niin eipä sitä sitten päässä oikein muuta ole kuin se aihe, jota kuunteli.

Olen myös ollut tarkkana siitä ettei perheenjäsenet tai muut läheiset häiritse minua silloin kun teen töitä tai opiskelen. Ei saa tulla edes kysymään tulenko kahville. Vain jos talo on evakuoitav tai jotain täytyy mennä elvyttämään, niin saa häiritä. Jos minua häiritään, niin sitten se keskittymismoodi menee ja olen ihan hukassa koko loppupäivän. Tämä pätee vain opiskelussa, työnteossa ei mitään ongelmaa, jos joku häiriköi.

joo ja ei ne pillerit mitään ratkaisua tuo, mutta kyllä ne auttaa  ainakin joitakin, mutta tuossakin asiassa pitää mennä eteenpäin itseä kuulostellen: ei kaikki toimi kaikille.

Hei, osaisiko joku auttaa? Miten minun siis pitää toimia, kun minulle tehtiin kaupungin mielenterveyspalveluissa tutkimukset, joiden jälkeen hoitosuhde siirrettiin yths:lle. Nyt kun en enää ole opiskelija, miten saan uusittua reseptit/mistä saan hoitokontaktin? Otanko jälleen yhteyttä kaupungin terveyspalveluihin? En ole töissä tällä hetkellä

Vierailija kirjoitti:

Hei, osaisiko joku auttaa? Miten minun siis pitää toimia, kun minulle tehtiin kaupungin mielenterveyspalveluissa tutkimukset, joiden jälkeen hoitosuhde siirrettiin yths:lle. Nyt kun en enää ole opiskelija, miten saan uusittua reseptit/mistä saan hoitokontaktin? Otanko jälleen yhteyttä kaupungin terveyspalveluihin? En ole töissä tällä hetkellä

jos hoitosuhde on siiretty yths:lle, niin tietenkin sitten yths:llä uusit reseptit ja saat hoitokontaktin

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisko joku kertoa mitä eroa epävakaalla persoonallisuushäiriöllä ja adhd:lla on keskenään? Niissähän on aika lailla samat ydinoireet. Ystävällä on diagnosoitu epävakaa persoonallisuushäiriö, joka ensin diagnosoitiin adhd:na. 

En tiedä. Minulle on vain sanottu, että olen poikkeuksellisen kyvykäs ja poissuljettu kaikki mielialahäiriöt, mitä ymmärtääkseni epävakaa persoonallisuushäiriö on. ADHD on taas aivojen kehityshäiriö, joka oireilee eri ihmisillä eri tavalla, joten useimmat pärjää arjessa ihan tasapainoisesti oireista huolimatta, kun on löytänyt parhaan toiminnonohjaukseen liittyvät rutiinit jne.

Häiriö? Ominaisuus. Evoluutio on kehittänyt erilaisia ihmistyyppejä, isossa ryhmässä on hyvä olla muutama, joka toimii suoraan impulssista puolustaakseen ryhmää ulkoiselta uhalta. Sotilaina on ADHD-tyypit pärjänneet hyvin, Sven Duvasta Lauri Törniin. Ryhmässä on hyvä olla erilaisia lahjakkuuksia. Luonnonvalinta pitää huolta myös siitä, ettei narsismitaipumus ihmiskunnasta lopu.

Kyllä se on pahimmillaan häiriö ja aiheuttaa niitä lisää.

Se on ominaisuus. Häiriöksi se on luokiteltu vain koska se ei sovi täydellisesti yhteiskunnan tarpeisiin ja odotuksiin. Esim iltavirkut ovat myös häiriöisiä ihmisiä, koska kaikkien muka pitäisi olla aamuvirkkuja. Lisäksi lääketieteellisessä systeemissä ominaisuuteen tuskin saa hoitoa. Siksi se pitää määritellä sairaudeksi.

Oletko adhd-vanhemman lapsi? Minä olen, ja tiedän että se on häiriö.

