Aikuisiän ADHD

Vierailija kirjoitti:

ADHD on lasten "sairaus", joka johtuu siitä, ettei lasta olla kielletty eikä asetettu rajoja. Aikuisiän ADHD on milleniaalien feikkisairaus minä-minä-minulle-kaikki-heti-nyt-tyyppisten luuserien ongelma, jotka ovat heränneet todelliseen maailmaan, eikä kaikki tapahdukaan omasta sängystä määkimällä, jos ollaan muutettu pois äidin helmoista ja joudutaankin tekemään vähän jotain itsekin oman elämänsä eteen. Tästähän syntyy heti ahdistus, kun kaikki ei tapahdu heti ja nyt ja pitää saada lääkitys vaikka oikea diagnoosi olisi; selkärangaton luuseri jäte.

Kuulostaa lähinnä siltä, että sinulla itselläsi on joku diagnoosi.

Unohdetaan nyt noi trollit.

Miettikää, mikä helpotus olisi diagnosoimattomalle se, että voisi esimerkiksi työkkäriin, terveyskeskukseen ja terapeutille sanoa, että minulla on adhd, voidaanko nähdä asiat sen kautta?

Itselleni tuupataan aina masennusdiagnoosia ja masennuslääkkeitä (toistuva masennus), vaikka en ole masentunut. Kai nyt masentunut itse tuntisi olevansa masentunut?

Kuinka moni teistä tuntee olonsa paremmaksi pimeässä? Itse pidän enemmän kaamosajasta, se antaa jotenkin vaan mulle rauhaa. Olen joskus miettinyt, että minun pitäisi ryhtyä yövartijaksi, niin työtkin sujuisivat helpommin :-)

Vierailija kirjoitti:

ADHD on lasten "sairaus", joka johtuu siitä, ettei lasta olla kielletty eikä asetettu rajoja. Aikuisiän ADHD on milleniaalien feikkisairaus minä-minä-minulle-kaikki-heti-nyt-tyyppisten luuserien ongelma, jotka ovat heränneet todelliseen maailmaan, eikä kaikki tapahdukaan omasta sängystä määkimällä, jos ollaan muutettu pois äidin helmoista ja joudutaankin tekemään vähän jotain itsekin oman elämänsä eteen. Tästähän syntyy heti ahdistus, kun kaikki ei tapahdu heti ja nyt ja pitää saada lääkitys vaikka oikea diagnoosi olisi; selkärangaton luuseri jäte.

Mikähän sinun diagnoosi on? 

MITÄ? :D 

Vierailija kirjoitti:

Opettajantyö on varmasti monelle ADHD-henkilölle terapeuttista. Työ (vapaaehtoistyö, palkkatyö, firmansa hoitaminen) ja intohimoinen harrastus, sekä läheiset ihmiset, ovat kenelle tahansa "terapeuttisia". Mutta opettajan työssä varmaan korostuu tietynlainen terapeuttisuus.

Tämä oli ihan käsittämätön kommentti. Voisitko selventää? 

t. Opettaja

Ovatko ADHD-piirteet suoraan sidoksissa psyykkisen stressin kokemisen määrään? Esimerkiksi väsyneenä, jolloin kaikki on normaalistikin vaikeampaa. Voiko ADHD-oireita olla vain silloin tällöin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Opettajantyö on varmasti monelle ADHD-henkilölle terapeuttista. Työ (vapaaehtoistyö, palkkatyö, firmansa hoitaminen) ja intohimoinen harrastus, sekä läheiset ihmiset, ovat kenelle tahansa "terapeuttisia". Mutta opettajan työssä varmaan korostuu tietynlainen terapeuttisuus.

Tämä oli ihan käsittämätön kommentti. Voisitko selventää? 

t. Opettaja

Olen nähnyt opettajia, jotka nauttivat työstään ja ovat pidettyjä; olen havainnut heissä myös piirteitä, jotka ovat ADHD:lle ominaisia. Erilaisia piirteitä, yksi esimerkiksi puhui aina kovaäänisesti (esimerkiksi kaupassa myyjälle) ja oli sellainen touhottaja... selitti aikatauluistaan ja rutiineistaan. Toisella ajatus jotenkin kimuranttia, ja välillä jää aiheeseen kiinni. Lapsia se ei haittaa, eivät he sellaisia ajattele. Ja uskon, että työnsä nämä opettajan organisoivat säntillisesti. Mutta olen miettinyt, että elleivät he saisi toteuttaa luonnettaan juuri siinä opettajan työssä... niin voisi jossakin toisessa ammatissa olla ongelma?

Niin, osa siis onnistuu kääntämään poikkeuksellisuutensa voimavaraksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Opettajantyö on varmasti monelle ADHD-henkilölle terapeuttista. Työ (vapaaehtoistyö, palkkatyö, firmansa hoitaminen) ja intohimoinen harrastus, sekä läheiset ihmiset, ovat kenelle tahansa "terapeuttisia". Mutta opettajan työssä varmaan korostuu tietynlainen terapeuttisuus.

