Huomaan taas, että äitinä teen niska limassa toisten eteen, mutta olen se joka jätetään huomiotta pääsiäisenä ja synttäreillä

Tähänkö se menee, että olen se joka tekee kaiken metatyön, huolehtii vesipullot, aurinkorasvat ja hatut tarhaan vaikka mies on sinne eniten yhteydessä, siivoan, tiskaan ja laitan ruokaa, lasken mihin rahat riittävät. Jos haluan kotiimme jonkinlaisen tason, se on yksin ylläpidettävä. Somistan asuntoa sen verran, että täällä viihtyisi ja huolehdin kaiken tällaisen näkymättömän. Silti joka välissä huomaan, että minun pitää pyytää lupa jotta pääsen viihteelle, tai ainakin saan kotiintuloajat (joita en kyllä noudata), ja seuraavana aamuna pitäisi ampua ylös kukonlaulun aikaan koska juuri siitä seuraavana aamuna mies päättää haluta tehdä jotain perheenä. Ei koskaan silloin, kun olen muulloin käytettävissä. Aina jos joku tuo jotain ulkomailta, pääsiäisenä, juhannuksena, niin se on aina joko lapselle, jonka ymmärrän varsin hyvin tai sitten miehelle, koska hänellä on merkkipäivä, merkkipäivän aatto tai se vain sattui löytymään. Minut jätetään välistä, koska en itse joko välitä tai tarvitse mitään. Eilen kun mies palasi lentokentältä, hän toi lapselle jotain mutta jätti minut välistä kun oli niin kallista..

Suunnitelma alkaa siis kypsyä. Alanko ottamaan niin, etten enää ostele muille mitään, lopetan kaikesta huolehtimisen. Viimekin kerralla kun mietin, että voisin nyppiä kulmakarvat ja ajaa sääret, niin aloinkin pestä vessaa. Vihaan olla tällainen näkymätön olento, joka hoitaa kaiken mutta joka ei tunnu muiden mielestä tarvitsevan mitään.