Lue keskustelun säännöt.
Aikuisiällä välit viilenneet äidillä ja tyttärellä huomattavasti
25.05.2019 |
Olen havainnut, että äidilläni on jotenkin se oletus, että meidän pitäisi olla läheisiä ja esittääkin sukulaisille. Itse en enää aikuisena tykkää äidistäni kauheasti. Hän usein juoruaa omista ystävistään ja toisesta siskostani ikävään sävyyn, mikä on raukkamaista käytöstä, koska kertoo toisten selvästi henkilökohtaisia asioita eteenpäin, eikä mitenkään ihan hyväntahtoisesti. Sen takia tietenkään en enää kertoile omista asioistani paljon. Äidilläni ei ole myöskään oikein mitään tunnetaitoja, eikä kykyjä ilmeisesti huomata tai myöntää asiaa, koska tuollaisessa tilanteessa kannattaisi tietysti esimerkiksi aloittaa terapia. Vielä pari vuotta sitten nostin välillä pöydälle, jos oli joku vaikea asia, mutta olen vihdoin oppinut, että tervehenkistä keskustelua ja välienselvitystä siitä ei seuraa, vaan äitini moittii että tuon esille jotain mitätöntä harminaihetta. Tai sitten heittäytyy dramaattisesti marttyyriksi myöntäen "syyllisyytensä". Olen tosi pettynyt - ihmettelen, onko hän aina ollut noin selkärangaton ja torjunut kaikki lastensa negatiiviset tunteet pahoina, vai onko nämä jotain pikkuhiljaa nousseita mt-ongelmia. Kun nyt olen miettinyt, niin oikeastaan minulle tulee mieleen todella vähän mitään hyviä muistoja lapsuudesta äidin kanssa. Parhaimmat ovat aika neutraaleja, mutta ei juurikaan sellaisia, missä olisin äidin huomion kohde tai olisin tuntenut itseni arvokkaaksi ja rakastetuksi. Pikemmin sain tuntea olevani vaivaksi ja tiellä, mutta toisaalta siitäkin joskus rangaistiin jos oli yrittänyt salata jotain ongelmia, koska silloin äidille tulee paha mieli (siitä että emme ole niin läheisiä kuin hän vaatii).
Kommentit (26)
Ihan luonnollista, että ihmiset arvostelevat toisia. Normaalitilanteissa se luo yhteenkuuluvuutta omissa piireissä. Kannattaisiko vilkaista peiliin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihan luonnollista, että ihmiset arvostelevat toisia. Normaalitilanteissa se luo yhteenkuuluvuutta omissa piireissä. Kannattaisiko vilkaista peiliin?
Pahantahtoisille ihmisille toisten arvostelu voi olla luonnollista, mutta normaalia se ei ole. Tosin eihän ilkeä ja kateellinen tunnusta edes itselleen olevansa sellainen.
Tänään oli sukujuhlat, missä äitini näin. Kailotti kovaan ääneen taas niinkuin olisi kovin aktiivisesti elämässäni mukana 🙄 hävetti ja ärsytti.
Iän mukana voi tulla masennusta tai muita sellaisia ongelmia jotka muuttavat käytöstä, ja katkaisevat ihmisten välejä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisi nimittäin kiva, jos äiti pystyis ajattelemaan tilannetta mun kannalta. En seurustele, enkä haluaisi sukulaisten luulevan, että olen outo vanhapiika joka pyörii vaan äitinsä kanssa. Äidin oma empatiakyky ei riitä tätä päättelemään, mutta turha sitä olisi yrittää selittääkään. Tuskin sukulaisille menee kuitenkaan läpi tuo täysin. Ap
Outoa jos haukkuu siskoasi sinulle. Normaalia jos on huolissaan ilman haukkumisaspektia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Iän mukana voi tulla masennusta tai muita sellaisia ongelmia jotka muuttavat käytöstä, ja katkaisevat ihmisten välejä.
Voi olla, että on joku oikea syy. Voinhan kysyä, onko lääkärissä ollut asiat kunnossa ja ajan tasalla. En hirveästi enempää voi asialle, aikuisen pitäisi itse hankkiutua hoitoon jos on masennusta tai muuta. Tuntuu epäreilulta, että muhun puretaan ne vaikutukset, ja sisarukset saa normaalin ei-tungettelevan äidin. Ap
Vierailija kirjoitti:
Outoa jos haukkuu siskoasi sinulle. Normaalia jos on huolissaan ilman haukkumisaspektia.
Minun mielestäni se on haukkumista osin naamioituna huolestumiseksi. Kertoo ihan liian yksityiskohtaisesti toisista. Lisäksi pari päivää sitten kun kuulimme että yhteinen tuttumme kuoli, niin haukkui ja muisteli heti tästä ihmisestä huonot puolet. Järkytyin tästä, varsinkin kun äiti tietää että kys. tuttu on minullekin ollut tärkeä. Ihan kuin ei tosissaan osaisi ajatella yhtään nokkaansa pidemmälle. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei äitini koskaan ole ollut erityisen empaattinen ja huomaavainen, mutta nyt outo käytös on vielä lisääntynyt. Olisi painajaismainen kohtalo, että äiti dementoituisi ja lykättäisiin pääasiassa minun huoleksi, kun asun lähinnä eikä ole pieniä lapsia. Vielä jos muiden kuin minun mielestä olemme läheiset... Puistatus. Ap
Siis muistan, kun joskus 20-vuotiaana minulta katkesi jalka kesän alussa. Tämä tietysti harmitti paljon. Äiti vitsaili ja oli hyvällä tuulella lääkärikäynnillä. Lopulta tiuskaisin, että pystytkö yhtään ymmärtämään, että minua harmittaa, että kaikki kesän suunnitelmat menee pieleen. Hän sitten vasta ymmärsi/oli ymmärtävinään. Aina kun tapahtuu jotain vähän enemmän "oikeasti" pahaa, niin sitä normaalimmalla mielellä äiti on. Muitakin esimerkkejä on, mutta tämä oli sellainen lievä mistä pystyy kertomaan. Varmaan joku trauma, kun kukaan ei saisi mielipahaa näyttää. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun pahin pelko on, että omat lapseni alkavat ajatella minusta pelkästään negaa tulevaisuudessa, tuntuu olevan tätä päivää paljonkin. Vai valitetaanko vaan nykyään enemmän?
