Huomaan taas, että äitinä teen niska limassa toisten eteen, mutta olen se joka jätetään huomiotta pääsiäisenä ja synttäreillä

On yleinen ongelma, että nainen ei saa mitä toivoisi, koska ei sano. Hän olettaa, että miehen pitäisi oma-aloitteisesti ymmärtää. Mutta ei mies voi automaattisesti tietää, mitä juuri hänen siippansa eniten arvostaa. Jonkun mielestä juuri matkatuliaiset ovat mitä ihanin rakkauden osoitus - joku toinen ei yhtään tykkää "turhasta rojusta" ja kaipaisi vain rakastavaa tekstaria matkan päältä. Jonkun mielestä parasta ja huomaavaisinta mitä voi äreälle ihmiselle tehdä, on jättää tämä rauhaan - jonkun mielestä ihan päinvastoin.

Mies saattaa tehdä monia tekoja rakkautensa osoitukseksi ja naisen avuksi, mutta koska ne eivät ole niitä mitä nainen mielessään olettaisi, ne jäävät huomaamatta.

Ja tietysti voi olla toisinkin päin, enkä tarkoita että kaikki naiset toimisivat näin. Ja en siis tiedä miten paljon ap:n perheessä keskustellaan näistä asioista. Tämä oli yleistä pohdintaa.

Valivalivali taas.

Vierailija kirjoitti:

Minua ei huomioitu, joten erosin miehestä ja huomioin nyt itse itseäni. Kuulostaa ehkä karulta, mutta niin järkevät ihmiset tekevät. Äitejä pidetään yleisesti piikoina, kannattaa pitää puolensa.

Miksi pitää ensin erota, että voi alkaa huomioida itseään o.O Ei muuta kuin aloittaa heti.

1. Sano suoraan, mitä haluat.

2. Ota myös toisen osapuolen näkökulma huomioon.

3. Tarjoudu auttamaan toista toiveesi toteuttamisessa.

4. Osoita mielihyväsi silloin kun toinen toimii toivomallasi tavalla.

5. Jos toiveesi aiheuttaa etujen ristiriidan, ole valmis kompromissiin tietyissä rajoissa.

ekaksi palkkaat siivoojan,ei ole kallista kun saa kotitalousvähennyksen

toiseksi lakkaat passaamasta sitä ukkoa ja vastuutat sitäkin asioista/ eli jos hän vie päiväkotiin,hän huolehtii asiat joita pitää ottaa mukaan ja jos päiväkodista balitetaan sano että puhukaa miehelle,en tiedä :D

JA otat sen oman ajan,laita ukko pihalle lasten kanssa,siivota ei tartte koska sulla on siivooja,sheivaat

Oletko rapu horoskoopissa? Tiedätkö,nykyaikana ei naisen tarvi enää olla kotiorjana, vaan voisit sensijaan tehdä palveluksen ja kunniaa kaikkia alistettuja esiäitejäsi kohtaan ja ottaa elämäsi haltuun koska sulla on mahdollisuus. En tajua miten kukaan kestää elää passaten jotain miesvauvaa jos siitä itse kärsii.

Vierailija kirjoitti:

AP

Sun kannattaa ostaa itse lahjoja itselle kun et niitä muuten saa. Muutenkin pidä huoli itsestäsi. Toki myös muusta perheestä, mutta aseta oma hyvinvointisi yhtä tärkeäksi kuin muiden hyvinvointi.

Sen vessan voit vaikka jättää välillä siivoamatta. Tuskin se niin saastainen on että tauteja levittäisi. Ja osaa sen mieskin siivota (vaikka ei sinun asettamia standardeja täyttäisikään).

Omassa suvussa on useita läheisriippuvaisia naisia. He ohittavat omat tarpeensa ja suuntaavat energiansa muista huolehtimiseen ja auttamiseen, haluttiin sitä tai ei. Itse sain ristikseni yhden heistä.

Oikeasti se on aika ahdistavaa kun läheisriippuvainen pyörii ympärillä hössöttämässä.