Itse en puhuisi adhd:sta edes pelkkänä häiriönä. Kyllä se on melkein kuin sairaus. Pilaa elämänlaatua niin paljon ja kattavasti että kyllä sitä voi sanoa olevansa sairas. Vaikka ei olisikaan virallinen termi.

Niiden adhd menestystarinoidenkin takana on varmasti hyvää sattumaa, muita ihmisiä, suotuisia olosuhteita ja itse vielä niin positiivisessa energiassa että se on mahdollista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisko joku kertoa mitä eroa epävakaalla persoonallisuushäiriöllä ja adhd:lla on keskenään? Niissähän on aika lailla samat ydinoireet. Ystävällä on diagnosoitu epävakaa persoonallisuushäiriö, joka ensin diagnosoitiin adhd:na. 

En tiedä. Minulle on vain sanottu, että olen poikkeuksellisen kyvykäs ja poissuljettu kaikki mielialahäiriöt, mitä ymmärtääkseni epävakaa persoonallisuushäiriö on. ADHD on taas aivojen kehityshäiriö, joka oireilee eri ihmisillä eri tavalla, joten useimmat pärjää arjessa ihan tasapainoisesti oireista huolimatta, kun on löytänyt parhaan toiminnonohjaukseen liittyvät rutiinit jne.

Häiriö? Ominaisuus. Evoluutio on kehittänyt erilaisia ihmistyyppejä, isossa ryhmässä on hyvä olla muutama, joka toimii suoraan impulssista puolustaakseen ryhmää ulkoiselta uhalta. Sotilaina on ADHD-tyypit pärjänneet hyvin, Sven Duvasta Lauri Törniin. Ryhmässä on hyvä olla erilaisia lahjakkuuksia. Luonnonvalinta pitää huolta myös siitä, ettei narsismitaipumus ihmiskunnasta lopu.

Kyllä se on pahimmillaan häiriö ja aiheuttaa niitä lisää.

Se on ominaisuus. Häiriöksi se on luokiteltu vain koska se ei sovi täydellisesti yhteiskunnan tarpeisiin ja odotuksiin. Esim iltavirkut ovat myös häiriöisiä ihmisiä, koska kaikkien muka pitäisi olla aamuvirkkuja. Lisäksi lääketieteellisessä systeemissä ominaisuuteen tuskin saa hoitoa. Siksi se pitää määritellä sairaudeksi.

Oletko adhd-vanhemman lapsi? Minä olen, ja tiedän että se on häiriö.

(eri kirjoittaja tässä) Olen itse adhd enkä koe sitä häiriönä. Toki se näkyy arjessa, mutta en koe, että jos esim. yhteiskunta haluaa olla tavassa x ja minä olen tavassa  y, niin se tekisi minusta häiriintyneen/häiriöisen.  ADHD-ihmisiä on aina ollut olemassa ja heillä on  ollut tärkeitäkin rooleja ihmisyhteisöissä. Nyky-yhteiskunnat eivät tue lahjakkuuksien olemassaoloa eivätkä anna heille tarpeeksi tilaa: ihmiset pyritään tasapäistämään. ADHD-ihmisille voi olla aika vaikeaa tottua elämään keskiverron vaatimusten mukaan, kun heistä olisi enempäänkin.  Se toki aiheuttaa erilaisia oireita, mutta ei oikeastaan sekään ole sen adh:n vika, eli hänen häiriönsä. Enemmänkin yhteiskunta on häiriintynyt, kun ei anna ihmisten olla omia itsejään.

Vierailija kirjoitti:

Itse en puhuisi adhd:sta edes pelkkänä häiriönä. Kyllä se on melkein kuin sairaus. Pilaa elämänlaatua niin paljon ja kattavasti että kyllä sitä voi sanoa olevansa sairas. Vaikka ei olisikaan virallinen termi.

Niiden adhd menestystarinoidenkin takana on varmasti hyvää sattumaa, muita ihmisiä, suotuisia olosuhteita ja itse vielä niin positiivisessa energiassa että se on mahdollista.