Tämä oli ihan käsittämätön kommentti. Voisitko selventää? 

t. Opettaja

Tästä tuli mieleen, että joskus vanhemmat, joilla on "käytösongelmaisia" lapsia, ovat ADHD-piirteisiä. Hei eivät kykene näkemään tilannetta toisen näkökulmasta. Siitä seuraa "pään hakkaamista seinään" lapsen kanssa, vaikka lapsi voi siitä pahoin.

Tämä ei ole tarkoitettu syyllistämään, vaan ihan oikeasti käsitykseni on, että ADHD on ominaisuus, jolla joitakin tilanteita voi olla yksinkertaisesti mahdotonta hahmottaa. Ja toisia sitten taas oikein hyvin. Joistakin asioista tulee käsittämättömän monimutkaisia, toiset taas sujuu suorastaan näkijän voimilla.

Vierailija kirjoitti:

Kuinka moni teistä tuntee olonsa paremmaksi pimeässä? Itse pidän enemmän kaamosajasta, se antaa jotenkin vaan mulle rauhaa. Olen joskus miettinyt, että minun pitäisi ryhtyä yövartijaksi, niin työtkin sujuisivat helpommin :-)

Minä. Silloin ei ole niin paljon aistiärsykkeitä häiritsemässä. Siksi öisin on niin kiva puuhastella kaikkea, kun pää hiljenee ja on rauhallista, kun muut nukkuvat.

Mulla taas ei ole päänhiljenemistarvetta, mutta öisessä rauhallisuudessa ei ole muita joihin pitää jakaa huomiota ja jotka keskeyttävät keskittymisen johonkin. Olotila on rento, eikä jollain alitajuntaisella tavalla hieman jännittynyt.

Jo lapsena valvoin   usein yön hiljaisuuden takia,   tuli noottia terveydenhoitajalta  asti että pitäs nukkua enempi . Taisin olla väsyneen näkönen aina.

Kovalla kiireellähän sitä tuli mentyä aina kouluun muutenkin. Mutta en myöhästellyt kuitenkaan pahemmin.

Mulla ei pää hiljene öisinkään, mutta koska lähiö hiljenee ja ei ole paineita olla "normaali" koska kukaan ei ole katselemassa, niin nautin kyllä öistä.

Virkistyttekö te muut vasta illalla puuhastelemaan "pakollisia" esim siivousta? Itselleni paras aika tehdä yhtään mitään olisi klo 22 jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Jo lapsena valvoin   usein yön hiljaisuuden takia,   tuli noottia terveydenhoitajalta  asti että pitäs nukkua enempi . Taisin olla väsyneen näkönen aina.

Kovalla kiireellähän sitä tuli mentyä aina kouluun muutenkin. Mutta en myöhästellyt kuitenkaan pahemmin.

Mä tajusin just et myöhästyin ala-asteella varmaan joka ainoa päivä, vaikka asuin koulun vieressä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen kai jotenkin lapsellinen tässä asiassa, mutta minua ahdistaa ja pelottaa ajatus hakeutua lääkäriin ja tutkimuksiin tästä asiasta, koska pelkään olevani väärässä. Mitä jos olenkin keksinyt koko jutun? Ehkä en saa mitään aikaiseksi, koska olen niin mukavuudenhakuinen ja laiska. Tai ehkä koska lapsena minun ei pitänyt ikinä tehdä esim. koulun eteen töitä, en koskaan oppinut työskentelemään ja nyt se kostautuu. Pelkään, ettei kukaan usko minua ja teen itsestäni naurunalaisen hakemalla apua omaan huonoon luonteeseeni.

Mulle kävi noin TAYSissa. Olen kuulemma pärjännyt liian hyvin koulussa, joten olen vaan laiska. Ei ollut näyttöä lapsuudesta ennen kouluaikaa (koska vanhemmat ei usko adhd olemassaoloon) Asiantuntijat käskivät "yrittää enemmän".

Neuropsykologisissa testeissä kuitenkin oli adhd oireita ja vaihtelevuutta suoriutumisessa.

Tässä ei voi voittaa, kun apua ei vaan saa.

Revin ne paperit ja heitin roskiin silloin ku ne sieltä tuli (yhteenvetona siis jälkeenpäin).

Noi haukuthan sain siis ihan livenä sieltä loppuselvityksessä mikä oli kuin mikälie oikeuden tuomio, minä pöydän toisessa päässä ja psykologi, lääkäri ja sossu toisessa päässä antamassa tuomiota laiskuudesta.

Olisin polttanut ne paperit, mutta asun kerrostalossa enkä viitsinyt olla paloturvallisuusuhka.

Vastaava kokemus Hatanpäällä. Ensin olin tyhmä ("pitäisi totutella liukuhihnahommiin"), sitten laiska, sitten olinkin jo narkkari on joka haluaa adhd-lääkkeitä omaan käyttöön. tämän henkilön toiminta oli niin käsittämätöntä että tein asiasta valituksia. kaikki hukkuvat matkalla tai muuten suojellaan

Kannattaako työkkäriin kertoa diagnoosistaan? Jotenkin tuntuu oudolta kertoa siitä nyt kun en ole aiemminkaan sanonut. Auttaako sen kertominen mitään?