Antaisi edes joskus läheistensä olla rauhassa. Mutta eipä se onnistu, kun eihän kukaan osaa huolehtia mistään oikein. Varmaan koko maailma romahtaa sitten läheisriippuvainen ei ole enää huolehtimassa kaikesta.

Itse sain mahdollisuuden elää omaa elämää kun muutin ulkomaille. Mutta sitten kun palasin Suomeen, luikerteli läheisriippuvainen taas huolehtimaan ja auttamaan. Lopulta meillä meni välit poikki kun auttamisen kohteena oleminen kävi liian raskaaksi.

Tämä väkisellä auttamaan tunkeva puolusteli käytöstään sillä, että hänen on aina pitänyt huolehtia kaikesta. Mitä nyt viimeiset parikymmentä vuotta (ainakin) häntä on kielletty huolehtimasta ja on yritetty saada hänet huolehtimaan itsestään. Mutta ei voi, kun hänen pitää huolehtia muista.

Kiitos viestistäsi, mutta en täytä läheisriippuvaisen tunnusmerkkejä eikä tuo ongelma kosketa minua. Minua enemmän seuraa toisenlainen varjo parisuhteissani, vaikka jokaisessa on täysin erilainen dynamiikka. 

Olin hetken töissä toisella paikkakunnalla, ja se oli iso virhe. Olin siis joskus arkisin muutaman yön toisaalla, mutta viikonloput kaikki kotona. Kotiinpaluu oli kerta kerralta niin kauhea järkytys, että jouduin järjestämään asiani kokonaan uudelleen.

Lapsi oli sinä aikana tukka niin takussa, että isänsä yritti hätäponnarilla piilottaa sitä ja itseäni hävetti että mitä ne siellä tarhassakin ajattelevat kun lapsen hiukset on sikin sokin. Sama pyykkikoppa, jonka olin jättänyt kosteita pyykkejä että mies ripustaisi ne kuivumaan löytyi kivettyneenä samasta paikasta mihin olin ne ennen lähtöäni jättänytkin. Pöydät oli täynnä, lelut leviänä pitkin ja poikin ja vanhaa ruokaa löytyi keittiöstä homeessa. Ihanko totta olen läheisriippuvainen jos estän tämän tapahtumasta läsnäollessani?

Tähän joku sanosii että ripusta pyykit ja leikkaa lapsen hiukset, niin miksi ihmeessä, koska hygienian hoito on täysin tervepäiselle ihmiselle normaaleja asioita ja jos niistä ei kykene suoriutumaan, niin vika on asenteissa. Ainoa ongelma tässä on, että olen ainoa ja maailma todellakin pysähtyy kun lopetan huolehtimisen. 

Olen yrittänyt sitäkin, etten tee enää mitään, niin mies saa siitä uuden aseen minua vastaan. "Aina uhriutuessasi teet näin ja näin.", mutta hänen käytöksensä ei muutu mihinkään. Tiskit jäävät haisemaan, roskat jäävät viemättä, viikkaamani pyykit sängyn päältä levitellään ympäri makuuhuonetta ja sitten itketään kun ei ole päälle laitettavaa. Pahinta on, että jos en todellakaan pidä huolta mistään niin ei pidä kukaan muukaan ja meille tulee riitaa. 

Tähän päälle vielä se, että samassa pitäisi jaksaa edelleen tehdä töitä ja opiskella. Siihen päälle selkeä arvostuksen puute, niin olen todella uupunut. Kun huolehdin niistä perusasioista, joista yhdessä hoitaessa selviytyisi nopeammin, niin ei jää aikaa eikä jaksamista huolehtia enää itsestään. Jos lenkillekin menen, niin mies soittelee perääni jo puolen tunnin jälkeen kun ulkona voi olla vaarallista, ja ihan pk-seudulla asumme emmekä missään ghetossa.

