Miksi ystävä ei onnittele isosta uutisesta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen monta kertaa törmännyt tähän, että mihinkään positiiviseen asiaan ei sanota mitään. Esimerkiksi muutama vuosi sitten olin viimeistä kuukautta kotona lasten kanssa, ja aivan poikki koska miehen projetkiluonteisessa työssä se projetki vain venyi ja venyi, eikä loppua (eli kesälomaa) ollut näkyvissä. Olin väsynyt, lapset oli väsyneitä, ja tukiverkot nollissa eri sairauksien ja elämäntilanteiden vuoksi. Kaverini tiesi tämän kaiken. 

Kun sitten miehen projekti viimein loppui ja hän jäi lomalle, varattiin hetken mielijohteesta äkkilähtö viikoksi Espanjaan. Kerroin tästä aivan innoissani kaverilleni, että huh, nyt mies on lomalla ja arvaa mitä? Ja mitä vastasi kaverini? "Just". 

Se kaveruus loppui sitten siihen. En ottanut häneen enää mitään yhteyttä, eikä hänkään sitten minuun päin. Muutenkin jos vain pystyn, olen heivannut elämästäni ne ihmiset joilla ei ole mitään empatiakykyä tai pyrkimystä edes näytellä iloista kun toisella on elämässä kerrankin joku hyvä hetki. Sairaudet, masennukset ym. sikseen, mutta valitettavasti niitä perus-negatiivisiäkin ihmisiä on pilvin pimein. 

Voisiko joskus miettiä sitä toista puoltakin asiasta. Minä olin kuunnellut ystäväni valitusta elämäntilanteestaan monta vuotta. Olin jo aika väsynyt siihen. Kun hän sitten kertoi, kuinka taas jotain tapahtuu ja se on niin ihanaa, ensimäisenä mieleeni tuli vain syvä uupumus, että tämä taas johtaa vielä pahempaan ja saan taas kuunnella vielä pahempaa valitusta. 

Ja miksi minusta ei kuulunut mitään. Juuri siksi, että olin jo niin väsynyt siihen jatkuvaan valittamiseen, että päätin vetää hajurakoa ihan oman jaksamisen takia.

Monissa näissä tarinoissa, joissa kerrotaan, että ystävät ei kannustaneet, onnitelleet, iloineet, eläneet matkassa ja ovat kateellisia, on se toinenkin puoli.

Jännä, miten ajattelin tästä kaveristani juuri tällä tavalla. 

Joskus, siis ihan vain joskus, voi taustalla olla jotain muuta kuin sitä, että hyvää osakseen saanut osapuoli olisikin se tarinan konna. 

Menkää nyt rikkaat kakkiaiset jonnekin muualle mainitsemaan "ihan rivien välissä vaan", kuinka monta sijoitusasuntoa teillä on. Ärsyttävää keekoilua.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen monta kertaa törmännyt tähän, että mihinkään positiiviseen asiaan ei sanota mitään. Esimerkiksi muutama vuosi sitten olin viimeistä kuukautta kotona lasten kanssa, ja aivan poikki koska miehen projetkiluonteisessa työssä se projetki vain venyi ja venyi, eikä loppua (eli kesälomaa) ollut näkyvissä. Olin väsynyt, lapset oli väsyneitä, ja tukiverkot nollissa eri sairauksien ja elämäntilanteiden vuoksi. Kaverini tiesi tämän kaiken. 

Kun sitten miehen projekti viimein loppui ja hän jäi lomalle, varattiin hetken mielijohteesta äkkilähtö viikoksi Espanjaan. Kerroin tästä aivan innoissani kaverilleni, että huh, nyt mies on lomalla ja arvaa mitä? Ja mitä vastasi kaverini? "Just". 

Se kaveruus loppui sitten siihen. En ottanut häneen enää mitään yhteyttä, eikä hänkään sitten minuun päin. Muutenkin jos vain pystyn, olen heivannut elämästäni ne ihmiset joilla ei ole mitään empatiakykyä tai pyrkimystä edes näytellä iloista kun toisella on elämässä kerrankin joku hyvä hetki. Sairaudet, masennukset ym. sikseen, mutta valitettavasti niitä perus-negatiivisiäkin ihmisiä on pilvin pimein. 

