Synnytysten tuhot
Onko aihe tabu vai uskalletaanko keskustella asiasta?
Itselläni tuli liikakilot, joista pääsen hetkellisesti eroon rankalla dieetillä, mutta aina ne vaan palaavat. Olin aina normipainoinen ennen raskautta. Jalan/kengän koko kasvoi. Ei ole palautunut koskaan.
Kommentit (143)
Ei minullakaan ole jalan koko enää palautunut vanhaan, mutta eipä sillä ole väliä. Kenkiä voi ostaa uusia, eikä isompi kengännumero vaikuta terveyteeni negatiivisesti.
Muutama kilo raskaudesta tosiaan jäi, eikä ne lähde normaalisti syömällä pois. Vaatisi kalorien leikkaamista noin 50%, eli max 1000 kcal/päivä. En silti ole ylipainoinen.
Vierailija kirjoitti:
Kiloista pääsee pysyvästi eroon, mutta sun pitää muuttaa koko ruokavalio ja liikuntaa lisää, tää ongelma tulee monelle ihan iän myötä, ei edes tarvitse lapsia olla.
Porkkanalla ja appelsiinilla lähti kilot. Mutta ei kukaan jaksa syödä vain näitä kahta lajia loppuikäänsä.
Liikuntaa on jo nyt paljon.
Mistä tuhoista nyt puhut? Mulla viimeisimmästä synnytyksestä 6v, kaksi lasta. Voisin väittää nyt 35 vuotiaana, että kukaan ei voi sanoa, olenko saanut lapsia vai en.
Toisaalta moni lapseton kaverini on lösähtänyt ja pahasti. Minä olen aina ollut timmi ja hyvässä kunnossa. Pikkulapsiarjessa vain hoikistuin kun oli niin paljon puuhaa. :D
Sain sektiolla isokokoisen lapsen, suorien vatsalihasten erkauma jäi. Pussukka jäi alavatsalle joka ei lähde millään treenillä, ainoa vaihtoehto taitaa olla kirurgin veitsi jos haluaa siitä eroon.
Olin myös normaalipanoinen ennen raskautta enkä todellakaan syönyt raskausaikana kahden edestä. Silti painoa tuli lisää yli 20 kg vai lähemmäs 30 kg(?) ja minulla kertyi raskausaikana todella paljon nestettä kehoon ja olin todella turvonnut.
Paino putosi nopeasti raskauden jälkeen ja uskon että imetys myös auttoi. Kuitenkin vähintää 5 kiloa jäi jotka eivät sitten tahdo lähteä millään.
Kotiuduimme keväällä synnytyssairaalasta keskelle pahinta allergiakautta. Minulla ei koskaan ole ollut mitään allergioita mutta silloin puhkesi paha koivuallergia joka on nyt jokavuotinen riesa. Uskon että tämä puhkesi raskauden ja synnytyksen takia. Eli vastustuskyky oli alhaalla heti synnytyksen jälkeen jolloin allergia pääsi puhkeamaan. Olen kuullut samanlaisia tarinoita muiltakin jotka saaneet kevätvauvoja että allergia puhjennut synnytyksen jälkeen.
Imetys aiheutti ummetusta ja kärsin jonkin aikaa helv*ttisistä peräpukamista. Onneksi se meni kyllä ohi.
Ja lasta en tietenkään vaihtaisi, mutta kivahan se olisi ollut selvitä vähemmällä. Toki toisaalta koen selvinneeni "helpolla" kun takana hyvin mennyt sektio ilman mitään komplikaatioita, ei edes virtsatulehdusta ja vertakin menetin todella vähän. Määrä olisi ollut vähäinen alatiesynnytyksessäkin.
Erkauma ja vatsa jäi roikkumaan rumasti. Myös pidätyskyky huonontunut. Ennen raskautta olin laiha, raskauden jälkeen jäi 7kg ylimääräistä jotka ei lähde liikunnalla eikä nälkiintymällä. Normaali paino, mutta vyötärönympärys lisää riskiä sairastua myöhemmin.

Niin minäkin luulin hoikistuvani. Puuhaa oli aivan helvetisti, sillä jäin yksinhuoltajaksi. Mm. oktalon työt. Uskoin myös valheet imetyksen aiheuttamasta hoikistumisesta. Ei vaan toiminut mulle.
Stressiä tais olla vaan vaarallisen paljon.
Ennen raskautta palasin aina entisiin mittoihin pitämällä pari päivää paastoa.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Erkauma ja vatsa jäi roikkumaan rumasti. Myös pidätyskyky huonontunut. Ennen raskautta olin laiha, raskauden jälkeen jäi 7kg ylimääräistä jotka ei lähde liikunnalla eikä nälkiintymällä. Normaali paino, mutta vyötärönympärys lisää riskiä sairastua myöhemmin.
Mistä tuon erkauma-diagnoosin saa? Mullakin vatsa jäi roikkumaan miljoonista vatsalihasliikkeistä huolimatta. Tuo pidätyskykykin on totta. Aina saa pelätä aivastaessa ja hyppiessä. Ja tosiaan kaikki maailman jumpat ja dieetit on harrastettu. Eivät auttaneet.
