Lue keskustelun säännöt.
Mitä kun oma 65v äiti on ahdistunut ja itkuinen
18.05.2019 |
Jotain rauhottavia nappailee kun pelkää että sekoaa. Rahaa ei ole terapiaan eikä kaupungilla ole keskusteluaikoja psyk sairaanhoitajalle.
Itsekin stressin partaalla tässä muuten. Enkä oilein osaa auttaa.
Kommentit (43)
Vierailija kirjoitti:
Minäkään en halua aamuisin nousta sängystä. En näe siihen mitään syytä. Mutta kun pakotan itseni ylös ja syön ja juon paljon kahvia, niin iltapäivällä ei enää itketä ja masenna niin paljoa. Olen eläkkeellä, enkä näe enää syytä elää. Olen syönyt rautakuureja yms. mutta ei se auta siihen, että tarkoitus puuttuu elämästä. N 63
Minäkö tuon kirjoitin? Jäin juuri eläkkeelle, mikään ei kiinnosta, nettiä vain selaisin. Asiat periaattessa oikein hyvin, mutta silti masentaa. Olen 64-vuotias nainen. En itse, olen vain saamaton.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäkään en halua aamuisin nousta sängystä. En näe siihen mitään syytä. Mutta kun pakotan itseni ylös ja syön ja juon paljon kahvia, niin iltapäivällä ei enää itketä ja masenna niin paljoa. Olen eläkkeellä, enkä näe enää syytä elää. Olen syönyt rautakuureja yms. mutta ei se auta siihen, että tarkoitus puuttuu elämästä. N 63
Minäkö tuon kirjoitin? Jäin juuri eläkkeelle, mikään ei kiinnosta, nettiä vain selaisin. Asiat periaattessa oikein hyvin, mutta silti masentaa. Olen 64-vuotias nainen. En itse, olen vain saamaton.
Jäin reilu kaksi vuotta sitten eläkkeelle ja koko ajan olen ollut saamaton ja allapäin, en tee mitään, en jaksa. Nettiä selaan ja nukun, joskus luen. Näen painajaisia töistä vieläkin. Taitaa olla aika yleistä tämä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hullua ettei kaupunki auta :(
Mun vanhemmat on tuollasia samanlaisia. Mutta ei se ongelma ole se että ne nyt on hajoamisen partaalla. Ongelma on se että ne on nuoresta asti ollut aivan sekaisin. Ne kuitenkin pitivät itsensä "yhteiskuntakelpoisina" tai siis jotakuinkin tasapainossa vuosikymmenten ajan tekemällä töitä ja shoppailemalla ja huolehtimalla kissoista ja hakkaamalla lapsiaan ja kiusaamalla lapsiaan. Siis niinkuin jotain masentuneita (vakavasti traumatisoituneita) jotka pitivät itseään pystyssä harjoittamalla sadismia ihan maanisina. Siis eräänlaisia narsis teja tai sosio paatteja. Mitä vanhemmiksi ne tulee sitä vaikeammaksi alkaa tuo tasapainoilu tulla, mielenterveyden kulissi alkaa kaatua. Työt loppuivat ja läheiset hylkäsivät heidät (pakenivat heitä) joten nyt he ovat yksin joutilaina hajoamassa.
Joten siis: ei mikään kaupunki voi heitä auttaa, ei terapia, ei lääkitys. He ovat 50 vuotta onnistuneet pitämään itseään pystyssä sadismilla, nyt se ei enää toimi, joten mikään ei voi heitä enää pelastaa. He päätyvät laitokseen homehtumaan loppuiäkseen. Joten ongelma ei ole hoidon saatavuus vaan se että toivottomiin tapauksiin hoito ei toimi.
...