Juu, saman heivauksen olen tehnyt minäkin näille ”kavereille”. Itse olen sellainen myötäeläjä ja jaan/elän mukana kaverini ilot ja surut. Jaan myös omat hetkeni heidän kanssaan.

Sitten selvisi, että kelpasin ystäväksi tasan niin kauan, kun minulla meni vähän huonommin elämässäni kuin tällä eräällä kaverilla. Kun esim. sainkin graduni tehtyä hyvillä arvosanoilla tai mies kosi, mentiin naimisiin ja ostettiin asunto, niin enää en ollutkaan niin hyvä ystävä eikä kiinnostanutkaan nähdä. Tällaiselle näytin tumppua.

Millainen on ihminen, joka jaksaa laskea, kuinka moni onnitteli häntä työpaikasta, sijoitusasunnosta, miehen lomasta, remontista

Ja laskea oikein erikseen, että kuka ei sitten onnitellut ja märehtiä sitä ja oikein tehdä aloitus siitä, että saa haukkua näitä kavereitaan.

Jos keskittyisi itse iloitsemaan niistä oman elämän hyvistä asioista.

Yrität siis kerätä rahaa, miksi tuosta pitää onnitella?

Toisilla ei ole edes ruokaa.

Kaikilla ei ole asuntoa.

Koska suomalaisten mielestä onnittelu on vakavahenkinen toivotus, eikä ketään turhaan onnitteleman pidä. Onnea on vain rajallinen määrä, ja jos sitä liian kevyesti ympärilleen heittelee, jää itse sitä ilman. Siispä on parempi pitää onni itsellä eikä jaella muille. Nih!

On aika vaikeaa vääntää suu siihen asentoon, että sieltä tulisi:”Onneks olkoo!”

Vierailija kirjoitti:

Koska suomalaisten mielestä onnittelu on vakavahenkinen toivotus, eikä ketään turhaan onnitteleman pidä. Onnea on vain rajallinen määrä, ja jos sitä liian kevyesti ympärilleen heittelee, jää itse sitä ilman. Siispä on parempi pitää onni itsellä eikä jaella muille. Nih!

Tämä on kyllä hyvä!

Minulle onnittelut ei sinällään ole tärkeitä. Siis jos otan vaikka uuden koiran, niin oletan kyllä että kaverikin on iloinen puolestani, mutta olisi vähän hassua odottaa jotain virallista "onneksi olkoon" toivotusta.

Sama synttäreidenkin kanssa, en minä edes huomaa jos joku ei varsinaisesti onnittele, mutta sen huomaan, jos joku jättää jatkuvasti tulematta pullakahveille.

Siis tarkoitan, että voi olla iloinen toisen puolesta, vaikkei juuri niitä oikeita toivottuja sanoja tulisikaan.

Se ettei vasta ollenkaan on tympeää, oli asia mikä hyvänsä oikeastaan. Mutta sitäkin sattuu ja sekin on vain elämää.

Hmm. Ymmärrän erilaisia pointteja joita täällä on esitetty. Toisaalta tajuan sen että toinen ei pidä toiselle tärkeää asiaa erityisenä eikä siksi ymmärrä onnitella. Mutta sitten taas jos kaverille se on tärkeää , voihan sitä kohteliaisuuttaan onnitella .

Aika useinhan molemmin puolin toimitaan samoin. Mulla esimerkiksi oli joskus ihmissuhde joissa kumpikaan ei tajunnut onnitella toista tärkeistä asioista....mä en kaveria uudesta autosta eikä hän mua etenemisestä harrastuksessani . Silloin toki kannattaa alkaa miettiä, ollaanko ihmisinä liian erilaisia kun toiselle tärkeät asiat ei kosketa ja synnytä spontaania myötäelämistä.

Vierailija kirjoitti:

Tuli mieleeni lapseni kummi muutama vuosi sitten. Olimme yksillä kesäjuhlilla ja poikani pääsykoetulokset olivat juuri tulleet. Sanoin tälle kummitädille, että "Pekka pääsi opiskelemaan ammattikorkeaan ja muuttaa sinne Helsinkiin nyt Maijan kanssa yhdessä, kun Maljakon pääsi opiskelemaan samaan kouluun".. mitäpä kummitäti? Pysyi mykkänä, minä jos olisin ollut siinä kummin ominaisuudessa, niin olisin kysellyt opiskelulinjat ja asuntotilanteet jne. Mutta ei, eipä ollut kiinnostusta asiaan, minun silmissäni ollut persona non grata tuon jälkeen.