Ap 

Vierailija kirjoitti:

On yleinen ongelma, että nainen ei saa mitä toivoisi, koska ei sano. Hän olettaa, että miehen pitäisi oma-aloitteisesti ymmärtää. Mutta ei mies voi automaattisesti tietää, mitä juuri hänen siippansa eniten arvostaa. Jonkun mielestä juuri matkatuliaiset ovat mitä ihanin rakkauden osoitus - joku toinen ei yhtään tykkää "turhasta rojusta" ja kaipaisi vain rakastavaa tekstaria matkan päältä. Jonkun mielestä parasta ja huomaavaisinta mitä voi äreälle ihmiselle tehdä, on jättää tämä rauhaan - jonkun mielestä ihan päinvastoin.

Mies saattaa tehdä monia tekoja rakkautensa osoitukseksi ja naisen avuksi, mutta koska ne eivät ole niitä mitä nainen mielessään olettaisi, ne jäävät huomaamatta.

Ja tietysti voi olla toisinkin päin, enkä tarkoita että kaikki naiset toimisivat näin. Ja en siis tiedä miten paljon ap:n perheessä keskustellaan näistä asioista. Tämä oli yleistä pohdintaa.

Täällä on nimenomaan ongelmana se, että sanon mitä haluan. Viimeisin toiveeni olivat synttärit kavereitteni kanssa, eli rauhallisesti meillä kotona. Lopputulos: mies sanoi, ettei minun tarvitse tehdä mitään ja jengiä tulee. Tänne tuli sitten hänen kavereitaan täysin sotkuiseen kämppään, jota en saanut siivota. Että hävetti. Lopulta kaksi minulle vähemmän läheistä kaveria ilmestyi, ja myöhemmin kun näin viestiliikennettä niin minulle valkeni, että kaverini jotka olisin halunnut nähdä, olisivat päässeet paikalle seuraavana viikonloppuna. Samaan aikaan tuttavapariskunta ilmoitti, että olivat käyneet matkalla jonka mies oli ostanut lahjaksi vaimolleen, ja itse sain juhlat miehen typeriä kavereita kuunnellen. Ihanko oikeasti tuota ei ollut millään vältettävissä? Ap 

Vierailija kirjoitti:

No kyllä meilläkin meinasi lipsua vähän siihen suuntaan, että "minä aina joustan ja itse en saa mitään". Mutta huomasin, että ei kukaan tule minulle tarjoamaan tilaisuuksia lähteä lenkille, hierojalle yms. - itse ne pitää ottaa. Eikä se toisten vastuulla oikeasti olekaan. Meillä mies ei edes ole mikään jyrä, mutta itse olin niin kaino ja kiltti, että "en halunnut olla vaivaksi" enkä välttämättä edes avannut suutani. Olin saattanut ajatella että lähden lenkille kun mies tulee töistä, mutta kun mies tuli, hän saattoi kertoa joitain omia suunnitelmia, jolloin olin vain että "ok" ja niin en "koskaan" päässyt lenkille.

Mutta kun huomasin, että tämä aiheutti katkeroitumista, päätin muuttua. Kyllä, minun piti muuttua, ei toisten. Eihän miehellekään kukaan tule tarjoamaan ja järjestämään mitään! Itse hän järjestää mitä haluaa.

Ja niin piti opetella vain iloisesti avaamaan suunsa, kertomaan toiveistaan, ja jos toiveet menivät ristiin, sopimaan asioista.

Kuten: Mene sinä tänään sinne, minä menen huomenna sinne. Voitko järjestää keittiön sillä aikaa kun laitan lapset nukkumaan? Ja kyllähän mies oli valmis järjestämään, ei hän vain oma-aloitteisesti huomaa, mitä kaikkea taloudessa juuri nyt minun mielestäni pitäisi tehdä.

Ennen saatoin myös ajatella, että eihän meillä ole varaa minun hierojakäynteihin. Mutta kun katsoo ne yhtä tärkeiksi kuin lasten harrastukset tai miehen poikien reissut, niin niiden ei tarvitse olla se, mistä ensimmäisenä säästetään. Tämäkin minun vain piti uskaltaa itse ottaa esille ja pitää tärkeänä.

