Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Te varhaiskasvatuksen opettajia solvaavat
16.05.2019 |
Minusta on mielenkiintoista, kun varhaiskasvatuksen opettajia tuntuvat eniten halveksuvan ne, jotka eivät todellisuudessa tiedä heidän työstään mitään. Yleisin kommentti on: "Eivät ne lapset tarvitse mitään pedagogisia opetustuokioita vaan turvallista arkea ja hoivaa".
Se, että päiväkodin arjessa on pedagogiikkaa, ei tarkoita mitään opettajan pitämiä yksittäisiä opetustuokioita. Siis ihmisillä tuntuu oikeasti olevan se kuvan, että varhaiskasvatuksen opettaja laittaa lapset istumaan penkeille ja tämän jälkeen opettaa heille matematiikkaa. No ei todellakaan.
Varhaiskasvatuksen opettaja huolehtii siitä _arjen_ pedagogiikasta - hän varmistaa päiväkodin arjen olevan sellaista, että se tukee lasten hyvinvointia ja kehitystä ja vastaa lasten yksilöllisiin tarpeisiin. Opettaja varmistaa, että kasvattajien toiminta on tarkoituksenmukaista ja sensitiivistä ja ilmapiiri ja ympäristö on lapsille turvallinen ja lämmin, ja että lapset saavat hoivaa juuri sen määrän kuin tarvitsevat. Ja tämän opettaja tekee paitsi suunnittelemalla, mutta myös OLEMALLA ITSE LÄSNÄ ARJEN TILANTEISSA.
Päiväkodissa ei pidetä mitään opetustuokioita kenellekään. Jopa eskarissa opetus tapahtuu leikin keinoin.
Kommentit (80)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hienoja ajatuksia, miten toteutetaan yhden ihmisen toimesta, siis ihan konkreettisesti? Mielestäni varhaiskasvatuksen pedagogiikka voisi olla myös lapsen sosiaalistamista- sitä, että otetaan kaikki mukaan ja hyväksytään erilaisuutta. Kiusaamisen ehkäisyä nimenomaan kasvatuksen keinoin. Jos tälläinen hyväksyvä ajatusmalli saadaan lapsiin iskostettua jo nuorina, meillä on jatkossa paljon vähemmän kiusaamista esim. alakouluissa, missä ilmiö nyt rehottaa. Miten tämä asia huomioidaan siellä "pedagogiikassa"?
Tätä toteutetaan ihan kirjaimellisesti siten, että opettaja opettelee tuntemaan lapset ja ryhmän. Hän havainnoi lapsia ja ryhmää ihan siinä arjessa - ei siis täytä mitään havainnointilappua työhuoneessa, vaan ihan siinä lasten kanssa toimiessaan tekee havaintoja. Sitten havaintojen pohjalta mietitään, millaisia juttuja ryhmän arjessa on tärkeä ottaa huomioon ja niitä siirretään käytäntöön. Ja siihen arjen pedagogiikan toteuttamiseen osallistuu koko tiimi, sitä opettaja ei tee yksin.
Esimerkki tästä voisi olla vaikka sellainen, että opettaja huomaa joillakin lapsilla pukemisen ja uloslähdön olevan haastavaa. Ratkaisuna tähän otetaan käyttöön pukemistilannetta tulevat kuvat. Näin siihen arkiseen pukemistilanteeseen tulee mukaan pedagogiikkaa, ja huomioidaan myös se, että arki tulee lasten hyvinvointia.
Nimenomaan päiväkodin arjessa on tärkeää myös huolehtia siitä, että jokainen hyväksytään omana itsenään. Lisäksi huolehditaan siitä, että kukaan ei jää yksin, ja että lasten sosiaaliset taidot kehittyvät normaalisti. Tämä tapahtuu aika pitkälti siten, että aikuinen toimii malliesimerkkinä ja on läsnä lasten leikkitilanteissa ja niissä neuvoo lapsia. Lisäksi lasten kanssa asioita käsitellään ikätason mukaisesti esim. laulujen ja lastenkirjallisuuden avulla.
