Ensi kertaa lasta yrittämään 42 vuotiaana?

Vierailija kirjoitti:

Itse tulin raskaaksi ensimmäisestä kierrosta 41v. ja sain toisen 43v. Ei keskenmenoja, ei kohonneita riskejä raskaudessa. Terveet ja liikunnalliset elämäntavat. Terveitä ja ihania lapsia molemmat. Tuon jälkeen laitatin kierukan, katsoin että omasta mielestäni ikä tulee vastaan.

Kyllä sinulla ikäsi vuoksi oli kohonneet riskit, väitä mitä väität.

Sinällään mielenkiintoisia nää tilastot siitä miten voimakkaasti hedelmällisyys laskee yli 40v. Kuitenkin oikeasti tän ikäluokan äitejä näkee joka paikassa ja varmaan jokainen heitä tuntee/ tietää heitä henkilökohtaisesti. Itsekin tunnen useampia, ja sain itsekin neljännen lapseni 43-vuotiaana. Aika erikoista jos kerran raskaaksi tulemisen mahdollisuudet pitäisi tilastollisesti olla jotain prosentin murto-osia. Lisäksi vain osa naisista yrittää edes raskautta yli 40-v. Luultavasti aika moni heistä jotka eivät yritä tulisi ihan helposti raskaaksi.

1976-äiti kirjoitti:

Palstalla epämääräisesti "sain lapsen yli 40-v:nä, aivan normaalia" -kommentteja heittelevät vääristävät todellista kuvaa siitä, kuinka viime tipassa 42-vuotias on lapsenteon kanssa. Itse sain ykkösen helposti toisesta kierrosta 37-vuotiaana. Toisen lapsen aika ei ollut kypsä ennen kuin 41-vuotiaana ja silloin ei sitten enää onnistunutkaan. Olimme toki tietoisia asiasta, mutta olimme pitkään ajatelleet, että yhdellä lapsella mennään, kunnes sitten päädyimme kuitenkin ajattelemaan, että kokeillaan. Hakeuduimme 5-6kk jälkeen jo tutkimuksiin ja hoitoihin. Klinikka näytti heidän tilastojaan: vain 13% 42-vuotiasta potilaista tulee raskaaksi siten, että raskaus päättyy elevänä synttneeseen lapseen (eli iso osa raskauksista päättyy jo hyvin alussa kesken). Meillä ivf toimi, ja saimme ihanan terveen vauvan, mutta se onnistumiskäyrä laskee todella jyrkästi 40-43 välissä hyvin lähelle nollaa. Vain luovutetuilla sukusoluilla on mahdollista pelata (hyvin rajallisesti) lisäaikaa, mutta silloin täytyy olla sinut sen kanssa sinut, että ne eivät ole sinun geenejäsi.

Koen eläväni elämäni rikkainta aikaa (ei taloudellisesti) ja äitiys ja perhe ovat elämäni merkityksellisin asia, vaikka uraihminen olenkin. Neuvoni on, että jos haluat antaa vauvalle mahdollisuuden, tee peliliike nyt ja hakeudu konsultaatioon samanaikaisesti kun aloitatte yrittämisen, koska se on todennäköisesti ainoa tapa antaa vauvalle oikeasti mahdollisuus. Saat ainakin tietoa ja realistisen kuvan omista mahdollisuuksistanne.

Niinpä. Jos sanoo, että todennäköisyys raskautua ja vielä synnyttää elävä & terve lapsi on tosi pieni niin jo tulee paikalle näitä onnistuneita kertomaan, että ei pidä paikkaansa, kun hekin saivat vauvan 43v tai yli... Myös tuo, että on ihan eri asia sanoa odottavansa 40v kuin vaikka tuo 42v. Tässä iässä se hedelmällisyys romahtaa. Tilastot puhuu totuutta, yksittäistapauksista huolimatta, ja toki heitä näihin aloituksiin eniten kerääntyy. En minäkään näitä yleensä avaa, tämänkin nyt vasta mielenkiinnosta. Itse olen 42v ja vuoden yrittänyt raskautta. Ja kyllä huomaan, että vaihdevuodet tekee enemmänkin tuloaan kuin vauva, tiedän, että se oli nyt tässä. Joku tuolla sanoi, että vaihdevuodet alkoi 42v niin alapeukkua tuli. Miksi?! Sitten joku yli 10v väittää, että vaihdevuodet ei ole lähelläkään niin sitä sitten uskotaan. :D 