Mutta, ap, ymmärrän jos sun äiti ei ole hirviö vaan hyvä ihminen jota oikeasti tahtoisit auttaa. Vaikeatahan se auttaminen on. Ainoa mitä tulee mieleen on että onhan se hyvä päästä kotoa oman stressiympäristön keskeltä välillä pois, joten: menkää mökille / vaeltamaan / pitkille kävelyille / hoitakaa puutarhaa. Pitkät kävelyt ja luontoretket eivät tule kalliiksi, ne vain vaativat paljon aikaa. Mieltä pitää jotenkin saada lepuutettua ennen kuin joutuu pakkopaidassa mielen "pakkolevolle" mielisairaalaan. Ja siis kai se suomalaisin tapa lepuuttaa mieltä ovat luontoretket.
Huh huh. Hyvin kuvailtu ja varmasti tosi yleistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäkään en halua aamuisin nousta sängystä. En näe siihen mitään syytä. Mutta kun pakotan itseni ylös ja syön ja juon paljon kahvia, niin iltapäivällä ei enää itketä ja masenna niin paljoa. Olen eläkkeellä, enkä näe enää syytä elää. Olen syönyt rautakuureja yms. mutta ei se auta siihen, että tarkoitus puuttuu elämästä. N 63
Minäkö tuon kirjoitin? Jäin juuri eläkkeelle, mikään ei kiinnosta, nettiä vain selaisin. Asiat periaattessa oikein hyvin, mutta silti masentaa. Olen 64-vuotias nainen. En itse, olen vain saamaton.
Jäin reilu kaksi vuotta sitten eläkkeelle ja koko ajan olen ollut saamaton ja allapäin, en tee mitään, en jaksa. Nettiä selaan ja nukun, joskus luen. Näen painajaisia töistä vieläkin. Taitaa olla aika yleistä tämä.
Tämä keskustelu on kyllä yllättävän hyvää vertaistukea. Olette kirjoittaneet minun kokemuksiani. Aiemmin kun tein paljon töitä niin se rasitti paljon. Joten vähensin työn tekoa, mutta se ei auttanut koska mitä vähemmän teen niin sitä vähemmän jaksan. Vapaa-aika ei rentouta, koska kun olen jouten niin alkaa vain itkettää. Joten jatkan vain samoja rutiineja, samaa työtä, samaa kaikkea, ihan vain etten täysin lamaantuisi. t. 35v mies
Mene suihkuun ja nukkumaan. Huomenna töihin. Muuta neuvoa ei tule.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mistä se niitä rauhoittavia saa jos ei pääse hoitoon?
Eiköhän se tuo tytär niitä omissa nimissään sille hae..
Eipä nuo montaa euroa sadan pillerin purkki maksa.
Ehkä äitisi on yksinäinen?
t. YKSINÄINEN IHMINEN
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elä omaa elämääsi. Äitisi on aikuinen ja jos haluaa apua niin hakee itse. Apua ei voi antaa pakottamalla. Lääkäriin uudestaan ja vaatii hoitoa. Masennuksellekin on hoitopolut ja lääkärin tulee auttaa.
Äidillä on alkava muistisairaus niin siksi häntä autan. Masennusta on ollut myös ja nyt paha henkilökohtainen kriisi, joihin ei saa kaupungin terveydenhuollosta keskusteluapua. Rauhoittavat on saanut aikaisemmalla lääkärikäynnillään, kuten kirjoitin. Hassua miten täällä vääristellään asioita mutu-tuntumalla. Ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olisiko kenties alkuvaiheessa oleva muistisairaus. Yritä saada äitisi lääkärin puheille ja sitä kautta lähete muistitutkimuksiin. Tulee nimittäin mieleen, että tunnistaa itse ensioireet ja ahdistuu niistä, koska tietää, mitä on tulossa.
Osa muistisairauksista oireilee myös masennuksena sekä erilaisia käytöshäiriöinä. Usein muistisairaudesta muistetaan mainita se, että oireina on mm se, tavaroita ei löydä, unohtelee asioita tms. Mutta sinuna huolestuisin kyllä, varaisin lääkärille ajan ja menisin itse mukaan vastaanotolle.
