Lue keskustelun säännöt.
Yli kaksikymppinen opiskelijapoikani änkeää kotiin asumaan kesälomaksi
17.05.2019 |
Olen sanaton. Reilusti parikymppinen lapseni on alivuokrannut opiskelijaboxinsa ja tulee nyt kotiin ”asumaan” kesäksi. Opiskelee yliopisossa. Minulla ei ole mitään lasta vastaan, mutta kyllähän tämä nyt oudolta tuntuu että yhä mamman helmoihin valutaan. Aivan itsestäänselvyytenä ilmoitti. En tiedä kuinka suhtautuisin. Olen odottanut aikuisempaa käytöstä.
Kommentit (247)
Vierailija kirjoitti:
Sitten muutaman vuosikymmenen päästä itket miksi poika ei käy tai ota luokseen asumaan vaan sinun viettää vanhuutesi yksin ja lopulta joutua vanhainkotiin. Jos suhteesi lapseen loppuu siihen 18-vuotissynttäreihin niin se menee sitten myös molemmin päin. Ap makaa niinkuin petaa.
Siis suunnitteleeko joku oikeasti vanhuuttaan lapsiensa varaan o.O
Minun lapsistani kukaan ei ole hoitoalalla, ja aivan takuuvarmasti haluan palvelutaloon. En halua edes ajatella, että täysin arjen kuvioista vieraantunut DI-poikani yrittäisi ”hoivata” minua ja pestä persettäni. Sairasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan kummallisia ajatusmalleja toisilla.
Mutta ehkä se riippuu siitäkin mistä nuori on kotoisin. Meidän parikymppinen nuori on nyt 600km päässä kotoaan opiskelemassa. Yliopistosta on 3kk loma, mutta siitä n 6 viikkoa hän on kesätöissä ja sitten reissaa poikaystävänsä kanssa pari viikkoa. Alustavasti on puhuttu, että ehtii kesällä tulla tänne kotiseuduilleen ehkä n kolmeksi tai neljäksi viikoksi (poikaystävä mukana ehkä viikon tai kaksi). Minusta olisi kerrassaan kummallista, että hän menisi asumaan kirkonkylälle johonkin vuokrakämppään (josta kotiin olisi edelleen 40km matka), kun mahtuu hyvin kotiin ja omaan huoneeseensa.
Meidän lapsilla tulee AINA olemaan huone meidän kodissamme. Ihan niinkuin meillä on edelleen huone mieheni lapsuudenkodissa, kun siellä pari kertaa vuodessa käymme
Vierailija kirjoitti:
Ihan kummallisia ajatusmalleja toisilla.
Mutta ehkä se riippuu siitäkin mistä nuori on kotoisin. Meidän parikymppinen nuori on nyt 600km päässä kotoaan opiskelemassa. Yliopistosta on 3kk loma, mutta siitä n 6 viikkoa hän on kesätöissä ja sitten reissaa poikaystävänsä kanssa pari viikkoa. Alustavasti on puhuttu, että ehtii kesällä tulla tänne kotiseuduilleen ehkä n kolmeksi tai neljäksi viikoksi (poikaystävä mukana ehkä viikon tai kaksi). Minusta olisi kerrassaan kummallista, että hän menisi asumaan kirkonkylälle johonkin vuokrakämppään (josta kotiin olisi edelleen 40km matka), kun mahtuu hyvin kotiin ja omaan huoneeseensa.
Meidän lapsilla tulee AINA olemaan huone meidän kodissamme. Ihan niinkuin meillä on edelleen huone mieheni lapsuudenkodissa, kun siellä pari kertaa vuodessa käymme
Miksi hänen ylipäätään pitää roikkua kotikonnuillaan? Eikö uudella paikkakunnalla - jossa jo oma asuntokin toivottavasti on - ole jo ainuisen harrastuskuviot ja tuttavat?
Miksi te ette rakasta lapsianne?
Vuodet vierivät niin nopeasti, että ainakin itse muistelen lämmöllä sitä, että opiskellessani kauempana kaupungissa ja työskenneltyäni kesätyössä 2-3 kk, pääsin aina parin viikon loppulomaksi kotiin, jossa äiti odotti minua kuin kuuta nousevaa. Hän sanoi minun käyntini olevan hänen vuotensa kohokohta. Veljeni asuivat samalla paikkakunnalla kuin vanhempamme, joten tapasivat luonnollisesti paljon useammin toisiaan.
Kyyneleet tulevat vieläkin silmiin tästä. Vanhempani eivät olleet rikkaita, päinvastoin, mutta minulle koti oli koti aina vanhempieni kuolemaan saakka. Saman perinteen toivon jatkuvan oman lapseni kohdalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä tuun kotiin kun haluan isin kanssa mopoilemaan ja isi maksaa bensat. Oon 22-vuotias miesvauva.
Vierailija kirjoitti:
Miksi te ette rakasta lapsianne?
Miksi sinä elät niiden kautta ja roikut niissä? Läheisriippuvuus? Narsismi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi kuinka ihanaa olisikaan!
Mutta ei kaukana, kaukana vain töitä paahtavat....
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan kummallisia ajatusmalleja toisilla.