Hirvittävän vaikea löytää oma ala vaikka yrittämisen puutteesta ei ole kyse ja jaksamisen kanssa ongelmaa, pitävät varmaan vaan laiskana vaikka taustalla on oikeita ongelmia.

Ammatinvalinta psykologeista ei mitään apua, kukaan ei tunnu keksivän mihin sopisin. Olen kai niin hankala tapaus sitten.

Vierailija kirjoitti:

Kannattaako työkkäriin kertoa diagnoosistaan? Jotenkin tuntuu oudolta kertoa siitä nyt kun en ole aiemminkaan sanonut. Auttaako sen kertominen mitään?

Hirvittävän vaikea löytää oma ala vaikka yrittämisen puutteesta ei ole kyse ja jaksamisen kanssa ongelmaa, pitävät varmaan vaan laiskana vaikka taustalla on oikeita ongelmia.

Ammatinvalinta psykologeista ei mitään apua, kukaan ei tunnu keksivän mihin sopisin. Olen kai niin hankala tapaus sitten.

Suosittelen työkkärin työkykypalvelua tms missä otetaan kokonaistilanne huomioon, jos on asian kanssa vaikeuksia. Varsinainen työkkärityökkäri ei ole auttanut, mutta työkykypalvelu tietää adhd-oireet ja sen, etten ole niistä huolimatta saanut diagnoosia.

He itse asiassa yrittivät saada minut hakeutumaan testeihin uudelleen, mutta koin sen ekan yrittämän niin traumatisoivaksi, etten tiedä uskaltaisinko edes yrittää. Ja sitäpaitsi lähete tulisi varmaan kieltona takaisin kun siellä on kerran vuosia sitten jo käynyt haukuttavana.

pieni elin kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen kai jotenkin lapsellinen tässä asiassa, mutta minua ahdistaa ja pelottaa ajatus hakeutua lääkäriin ja tutkimuksiin tästä asiasta, koska pelkään olevani väärässä. Mitä jos olenkin keksinyt koko jutun? Ehkä en saa mitään aikaiseksi, koska olen niin mukavuudenhakuinen ja laiska. Tai ehkä koska lapsena minun ei pitänyt ikinä tehdä esim. koulun eteen töitä, en koskaan oppinut työskentelemään ja nyt se kostautuu. Pelkään, ettei kukaan usko minua ja teen itsestäni naurunalaisen hakemalla apua omaan huonoon luonteeseeni.

Mulle kävi noin TAYSissa. Olen kuulemma pärjännyt liian hyvin koulussa, joten olen vaan laiska. Ei ollut näyttöä lapsuudesta ennen kouluaikaa (koska vanhemmat ei usko adhd olemassaoloon) Asiantuntijat käskivät "yrittää enemmän".

Neuropsykologisissa testeissä kuitenkin oli adhd oireita ja vaihtelevuutta suoriutumisessa.

Tässä ei voi voittaa, kun apua ei vaan saa.

Revin ne paperit ja heitin roskiin silloin ku ne sieltä tuli (yhteenvetona siis jälkeenpäin).

Noi haukuthan sain siis ihan livenä sieltä loppuselvityksessä mikä oli kuin mikälie oikeuden tuomio, minä pöydän toisessa päässä ja psykologi, lääkäri ja sossu toisessa päässä antamassa tuomiota laiskuudesta.

Olisin polttanut ne paperit, mutta asun kerrostalossa enkä viitsinyt olla paloturvallisuusuhka.

Vastaava kokemus Hatanpäällä. Ensin olin tyhmä ("pitäisi totutella liukuhihnahommiin"), sitten laiska, sitten olinkin jo narkkari on joka haluaa adhd-lääkkeitä omaan käyttöön. tämän henkilön toiminta oli niin käsittämätöntä että tein asiasta valituksia. kaikki hukkuvat matkalla tai muuten suojellaan

Mulle taas oltiin tosi positiivisia diagnoosin suhteen ja tehtiin alustavat neuropsykologiset testit siellä, ja olivat että kyllä tämä adhd:lta näyttää. Mutta sitten sieltä TAYSiin josta tuli laiskuustuomio. Tästä johtuen epäilin että TAYSilla on siis monopoli diagnooseihin, kun sitä ei Hatanpäältä voitu tehdä?

En tiedä onko ajat muuttuneet.

Koska kävit siellä?

Jos vain kukkaro kestää, hakeutukaa yksityiselle sellaisille lääkäreille, jotka osaavat diagnosoida aikuisiän ADHD:n. Nepsyjen diagnosointi on kyllä yksi häpeäpilkku tässä maassa. Itse psykiatrialla työskentelevänä tiesin sen, että ammattilaiset osaavat todella vaihtelevasti diagnosoida ADHD:ta ja painelin suoraan yksityiselle. Melko suoraviivainen prosessi, enkä joutunut jonkun epäpätevän egomaanikon armoille. Diagnoosi ja lääkkeet, ja elämä näyttää aivan toisenlaiselta. En usko, että olisin saanut julkiselta mitään apua, on akateemiset tutkinnot, työ, perhe ja niin edelleen. Tsemppiä!!