Minulla ei synnytyksistä jäänyt vaivoja, mutta raskauksissa tuli vaikka mitä, varsinkin jälkimmäisessä. Jalan koko kasvoi, tuli pahat suonikohjut ja raskausarvet. Painosta en viitsi puhua, olisin varmaan lihonut muutenkin.
Vierailija kirjoitti:
Sain sektiolla isokokoisen lapsen, suorien vatsalihasten erkauma jäi. Pussukka jäi alavatsalle joka ei lähde millään treenillä, ainoa vaihtoehto taitaa olla kirurgin veitsi jos haluaa siitä eroon.
Olin myös normaalipanoinen ennen raskautta enkä todellakaan syönyt raskausaikana kahden edestä. Silti painoa tuli lisää yli 20 kg vai lähemmäs 30 kg(?) ja minulla kertyi raskausaikana todella paljon nestettä kehoon ja olin todella turvonnut.
Paino putosi nopeasti raskauden jälkeen ja uskon että imetys myös auttoi. Kuitenkin vähintää 5 kiloa jäi jotka eivät sitten tahdo lähteä millään.
Kotiuduimme keväällä synnytyssairaalasta keskelle pahinta allergiakautta. Minulla ei koskaan ole ollut mitään allergioita mutta silloin puhkesi paha koivuallergia joka on nyt jokavuotinen riesa. Uskon että tämä puhkesi raskauden ja synnytyksen takia. Eli vastustuskyky oli alhaalla heti synnytyksen jälkeen jolloin allergia pääsi puhkeamaan. Olen kuullut samanlaisia tarinoita muiltakin jotka saaneet kevätvauvoja että allergia puhjennut synnytyksen jälkeen.
Imetys aiheutti ummetusta ja kärsin jonkin aikaa helv*ttisistä peräpukamista. Onneksi se meni kyllä ohi.
Ja lasta en tietenkään vaihtaisi, mutta kivahan se olisi ollut selvitä vähemmällä. Toki toisaalta koen selvinneeni "helpolla" kun takana hyvin mennyt sektio ilman mitään komplikaatioita, ei edes virtsatulehdusta ja vertakin menetin todella vähän. Määrä olisi ollut vähäinen alatiesynnytyksessäkin.
Hitto. Mullakin on tullut koivunsiitepölyallergia synnytyksen jälkeen, ei ollut lapsena eikä nuorena aikuisena. En vaan ole koskaan yhdistänyt näitä kahta asiaa.
Vierailija kirjoitti:
Mistä tuhoista nyt puhut? Mulla viimeisimmästä synnytyksestä 6v, kaksi lasta. Voisin väittää nyt 35 vuotiaana, että kukaan ei voi sanoa, olenko saanut lapsia vai en.
Toisaalta moni lapseton kaverini on lösähtänyt ja pahasti. Minä olen aina ollut timmi ja hyvässä kunnossa. Pikkulapsiarjessa vain hoikistuin kun oli niin paljon puuhaa. :D
Taidat olla väärässä ketjussa? ;)
Mulle ei jäänyt oikeastaan mitään muuta "vammoja" kuin kengännumeron muutos, jalka kasvoi yhdellä numerolla. Eipä tuo edes mitään haittaa.
Ihminen ei pysy muuttumattomana läpi elinikänsä.
Ystäväpiirissä lapsia 1-4 kpl/perhe. Kaikki vanhemmat elossa yhä edelleen ja tyytyväisiä eloonsa.
Tämä vauvapalsta tuntuu muuttuneen velojen haen vahvistusta valinnalleni trollipalstaksi 😂
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sain sektiolla isokokoisen lapsen, suorien vatsalihasten erkauma jäi. Pussukka jäi alavatsalle joka ei lähde millään treenillä, ainoa vaihtoehto taitaa olla kirurgin veitsi jos haluaa siitä eroon.
Olin myös normaalipanoinen ennen raskautta enkä todellakaan syönyt raskausaikana kahden edestä. Silti painoa tuli lisää yli 20 kg vai lähemmäs 30 kg(?) ja minulla kertyi raskausaikana todella paljon nestettä kehoon ja olin todella turvonnut.
Paino putosi nopeasti raskauden jälkeen ja uskon että imetys myös auttoi. Kuitenkin vähintää 5 kiloa jäi jotka eivät sitten tahdo lähteä millään.
Kotiuduimme keväällä synnytyssairaalasta keskelle pahinta allergiakautta. Minulla ei koskaan ole ollut mitään allergioita mutta silloin puhkesi paha koivuallergia joka on nyt jokavuotinen riesa. Uskon että tämä puhkesi raskauden ja synnytyksen takia. Eli vastustuskyky oli alhaalla heti synnytyksen jälkeen jolloin allergia pääsi puhkeamaan. Olen kuullut samanlaisia tarinoita muiltakin jotka saaneet kevätvauvoja että allergia puhjennut synnytyksen jälkeen.