Mä voisin olla tuo kummitäti. Olisin kyllä kiinnostunut, jos Pekka itse kertoisi mulle opiskelupaikastaan ja avoliitostaan. Mutta lapsistaan puhuvien vanhempien jutut ei kyllä kiinnosta.

Kylläpä täällä on tympeitä vastauksia. Itse ainakin ystävänä olen iloinen tärkeän ihmisen puolesta, jos hän on innostunut jostakin asiasta. Vaikka itse asia ei tuntuisi itsestäni merkittävältä, niin olisin iloinen siitä, että ystäväni on iloinen. Minusta ystävyyteen kuuluu olennaisesti kyky eläytyä toisen tunteisiin ja toisen asioiden pitäminen merkityksellisinä. Jos toinen nimenomaisesti kertoo minulle jonkin uutisen, oli se sitten omasta mielestäni iso tai pieni, niin ilman muuta minä siihen nyt jotenkin reagoin. On ylipäätään huonoa käytöstä jättää kokonaan vastaamatta, ja ystävän käytöstä se ei ole lainkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuli mieleeni lapseni kummi muutama vuosi sitten. Olimme yksillä kesäjuhlilla ja poikani pääsykoetulokset olivat juuri tulleet. Sanoin tälle kummitädille, että "Pekka pääsi opiskelemaan ammattikorkeaan ja muuttaa sinne Helsinkiin nyt Maijan kanssa yhdessä, kun Maljakon pääsi opiskelemaan samaan kouluun".. mitäpä kummitäti? Pysyi mykkänä, minä jos olisin ollut siinä kummin ominaisuudessa, niin olisin kysellyt opiskelulinjat ja asuntotilanteet jne. Mutta ei, eipä ollut kiinnostusta asiaan, minun silmissäni ollut persona non grata tuon jälkeen.

Mä voisin olla tuo kummitäti. Olisin kyllä kiinnostunut, jos Pekka itse kertoisi mulle opiskelupaikastaan ja avoliitostaan. Mutta lapsistaan puhuvien vanhempien jutut ei kyllä kiinnosta.

Siis mitä, kummilapsesi asiat kiinnostaisivat ainoastaan, jos tämä kertoisi niistä henkilökohtaisesti? Jotenkin omituinen ajattelutapa.

Sijoitusasunnot ja raha-asiat muutenkin ovat yksityisiä asioita, joista ei puhuta muille. Vähän kuin kertoisi millainen kakka oli aamulla. Liian yksityistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuli mieleeni lapseni kummi muutama vuosi sitten. Olimme yksillä kesäjuhlilla ja poikani pääsykoetulokset olivat juuri tulleet. Sanoin tälle kummitädille, että "Pekka pääsi opiskelemaan ammattikorkeaan ja muuttaa sinne Helsinkiin nyt Maijan kanssa yhdessä, kun Maljakon pääsi opiskelemaan samaan kouluun".. mitäpä kummitäti? Pysyi mykkänä, minä jos olisin ollut siinä kummin ominaisuudessa, niin olisin kysellyt opiskelulinjat ja asuntotilanteet jne. Mutta ei, eipä ollut kiinnostusta asiaan, minun silmissäni ollut persona non grata tuon jälkeen.

Mä voisin olla tuo kummitäti. Olisin kyllä kiinnostunut, jos Pekka itse kertoisi mulle opiskelupaikastaan ja avoliitostaan. Mutta lapsistaan puhuvien vanhempien jutut ei kyllä kiinnosta.