Vierailija kirjoitti:

Kummastuttaa nää neuvojat täällä, jotka tekevät kovin suuren eron "luomuna" saatujen ja hoidoilla saatujen lasten välille. Siis ne jotka sanovat että jos ei luomuna tule niin tyytykää osaanne. Jos on varaa ja mahdollisuus hoitaa yksityisellä lääkärillä kohdilleen jokin hedelmällisyyteen vaikuttava, mahdollisesti vain pieni hormoniongelma lääkkeillä, miksi ei sitä tekisi? Ei se eroa mitenkään esim ehkäisypillereiden käytöstä. Kyllä koen että mun lapseni on ihan luomu, vaikka mulla on pco ja sain siihen lääkkeet ja avun ja tulin raskaaksi. Eivät kaikki sairaudet edes katso lasta yrittävän ikää, ne vaivaavat koko hedelmällisen iän jos vaivaavat. Ennen tällaisten takia ei lapsia saatu, nykyään voidaan hoitaa helpostikin. Kuten monet muutkin terveysongelmat. 

Ihmeellinen kuva toisilla hedelmällisyyshoidoista, ne ovat ihan tavallisia asioita. 

Jos joutuu ulkopuolisen munasoluihin turvautumaan, ehkäpä joittenkin mielestä sillon pitäisi jättää väliin.

Enemmän hyväksyttyä että miehen sukusolut korvataan, tänäpäivänä.

Vierailija kirjoitti:

Minun äiti sai minut 43-vuotiaana, ja kun olin 19 niin kaikki luuli häntä minun mummoksi ylioppilasjuhlissani :(

Oliko sinun ylioppilasjuhlissasi teille tuntemattomia ihmisiä, jotka eivät tunteneet äitiäsi?

Te, joilla on ollut iäkkäämmät vanhemmat ja olette sitä mieltä, että olivat "liian vanhoja" syystä tai toisesta, niin ajattelette, että syy on iässä vai olisiko vanhemmuuden haasteita ollut, vaikka he olisivat olleet nuorempiakin ? On olemassa parempia ja vähemmän hyviä vanhempia iästä riippumatta. Toiseksi kiinnostaa, että olisitteko oikeasti mieluummin jääneet syntymättä kuin syntyneet näille, vähän iäkkäämmille vanhemmille. Ihmettelen että missä on kiitollisuus siitä, että saitte mahdollisuuden syntyä ja elää?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nelikymppinen kehäraakki tässä hei. Mulla on nuori aikuinen lapsi, onnekseni, vielä terveenä hankittu. Terveys loppui hyvästä peruskunnosta ja säännöllisistä elämäntavoista huolimatta sairastumiseen 26-vuotiaana, ja nykyään yksinkertaisesti kuolisin uupumukseen vauvan tai pikkulapsen kanssa. Mun seitsemänkymppinen äitini on muuten 67-vuotiaan isäni omaishoitaja ja kiitollinen siitä, ettei ole enää pieniä lapsenlapsia. Tästä näkökulmasta, minä taas en ymmärrä niitä, jotka kuvittelevat omistavansa kristallipallon ja jaksavansa yhtä loistavasti vielä yhdeksänkymppisenäkin, koska syövät terveellisesti ja kuntoilevat. Voihan sillä olla jotain vaikutusta johonkin, mutta mikään tae se ei ole mistään.[/quote

Sulla on ollut huonoa tuuria kun olet noin nuorena sairastunut, mutta katso ympärillesi niin näet että suurin osa ikäisistäsi on täysin voimissaan ja työelämässä mukana! Miksi siis eivät pystyisi vanhemmuuteenkin? Jos sitten tyyliin 70v ei enää jaksa, niin ei tarvitsekaan! Onhan se lapsikin silloin jo lähemmäs kolmekymppinen!