Minun elämänlaatuni parani huomattavasti kun lakkasin välittämättä siitä miten minun pitäisi elää ja aloin elää siten kuin minun pitäisi elää. Pakolliset asiat pyrkin hoitamaan miten pitää, eli maksan laskut eräpäivään mennessä ja jos työhaastatteluun pitää tehdä kirjallinen hakemus, niin teen sen. Pidän kiinni kuitenkin myös siitä ettei minun oikeuksiani poljeta kuten myös siitä etten itse polkisi toisten oikeuksia. En enää jaksa, halua, tai aio välittää siitä, että joku jossain kokee, että se miten elän on väärin.

Vierailija kirjoitti:

Itse en puhuisi adhd:sta edes pelkkänä häiriönä. Kyllä se on melkein kuin sairaus. Pilaa elämänlaatua niin paljon ja kattavasti että kyllä sitä voi sanoa olevansa sairas. Vaikka ei olisikaan virallinen termi.

Niiden adhd menestystarinoidenkin takana on varmasti hyvää sattumaa, muita ihmisiä, suotuisia olosuhteita ja itse vielä niin positiivisessa energiassa että se on mahdollista.

Tokihan on totta, että jokainen meistä katsoo ympäröivää elävää itsestään katsoen ja vertaa sitä omiin kokemuksiinsa, joten teen niin myös itse.

En koe tätä häiriöksi tai sairaudeksi. Olen keskimäärin muita 30-40 vuotiaita avoimempi ja muutosmyönteisempi. Minulla on myös sellaista synnynnäistä uteliaisuutta ja iloisuutta. Sen vuoksi nykyisen työelämän muutokset on itselleni olleet mieluisia, joten minulla ei ole esim. loppuunpalamista tai stressiä ollut näinä vuosina, vaikka olen työyhteisöni yksi tehokkaimmista tekijöitä.

Koen, etten olisi tällainen, ellei minulla olisi tätä ominaisuutta. Toki senkin kanssa on ollut omat haasteensa, mutta en ole oikeuttanut diagnoosilla (tai edes maininnut siitä kovinkaan monelle työyhteisössäni yleisten ennakkoluulojen vuoksi) käytöstäni vaan päinvastoin etsinyt haasteisiin ratkaisuja, jotka on pääosin rutiineja, rutiineja ja rutiineja.

Kyllähän adhd ihmisellä on niitä positiivisia ominaisuuksia. On niitä itsellänikin ja ne pitää tietysti muistaa.

Mutta ei kaikki ole noinkaan onnekkaita, että edes ovat työelämässä. Uskoisin että häiriösi haitta aste ei ole pahimmasta päästä, jos työelämäkin sujuu noin hyvin.

Sitten on niitä jotka ei jaksa siellä yksinkertaisessakaan työelämässä, niin kyllä se vaan on verrattavissa sairauteen.

Ja nimenomaan adhdn kanssa on enemmän stressiä ja loppuunpalamista eikä päinvastoin.

Omalla isällä on adhd ja hänen kahdella lapsella myös. Päällimmäisenä mieleen tulee nopeat mielenvaihtelut, herkästi kiukustuminen (ei väkivalta), ärtyneisyys, kiivastumiset, muiden ihmisten ymmärtämisen vaikeus, loukkaantumisherkkyys ja jyrkät mielipiteet. Tähän kyllä tuo lisämaustetta aspergerpiirteet. 

Kehon levottomuus, nopeasti kyllästyminen, ärsyyntyminen opettelemiseen, keskittymiskyvyn puute, jos ei mieluista. Parhaimmillaan taas saa keksimään ja kehittämään uutta, mistä tykkää jaksaa keskittyä täysillä. Sinnikkyyden tuoma menestys, mutta myös väärien päihteiden käyttö. Mieli saatava rauhottumaan lääkkeillä. 