Ei toimi tämäkään meillä. 

Silloin kun lähtisin lenkille, alkaa se alituinen vonkuna. Ulkona on vaarallista. Joku ottaa ja vie. Älä ole salilla liian kauan. Voitko tulla kotiin, koska lapsi ei viihdy ilman äitiä. Jos en vastaa puhelimeen, mies lähtee etsimään. Ei ole yksi eikä kaksi kertaa kun hän on autolla lähtenyt sahaamaan ympäri kaupunkeja vuokseni lapsi mukana ja soittelee kavereilleni missä minua on nähty viimeksi. Mikä huvittavinta, niin minua ei ole tarvinnut todellisuudessa kertaakaan etsiä. Ap 

En näe että sulla ois tässä muuta vaihtoehtoa kuin avata suusi ja sanoa suoraan että haluat välillä omaa aikaa tehdä omia juttuja. Oletko jo tehnyt niin ja he eivät ole kuunnelleet? Ota sitä omaa aikaa väkisin. Alkaako vonkuna jos otat omaa aikaa väkisin? Sulje korvat. Mene silti kävelylle, jos kävelylle halusit mennä. Jos mies tulee etsimään, anna etsiä. Kun mies löytää sut lenkkipolulta, sano selkeästi että nyt minä otan sitä omaa aikaa, halusit sinä tai et. Toista tämä sama prosessi, kunnes se menee miehen korvista läpi ja viimein aivoihin. Tämä voi olla miehelle ensin hankala hyväksyä, mutta sitten kun on pakko, kyllä hyväksyy. Tai jos ei lopultakaan hyväksy, voi olla vähän isomman keskustelun paikka siitä, että sinullakin on oikeus tehdä välillä omia juttujasi.

Jos haluat omia juttuja tehdä, ei sulla kuvailemassasi tilanteessa ole joka tapauksessa muuta vaihtoehtoa kuin ottaa väkisin itsellesi sitä aikaa, vaikka mies menisi lasten kanssa paniikkiin kotona. Anna sen mennä paniikkiin, sulje korvat ja silmät. Sitten kun se on tarpeeksi monta kertaa paniikkiin mennyt, sen on pikku hiljaa pakko tilanteeseen tottua, ja jos ei totu sittenkään, on, kuten sanoin, jo vähän isomman keskustelun paikka.

Ota joku oma harrastus, jossa ei viesteihin ja puheluihin vastaaminen onnistu. Mene uimahalliin tai kuntosalille. Kerro, mihin aikaan olet tulossa takaisin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Anteeksi mutta mua naurattaa tuo muistaminen pääsiäisenä ja juhannuksena :D. Muuten en osaa ottaa kantaa. sori. 

Samoin - minuakaan ei ole kukaan koskaa muistanut pääsiäisenä saati juhannuksena. Mihin tästä voisi valittaa? On tämä kyllä aika kamalaa...

Niinpä. Kenen siis pitäisi muistaa Ap:tä esim juhannuksena... Ketä Ap muistaa jussina?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

AP

Sun kannattaa ostaa itse lahjoja itselle kun et niitä muuten saa. Muutenkin pidä huoli itsestäsi. Toki myös muusta perheestä, mutta aseta oma hyvinvointisi yhtä tärkeäksi kuin muiden hyvinvointi.

Sen vessan voit vaikka jättää välillä siivoamatta. Tuskin se niin saastainen on että tauteja levittäisi. Ja osaa sen mieskin siivota (vaikka ei sinun asettamia standardeja täyttäisikään).

Omassa suvussa on useita läheisriippuvaisia naisia. He ohittavat omat tarpeensa ja suuntaavat energiansa muista huolehtimiseen ja auttamiseen, haluttiin sitä tai ei. Itse sain ristikseni yhden heistä.

