Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Painonpudotus ja ei motivoiva-mies
Alkup.
22.05.2019 |
Ollaan oltu 5v yhdessä, kerrytetty kumpikin painoa aika paljon näiden vuosien aikana. Kun itse yritän parantaa elämäntapojani entiselleen, niin hän tekee päinvastoin. Hän ei pidä esim.kasviksista joten ei niitä halua edes opetella syömään. Hän ei voi lenkkeillä (pientä etanavauhdin kävelyä lukuunottamatta) koska sattuu jalkoihin. Ulkona syö monesti viikossa ja usein viikonloppuisin sitten itsekin sorrun.
Tuntuu että on ihan kamalan vaikeaa saada omakaan elämä hallintaan kun saman katon alla toinen haluaa elää ihan eri tavoin.
Miten ihmeessä saan motivaationi kuntoon ja alettua itse kunnolla toimeen muuttaakseni elämäntapani? Helppoa tämä ei nimittäin ole.
Kommentit (57)
Tutkaile vaikka mitä kaikkea diabeteksen liitännäissairaudet aiheuttavat,motivaatio voi nousta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun minä aikoinani aloitin painonpudotuksen kävin mieheni kanssa keskustelun, että nyt keskityn vain itseeni. Teen oma ruuat, hoidan omat liikuntani ja kiukuttelenkin yksinäni. Se oli äärestä paljon helpompaa, kun se oli vain minun juttuni. Miehen kainalossa oli hyvä olla vaikka hän söi leipää ja sipsejä. Ja laitui mieskin siinä sinussa, kun en lähtenyt hänen kanssaan esim. ulos syömään enkä tehnyt ruokaa vanhaan malliin.
Vierailija kirjoitti:
Alkup. kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keskity itseesi.
Nyt se katse sinne peiliin ja käyt keskustelun itsesi kanssa millaista elämään haluat elää ja millaisen elämän muutoksen haluat tehdä. Ne kilot ei ole tullut sen miehen takia, eikä sinulla ole hänen mitään diktatuurimaista rajatonta valtaa määritellä millaista elämään hän elää. Voit vain valita elätkö hänen kanssaan.
(Mitenkään miestä puolustelematta)
Enkä missään ole miestä syyttänytkään mainitsemistasi asioista. Hänen puheensa on paljon sellasta ”ens kesänä kun oon 15kg laihempi” ja ”en heitä tätä paitaa pois kun mahdun siihen vuoden päästä” jne.
Eli puheissaan haluaisi tehdä asialle jotain mutta käytännössä ei.Mutta ehkäpä oma parannus elämäntavoissani toisi hänellekin potkua. En vaan jaksa koko ajan olla häntä kannustamassa ja potkimassa kun itsellenikin tämä on vaikeaa.
Miksi sitten tuot kaiken esille miehen kautta? Hänen puheensa, hänen kasvisten syömättömyys, hänen ulkona syömiset, hänen liikkumattomuus, minäkin sorrun, kun mies.
Sanoin että haastetta on enemmän, on vaikeaa saada omat elämäntavat muutettua kun toinen jatkaa entiseen malliin eikä mitään muutosta käytäntöihin tee. Se nimittäin on vaikeampaa kuin yksin ollessa, usko tai älä.
” ulkona syöminen” - ei tarvitse tarkoittaa epäterveellistä ja raskasta syömistä. Syön melkeinpä päivittäin ” ulkona” ja voin hyvin. Juuri nyt lautasella on napakkaa parsaa ja katkarapuja. Ja ravintolassa syön .
Vierailija kirjoitti:
Tutkaile vaikka mitä kaikkea diabeteksen liitännäissairaudet aiheuttavat,motivaatio voi nousta.
Valitettavasti se on vaan niin, että se motivaatio tulee jokaisesta meistä itsestämme. Eikä se tule pakottamalla vaan silloin kun ajankohta on sopiva.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikään ei ole niin rasittavaa kuin nalkuttava ylipainoinen akka.
Tiedän tunteen ja tilanteen. Onhan se melkein mahdotonta syödä perheenä, jos on aivan erilaiset ruokailutavat. Koita tehdä jokin ajatustyö itsesi kanssa, että pystyt keskittymään vain omaan ruokailuusi ja unohda ruokakeskustelut miehen kanssa, jos hän ei halua syödä samaa kanssasi. Teet siis vain ruokaa itsellesi ja mahdollisesti lapsille. Mies hoitakoon omat makkarat, jos ei voi tulla vastaan ruokailuissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lihavia jenkkijulkkiksia on kuollut 40v. jalat amputoituna diabeteksen tukittua suonet.
