Lue keskustelun säännöt.
Kosketatko toista ihmistä?
23.05.2019 |
Kosketatteko toista ihmistä fyysisesti, esim. työkaveria, tuttua tai ystävää? Miksi teet näin tai miksi et? Miten kosketat? Miten itse koet sen, että toinen ihminen koskettaa? Kyse ei nyt siis ole kosketuksesta parisuhteessa yms. suhteissa.
Ja kysyn siksi, koska aihe on mielestäni mielenkiintoinen, koska ihmiset kokevat hyvin eri tavalla fyysisen kosketuksen.
Kommentit (45)
Vierailija kirjoitti:
Itselle se on merkki hyväksynnästä ja toveruudesta. Tavallaan kuten hymy. Ihan tuntemattomia ihmisiä ei mielestäni tule koskettaa.
Tulee hyvin luontaisesti. Jos huomaan, että toinen vaivautuu tai muuttuu jäykäksi tiedän lopettaa.
Nykyisin olen kyllä melko varpaillani puolituttujen kanssa kun yksi henkilö kiihtyi heti nollasta sataan toverillisesta selkään taputuksesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen vilkas karjalainen ja ihan luonnostaan halaan tuttuja. Kukaan ei ole pahastunut, päinvastoin ujompikin on ilahtunut.
Nyt asumme Espanjassa ja olen uusia tapoja oppimassa. Siellähän annetaan poskisuukot molemmille poskille esim. kampaamossa.
Tätä tervehtimistä nyt siis opettelen.
Hassusti se vielä menee ja usein kolautan pääni suukotettavan päähän.
Sitten nauramme yhdessä!😂😂
Mulla on tuollainen vilkas karjalainen äiti ja vastaavanlainen (aikuinen) lapsi. (Oli todella raskasta, sillä itse olen hc-introvertin ja erakon puolivälissä.) Olen tottunut, ja koskettelen ja suukotan paljon rakkaitani, mutta poskisuudelmat tuntemattomille, ei. Ikinä.
Ystäväni saavat koskea ystävällisesti minua, mutta minä en koske heitä. Voin halata jos on pakko ystävän kanssa, mutta mielummin jätän halaamatta. Kättely on minulle täysin ok, se taito opetettiin hyvin jo ala-asteella, eikä se häiritse minua.
Anoppiani halaan aina tavatessamme, samoin appiukkoa, mutta esimerkiksi vanhempiani halaan vain todella harvoin. Meillä ei ole mitään halaamistapaa heidän kanssaan ollut ikinä. En halaile edes miestäni julkisesti, mutta kahden kesken kyllä olemme hyvin läheisiä. Lapsemme ovat jo teinejä ja saatan joskus koskettaa heitä leikkisästi, mutta enää he eivät tule viereen istumaan tai yhtäkkiä halaamaan niin kuin ennen ja tämä on ihan ok.
Vieraiden ihmisten kosketusta välttelen ja jos tunnen/kuulen jonkun hengityksen, niin hän on liian lähellä.
Tykkään koskettaa ihmisiä ja pidän siitä, jos joku koskettaa minua. Ihan pienikin hipaisu tai olkapään kevyt kosketus tuntuu mukavalta. Kärsin halipulasta ja kaipaan toisen ihmisen läheisyyttä, edes pientä. Meillä ei lapsuudenkodissa halattu koskaan eikä näytetty välittämistä millään tavalla. Varmaan sen takia kaipaan toisten kosketusta niin paljon.
Työpaikkahalailu on riippunut ihan työpaikasta. Jossain olemme olleet jäyhempiä ja toisessa halailimme aina lomille lähtiessä, hyviä jouluja toivottaessamme yms. ja saatoimme taputtaa olalle ja antaa hierontaa niskaan. Niissä työpaikoissa oli muutenkin lämmin henki.
Vierailija kirjoitti:
En todellakaan halua koskea ketään muuta kuin miestäni ja pieniä lapsiani, aikuista lastakaan en koske kuin hätätilanteessa. Inhoan kättelyäkin, ihan typerä tapa.