Onnellisten tähtien alla syntyy nykyajan lapset, joille annetaan OIKEAT lääkkeet ja oikeat diagnoosit. Heillä on avaimet kädessä ihan mihin vain. 

terv. keski-ikäinen 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisko joku kertoa mitä eroa epävakaalla persoonallisuushäiriöllä ja adhd:lla on keskenään? Niissähän on aika lailla samat ydinoireet. Ystävällä on diagnosoitu epävakaa persoonallisuushäiriö, joka ensin diagnosoitiin adhd:na. 

En tiedä. Minulle on vain sanottu, että olen poikkeuksellisen kyvykäs ja poissuljettu kaikki mielialahäiriöt, mitä ymmärtääkseni epävakaa persoonallisuushäiriö on. ADHD on taas aivojen kehityshäiriö, joka oireilee eri ihmisillä eri tavalla, joten useimmat pärjää arjessa ihan tasapainoisesti oireista huolimatta, kun on löytänyt parhaan toiminnonohjaukseen liittyvät rutiinit jne.

Häiriö? Ominaisuus. Evoluutio on kehittänyt erilaisia ihmistyyppejä, isossa ryhmässä on hyvä olla muutama, joka toimii suoraan impulssista puolustaakseen ryhmää ulkoiselta uhalta. Sotilaina on ADHD-tyypit pärjänneet hyvin, Sven Duvasta Lauri Törniin. Ryhmässä on hyvä olla erilaisia lahjakkuuksia. Luonnonvalinta pitää huolta myös siitä, ettei narsismitaipumus ihmiskunnasta lopu.

Kyllä se on pahimmillaan häiriö ja aiheuttaa niitä lisää.

Se on ominaisuus. Häiriöksi se on luokiteltu vain koska se ei sovi täydellisesti yhteiskunnan tarpeisiin ja odotuksiin. Esim iltavirkut ovat myös häiriöisiä ihmisiä, koska kaikkien muka pitäisi olla aamuvirkkuja. Lisäksi lääketieteellisessä systeemissä ominaisuuteen tuskin saa hoitoa. Siksi se pitää määritellä sairaudeksi.

Oletko adhd-vanhemman lapsi? Minä olen, ja tiedän että se on häiriö.

(eri kirjoittaja tässä) Olen itse adhd enkä koe sitä häiriönä. Toki se näkyy arjessa, mutta en koe, että jos esim. yhteiskunta haluaa olla tavassa x ja minä olen tavassa  y, niin se tekisi minusta häiriintyneen/häiriöisen.  ADHD-ihmisiä on aina ollut olemassa ja heillä on  ollut tärkeitäkin rooleja ihmisyhteisöissä. Nyky-yhteiskunnat eivät tue lahjakkuuksien olemassaoloa eivätkä anna heille tarpeeksi tilaa: ihmiset pyritään tasapäistämään. ADHD-ihmisille voi olla aika vaikeaa tottua elämään keskiverron vaatimusten mukaan, kun heistä olisi enempäänkin.  Se toki aiheuttaa erilaisia oireita, mutta ei oikeastaan sekään ole sen adh:n vika, eli hänen häiriönsä. Enemmänkin yhteiskunta on häiriintynyt, kun ei anna ihmisten olla omia itsejään.

Entä kun ominaisuuteesi liittyy mt-ongelmia ja talouden hoidon ongelmia? Kun päädyt lastesi kanssa rahattomana, sairaana huonoihin oloihin, joille ei osaa tehdä mitään? Kun haet seuraa muista samankaltaisista, joilla voi päällisin puolin mennä paremmin, mutta kuppi kaatuu, epämääräiset miehet vaihtuu ja yhtä oireiset lapset joutuvat hunningolle?

Nytkin eräs sukulainen yrittää saada maapalloa pyörimään omaan suuntaansa, ja kiukuttelee kaikille kun se ei onnistu.

Onneksi, vankilatkin on täynnä vaikeita adhd-tapauksia.

Nämä ovat kärjistettyjä esimerkkejä, mutta ensin mainitut olen kokenut itse. Elämään sisältyi kulttuuria ja mielikuvitusta, mutta myös kaltoinkohtelua, fyysistä ja psyykkistä väkivaltaa ja yleistä kurjuutta.