Oikeasti se on aika ahdistavaa kun läheisriippuvainen pyörii ympärillä hössöttämässä.

Antaisi edes joskus läheistensä olla rauhassa. Mutta eipä se onnistu, kun eihän kukaan osaa huolehtia mistään oikein. Varmaan koko maailma romahtaa sitten läheisriippuvainen ei ole enää huolehtimassa kaikesta.

Itse sain mahdollisuuden elää omaa elämää kun muutin ulkomaille. Mutta sitten kun palasin Suomeen, luikerteli läheisriippuvainen taas huolehtimaan ja auttamaan. Lopulta meillä meni välit poikki kun auttamisen kohteena oleminen kävi liian raskaaksi.

Tämä väkisellä auttamaan tunkeva puolusteli käytöstään sillä, että hänen on aina pitänyt huolehtia kaikesta. Mitä nyt viimeiset parikymmentä vuotta (ainakin) häntä on kielletty huolehtimasta ja on yritetty saada hänet huolehtimaan itsestään. Mutta ei voi, kun hänen pitää huolehtia muista.

Kiitos viestistäsi, mutta en täytä läheisriippuvaisen tunnusmerkkejä eikä tuo ongelma kosketa minua. Minua enemmän seuraa toisenlainen varjo parisuhteissani, vaikka jokaisessa on täysin erilainen dynamiikka. 

Olin hetken töissä toisella paikkakunnalla, ja se oli iso virhe. Olin siis joskus arkisin muutaman yön toisaalla, mutta viikonloput kaikki kotona. Kotiinpaluu oli kerta kerralta niin kauhea järkytys, että jouduin järjestämään asiani kokonaan uudelleen.

Lapsi oli sinä aikana tukka niin takussa, että isänsä yritti hätäponnarilla piilottaa sitä ja itseäni hävetti että mitä ne siellä tarhassakin ajattelevat kun lapsen hiukset on sikin sokin. Sama pyykkikoppa, jonka olin jättänyt kosteita pyykkejä että mies ripustaisi ne kuivumaan löytyi kivettyneenä samasta paikasta mihin olin ne ennen lähtöäni jättänytkin. Pöydät oli täynnä, lelut leviänä pitkin ja poikin ja vanhaa ruokaa löytyi keittiöstä homeessa. Ihanko totta olen läheisriippuvainen jos estän tämän tapahtumasta läsnäollessani?

Tähän joku sanosii että ripusta pyykit ja leikkaa lapsen hiukset, niin miksi ihmeessä, koska hygienian hoito on täysin tervepäiselle ihmiselle normaaleja asioita ja jos niistä ei kykene suoriutumaan, niin vika on asenteissa. Ainoa ongelma tässä on, että olen ainoa ja maailma todellakin pysähtyy kun lopetan huolehtimisen. 

Olen yrittänyt sitäkin, etten tee enää mitään, niin mies saa siitä uuden aseen minua vastaan. "Aina uhriutuessasi teet näin ja näin.", mutta hänen käytöksensä ei muutu mihinkään. Tiskit jäävät haisemaan, roskat jäävät viemättä, viikkaamani pyykit sängyn päältä levitellään ympäri makuuhuonetta ja sitten itketään kun ei ole päälle laitettavaa. Pahinta on, että jos en todellakaan pidä huolta mistään niin ei pidä kukaan muukaan ja meille tulee riitaa. 

Tähän päälle vielä se, että samassa pitäisi jaksaa edelleen tehdä töitä ja opiskella. Siihen päälle selkeä arvostuksen puute, niin olen todella uupunut. Kun huolehdin niistä perusasioista, joista yhdessä hoitaessa selviytyisi nopeammin, niin ei jää aikaa eikä jaksamista huolehtia enää itsestään. Jos lenkillekin menen, niin mies soittelee perääni jo puolen tunnin jälkeen kun ulkona voi olla vaarallista, ja ihan pk-seudulla asumme emmekä missään ghetossa.