Mutta ehkä se riippuu siitäkin mistä nuori on kotoisin. Meidän parikymppinen nuori on nyt 600km päässä kotoaan opiskelemassa. Yliopistosta on 3kk loma, mutta siitä n 6 viikkoa hän on kesätöissä ja sitten reissaa poikaystävänsä kanssa pari viikkoa. Alustavasti on puhuttu, että ehtii kesällä tulla tänne kotiseuduilleen ehkä n kolmeksi tai neljäksi viikoksi (poikaystävä mukana ehkä viikon tai kaksi). Minusta olisi kerrassaan kummallista, että hän menisi asumaan kirkonkylälle johonkin vuokrakämppään (josta kotiin olisi edelleen 40km matka), kun mahtuu hyvin kotiin ja omaan huoneeseensa.
Meidän lapsilla tulee AINA olemaan huone meidän kodissamme. Ihan niinkuin meillä on edelleen huone mieheni lapsuudenkodissa, kun siellä pari kertaa vuodessa käymme
Miksi hänen ylipäätään pitää roikkua kotikonnuillaan? Eikö uudella paikkakunnalla - jossa jo oma asuntokin toivottavasti on - ole jo ainuisen harrastuskuviot ja tuttavat?
Uudella paikkakunnalla on pieni yksiö keskellä kaupunkia. Ja niiden uusien ystävien kanssa ehtii olemaan niiden kuuden viikon aikana, kun on kesätöissä. J a poikaystävänsä kanssa ehtii lisäksi reissata maailmalla + poikakaveri tulee mukaan tännekin. Mutta sen muutaman viikon ajaksi tulee mielellään kotiin. Etkö sinä mielummin haluaisi viettää osan kesästäsi järven rannalla, jos siihen olisi mahdollisuus?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voi kuinka ihanaa olisikaan!
Mutta ei kaukana, kaukana vain töitä paahtavat....
Ole onnellinen! Olet kasvattanut itsenäisiä, omaa elämää eläviä ja uutteria aikusia.
Vanhemman ainoa tehtävä on tehdä itsensä ajoissa tarpeettomaksi.
EIhän se nyt mitään läheisriippuvuutta ole, jos omalle lapselleen tarjoaa majoitusta??
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun kotini on aina lapseni koti. Vaikka joskus ärsyttäisimme toisiamme.
Itse olen 26 ja mies 27. Kyllä meijän molempien vanhemmat olis onnessaan, kun saisivat meidät kesäksi. Enoni tuli perheineen aina kesälomaksi vanhemmilleen. Kaikki olivat onnellisia. Minkälainen vanhempi oj oikein on?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mäkin olin vielä 25-vuotiaana opiskelijana kesän porukoilla kun oli kesätyöt kotipaikkakunnalla, mitäs siihen sanot? Enkä edes maksanut mitään asumisesta. Hoidin kyllä suurimman osan ruuanlaitosta ja siivoamisesta ja leivoin paljon, porukat oli ilosia. Omat menoni maksoin tietty ite. Meillä on läheiset ja lämpimät välit joten kaikille sopi paremmin kuin hyvin. Nyt olen kohta 29 ja vieläkin mulla on oma huone porukoilla ja saan siellä olla yötä koska vaan vaikka viikon putkeen. Mun mielestä on todella hämmentävää, kuinka Suomessa jotkut oudoksuvat sitä, jos tykkää viettää aikaa oman perheensä kanssa.
Onko ap:lla joku kuuma panoromanssi menossa, kun ei oma poika mahdu nurkkiin muutamaksi viikoksi?
Vierailija kirjoitti:
EIhän se nyt mitään läheisriippuvuutta ole, jos omalle lapselleen tarjoaa majoitusta??
Tuolla tunteenpalolla se on juurikin sitä. Lähes insestiä.
En ole ilmoittanut pojalleni uutta osoitetta, ja väestörekisterikeskuksessa tietojenluovutuskielto. Tulisi muuten väkisin asumaan ja pilaisi lopunkin elämän.
Me ollaan 37 ja 40 vuotiaita ja meillä on edelleen huone mun miehen vanhempien luona. Kesällä ja jouluna saatetaan hyvinkin olla siellä viikko, jopa puolitoista yhteen putkeen. Ja miehen vanhemmat odottaa sitä aina kuin kuuta nousevaa, kun pitkän välimatkan takia näkevät meitä ja lapsenlapsiaan aika harvoin.
Ei tulisi mieleenkään mennä jonnekin hotelliin yöksi. Miehen vanhemmat olisi varmasti aivan kauhuissaan, jos heidän koti ei meille kelpaisi
Vierailija kirjoitti:
Me ollaan 37 ja 40 vuotiaita ja meillä on edelleen huone mun miehen vanhempien luona. Kesällä ja jouluna saatetaan hyvinkin olla siellä viikko, jopa puolitoista yhteen putkeen. Ja miehen vanhemmat odottaa sitä aina kuin kuuta nousevaa, kun pitkän välimatkan takia näkevät meitä ja lapsenlapsiaan aika harvoin.
Ei tulisi mieleenkään mennä jonnekin hotelliin yöksi. Miehen vanhemmat olisi varmasti aivan kauhuissaan, jos heidän koti ei meille kelpaisi
Ja vastaavasti miehen vanhemmat on tietysti meillä yötä, jos tännepäin tulevat
Ai kuka on tässä sun mielestä aikuinen äijä??? Minä vai tyttäreni???