Jep, tuo olikin lähinnä selvitys sille, joka ihmetteli miten nelikymppinen voi olla kehäraakki. Muun muassa näin. Muuten yhdyn siihen ajatukseen, jonka joku aiemmin esitti, että työnsä jo tehnyt ja teinin kanssa vuodet vääntänyt on ns. kypsä uudestaan pikkulapsielämään, mutta syntyyhän joillekin iltatähtiäkin. Kaipa se perusoptimismi on edellytys koko lisääntymispuuhalle, eihän siinä olisi muuten mitään mieltä. Ja sitten tosiaan kun lapsi on jo olemassa, on vaan pakko jaksaa, vaikka saisi minkälaiset kortit, joten koko pohdinnalla ei loppujen lopuksi ole mitään väliä. :D

Aivan totta, kuten myös tuo aiempi viestisi. Pohdinnalla ei sinällään tosiaan ole mitään merkitystä, koska kun sen päätöksen tekee,  niin harvempi sanoo myöhemmin, että olin kyllä ihan kuollut, en jaksanut. Jos näin on päässyt käymään, he eivät ehkä todella enää ole läsnä tätä kertomassa. Jos taas on selvinnyt hengissä, tätä ei todennäköisesti sano ääneen ainakaan siinä muodossa, että joo, paskaks meni, ois kannattanut toimia aiemmin, koska todennäköisesti lapsi on kuitenkin rakas.

Itse olen 43, ja kyllä erinäisiä koloontumisia on alkanut pienessä määrin huomata. Myös toki selluliittia tai muita tällaisia vanhuuden merkkejä. En myöskään mielelläni enää esim. juhli kahta päivää tai yhdenkään päivän jälkeen herää tyyliin muutaman tunnin unien jälkeen. Joten vaikeata uskoa, etteikö suoriutumiskyky olisi jo laskenut nuoruuspäivistä. Varmasti tälläkin kapasiteetilla selviäisi, mutta oletettavasti lapsettomaksi jään, sillä en ole kiinnostunut riskeistä tai esim. siitä, että lapsella olisi vähän se, tämä ja tuo asia huonommin kuin silloin, jos olisin ollut 30-vuotias synnyttäjä. Rahaa ei myöskään ole sen kummemmin oikeastaan vieläkään. Joku kymppitonnin puskuri ja pieni oma, maksettu asunto ei vielä kauheasti lohduta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun äiti sai minut 43-vuotiaana, ja kun olin 19 niin kaikki luuli häntä minun mummoksi ylioppilasjuhlissani :(

Oliko sinun ylioppilasjuhlissasi teille tuntemattomia ihmisiä, jotka eivät tunteneet äitiäsi?

No miten nyt esim. koululla tai kaikki kaverit tietäisivät äidin ulkonäöltä? Aika huono yritys tökkiä kommentoijaa.  

Vierailija kirjoitti:

1976-äiti kirjoitti:

Palstalla epämääräisesti "sain lapsen yli 40-v:nä, aivan normaalia" -kommentteja heittelevät vääristävät todellista kuvaa siitä, kuinka viime tipassa 42-vuotias on lapsenteon kanssa. Itse sain ykkösen helposti toisesta kierrosta 37-vuotiaana. Toisen lapsen aika ei ollut kypsä ennen kuin 41-vuotiaana ja silloin ei sitten enää onnistunutkaan. Olimme toki tietoisia asiasta, mutta olimme pitkään ajatelleet, että yhdellä lapsella mennään, kunnes sitten päädyimme kuitenkin ajattelemaan, että kokeillaan. Hakeuduimme 5-6kk jälkeen jo tutkimuksiin ja hoitoihin. Klinikka näytti heidän tilastojaan: vain 13% 42-vuotiasta potilaista tulee raskaaksi siten, että raskaus päättyy elevänä synttneeseen lapseen (eli iso osa raskauksista päättyy jo hyvin alussa kesken). Meillä ivf toimi, ja saimme ihanan terveen vauvan, mutta se onnistumiskäyrä laskee todella jyrkästi 40-43 välissä hyvin lähelle nollaa. Vain luovutetuilla sukusoluilla on mahdollista pelata (hyvin rajallisesti) lisäaikaa, mutta silloin täytyy olla sinut sen kanssa sinut, että ne eivät ole sinun geenejäsi.

Koen eläväni elämäni rikkainta aikaa (ei taloudellisesti) ja äitiys ja perhe ovat elämäni merkityksellisin asia, vaikka uraihminen olenkin. Neuvoni on, että jos haluat antaa vauvalle mahdollisuuden, tee peliliike nyt ja hakeudu konsultaatioon samanaikaisesti kun aloitatte yrittämisen, koska se on todennäköisesti ainoa tapa antaa vauvalle oikeasti mahdollisuus. Saat ainakin tietoa ja realistisen kuvan omista mahdollisuuksistanne.