Ap 

Miksi otat lenkille puhelimen mukaan? Joskus ratkaisut voi olla hyvin yksinkertaisia. Itse koen hirveän tärkeäksi omat joka iltaiset kävelylenkit, jonne en ota ketään mukaan enkä todellakaan kanna puhelinta taskussa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No kyllä meilläkin meinasi lipsua vähän siihen suuntaan, että "minä aina joustan ja itse en saa mitään". Mutta huomasin, että ei kukaan tule minulle tarjoamaan tilaisuuksia lähteä lenkille, hierojalle yms. - itse ne pitää ottaa. Eikä se toisten vastuulla oikeasti olekaan. Meillä mies ei edes ole mikään jyrä, mutta itse olin niin kaino ja kiltti, että "en halunnut olla vaivaksi" enkä välttämättä edes avannut suutani. Olin saattanut ajatella että lähden lenkille kun mies tulee töistä, mutta kun mies tuli, hän saattoi kertoa joitain omia suunnitelmia, jolloin olin vain että "ok" ja niin en "koskaan" päässyt lenkille.

Mutta kun huomasin, että tämä aiheutti katkeroitumista, päätin muuttua. Kyllä, minun piti muuttua, ei toisten. Eihän miehellekään kukaan tule tarjoamaan ja järjestämään mitään! Itse hän järjestää mitä haluaa.

Ja niin piti opetella vain iloisesti avaamaan suunsa, kertomaan toiveistaan, ja jos toiveet menivät ristiin, sopimaan asioista.

Kuten: Mene sinä tänään sinne, minä menen huomenna sinne. Voitko järjestää keittiön sillä aikaa kun laitan lapset nukkumaan? Ja kyllähän mies oli valmis järjestämään, ei hän vain oma-aloitteisesti huomaa, mitä kaikkea taloudessa juuri nyt minun mielestäni pitäisi tehdä.

Ennen saatoin myös ajatella, että eihän meillä ole varaa minun hierojakäynteihin. Mutta kun katsoo ne yhtä tärkeiksi kuin lasten harrastukset tai miehen poikien reissut, niin niiden ei tarvitse olla se, mistä ensimmäisenä säästetään. Tämäkin minun vain piti uskaltaa itse ottaa esille ja pitää tärkeänä.

Ei toimi tämäkään meillä. 

Silloin kun lähtisin lenkille, alkaa se alituinen vonkuna. Ulkona on vaarallista. Joku ottaa ja vie. Älä ole salilla liian kauan. Voitko tulla kotiin, koska lapsi ei viihdy ilman äitiä. Jos en vastaa puhelimeen, mies lähtee etsimään. Ei ole yksi eikä kaksi kertaa kun hän on autolla lähtenyt sahaamaan ympäri kaupunkeja vuokseni lapsi mukana ja soittelee kavereilleni missä minua on nähty viimeksi. Mikä huvittavinta, niin minua ei ole tarvinnut todellisuudessa kertaakaan etsiä. Ap 

Tuota noin.. Onko tuollainen ympäri pitäjiä sahaaminen kovinkin normaalia käytöstä? Kuulostaa mun korviin omistushaluisen käytökseltä. Ite en katselisi tuommoista onnetonta lukkoa, joka ei pärjää yhtä minuuttia pidempää OMIEN lastensa kanssa. Perheessä tulee olla kaksi vastuullista aikuista, eikä vain yhtä.

Lopeta muiden auttaminen, niin et oo enää näkymätön :D

Otsikon perusteella ongelma onkin siinä, että teet hommia niska limassa. Jos kaikki muutkin osallistuisivat arkena, niin se tasapainottaisi tilannetta.

Äitienpäivänä tämä usein konkretisoituu, kun odotetaan mieheltä ja lapsilta asioita, jotka ovat jääneet heille arjessa täysin vieraiksi. Vaikea tehdä yhtenä erityisenä päivänä mitään, jos kaikki osaaminen puuttuu.

Mielenkiintoinen tapaus. Miten asiat ovat menneet tuhon jamaan? Mikä oli alkutilanne? Milloin muutos on alkanut?