Voihan niitä samoja ruokia syödä kevyemmin. Nuggettien kanssa miehelle ranskiksia ja sinulle porkkanatikut. Pizzasta sinulle vain neljäsosa, lisäksi iso kulho salaattia. Kermakastikkeen seuraksi miehelle pastaa ja sinulle kukkakaalia. Ja niin edelleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alkup. kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alkup. kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keskity itseesi.
Nyt se katse sinne peiliin ja käyt keskustelun itsesi kanssa millaista elämään haluat elää ja millaisen elämän muutoksen haluat tehdä. Ne kilot ei ole tullut sen miehen takia, eikä sinulla ole hänen mitään diktatuurimaista rajatonta valtaa määritellä millaista elämään hän elää. Voit vain valita elätkö hänen kanssaan.
(Mitenkään miestä puolustelematta)
Enkä missään ole miestä syyttänytkään mainitsemistasi asioista. Hänen puheensa on paljon sellasta ”ens kesänä kun oon 15kg laihempi” ja ”en heitä tätä paitaa pois kun mahdun siihen vuoden päästä” jne.
Eli puheissaan haluaisi tehdä asialle jotain mutta käytännössä ei.Mutta ehkäpä oma parannus elämäntavoissani toisi hänellekin potkua. En vaan jaksa koko ajan olla häntä kannustamassa ja potkimassa kun itsellenikin tämä on vaikeaa.
Miksi sitten tuot kaiken esille miehen kautta? Hänen puheensa, hänen kasvisten syömättömyys, hänen ulkona syömiset, hänen liikkumattomuus, minäkin sorrun, kun mies.
Sanoin että haastetta on enemmän, on vaikeaa saada omat elämäntavat muutettua kun toinen jatkaa entiseen malliin eikä mitään muutosta käytäntöihin tee. Se nimittäin on vaikeampaa kuin yksin ollessa, usko tai älä.
Ja kenen haaste se on? Onko sinulla kokemuksellista vertailupohjaa, että se on yhdessä helpompaa?
Vierailija kirjoitti:
” ulkona syöminen” - ei tarvitse tarkoittaa epäterveellistä ja raskasta syömistä. Syön melkeinpä päivittäin ” ulkona” ja voin hyvin. Juuri nyt lautasella on napakkaa parsaa ja katkarapuja. Ja ravintolassa syön .
Tämä. Kanaa tai kalaa ja rasvaisen perunalisukkeen vaihto kasviksiin. Onnistuu lähes joka ravintolassa. Ja monet salaatit ja keitot on kevyitä, toki järki mukana, reilun nyrkin kokoinen vuohenjuustokimpale salaattipedillä tai kuohukermassa uiva lohi ei ole mikään terveysruoka.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tiedän tunteen ja tilanteen. Onhan se melkein mahdotonta syödä perheenä, jos on aivan erilaiset ruokailutavat. Koita tehdä jokin ajatustyö itsesi kanssa, että pystyt keskittymään vain omaan ruokailuusi ja unohda ruokakeskustelut miehen kanssa, jos hän ei halua syödä samaa kanssasi. Teet siis vain ruokaa itsellesi ja mahdollisesti lapsille. Mies hoitakoon omat makkarat, jos ei voi tulla vastaan ruokailuissa.
No juuri näin. Lapsia on myös taloudessa, senkin vuoksi haluan saada elämäntapoja kuntoon.
Suurin ongelma on ulkona syömisten (meillä se on pizzeria/grilli, pieni kaupunki eikä kunnon ravintolaa) lisäksi herkut. Sipsit karkit limut, joita nyt oon saanut karsittua pois arjesta, mutta joka viikonloppu sitten niitä kuitenkin on. Ja mielestäni ihan liian paljon.
Mutta oman pääni yritän nyt vaan pitää ja saada tapani muutettua.
Alkup. kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alkup. kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keskity itseesi.
Nyt se katse sinne peiliin ja käyt keskustelun itsesi kanssa millaista elämään haluat elää ja millaisen elämän muutoksen haluat tehdä. Ne kilot ei ole tullut sen miehen takia, eikä sinulla ole hänen mitään diktatuurimaista rajatonta valtaa määritellä millaista elämään hän elää. Voit vain valita elätkö hänen kanssaan.