Joo nuo on naurettavia. Muistan itse kun tein gradua ja ahdisti hirveästi. Omat vanhemmat olivat juuri sellaisia, jotka puhuivat sitten sukujuhlissa siitä. Ihana naimaton tätini tuli sitten luokseni ja muisteli miten kamalaa aikaa gradun kirjoittaminen hänestä oli ja kysyi mitkä mun fiilikset oli. Ainoa jota aidosti asia kiinnosti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuli mieleeni lapseni kummi muutama vuosi sitten. Olimme yksillä kesäjuhlilla ja poikani pääsykoetulokset olivat juuri tulleet. Sanoin tälle kummitädille, että "Pekka pääsi opiskelemaan ammattikorkeaan ja muuttaa sinne Helsinkiin nyt Maijan kanssa yhdessä, kun Maljakon pääsi opiskelemaan samaan kouluun".. mitäpä kummitäti? Pysyi mykkänä, minä jos olisin ollut siinä kummin ominaisuudessa, niin olisin kysellyt opiskelulinjat ja asuntotilanteet jne. Mutta ei, eipä ollut kiinnostusta asiaan, minun silmissäni ollut persona non grata tuon jälkeen.

Mä voisin olla tuo kummitäti. Olisin kyllä kiinnostunut, jos Pekka itse kertoisi mulle opiskelupaikastaan ja avoliitostaan. Mutta lapsistaan puhuvien vanhempien jutut ei kyllä kiinnosta.

Siis mitä, kummilapsesi asiat kiinnostaisivat ainoastaan, jos tämä kertoisi niistä henkilökohtaisesti? Jotenkin omituinen ajattelutapa.

Mitä omituista siinä on, jos puhuu ihmisen kanssa hänen elämästään eikä muiden elämästä?

Pitääkö sijoitusasunnon ostamisesta onnitella? En olisi lainkaan osannut ajatella, että sellaisesta pitäisi ehkä onnitella enkä tajuaisi, että ap odottaa sellaista. Tuskin ne kaveritkaan tajusi.

Entäpä: "Mä ostin tänään uuden auton." Pitääkö siitäkin onnitella? Miten se eroaa sijoitusasunnosta? Ei ne kaverit varmaan tajua, kuinka iso juttu se asunto sulle on. Ei hankinnoista ole tapana onnitella. Tupareissa voidaan sanoa "onnea uuteen kotiin", mutta kun se sijoitusasunto ei edes ole kotisi, niin olisi tosi outoa onnitella siitä.

Minä en moista kertoisi edes kenellekään. Miksi pitäisi? Joillakin tutuilla saattaa olla oman asunnon ohella myös sijoitusasunto tai -asuntoja, mutta ovat samanlaisia kuin minäkin eli pitävät asian omana tietonaan. En myöskään käsitä, miksi pitäisi onnitella, jos joku kertoo hankkineensa sijoituskämpän. Voisin kysellä tietoja asunnosta, mutta en onnittelisi. 

Kun ap aloitti "suurella asialla", ajattelinheti, että kyseessä on lopultakin onnistunut raskaus. Siitä toki onnittelisinkin, en tosin mitenkään hurmahenkisesti vaan hillitysti. Mikäänhän ei lapsensaannissa ole varmaa, ennen kuin lapsi on syntynyt, ja silloinkin voi olla tilanne se, että onnitteluun ei ole kovinkaan paljon aihetta.

Vierailija kirjoitti:

Pitääkö sijoitusasunnon ostamisesta onnitella? En olisi lainkaan osannut ajatella, että sellaisesta pitäisi ehkä onnitella enkä tajuaisi, että ap odottaa sellaista. Tuskin ne kaveritkaan tajusi.

Entäpä: "Mä ostin tänään uuden auton." Pitääkö siitäkin onnitella? Miten se eroaa sijoitusasunnosta? Ei ne kaverit varmaan tajua, kuinka iso juttu se asunto sulle on. Ei hankinnoista ole tapana onnitella. Tupareissa voidaan sanoa "onnea uuteen kotiin", mutta kun se sijoitusasunto ei edes ole kotisi, niin olisi tosi outoa onnitella siitä.

Joillekin nuo on tärkeitä asioita. Yhdelle mun kaverille on. Onnittelen kyllä, mutta vähän teennäiseltä se tuntuu...vaikka kuinka yritän myötäelää, en vaan pääse kiinni siihen fiilikseen.

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuo ei ole mikään iso uutinen, itse reagoisin lähinnä kysymällä millainen kämppä jne. Vähän sama kuin itse kertoisin "isona uutisena" jos ostan rahastoja tai osakkeita. Tylsää. 

Mun mielestä on PRLÖYSTÄILYÄ kertoa kavereille että ostinp juuri sijoitusasunnon. En vastaisi minäkään mitään.