Esim. perhepäivähoitaja ei varmaan osaakaan kokeilla niitä kuvia, koska kuvat ovat niin vaikea asia?
Tosin iso kysymys on, että mitä tehdään jos kuvat eivät auta vaan lapsi kieltäytyy edelleen kategorisesti yhteistyöstä? Väkisin pukeminen loukkaisi lapsen fyysistä koskemattomuutta ja ulos vienti ilman vaatteita tarkoituksena parantaa pukemismotivaatiota ulkorappusilla istuen olisi puolestaan ruumiillista kuritusta koska se aiheuttaa epämiellyttävän ruumiillisen tunteen lapselle.
Älä lähde viemään tätä keskustelua nyt ihan eri suuntaan. Emme puhu nyt perhepäivähoitajasta vaan siitä, mitä varhaiskasvatuksen opettajan työhön kuuluu.
No ei ole itselleni vielä tullut vastaan tilannetta, että lapsi kerta toisensa jälkeen kieltäytyisi pukeutumisesta. Nuo tilanteet vaativat aikuiselta kärsivällisyyttä ja toistoa. Tilanteesta pitää luoda lapselle toistuva, turvallinen rutiini, missä esimerkiksi nuo kuvat ovat apuna. Aikuisen tulee selvittää, mikä siinä pukemisessa mättää ja toimia sen mukaisesti.
Ja kyllä joskus on niitä tilanteita, joissa aikuisen on autettava pukemisessa tai puettava lapsi, jos tämä ei siihen itse kykene. Tietenkään sitä ei tehdä niin, että karjuva aikuinen pukee riuhtovan ja potkivan lapsen. Aikuisen tulee huolehtia lapsen hyvinvoinnista ja terveydestä, ja siihen kuuluu se, että puetaan päälle säänmukaiset ulkovaatteet ja ollaan ulkoilmassa. Tietenkään lapsi ei voi mennä ulos ilman vaatteita, ja ei voida myöskään lopettaa ulkoilemista siksi, että lapsi ei halua pukea. Se, että aikuinen pukee lapsen, ei olekaan mikään toimiva pidemmän aikavälin ratkaisu. Siksi siihen lähdetään miettimään muita toimia, esimerkiksi kuvat, ennakointi, kuvitettu selkeä päiväjärjestys.
Pointti on nimenomaan se, että miksi pitää olla joku varhaiskasvatuksen opettaja joka on yliopistollisessa opettajankoulutuslaitoksessa opetettu puhumaan pedagogiikkakieltä, kun kysymyksessä ovat aivan yksinkertaiset ja maalaisjärkiset asiat? Ei ole tullut yhtään alemmin koulutettuakaan vastaan, jonka patenttiratkaisu olisi huutaa pää punaisena hoitolapselle jos tämä ei pue, vaan perusasiat kuten rutiinien ja esimerkin merkitys sekä yleiset apukeinot kuten kuvat ovat kyllä tiedossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hienoja ajatuksia, miten toteutetaan yhden ihmisen toimesta, siis ihan konkreettisesti? Mielestäni varhaiskasvatuksen pedagogiikka voisi olla myös lapsen sosiaalistamista- sitä, että otetaan kaikki mukaan ja hyväksytään erilaisuutta. Kiusaamisen ehkäisyä nimenomaan kasvatuksen keinoin. Jos tälläinen hyväksyvä ajatusmalli saadaan lapsiin iskostettua jo nuorina, meillä on jatkossa paljon vähemmän kiusaamista esim. alakouluissa, missä ilmiö nyt rehottaa. Miten tämä asia huomioidaan siellä "pedagogiikassa"?