(Mitenkään miestä puolustelematta)
Enkä missään ole miestä syyttänytkään mainitsemistasi asioista. Hänen puheensa on paljon sellasta ”ens kesänä kun oon 15kg laihempi” ja ”en heitä tätä paitaa pois kun mahdun siihen vuoden päästä” jne.
Eli puheissaan haluaisi tehdä asialle jotain mutta käytännössä ei.Mutta ehkäpä oma parannus elämäntavoissani toisi hänellekin potkua. En vaan jaksa koko ajan olla häntä kannustamassa ja potkimassa kun itsellenikin tämä on vaikeaa.
Miksi sitten tuot kaiken esille miehen kautta? Hänen puheensa, hänen kasvisten syömättömyys, hänen ulkona syömiset, hänen liikkumattomuus, minäkin sorrun, kun mies.
Sanoin että haastetta on enemmän, on vaikeaa saada omat elämäntavat muutettua kun toinen jatkaa entiseen malliin eikä mitään muutosta käytäntöihin tee. Se nimittäin on vaikeampaa kuin yksin ollessa, usko tai älä.
Se on äärestä paljon helpompaa, kun keskittyy vain itseensä, usko tai älä. Me ollaan miehen kanssa aloitettu ties kuinka monta kertaa, mutta joka kerta sen on menny siihen, että mitä jos nyt vähän...Se omatunto ei soimaa, kun toinenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Alkup. kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alkup. kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keskity itseesi.
Nyt se katse sinne peiliin ja käyt keskustelun itsesi kanssa millaista elämään haluat elää ja millaisen elämän muutoksen haluat tehdä. Ne kilot ei ole tullut sen miehen takia, eikä sinulla ole hänen mitään diktatuurimaista rajatonta valtaa määritellä millaista elämään hän elää. Voit vain valita elätkö hänen kanssaan.
(Mitenkään miestä puolustelematta)
Enkä missään ole miestä syyttänytkään mainitsemistasi asioista. Hänen puheensa on paljon sellasta ”ens kesänä kun oon 15kg laihempi” ja ”en heitä tätä paitaa pois kun mahdun siihen vuoden päästä” jne.
Eli puheissaan haluaisi tehdä asialle jotain mutta käytännössä ei.Mutta ehkäpä oma parannus elämäntavoissani toisi hänellekin potkua. En vaan jaksa koko ajan olla häntä kannustamassa ja potkimassa kun itsellenikin tämä on vaikeaa.
Miksi sitten tuot kaiken esille miehen kautta? Hänen puheensa, hänen kasvisten syömättömyys, hänen ulkona syömiset, hänen liikkumattomuus, minäkin sorrun, kun mies.
Sanoin että haastetta on enemmän, on vaikeaa saada omat elämäntavat muutettua kun toinen jatkaa entiseen malliin eikä mitään muutosta käytäntöihin tee. Se nimittäin on vaikeampaa kuin yksin ollessa, usko tai älä.
Ja kenen haaste se on? Onko sinulla kokemuksellista vertailupohjaa, että se on yhdessä helpompaa?
Itse asiassa kyllä on kokemusta sen suhteen, että se on helpompaa kun saman katon alla asuu ihminen jolla on samanlaiset arvot elämäntavoista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
” ulkona syöminen” - ei tarvitse tarkoittaa epäterveellistä ja raskasta syömistä. Syön melkeinpä päivittäin ” ulkona” ja voin hyvin. Juuri nyt lautasella on napakkaa parsaa ja katkarapuja. Ja ravintolassa syön .
Tämä. Kanaa tai kalaa ja rasvaisen perunalisukkeen vaihto kasviksiin. Onnistuu lähes joka ravintolassa. Ja monet salaatit ja keitot on kevyitä, toki järki mukana, reilun nyrkin kokoinen vuohenjuustokimpale salaattipedillä tai kuohukermassa uiva lohi ei ole mikään terveysruoka.
Juusto, kala ja kuohukerma ovat juurikin sitä terveysruokaa. Kevyt ei tarkoita samaa (aina) kuin terveellinen. Ja auttavat hillitsemään syöntimäärää, joten ruokamäärä pysyy kohtuullisena. Painokin putoaa.
Alkup. kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän tunteen ja tilanteen. Onhan se melkein mahdotonta syödä perheenä, jos on aivan erilaiset ruokailutavat. Koita tehdä jokin ajatustyö itsesi kanssa, että pystyt keskittymään vain omaan ruokailuusi ja unohda ruokakeskustelut miehen kanssa, jos hän ei halua syödä samaa kanssasi. Teet siis vain ruokaa itsellesi ja mahdollisesti lapsille. Mies hoitakoon omat makkarat, jos ei voi tulla vastaan ruokailuissa.