Minulle mieheni kosketus on todella, todella tärkeää, tuntuu todella hyvältä ja on henkisestikin merkityksellistä, ja se että minä kosketan häntä. Ehkä siksi en tykkää muiden kosketuksista, eikä meillä kotona eikä koko maakunnassa ole ollut halailu tapana, kouluaikoina jotkut tytöt jotka yrittivät esittää tosi cooleja ja suosittuja halailivat toisiaan suurieleisesti ja kovaan ääneen kailottaen, mielestäni se oli naurettavaa.
Niin ja jäi mainitsematta että olen erittäin sosiaalinen, avoin ja puhelias ihminen. Tarvitsen vain oman henkilökohtaisen tilani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En pidä siitä, että vieraat ihmiset koskettaa tai edes tulee liian lähelle. Minulla on oma tila ja haluan pitää sen. En siis itsekään koskettele ihmisiä.
Kosken joitakin. Enemmän kai menee niin, että se toinen on koskenut ensin, joten minä voin tehdä samoin joskus toiste.
Mulla on yhteen yhteistyökumppaniin aivan hassu ”koskettamissuhde”. Meillä ei tunnu olevan toistemme suhteen mitään yksityistä fyysistä tilaa. Usein istutaan ihan kiinni toisissamme tai jalat ”sekaisin”, aina halataan, supatetaan korvaan. Eikä tässä ole mitään seksuaalista. Ei mulla kyllä ole muiden kanssa tällaista, tai no lasten ja puolison kanssa on, mutta ei perheen ulkopuolisten kanssa. Joku sielunkumppani ehkä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En kosketa enkä oikein tykkää jos joku tulee liian lähelle. Kääntöpuolena tässä on, etten osaa enää koskettaa omaa miestäkään vaikka haluaisin 🙁
Vierailija kirjoitti:
Kosketuksia on erilaisia. Itse usein vain hipaisen olkapäästä jos haluan osoittaa tukea. Väkisin en halaile tai koskettele. Näihin kehittyy vaisto. Se koskettaja.
Koskettajan vaisto :3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vieraan henkilön koskettaminen pitäisi tehdä aina niin, että tällä on mahdollisuus havaita tapahtunut, karsein itselle käynyt on että joku lyö kädet takaapäin olalle mitään sanomatta, tietty voi olla jonkun mielestä hauskakin juttu säikäyttää puolikuoliaaksi.
Minä pääsin kosketuskammosta eroon kun harrastin kamppailulajeja. Samalla myös masennus poistui. Ilmeisesti tarvitsin koskettamista, vaikka se aluksi tuntui oudolta ja sain siitä paniikkikohtauksia.
Ihminen tarvitsee kosketusta että tietää olevansa olemassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen introvertti, mutta pidän kyllä kosketuksesta, enkä pahoita mieltä jos joku taputtaa selkään. Joitakin näitä kommentteja lukiessa ei voi kyllä kuin hieman ihmetellä. Onneksi Suomessa on vähän ihmisiä, eikä täällä tervehditä poskisuudelmin. Itsekin pitäisin poskisuudelmia hyvin kiusallisina.
Halaan aina tavatessa ja lähtiessä, mutta muuten en kosketa. Joskus ulkomaiset työkaverit saattavat olla hyvinkin kovia ottamaan olkapäästä kiinni, tarttumaan käsivarresta tai koskettamaan kun on asiaa, mutta itse en tuota tee (vaikka se ei erityisesti haittakaan).
Poskisuudelmat on ehdottomasti suurin kauhistus, onneksi nykyään ranskalaisetkin tietävät että Pohjois-Euroopassa niitä ei katsota hyvällä edes vaikka oltaisiin hyvinkin tuttavallisissa läheissä työyhteisössä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiinnostava aloitus!! Ja kiva lukea mitä meiltä muut on tästä asiasta.
Me kaikki tiedetään niitä joilta ystävällinen kosketus olkapäälle tulee luonnostaan ja se on semmoinen positiivinen ele. Nämä ihmiset eivät tunnu uhraavan aikaa sille, mitä toiset ajattelevat siitä. Ehkä heidän perheessään on aina tehty näin tms.
Mä tykkään siitä kun tuollain iloisesti kosketaan vaikka just olkapäälle. Mulle on tullut kiva fiilis siitä ja sosiaalinen fiilis koskijasta. Mä itse vaan en oo tehnyt niin.
Sit mietin, että mäkin haluaisin olla tuommoinen vapautunut ja iloinen koskija. Kun tykkään siitä, niin ajattelin että teen niin kokeeksi itsekin!