Niinpä. Jos sanoo, että todennäköisyys raskautua ja vielä synnyttää elävä & terve lapsi on tosi pieni niin jo tulee paikalle näitä onnistuneita kertomaan, että ei pidä paikkaansa, kun hekin saivat vauvan 43v tai yli... Myös tuo, että on ihan eri asia sanoa odottavansa 40v kuin vaikka tuo 42v. Tässä iässä se hedelmällisyys romahtaa. Tilastot puhuu totuutta, yksittäistapauksista huolimatta, ja toki heitä näihin aloituksiin eniten kerääntyy. En minäkään näitä yleensä avaa, tämänkin nyt vasta mielenkiinnosta. Itse olen 42v ja vuoden yrittänyt raskautta. Ja kyllä huomaan, että vaihdevuodet tekee enemmänkin tuloaan kuin vauva, tiedän, että se oli nyt tässä. Joku tuolla sanoi, että vaihdevuodet alkoi 42v niin alapeukkua tuli. Miksi?! Sitten joku yli 10v väittää, että vaihdevuodet ei ole lähelläkään niin sitä sitten uskotaan. :D 

Mä en myöskään ymmärrä näitä alapeukuttajia. Sanoisivat edes, että okei, en usko tilastoihin tai että ihminen on ikinuori eikä koskaan sairastu ja elää 100-vuotiaaksi, jos on 40-vuotiaana hyvässä kunnossa, niin jotenkin tämä heidän (naiivi) ajatusmaailmansa aukeaisi. 

En sitten tiedä, onko tämä niin arka asia, että ihan kaikki vanhusvanhemmat tai sellaisesta haaveilevat_haluavat_ itse uskoa siihen, että he elävät 100-vuotiaiksi ja ovat silloinkin huippukunnossa, koska olisi liian surullista ajatella, että ehkä ei edes näe oman lapsen valmistujaisia, lapsia jne. Defenssi? Eikö tätä asiaa pysty käsittelemään muuten kuin ylioptimistisuudella?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun äiti sai minut 43-vuotiaana, ja kun olin 19 niin kaikki luuli häntä minun mummoksi ylioppilasjuhlissani :(

Oliko sinun ylioppilasjuhlissasi teille tuntemattomia ihmisiä, jotka eivät tunteneet äitiäsi?

Täällä ruotsissa ainakin mennään koululle katsomaan kun yo juoksevat ulos.

Tosi mukava traditio.

Olettaisin jos suomessa tehdään sama niin kyllähän siellä koulukaverit näkevät toistensa vanhemmat.

Äitini häpesi aikoinaan lapsena omaa äitiään, mummoni oli 35 v kun sai äitini. Äitini tekikin sitten lapsensa nuorena.

Myös koulukaverini joilla olivat vanhat vanhemmat häpesivät heitä, esm. iltatähti tyttö kolmen pojan jälkeen.

Ehkäpä tänäpäivänä ei enää niin ihmeellinen asia?

Minusta lapsia ei pitäisi tehdä minkään ikäisenä, jos sitä asiaa pitää "vääntää ja kääntää". Jos olet varma, että haluat lapsen, yritä. Jos et ole varma, anna olla ja nauti elämästä ilman.

Vierailija kirjoitti:

Minun äiti sai minut 43-vuotiaana, ja kun olin 19 niin kaikki luuli häntä minun mummoksi ylioppilasjuhlissani :(

Siis ventovieraita sun ylioppilasjuhlissa ilmeisesti? Sukulaiset kyllä yleensä tietää kuka on kuka...

Ap, ehkäpä sun kannattais alottaa uusi ketju mihin tulisi vanhojen vanhempien lapset kertomaan plussat ja miinukset?

Täällähän vain yksi mielipide on se ainoa oikea, tehdä lapsia niin kauvan kun luomuna tai avuilla käy.

Kivitetään niitä jotka yrittävät huomioida asiaa lapsen näkökulmasta.

