Oli ihana rauha kun teini oli luokkaretkellä

Teini oli luokkaretkellä viikon.
Olin jo unohtanut miltä tuntuu nauttia kotona hiljaisuudesta.
Ei musiikin jytkettä heti töistä tultua, ei levällään olevia treenikamoja eteisen lattialla, ei samantien alkavaa rahan mankumista, tiuskimista ja syyllistämistä. Ne harvinaiset hyvät hetket lämmittävät hetken, kunnes taas kaikki on päin hemmettiä.
Illalla sain tehdä iltapalan vaan itselleni, eikä kukaan tullut avaamaan jääkaappia ja valittamaan, että paska äiti ei ole tehnyt taaskaan hyvää ruokaa, eilinen makaronilaatikko ei maistu, vanhaa, yäk.
Eikä aamulla ole heti heräämistä JBL:stä raikavaan poppimusaan. Yörauha. Aamurauha. Iltapäivärauha. RAUHA!
Nyt teinimutantti tuli kotiin ja sen huomasi. Eteinen täynnä kamaa, kaikki levällään ja postien päältä kävelty.
Kun itsellä takana raskas duunipäivä ja haluaisi vaan olla hiljaisuudessa, niin kotona on teinihormoni.
En tiedä muista, mutta mä en odota mitään niin paljoa kuin sitä, että teini-ikä on ohi ja lapsi itsenäistyy. Mitä vanhemmaksi lapsi tulee sitä enemmän alan suorastaan fyysisesti tarvita omaa aikaa.
Totaali yksinhuoltajana sitä jotenkin nyt huomaa, että matka on ollut pitkä. Vielä vähän aikaa, sitten saa kotirauhan.
Huh, helpotti. Ja joo, tiedän kyllä ohimenevä vaihe blabla bla, mutta piti vaan avautua, ei teinillekään viitsi. Eihän se sen syy ole, että on keskenkasvuinen ja itsekäs tampio. <3