Tätä toteutetaan ihan kirjaimellisesti siten, että opettaja opettelee tuntemaan lapset ja ryhmän. Hän havainnoi lapsia ja ryhmää ihan siinä arjessa - ei siis täytä mitään havainnointilappua työhuoneessa, vaan ihan siinä lasten kanssa toimiessaan tekee havaintoja. Sitten havaintojen pohjalta mietitään, millaisia juttuja ryhmän arjessa on tärkeä ottaa huomioon ja niitä siirretään käytäntöön. Ja siihen arjen pedagogiikan toteuttamiseen osallistuu koko tiimi, sitä opettaja ei tee yksin.
Esimerkki tästä voisi olla vaikka sellainen, että opettaja huomaa joillakin lapsilla pukemisen ja uloslähdön olevan haastavaa. Ratkaisuna tähän otetaan käyttöön pukemistilannetta tulevat kuvat. Näin siihen arkiseen pukemistilanteeseen tulee mukaan pedagogiikkaa, ja huomioidaan myös se, että arki tulee lasten hyvinvointia.
Nimenomaan päiväkodin arjessa on tärkeää myös huolehtia siitä, että jokainen hyväksytään omana itsenään. Lisäksi huolehditaan siitä, että kukaan ei jää yksin, ja että lasten sosiaaliset taidot kehittyvät normaalisti. Tämä tapahtuu aika pitkälti siten, että aikuinen toimii malliesimerkkinä ja on läsnä lasten leikkitilanteissa ja niissä neuvoo lapsia. Lisäksi lasten kanssa asioita käsitellään ikätason mukaisesti esim. laulujen ja lastenkirjallisuuden avulla.
Esim. perhepäivähoitaja ei varmaan osaakaan kokeilla niitä kuvia, koska kuvat ovat niin vaikea asia?
Tosin iso kysymys on, että mitä tehdään jos kuvat eivät auta vaan lapsi kieltäytyy edelleen kategorisesti yhteistyöstä? Väkisin pukeminen loukkaisi lapsen fyysistä koskemattomuutta ja ulos vienti ilman vaatteita tarkoituksena parantaa pukemismotivaatiota ulkorappusilla istuen olisi puolestaan ruumiillista kuritusta koska se aiheuttaa epämiellyttävän ruumiillisen tunteen lapselle.
Älä lähde viemään tätä keskustelua nyt ihan eri suuntaan. Emme puhu nyt perhepäivähoitajasta vaan siitä, mitä varhaiskasvatuksen opettajan työhön kuuluu.
No ei ole itselleni vielä tullut vastaan tilannetta, että lapsi kerta toisensa jälkeen kieltäytyisi pukeutumisesta. Nuo tilanteet vaativat aikuiselta kärsivällisyyttä ja toistoa. Tilanteesta pitää luoda lapselle toistuva, turvallinen rutiini, missä esimerkiksi nuo kuvat ovat apuna. Aikuisen tulee selvittää, mikä siinä pukemisessa mättää ja toimia sen mukaisesti.
Ja kyllä joskus on niitä tilanteita, joissa aikuisen on autettava pukemisessa tai puettava lapsi, jos tämä ei siihen itse kykene. Tietenkään sitä ei tehdä niin, että karjuva aikuinen pukee riuhtovan ja potkivan lapsen. Aikuisen tulee huolehtia lapsen hyvinvoinnista ja terveydestä, ja siihen kuuluu se, että puetaan päälle säänmukaiset ulkovaatteet ja ollaan ulkoilmassa. Tietenkään lapsi ei voi mennä ulos ilman vaatteita, ja ei voida myöskään lopettaa ulkoilemista siksi, että lapsi ei halua pukea. Se, että aikuinen pukee lapsen, ei olekaan mikään toimiva pidemmän aikavälin ratkaisu. Siksi siihen lähdetään miettimään muita toimia, esimerkiksi kuvat, ennakointi, kuvitettu selkeä päiväjärjestys.