Normaalia pintaa kiillottavat, oireilevat ex-appivanhemmat ovat heittäneet taakan lastensa harteille ja tulos on todella ruma.

Vierailija kirjoitti:

Voiko ADHD tapaus olla lähihoitaja ym. hoitoalan työntekijä? Kokemuksia? Kuulostaa ainakin pelottavalta yhdistelmältä.

Mitä ihmettä? Minkä takia se on mielestäsi pelottava yhdistelmä?!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisko joku kertoa mitä eroa epävakaalla persoonallisuushäiriöllä ja adhd:lla on keskenään? Niissähän on aika lailla samat ydinoireet. Ystävällä on diagnosoitu epävakaa persoonallisuushäiriö, joka ensin diagnosoitiin adhd:na. 

En tiedä. Minulle on vain sanottu, että olen poikkeuksellisen kyvykäs ja poissuljettu kaikki mielialahäiriöt, mitä ymmärtääkseni epävakaa persoonallisuushäiriö on. ADHD on taas aivojen kehityshäiriö, joka oireilee eri ihmisillä eri tavalla, joten useimmat pärjää arjessa ihan tasapainoisesti oireista huolimatta, kun on löytänyt parhaan toiminnonohjaukseen liittyvät rutiinit jne.

Häiriö? Ominaisuus. Evoluutio on kehittänyt erilaisia ihmistyyppejä, isossa ryhmässä on hyvä olla muutama, joka toimii suoraan impulssista puolustaakseen ryhmää ulkoiselta uhalta. Sotilaina on ADHD-tyypit pärjänneet hyvin, Sven Duvasta Lauri Törniin. Ryhmässä on hyvä olla erilaisia lahjakkuuksia. Luonnonvalinta pitää huolta myös siitä, ettei narsismitaipumus ihmiskunnasta lopu.

Kyllä se on pahimmillaan häiriö ja aiheuttaa niitä lisää.

Se on ominaisuus. Häiriöksi se on luokiteltu vain koska se ei sovi täydellisesti yhteiskunnan tarpeisiin ja odotuksiin. Esim iltavirkut ovat myös häiriöisiä ihmisiä, koska kaikkien muka pitäisi olla aamuvirkkuja. Lisäksi lääketieteellisessä systeemissä ominaisuuteen tuskin saa hoitoa. Siksi se pitää määritellä sairaudeksi.

Oletko adhd-vanhemman lapsi? Minä olen, ja tiedän että se on häiriö.

(eri kirjoittaja tässä) Olen itse adhd enkä koe sitä häiriönä. Toki se näkyy arjessa, mutta en koe, että jos esim. yhteiskunta haluaa olla tavassa x ja minä olen tavassa  y, niin se tekisi minusta häiriintyneen/häiriöisen.  ADHD-ihmisiä on aina ollut olemassa ja heillä on  ollut tärkeitäkin rooleja ihmisyhteisöissä. Nyky-yhteiskunnat eivät tue lahjakkuuksien olemassaoloa eivätkä anna heille tarpeeksi tilaa: ihmiset pyritään tasapäistämään. ADHD-ihmisille voi olla aika vaikeaa tottua elämään keskiverron vaatimusten mukaan, kun heistä olisi enempäänkin.  Se toki aiheuttaa erilaisia oireita, mutta ei oikeastaan sekään ole sen adh:n vika, eli hänen häiriönsä. Enemmänkin yhteiskunta on häiriintynyt, kun ei anna ihmisten olla omia itsejään.

Entä kun ominaisuuteesi liittyy mt-ongelmia ja talouden hoidon ongelmia? Kun päädyt lastesi kanssa rahattomana, sairaana huonoihin oloihin, joille ei osaa tehdä mitään? Kun haet seuraa muista samankaltaisista, joilla voi päällisin puolin mennä paremmin, mutta kuppi kaatuu, epämääräiset miehet vaihtuu ja yhtä oireiset lapset joutuvat hunningolle?