Ei kuulosta ollenkaan normaalilta tuollainen meno.

Vierailija kirjoitti:

... Äitejä pidetään yleisesti piikoina,...

Yllättävän moni nainen ottaa tuo roolin ihan omatoimisesti parisuhteessa ja sitten jatkaa lasten kanssa samaa linjaa. Ja kun kamelin selkä vihdoin katkeaa tullaan tänne vinkumaan. Syyllisen voi löytää peilistä.

Kolmatta sivua vinkumista. AP on ihan itse valinnut miehensä ja lastensa isän. Todennäköisesti mies on ollut tuollainen alusta asti, ja nyt on sitten tullut AP:lla mitta täyteen. 

Tässä on nyt sitten muutama vaihtoehto:

- Näytä tämä koko tilistys miehelle, jos hän vaikka sitten ymmärtäisi

- Sanot, että homma saa muuttua

- Otat eron ja keskityt elämääsi. 

Elämä on täynnä tiukkoja valintoja ja AP on selvästi tehnyt ainakin yhden väärän valinnan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No kyllä meilläkin meinasi lipsua vähän siihen suuntaan, että "minä aina joustan ja itse en saa mitään". Mutta huomasin, että ei kukaan tule minulle tarjoamaan tilaisuuksia lähteä lenkille, hierojalle yms. - itse ne pitää ottaa. Eikä se toisten vastuulla oikeasti olekaan. Meillä mies ei edes ole mikään jyrä, mutta itse olin niin kaino ja kiltti, että "en halunnut olla vaivaksi" enkä välttämättä edes avannut suutani. Olin saattanut ajatella että lähden lenkille kun mies tulee töistä, mutta kun mies tuli, hän saattoi kertoa joitain omia suunnitelmia, jolloin olin vain että "ok" ja niin en "koskaan" päässyt lenkille.

Mutta kun huomasin, että tämä aiheutti katkeroitumista, päätin muuttua. Kyllä, minun piti muuttua, ei toisten. Eihän miehellekään kukaan tule tarjoamaan ja järjestämään mitään! Itse hän järjestää mitä haluaa.

Ja niin piti opetella vain iloisesti avaamaan suunsa, kertomaan toiveistaan, ja jos toiveet menivät ristiin, sopimaan asioista.

Kuten: Mene sinä tänään sinne, minä menen huomenna sinne. Voitko järjestää keittiön sillä aikaa kun laitan lapset nukkumaan? Ja kyllähän mies oli valmis järjestämään, ei hän vain oma-aloitteisesti huomaa, mitä kaikkea taloudessa juuri nyt minun mielestäni pitäisi tehdä.

Ennen saatoin myös ajatella, että eihän meillä ole varaa minun hierojakäynteihin. Mutta kun katsoo ne yhtä tärkeiksi kuin lasten harrastukset tai miehen poikien reissut, niin niiden ei tarvitse olla se, mistä ensimmäisenä säästetään. Tämäkin minun vain piti uskaltaa itse ottaa esille ja pitää tärkeänä.

Ei toimi tämäkään meillä. 

Silloin kun lähtisin lenkille, alkaa se alituinen vonkuna. Ulkona on vaarallista. Joku ottaa ja vie. Älä ole salilla liian kauan. Voitko tulla kotiin, koska lapsi ei viihdy ilman äitiä. Jos en vastaa puhelimeen, mies lähtee etsimään. Ei ole yksi eikä kaksi kertaa kun hän on autolla lähtenyt sahaamaan ympäri kaupunkeja vuokseni lapsi mukana ja soittelee kavereilleni missä minua on nähty viimeksi. Mikä huvittavinta, niin minua ei ole tarvinnut todellisuudessa kertaakaan etsiä. Ap 

Tästä huomaa että mies ei ole syntyperäinen suomalainen. Kukaan suomalainen ei ajattele että Suomessa olisi vaarallista lenkkeillä.