No juuri näin. Lapsia on myös taloudessa, senkin vuoksi haluan saada elämäntapoja kuntoon.
Suurin ongelma on ulkona syömisten (meillä se on pizzeria/grilli, pieni kaupunki eikä kunnon ravintolaa) lisäksi herkut. Sipsit karkit limut, joita nyt oon saanut karsittua pois arjesta, mutta joka viikonloppu sitten niitä kuitenkin on. Ja mielestäni ihan liian paljon.Mutta oman pääni yritän nyt vaan pitää ja saada tapani muutettua.
Pizzerioissa ja grilleissäkin voi tehdä niitä hyviä valintoja. Niissä, kun on tarjolla salaatteja, kanaa, munaa, katkarapuja, jne. Viimeksi, kun tuli tillanne ettei lähistöllä ei oikein ollut muuta kuin se grilli söin pelkän hampurilaisen pihvin. Kyse on aina omista valinnoista.
Laihduttaminen sallii myös epätäydellisyyden, joten viikonloppuna voi syödä niitä herkkuja kohtuudella.
Miehesi voisi tutustua karppaukseen :D
En nyt ihan ymmärrä kuinka kumppanin vihannesten syonti vaikuttaa sinuun. Lenkillä voi käydä yksin, ja lähes missä tahansa ravintolassa on kevyempiä/terveellisempiä annoksia. Minusta yrität nyt siirtää omaa vastuutasi miehen harteille. Jos ette ole siamilaisia kaksosia, voit liikkua yksin ja syodä eri ruokia kuin puoliso.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
” ulkona syöminen” - ei tarvitse tarkoittaa epäterveellistä ja raskasta syömistä. Syön melkeinpä päivittäin ” ulkona” ja voin hyvin. Juuri nyt lautasella on napakkaa parsaa ja katkarapuja. Ja ravintolassa syön .
Tämä. Kanaa tai kalaa ja rasvaisen perunalisukkeen vaihto kasviksiin. Onnistuu lähes joka ravintolassa. Ja monet salaatit ja keitot on kevyitä, toki järki mukana, reilun nyrkin kokoinen vuohenjuustokimpale salaattipedillä tai kuohukermassa uiva lohi ei ole mikään terveysruoka.
Juusto, kala ja kuohukerma ovat juurikin sitä terveysruokaa. Kevyt ei tarkoita samaa (aina) kuin terveellinen. Ja auttavat hillitsemään syöntimäärää, joten ruokamäärä pysyy kohtuullisena. Painokin putoaa.
Kala kyllä, juusto ja kuohukerma ei. Ei niitä kokonaan poiskaan tarvitse jättää, mutta ei niistä terveellisen ruokavalion pääraaka-aineiksi kyllä ole.
Alkup. kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän tunteen ja tilanteen. Onhan se melkein mahdotonta syödä perheenä, jos on aivan erilaiset ruokailutavat. Koita tehdä jokin ajatustyö itsesi kanssa, että pystyt keskittymään vain omaan ruokailuusi ja unohda ruokakeskustelut miehen kanssa, jos hän ei halua syödä samaa kanssasi. Teet siis vain ruokaa itsellesi ja mahdollisesti lapsille. Mies hoitakoon omat makkarat, jos ei voi tulla vastaan ruokailuissa.
No juuri näin. Lapsia on myös taloudessa, senkin vuoksi haluan saada elämäntapoja kuntoon.
Suurin ongelma on ulkona syömisten (meillä se on pizzeria/grilli, pieni kaupunki eikä kunnon ravintolaa) lisäksi herkut. Sipsit karkit limut, joita nyt oon saanut karsittua pois arjesta, mutta joka viikonloppu sitten niitä kuitenkin on. Ja mielestäni ihan liian paljon.Mutta oman pääni yritän nyt vaan pitää ja saada tapani muutettua.
Grillillä kanafile tai lehtipihvi salaatilla? Tai hätätapauksessa esim. kebab salaatilla?
Alue: Aihe vapaa
Ai sekö on kunnioittamista, että toinen saa päättää sinun elintapasi? Onko sekin kunnioituksen puutetta, jos ei vegaanivaimo suostu syömään sekasyöjäkumppanin kanssa makkaraa? Vai eikö tämä kunnioituksen tarve koskekaan sitä puolisoa, joka on väärää mieltä?