Imetys aiheutti ummetusta ja kärsin jonkin aikaa helv*ttisistä peräpukamista. Onneksi se meni kyllä ohi.
Ja lasta en tietenkään vaihtaisi, mutta kivahan se olisi ollut selvitä vähemmällä. Toki toisaalta koen selvinneeni "helpolla" kun takana hyvin mennyt sektio ilman mitään komplikaatioita, ei edes virtsatulehdusta ja vertakin menetin todella vähän. Määrä olisi ollut vähäinen alatiesynnytyksessäkin.
Hitto. Mullakin on tullut koivunsiitepölyallergia synnytyksen jälkeen, ei ollut lapsena eikä nuorena aikuisena. En vaan ole koskaan yhdistänyt näitä kahta asiaa.
Itselläni taas koivuallergia kadonnut, voinko kiittä lasta 🙄 ... tai kadonneet kuukautiskivut... enää ei tarvitse kuukautisten yhteydessä särkylääkeitä 🙄
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Erkauma ja vatsa jäi roikkumaan rumasti. Myös pidätyskyky huonontunut. Ennen raskautta olin laiha, raskauden jälkeen jäi 7kg ylimääräistä jotka ei lähde liikunnalla eikä nälkiintymällä. Normaali paino, mutta vyötärönympärys lisää riskiä sairastua myöhemmin.
Mistä tuon erkauma-diagnoosin saa? Mullakin vatsa jäi roikkumaan miljoonista vatsalihasliikkeistä huolimatta. Tuo pidätyskykykin on totta. Aina saa pelätä aivastaessa ja hyppiessä. Ja tosiaan kaikki maailman jumpat ja dieetit on harrastettu. Eivät auttaneet.
Diagnoosista en tiedä. Kotona selälteen maaten sen voi testata itse. Googlella löytyy ohjeet. Äitiysfyssaritkin sen voi todeta ja ultralla katsoa vatsalihakset.
Mulla jäi raskausarpia, ei montaa mutta kuitenkin. Jos olisi esikoinen syntynyt laskettuna aikana niin ei olisi tullut mutta meni 2 viikkoa yli niin siinä vikalla viikolla sitten ehti tulla.
Kengän numero kasvoi pysyvästi. Muuten nämä kilot mitkä on tulleet ovat ihan iän myötä kehittyneet. Olin lasten jälkeen todella hoikassa kunnossa. Kilot ovat tulleet vasta nyt kun lapset on teinejä enkä vieläkään ole ylipainoinen vaan suht hoikka edelleen mutten sellainen superhoikka kuten vielä pari vuotta sitten.
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei synnytyksistä jäänyt vaivoja, mutta raskauksissa tuli vaikka mitä, varsinkin jälkimmäisessä. Jalan koko kasvoi, tuli pahat suonikohjut ja raskausarvet. Painosta en viitsi puhua, olisin varmaan lihonut muutenkin.
Minulla taas jalankoko ei kasvanut, ei suonikohjuja eikä raskausarpia. Miten pystyt erottamaan muutokset iän ja sukurasituksen tuomista muutoksista?
Nämähän ovat aika pitkälti geeneistä ja lähtötilanteesta kiinni. Jos on hyvässä kunnossa ennen raskautta ja syö sekä liikkuu sen aikana (oman jaksamisen rajoissa toki) eikä synnytyksessä tapahdu mitään kovin kamalaa niin palautumiseen on hyvät edellytykset. Yllätyksiä voi toki sattua eikä kaikki ole omasta itsestä edes kiinni, mutta "tuhoista" puhuminen on ehkä vähän dramaattista, varsinkin jos ne "tuhot" eivät ole mitään loppuelämän pidätyskyvyttömyyttä vaan hieman löystynyt vatsanahka ja muutama lisäkilo? Ihan ketään vähättelemättä, eivätkö nuo ole aika luonnollisia seurauksia?
Omana "tuhona" voisin mainita rintani, jotka ovat kahden lapsen imetyksen jälkeen lähinnä tyhjät nahkapussit. Muuten olen palautunut hyvin vaikka syönkin samalla tavalla kuin ennenkin - mikä tosin on suht terveellisesti, mutta rintani paljastavat armotta äitiyteni. Niitä ei onneksi kovin moni näe ja mieheni osaa arvostaa sitä työtä, minkä ruumiini on tehnyt.
N36
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei synnytyksistä jäänyt vaivoja, mutta raskauksissa tuli vaikka mitä, varsinkin jälkimmäisessä. Jalan koko kasvoi, tuli pahat suonikohjut ja raskausarvet. Painosta en viitsi puhua, olisin varmaan lihonut muutenkin.
Minulla taas jalankoko ei kasvanut, ei suonikohjuja eikä raskausarpia. Miten pystyt erottamaan muutokset iän ja sukurasituksen tuomista muutoksista?
Erottaahan ne siitä, kun ne tuli raskauden aikana. Olin kuitenkin alle kolmekymppinen.

Miten minulle ei sitten tullut, kun olin reilusti yli 30 v.