Voimia sinulle ap. Olen pahoillani, kun emme me ,jotka emme koskaan ole olleet masentuneita, emme osaa auttaa. Paljon on vaikeuksia ollut minunkin elämässä, mutta silti on kiitollinen mieli kaikesta hyvästä myös. Joku korkeampi voima autta minua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Äidillä on alkava muistisairaus niin siksi häntä autan. Masennusta on ollut myös ja nyt paha henkilökohtainen kriisi, joihin ei saa kaupungin terveydenhuollosta keskusteluapua. Rauhoittavat on saanut aikaisemmalla lääkärikäynnillään, kuten kirjoitin. Hassua miten täällä vääristellään asioita mutu-tuntumalla. Ap.
Tämä kaikki oliis kannattanut laittaa jo aloitusviestiin.
Löytyisikö paikallisen mielenterveysyhdistyksen kautta jotain sopivaa toiminta, johon äitisi voisi osallistua? Voisi helpottaa se, kun pääsee tapamaan muita säännöllisesti. Myös seurakunnalla voisi olla jotain.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta jos on jo eläkkeelle, niin siitä voi olla onnellinen.
Vierailija kirjoitti:
Minäkään en halua aamuisin nousta sängystä. En näe siihen mitään syytä. Mutta kun pakotan itseni ylös ja syön ja juon paljon kahvia, niin iltapäivällä ei enää itketä ja masenna niin paljoa. Olen eläkkeellä, enkä näe enää syytä elää. Olen syönyt rautakuureja yms. mutta ei se auta siihen, että tarkoitus puuttuu elämästä. N 63
Suosittelen tämän kirjoittajaa tekemään vapaaehtoistyötä. Käyttämään siis aikaa toisten ihmisten auttamiseen tai vaikkapa luonnonsuojeluun.
Olisko tuolta mitään apua:
Itse olen jo pian 68-vuotias enkä kyllä ymmärrä, että ihmiset sekoavat juuri eläkkeelle päästyään. Nythän on juuri aikaa harrastaa vapaaehtoistyötä, auttaa nuoria ja vanhuksia, tehdä käsitöitä, opiskella kieliä, käydä kuntosalilla, pyöräillä, kävellä, matkustaa, lukea ja mietiskellä maailman menoa. Ja ennen kaikkea pitää omasta perheestä hyvää huolta. Voi tehdä pieniä palveluksia työssä käyville, jotka eivät kiireiltään ehdi esim. marjastamaan ja sienestämään.
Tämähän on elämän parasta aikaa. Ei ole työelämän stressiä enää. Saa mennä ja tulla oman aikataulun mukaan. Tietysti oma terveys huolestuttaa, että pysyykö se hyvänä. Liikunta ja aivojen käyttäminen kyllä auttaa siinäkin.
Vierailija kirjoitti:
Minäkään en halua aamuisin nousta sängystä. En näe siihen mitään syytä. Mutta kun pakotan itseni ylös ja syön ja juon paljon kahvia, niin iltapäivällä ei enää itketä ja masenna niin paljoa. Olen eläkkeellä, enkä näe enää syytä elää. Olen syönyt rautakuureja yms. mutta ei se auta siihen, että tarkoitus puuttuu elämästä. N 63
Jumala auttaa sinua, jos tahdot ottaa vastaan. Hän auttoi minuakin.
Olen ollut työkyvyttömyyseläkkeellä nuoresta asti, nyt jo ikää.
Olen ehkä muiden mielestä turha ja tarpeeton, ellen jopa haitallinen olento, mutta sisäistynyt tietoisuus siitä, että Jumala rakastaa minuaKIN, antaa elämäniloa!
Voit jutella Jumalalle kotona tai mennä johonkin uskovien tilaisuuksiin.
Siunausta elämääsi toivotan! ♥️
Siis lääkitys ei auta äidillesi. Onko ollut jo aiemmin tällaisia masennuskausia? Hänellä on varmaan geenit sellaiset, joten tuskinmitään on tehtävissä ,kun kaikki nuo em, toimenpiteet olet tehnyt.
Siis anna elää hänen omaa elämäänsä, koska enempää et voi.