Minkä ikäisiä olette, äitisi ja sinä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäisiä olette, äitisi ja sinä?
Vähän päälle 30 olen ja äiti vähän yli 60. Ap
Huh kuulostaa ahdistavalta, mutta tuntuu että aika monella on samankaltaisia ongelmia vanhempiensa kanssa, mitä tulee omaan tuttavapiiriini ainakin. Onko äitisi kuusikymppinen? Monesti olen miettinyt, että tuolla sodanjälkeisellä polvella on jotain pahoja tunneongelmia. Omakin tämän ikäinen sukulainen on tavallaan "olevinaan" maailman empaattisin ja hyvätahtoisin, esittää sellaista roolia, ja sitten kun hetken jaksaa kuunnella niitä juttuja enemmän, niin huomaa kuinka kylmä, ilkeä ja pahantahtoinen toinen on. Ihmisten keskinäiset suhteet ovat vain pelinappuloita hänen pelissään ja esim. omilla lapsilla ei ole tavallaan itseisarvoa vaan heidän arvo määrittyy sen mukaan mitä he antavat äidilleen. Kokoajan pitää saada tuntea itsensä tärkeäksi toisten yksityisyyden ja hyvinvoinnin kustannuksella.
Sinulla ei ilmeisesti ole lapsia? Jos joskus hankit, niin tuo syyllistäminen, uhriutuminen ja tunkeilu elämääsi kyllä vain pahenee. Sitten sitä varmaan valitetaan kun ei saada Jessica-Petterin kanssa puhua puhelimessa joka ilta, tupata kotiisi huushollaamaan ja itketään sukulaisille kuinka hän niin haluaisi auttaa kun sinulla on niin kovasti haasteita vanhemmuudessasi :) tai sitten puhutaan kuinka se Jessica-Petteri tykkää mummosta eniten ja ovat niin läheisiä keskenään, vaikka todellisuudessa näkisitte kolme kertaa vuodessa :)
Niin... Neuvoakin.saa. Yleensä tulee av:lla ihan pyytämättä neuvot, niin en tätä tajunnut erikseen todeta. Ap
Kannattas tutustua käsitteeseen mother wound/äitihaava jos koet ettei hän ole oikeasti oikein koskaan ollut kiinnostunut.
Kuulostaa aika paljon omalta äidiltäni! Muistot pitkälti neutraaleja ja jopa tylsiä.
30 on naiselle se ikä, kun alkaa aivot toimia, sitä peilaa elämäänsä ja itsestäänselviä suhteitaan uudella tavalla, menneisyys joutuu tarkastelun kohteeksi ja vanhempien vaikutus omaan elämään ja lapsuuteen tulee todella kritiikin kohteeksi.
Ja näin käy kyllä kaikille. Myös niille teidän kullannupuille joille olette yrittäneet parhaanne mukaan äitiä olla.
Toisaalta kuusikymppisenä sitä ei ole vastaanottavaisillaan. Useasti siinä iässä toivoisi vaan että asiat pysyisivät jotenkin kasassa, kun oma kroppa ei meinaa pysyä, tuttavia alkaa kuolla ja työelämän muutoksessa ei meinaa pysyä perässä.
Joten hajurakoa nyt sitten vaan. Äitisi on taas kehityskelpoinen seitsemänkymppisenä, ja sinäkin ehkä nelikymppisenä taas ajattelet tämän hetken ajatuksistasi vähän toisin.
Vierailija kirjoitti:
Iän mukana voi tulla masennusta tai muita sellaisia ongelmia jotka muuttavat käytöstä, ja katkaisevat ihmisten välejä.
Ap sanoi, että äitinsä pahoitti mielensä ap:n lapsuudessa, jos ei saanut kokea heidän olevan läheisiä, kun ap ei kertonut esim. jostain ongelmasta äidilleen. On kyllä äärimmäisen tunnevammaista syyllistää lasta silloin kun hänellä on paha olla, ettei ole antanut äidilleen kokemusta läheisyydestä. Joten tuskin tämä ongelma niin uusi on. Aikuisena sitä vain alkaa myös vaatia sukulaissuhteilta enemmän ja näkee ne objektiivisemmin kun itse kasvaa ja alkaa ymmärtämään maailmaa ja ihmisiä enemmän. Entinen normaali muuttuukin aika oudoksi jne.
Syyllistytkö muuten ap nyt aikuisiällä itse helposti ja koetko esim. vahvaa tarvetta miellyttää muita? Jos, niin itsellesi ainakin voisi olla hyödyllistä pohtia äitisuhdettasi parikin kertaa ammattilaisen kanssa.
up