Nytkin eräs sukulainen yrittää saada maapalloa pyörimään omaan suuntaansa, ja kiukuttelee kaikille kun se ei onnistu.

Onneksi, vankilatkin on täynnä vaikeita adhd-tapauksia.

Nämä ovat kärjistettyjä esimerkkejä, mutta ensin mainitut olen kokenut itse. Elämään sisältyi kulttuuria ja mielikuvitusta, mutta myös kaltoinkohtelua, fyysistä ja psyykkistä väkivaltaa ja yleistä kurjuutta.

Normaalia pintaa kiillottavat, oireilevat ex-appivanhemmat ovat heittäneet taakan lastensa harteille ja tulos on todella ruma.

Liitännäissairaudet ovat liitännäissairauksia, eivät adhd. Minulla ei ole liitännäissairauksia ja tutkimuksissa todettiin, että olen myös tavanomaista empaattisempi. Osaan olla myös hienotunteinen (en ole ollut aina! Lapsena en tajunnut tätä taitoa, että miksi ei voi vaan kysyä suoraan, vaikka, että kuulin juorun, että isäsi on alkoholisti, onko se totta. Minulle tuo oli vain kysymys vailla tuomitsemista, mutta kysyjä sitten kokee usein toisin). Toimin hyvin etenkin äkillisissä tilanteissa ja selviän niistä. Minut on yritetty ryöstää, ei onnistunut, koska ryöstäjä meni hämilleen vastauksestani ja pääsin pakoon. Se kaikki tulee selkäytimestä. Sitä en siedä, jos minua kohdellaan kaltoin enkä epäröi puolustaa itseäni, mutta se ei ole sellaista, että tekisin jotain laitonta, vaan en epäröi viesä asiaa välittömästi esim. poliisille tietoon ja sitten vaatia tapauksen tutkimista ja sanktioita. En epäröi myöskään puolustaa muita, en hyväksy epätasa-arvoisuutta. Usein, etenkin, jos vastassa on joku puolivirallinen instanssi, se kostetaan minulle, mutta osaan varautua siihen aina ennalta. En siis ole mikään lattiamatto, jonka yli voi kävellä.

Mieleni on tutkittu adhd tutkimuksissa ja olen siltä osin terve. On vaikeuksia olla päihderiippuvaisten ihmisten seurassa, se rajaa pois monet ihmiset, mutta toisaalta en kaipaa mitään suurensuurta ystäväpiiriä. Enkä jaksaisikaan mitään jatkuvaa hälinää tai sosiaalisuutta (olen inattentiivinen)

ALussa kirjoitin liitännäissairauksista. Ajattelepa, että monelle adhd:lle niitä alkaa syntyä sen vuoksi, kun yhteiskunta ja etenkin koulu alkaa muokata adht:ta sopimaan muottiin. Se on ahdistavaa. Sellainen voi aiheuttaa kaikenlaista. Varmasti moni vankilassa oleva adhd ei koskaan olisi sinne joutunut, jos häntä olisi tuettu posiitivisesti olemaan juuri sitä mitä on ja autettu häntä löytämään oman itsensä positiiviset puolet ja tekemään niiden avulla uraa.

Jos on diagnosoitu adhd, mistä tietää saako edes lääkärinlupaa ajokorttia varten? Jos ei ole lääkitystä ja oireet on kohtalaiset, niin jääkö koko kortti saamatta, olisiko kokemuksia kellään?