Vielä jos joku millä iäkkäämmät vanhemmat uskaltavat kommentoida kokemuuksistaan niin se uskomaton nega minkä saa osakseen, ennenuskomatonta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nelikymppinen kehäraakki tässä hei. Mulla on nuori aikuinen lapsi, onnekseni, vielä terveenä hankittu. Terveys loppui hyvästä peruskunnosta ja säännöllisistä elämäntavoista huolimatta sairastumiseen 26-vuotiaana, ja nykyään yksinkertaisesti kuolisin uupumukseen vauvan tai pikkulapsen kanssa. Mun seitsemänkymppinen äitini on muuten 67-vuotiaan isäni omaishoitaja ja kiitollinen siitä, ettei ole enää pieniä lapsenlapsia. Tästä näkökulmasta, minä taas en ymmärrä niitä, jotka kuvittelevat omistavansa kristallipallon ja jaksavansa yhtä loistavasti vielä yhdeksänkymppisenäkin, koska syövät terveellisesti ja kuntoilevat. Voihan sillä olla jotain vaikutusta johonkin, mutta mikään tae se ei ole mistään.[/quote

Sulla on ollut huonoa tuuria kun olet noin nuorena sairastunut, mutta katso ympärillesi niin näet että suurin osa ikäisistäsi on täysin voimissaan ja työelämässä mukana! Miksi siis eivät pystyisi vanhemmuuteenkin? Jos sitten tyyliin 70v ei enää jaksa, niin ei tarvitsekaan! Onhan se lapsikin silloin jo lähemmäs kolmekymppinen!

Jep, tuo olikin lähinnä selvitys sille, joka ihmetteli miten nelikymppinen voi olla kehäraakki. Muun muassa näin. Muuten yhdyn siihen ajatukseen, jonka joku aiemmin esitti, että työnsä jo tehnyt ja teinin kanssa vuodet vääntänyt on ns. kypsä uudestaan pikkulapsielämään, mutta syntyyhän joillekin iltatähtiäkin. Kaipa se perusoptimismi on edellytys koko lisääntymispuuhalle, eihän siinä olisi muuten mitään mieltä. Ja sitten tosiaan kun lapsi on jo olemassa, on vaan pakko jaksaa, vaikka saisi minkälaiset kortit, joten koko pohdinnalla ei loppujen lopuksi ole mitään väliä. :D

Aivan totta, kuten myös tuo aiempi viestisi. Pohdinnalla ei sinällään tosiaan ole mitään merkitystä, koska kun sen päätöksen tekee,  niin harvempi sanoo myöhemmin, että olin kyllä ihan kuollut, en jaksanut. Jos näin on päässyt käymään, he eivät ehkä todella enää ole läsnä tätä kertomassa. Jos taas on selvinnyt hengissä, tätä ei todennäköisesti sano ääneen ainakaan siinä muodossa, että joo, paskaks meni, ois kannattanut toimia aiemmin, koska todennäköisesti lapsi on kuitenkin rakas.

Itse olen 43, ja kyllä erinäisiä koloontumisia on alkanut pienessä määrin huomata. Myös toki selluliittia tai muita tällaisia vanhuuden merkkejä. En myöskään mielelläni enää esim. juhli kahta päivää tai yhdenkään päivän jälkeen herää tyyliin muutaman tunnin unien jälkeen. Joten vaikeata uskoa, etteikö suoriutumiskyky olisi jo laskenut nuoruuspäivistä. Varmasti tälläkin kapasiteetilla selviäisi, mutta oletettavasti lapsettomaksi jään, sillä en ole kiinnostunut riskeistä tai esim. siitä, että lapsella olisi vähän se, tämä ja tuo asia huonommin kuin silloin, jos olisin ollut 30-vuotias synnyttäjä. Rahaa ei myöskään ole sen kummemmin oikeastaan vieläkään. Joku kymppitonnin puskuri ja pieni oma, maksettu asunto ei vielä kauheasti lohduta. 

Selluliitti ei ole mikään vanhuuden merkki, sitä on teineilläkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun äiti sai minut 43-vuotiaana, ja kun olin 19 niin kaikki luuli häntä minun mummoksi ylioppilasjuhlissani :(

Siis ventovieraita sun ylioppilasjuhlissa ilmeisesti? Sukulaiset kyllä yleensä tietää kuka on kuka...

Sukulaiset osaavat pitää suunsa supussa vaikka nyt ylioppilaan äiti, sukulaisnainen, näyttäisikin mummolta.

Kaverit jos tulee yllätysvieraaksi voivat varmasti totuuksia päästellä, toivottavasti nyt ei ainakaan mummoäidin kuullen.