Koeaika ei mennyt niin hyvin kuin oletin. Sain jotenkin kummeksuvia katseita. Musta tuntui ettei ihmiset ottanut sitä yhtä hilpeästi kuin minä. Tuskin se niitä häiritsi, mutta ilme oli semmoinen että "miksi tuo koskee".
Päätin sitten lopettaa tämän. :(
Tarvis olla semmoinen ihminen, jolta se tulee niin luonnostaan ettei asiaa edes ajattele.
Vierailija kirjoitti:
Kiinnostava aloitus!! Ja kiva lukea mitä meiltä muut on tästä asiasta.
Me kaikki tiedetään niitä joilta ystävällinen kosketus olkapäälle tulee luonnostaan ja se on semmoinen positiivinen ele. Nämä ihmiset eivät tunnu uhraavan aikaa sille, mitä toiset ajattelevat siitä. Ehkä heidän perheessään on aina tehty näin tms.
Mä tykkään siitä kun tuollain iloisesti kosketaan vaikka just olkapäälle. Mulle on tullut kiva fiilis siitä ja sosiaalinen fiilis koskijasta. Mä itse vaan en oo tehnyt niin.
Sit mietin, että mäkin haluaisin olla tuommoinen vapautunut ja iloinen koskija. Kun tykkään siitä, niin ajattelin että teen niin kokeeksi itsekin!
Koeaika ei mennyt niin hyvin kuin oletin. Sain jotenkin kummeksuvia katseita. Musta tuntui ettei ihmiset ottanut sitä yhtä hilpeästi kuin minä. Tuskin se niitä häiritsi, mutta ilme oli semmoinen että "miksi tuo koskee".
Päätin sitten lopettaa tämän. :(
Tarvis olla semmoinen ihminen, jolta se tulee niin luonnostaan ettei asiaa edes ajattele.
Olet suloinen. Jatka vain koskemista ja välittämistä, me suomalaisetkin tarvitsemme sitä, kuten kaikkea positiivista:) Halit sinne!
Vierailija kirjoitti:
En kosketa enkä oikein tykkää jos joku tulee liian lähelle. Kääntöpuolena tässä on, etten osaa enää koskettaa omaa miestäkään vaikka haluaisin 🙁
Voi miten ikävä kuulla.😢
Me ollaan miehen kanssa nukuttu koko avioliiton ajan, 15 vuotta, saman peiton alla.
Läheisyyttä ja koskettelua koko ajan.
Lisäksi tykkään halata ystäviä ja ottaa vastaan haleja.
Suomalaiset varmaankin ovat maailman kylmintä ja jäykintä kansaa. Enimmäkseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kosketa enkä oikein tykkää jos joku tulee liian lähelle. Kääntöpuolena tässä on, etten osaa enää koskettaa omaa miestäkään vaikka haluaisin 🙁
Voi miten ikävä kuulla.😢
Me ollaan miehen kanssa nukuttu koko avioliiton ajan, 15 vuotta, saman peiton alla.
Läheisyyttä ja koskettelua koko ajan.
Lisäksi tykkään halata ystäviä ja ottaa vastaan haleja.
Suomalaiset varmaankin ovat maailman kylmintä ja jäykintä kansaa. Enimmäkseen.
Korjaan: Ei kylmintä, vaan varautuneinta.
Suomalais-ugrilaista jäykkyttä.
Aika viileätä väkeä näemmä suomalaiset, ainakin enimmäkseen.
Ihminenhän on rakennettu niin, että nauttii kosketuksesta pikkuvauvasta vanhaan vaariin.
Iso ongelma yksinäisyydessä on juuri kosketuksen puute.
Ehkä suonissani virtaa hieman "etelän verta", koska halaamiset tuntuvat täysin luonnollisilta.
Työskentelen vanhusten kanssa ja työminäni osaa koskettaa, hoivata ja huolehtia. Siviiliminä on taas sulkeutuneempi ja varautuneempi. Ystäviä voin koskea ja halata, mutta vieraista pysyn kaukana, enkä pidä siitä, että vieraat tulevat alueelleni.
Jahas. Suomi on täynnä meetoo häirintää eli amerikan hömppää.
5v sitten yx humalainen hipaisi minua baaritiskillä. Taidan tehdä rikosilmoituksen.