Kyllä on kokemusta. Ei niin hyvää etteikö huonoakaan. Minä syntynyt vm1986 kärsin koko nuoruuteni jumalattomasta LEVOTTOMUUDESTA aivan älyttömästä mutta tohon aikaan pojat oli poikia ja tytöt tyttöjä. Mulla todettiin aikuis iällä kun olin jo 31v joten voitte kuvitella millaisia ongelmia törmännyt minuun ja käytökseeni johtuen olen itse SEN KYLLÄ aina tiennyt että mulla rattaat vähän turhankin SPEEDILLÄ MENEE.

nykyään fyysiset levottomuudet minimissä joskus yksin kun olen päästelen kunnolla menemään :). Toisekseen paskempi homma on se että se on vaihtunut IHMISEN PÄÄN SISÄISEKSI se fyysinen levottomuus eli pää on kuin hurrikaani. Ja itse tutkimuksiin. HALUSIN AIKOINAAN KOSKA HALUSIN DIAGNOOSIN JA VAIKUTTI KAIKKIIN PARISUHTEISIIN joissa olin ollut koska toinen osapuoli ei aina tajunnut. 

Tukimuksiin venasin 2vuotta julkisella puolella jonka ajan olin raittiina jotta saadaan PUHTAAT PAPERIT

NO entäpä sitten 1vja7kk tehtiin tutkimuksia joskus viikottain välillä kahden välein joskus PÄIVIÄ PUTKEEN. kaiken maailman liput laput psykologit yms psykiatrit ja muut päälle.

No mitäpä kostuin tutkimuksista kaikki TESTIT MENI MINUN KOHDALLA ÄÄRIPÄÄHÄN eli hyvä että max tulos riitti. lisäksi vanhempi oli tutkimuksissa mukana koska puhuttiin ihan sieltä vauva iästä saakka.

KOULUT meni näiin minulla. elikkä aluksi heti eskarissa vuosi pidempään koska olin liian villi sitten kouluun ja työpainotteiseen eli huh huh. OLIN NIIN LEVOTON ETTEI KOULUNPENKKI RIITTÄNYT mulle lisäksi opettajat soitteli kotiin että teidän poika on halukkaampi opettamaan kuin itse opettaja.

ja mitäkö sain LÄÄKKEEKSI EN VIELÄKÄÄN MITÄÄN MIKSIKÖ? SEN takia että joskus hamassa nuoruudessa ollut katkaisu hoidossa juomisen takia nytkin esim 1v7kk raittiina oltu ihan omasta halusta alko oli ongelma nuorena ei enää. Mitenkä nykyaika edelleen KUSESSA TOISINAAN ILMAN LÄÄKETTÄ koska vaihtoehto oli lääkkeenä toi helevetin mieliala lääke isolla annoksella eli VENLAFAXIN lääkäri totesi että tota otat aikuisiän diagnoosin takia. EN SUOSTUNUT entäs tämä päivä

tutkimuksista aikaa yli 4vuotta mitä nyt ENSIKUUSSA VIHDOIN LÄÄKÄRI JOKA ANTAA OIKEAN LÄÄKKEEN ja pystyn taas keskittymään niinkuin NORMAALI IHMINEN.

HELVETINMOINEN sekamelska tää teksti mutta pitkän taistelun olen käynyt byrokratian rattaita läpi tän taudin takia mitenkäs nykyaikana OIKEASTI DIAGNOOSIN SAA IHMINEN JOKA EI EDES SAIRASTA TÄTÄ ADHD.

Että kuule korpee ja ottaa päähän koska omat ongelmat monet niistä olisi vältetty ihan vain määräämällä tutkimuksiin jo ennen 5vuotis synttäreitä. VAAN EI!

Ei ADHD ole este ajokortille, varsinkaan jos on toimiva lääkitys. Ammattiajolupaakaan ei sen perusteella automaattisesti voi hylätä.

No tänne joku laittoi sen traficomin linkin josta kyllä sai sen kuvan että voi olla este. Ja lääkitystä ei ole, niinkuin sanoin.

Vierailija kirjoitti:

No tänne joku laittoi sen traficomin linkin josta kyllä sai sen kuvan että voi olla este. Ja lääkitystä ei ole, niinkuin sanoin.

Pitää arvioida aina yksilökohtaisesti, eivät voi evätä korttia siksi, että on dg. Ja tähän on oltava sitten myös yksityiskohtaiset perustelut liittyen juuri sinun toimintakykyysi ja sen hoitomahdollisuuksiin ka tästä virallinen lääkärinlausunto. Toisin sanoen hyvin vaikeaa on korttia evätä ainakaan ennen hoitomuotojen kokeilemista, jos muutenkaan.