Vierailija kirjoitti:

Niin, tänään taas ollu niin sekavat ajatukset, että siksi tänne kirjoitin. Jos tulis vielä uusia näkökulmia, vaikka tässä kaikkea on itsekin aatellu, ja miehen kanssa myös väännetty ja käännetty. Toki tajuan, että pitäis vaan antaa palaa tässä samalla sekunnilla, ettei tässä mietiskellä oikein voi enää. Ihan karsee tilanne ja toivon että loppuis nää kaikki ajatukset nyt heti ja palais rauha.

Ap

Voithan antaa asian "luonnon" päätettäväksi. Ehkäisy pois ja jos tulet luomusti raskaaksi, et ole liian vanha.

Vierailija kirjoitti:

Minun äiti sai minut 43-vuotiaana, ja kun olin 19 niin kaikki luuli häntä minun mummoksi ylioppilasjuhlissani :(

Kokemus oli niin kauhea, että olis siis kannattanut jättää sinut tekemättä? Vai mitä haluat tällä viestillä sanoa? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

1976-äiti kirjoitti:

Palstalla epämääräisesti "sain lapsen yli 40-v:nä, aivan normaalia" -kommentteja heittelevät vääristävät todellista kuvaa siitä, kuinka viime tipassa 42-vuotias on lapsenteon kanssa. Itse sain ykkösen helposti toisesta kierrosta 37-vuotiaana. Toisen lapsen aika ei ollut kypsä ennen kuin 41-vuotiaana ja silloin ei sitten enää onnistunutkaan. Olimme toki tietoisia asiasta, mutta olimme pitkään ajatelleet, että yhdellä lapsella mennään, kunnes sitten päädyimme kuitenkin ajattelemaan, että kokeillaan. Hakeuduimme 5-6kk jälkeen jo tutkimuksiin ja hoitoihin. Klinikka näytti heidän tilastojaan: vain 13% 42-vuotiasta potilaista tulee raskaaksi siten, että raskaus päättyy elevänä synttneeseen lapseen (eli iso osa raskauksista päättyy jo hyvin alussa kesken). Meillä ivf toimi, ja saimme ihanan terveen vauvan, mutta se onnistumiskäyrä laskee todella jyrkästi 40-43 välissä hyvin lähelle nollaa. Vain luovutetuilla sukusoluilla on mahdollista pelata (hyvin rajallisesti) lisäaikaa, mutta silloin täytyy olla sinut sen kanssa sinut, että ne eivät ole sinun geenejäsi.

Koen eläväni elämäni rikkainta aikaa (ei taloudellisesti) ja äitiys ja perhe ovat elämäni merkityksellisin asia, vaikka uraihminen olenkin. Neuvoni on, että jos haluat antaa vauvalle mahdollisuuden, tee peliliike nyt ja hakeudu konsultaatioon samanaikaisesti kun aloitatte yrittämisen, koska se on todennäköisesti ainoa tapa antaa vauvalle oikeasti mahdollisuus. Saat ainakin tietoa ja realistisen kuvan omista mahdollisuuksistanne.

Niinpä. Jos sanoo, että todennäköisyys raskautua ja vielä synnyttää elävä & terve lapsi on tosi pieni niin jo tulee paikalle näitä onnistuneita kertomaan, että ei pidä paikkaansa, kun hekin saivat vauvan 43v tai yli... Myös tuo, että on ihan eri asia sanoa odottavansa 40v kuin vaikka tuo 42v. Tässä iässä se hedelmällisyys romahtaa. Tilastot puhuu totuutta, yksittäistapauksista huolimatta, ja toki heitä näihin aloituksiin eniten kerääntyy. En minäkään näitä yleensä avaa, tämänkin nyt vasta mielenkiinnosta. Itse olen 42v ja vuoden yrittänyt raskautta. Ja kyllä huomaan, että vaihdevuodet tekee enemmänkin tuloaan kuin vauva, tiedän, että se oli nyt tässä. Joku tuolla sanoi, että vaihdevuodet alkoi 42v niin alapeukkua tuli. Miksi?! Sitten joku yli 10v väittää, että vaihdevuodet ei ole lähelläkään niin sitä sitten uskotaan. :D 

Mä en myöskään ymmärrä näitä alapeukuttajia. Sanoisivat edes, että okei, en usko tilastoihin tai että ihminen on ikinuori eikä koskaan sairastu ja elää 100-vuotiaaksi, jos on 40-vuotiaana hyvässä kunnossa, niin jotenkin tämä heidän (naiivi) ajatusmaailmansa aukeaisi. 

En sitten tiedä, onko tämä niin arka asia, että ihan kaikki vanhusvanhemmat tai sellaisesta haaveilevat_haluavat_ itse uskoa siihen, että he elävät 100-vuotiaiksi ja ovat silloinkin huippukunnossa, koska olisi liian surullista ajatella, että ehkä ei edes näe oman lapsen valmistujaisia, lapsia jne. Defenssi? Eikö tätä asiaa pysty käsittelemään muuten kuin ylioptimistisuudella?

Olen 40v mies jolla ei ole lapsia ja olen miettinyt asiaa omasta miehen näkökulmasta. Jos olettaa että tulisin isäksi niin olisin 60v kun lapsi täyttää 20v.  Olisin 70v kun lapsella on 30v synttärit. Ehtisin ehkä nähdä mahdolliset lastenlapset. Kyllä mä ihan oikeasti mietin olenko liian vanha isäksi. Toisaalta en nyt usko olevani ikäloppu 60 vuotiaana enkä vielä 70v vuotiaanakaan. Tiedän että olisi parempi ollu tulla isäksi joskus 32 vuotiaana mutta kun ei ollut naista. Olen mä etsinyt kumppania mutta kun ei vain löydy. Ajattelen että mulle paras vaihtoehto olisi joku 35 v lapseton nainen joka haluaisi tehdä vielä sanotaan nyt suoraan keski-ikäisen parin iltatähden.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmeelinen tämä trendi kun mummot koittaa saada lapsia

Mikä ihmeen trendi? En valitettavasti muista mitään vuosilukuja, mutta luin Anna Rotkirchin kirjoituksen, jossa hän totesi ennen "ehkäisyaikaa" noin joka kymmenennen synnyttäjän olleen yli nelikymppinen. Kun ehkäisyä ei ollut, lapsia saatiin koko hedelmällisen iän ajan. Ennemmin se oli trendi, että jossain vaiheessa pykättiin n. 25-vuotiaana kaksi lasta maailmaan ja se siitä, jos nyt poikkeuksia haetaan.

Ottakaa huomioon, että silloinkaan ei ollut kyseessä ensisynnyttäjä, vaan mamma, joka sai katraansa viimeisen 40+ ikäisenä. Lapsien saaminen oikeaan, hedelmälliseen ikään pidentää lasten saanti-ikää. 40+ ensisynnyttäjä on harvinaisuus, valitettavasti. Rouvani sai oman esikoisensa 41 täytettyään ja silloinkin oli kysymyksessä IVF-tenava. AP on myöhässä luomuraskauden kanssa noin 15 vuotta, valitettavasti. Voi olla että onnistuu, voi olla, ettei. Fifty-fifty.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmeelinen tämä trendi kun mummot koittaa saada lapsia

Mikä ihmeen trendi? En valitettavasti muista mitään vuosilukuja, mutta luin Anna Rotkirchin kirjoituksen, jossa hän totesi ennen "ehkäisyaikaa" noin joka kymmenennen synnyttäjän olleen yli nelikymppinen. Kun ehkäisyä ei ollut, lapsia saatiin koko hedelmällisen iän ajan. Ennemmin se oli trendi, että jossain vaiheessa pykättiin n. 25-vuotiaana kaksi lasta maailmaan ja se siitä, jos nyt poikkeuksia haetaan.

Ottakaa huomioon, että silloinkaan ei ollut kyseessä ensisynnyttäjä, vaan mamma, joka sai katraansa viimeisen 40+ ikäisenä. Lapsien saaminen oikeaan, hedelmälliseen ikään pidentää lasten saanti-ikää. 40+ ensisynnyttäjä on harvinaisuus, valitettavasti. Rouvani sai oman esikoisensa 41 täytettyään ja silloinkin oli kysymyksessä IVF-tenava. AP on myöhässä luomuraskauden kanssa noin 15 vuotta, valitettavasti. Voi olla että onnistuu, voi olla, ettei. Fifty-fifty.

Itse asiassa joskus 100-200 vuotta sitten naimisiin mentiin vasta noin kolmekymppisenä, ja niitä lapsia alettiin tehdä vasta kypsässä iässä.

https://www.studio55.fi/tastapuhutaan/article/tiesitko-tata-nain-paljon…