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän adhd ihmisellä on niitä positiivisia ominaisuuksia. On niitä itsellänikin ja ne pitää tietysti muistaa.

Mutta ei kaikki ole noinkaan onnekkaita, että edes ovat työelämässä. Uskoisin että häiriösi haitta aste ei ole pahimmasta päästä, jos työelämäkin sujuu noin hyvin.

Sitten on niitä jotka ei jaksa siellä yksinkertaisessakaan työelämässä, niin kyllä se vaan on verrattavissa sairauteen.

Ja nimenomaan adhdn kanssa on enemmän stressiä ja loppuunpalamista eikä päinvastoin.

Kommentoit todennäköisesti aiemmin minun viestiini.

Kyllä, yksilö kokee oireensa eri tavalla ja meillä jokaisella on eri asteiset oireet. On myös totta, ettei omani ole pahimmasta päästä ja minut onkin todettu "poikkeuksellisen kyvykkääksi" ADHD henkilöksi.

Onnekseni olen ohjautunut opintoihin ja työelämään niitä reittejä pitkin, mitkä intuition mukaan olen ollut kykenevä sekä myöskin motivoitunut tekemään. Itselläni on kyky tehdä juuri tätä työtä tulee pitkälti piiiitkistä keskittymisen Flow-tiloista. Voisin verrata sitä yli 8km juoksulenkkeihin, kun askel vaan on kevyt ja maisemat vaihtuvat nopeasti ympärillä, ja sitten yhden äkin tajuat olevasi jo kotona.

Lähinnä siis koetan tuoda esille juurikin tuota yksilötasoa asiassa, että on vaarallista lausua koko diagnoosin saanutta ryhmää tarkoituksellisesti yleistäen, että kyse on lamaannuttavasta sairaudesta. Meitä on useita eri aloilla olevia ADHD henkilöitä taiteesta teknisiin aloihin, urheilusta politiikkaan, jotka olemme jopa kantapään kautta toimintamalleja nuoresta saakka oppien saavuttaneet sen, missä olemme tänään.

Yleinen ilmapiiri ei oman kokemukseni mukaan erityisesti perinteisillä aloilla ole valmis vielä julkiselle diagnoosille, jolloin ADHD henkilö alalle tullessaan joutuu vakuuttamaan muut kyvykkyydellään alalle. Se on aika raskasta itsessään, kun ottaa huomioon, ettei näin olisi, jos diagnoosia ei vaan mainitse.

Kaikki eivät lamaannu tai koe sitä sairautena, ja on ihan totta, ettei kaikki kykene samaan, mutta niinhän on neuronormatiiveillakin. Toki eri syistä. Eikö olisi kannustavampaa ajatella, ettemme itse loisi tai ylläpitäisi ajatusta lamaannuttavasta sairaudesta? Yhä useampi saisi mahdollisuuden ja kykenisi samalla työmäärällä saavuttamaan haluamallaan työuralla tavoitteitaan kuin neuronormatiivi, jos hän on siihen muutoin kykeneväinen.

Tämä on siis tausta-ajatuksena, ettei yleistetä - kumpikaan. Diagnoosin kirjo ja sen sisälle mahtuvat kyvyt ovat kuitenkin laidasta laitaan, ja siis todella laidasta laitaa - jopa ne todella kyvykkäät kannustavat onnistumisillaan muita diagnoosin saaneita. Jos diagnoosi saataisiin kääntymään myös mahdollisuudeksi, kun oikeat keinot saadaan sitä kautta käyttöön niin harvempi lamaantuisi sen saatuaan. Eikö se olisi myös yksilön inhimillisyyden ja arvon tarkoitus, että hän löytää merkityksen elämälleen? Harvalla lapsuudenhaave on ollut rikollisuus, päihteet tai Netflix ja sosiaaliturva ;)