Pointti on nimenomaan se, että miksi pitää olla joku varhaiskasvatuksen opettaja joka on yliopistollisessa opettajankoulutuslaitoksessa opetettu puhumaan pedagogiikkakieltä, kun kysymyksessä ovat aivan yksinkertaiset ja maalaisjärkiset asiat? Ei ole tullut yhtään alemmin koulutettuakaan vastaan, jonka patenttiratkaisu olisi huutaa pää punaisena hoitolapselle jos tämä ei pue, vaan perusasiat kuten rutiinien ja esimerkin merkitys sekä yleiset apukeinot kuten kuvat ovat kyllä tiedossa.
Käypä joskus sijaistamassa eri päiväkodeissa niin näet aika kirjon erilaisia toimintatapoja. Kaikki eivät todellakaan tajua kaivaa niitä kuvia esille, vaan ratkaisuna on lapselle huutaminen, koska ei ymmärretä lasta ja tämän toiminnan taustalla vaikuttavia asioita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nimenomaan päiväkodin arjessa on tärkeää myös huolehtia siitä, että jokainen hyväksytään omana itsenään. Lisäksi huolehditaan siitä, että kukaan ei jää yksin, ja että lasten sosiaaliset taidot kehittyvät normaalisti. Tämä tapahtuu aika pitkälti siten, että aikuinen toimii malliesimerkkinä ja on läsnä lasten leikkitilanteissa ja niissä neuvoo lapsia. Lisäksi lasten kanssa asioita käsitellään ikätason mukaisesti esim. laulujen ja lastenkirjallisuuden avulla.
Toisin sanoen tehdään aivan tavallista lasten hoitoa ja kasvattamista. Tuota on vaan haluttu alkaa kutsua hienoilla termeillä kuten varhaiskasvatuksen pedagogiikka, jotta saataisiin palkkoja ylös ja korkeakoulutetuille enemmän mielekkyyttä työhön.
Niin. Sitten varmaan ymmärrät sen, että opettajan työtehtävät liittyvät siihen hoitoon ja kasvatukseen, eikä papereiden pyörittämiseen ja matemaattisiin penkittämistuokioihin.
Miksi lto:n koulutus sitten pyörii papereiden pyörittämisen ja matemaattisten penkittämistuokioiden ympärillä? Ja miksi papereiden pyörittämistä jatkuvasti lisätään? Eikö olisi parempi (=vähemmän turhauttavaa, halvempaa, yksinkertaisempaa jne), jos päiväkodissa työskentelisi henkilöitä joiden koulutuksen sisältö on nimenomaan ollut se hoito ja kasvatus?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hienoja ajatuksia, miten toteutetaan yhden ihmisen toimesta, siis ihan konkreettisesti? Mielestäni varhaiskasvatuksen pedagogiikka voisi olla myös lapsen sosiaalistamista- sitä, että otetaan kaikki mukaan ja hyväksytään erilaisuutta. Kiusaamisen ehkäisyä nimenomaan kasvatuksen keinoin. Jos tälläinen hyväksyvä ajatusmalli saadaan lapsiin iskostettua jo nuorina, meillä on jatkossa paljon vähemmän kiusaamista esim. alakouluissa, missä ilmiö nyt rehottaa. Miten tämä asia huomioidaan siellä "pedagogiikassa"?
Tätä toteutetaan ihan kirjaimellisesti siten, että opettaja opettelee tuntemaan lapset ja ryhmän. Hän havainnoi lapsia ja ryhmää ihan siinä arjessa - ei siis täytä mitään havainnointilappua työhuoneessa, vaan ihan siinä lasten kanssa toimiessaan tekee havaintoja. Sitten havaintojen pohjalta mietitään, millaisia juttuja ryhmän arjessa on tärkeä ottaa huomioon ja niitä siirretään käytäntöön. Ja siihen arjen pedagogiikan toteuttamiseen osallistuu koko tiimi, sitä opettaja ei tee yksin.
Esimerkki tästä voisi olla vaikka sellainen, että opettaja huomaa joillakin lapsilla pukemisen ja uloslähdön olevan haastavaa. Ratkaisuna tähän otetaan käyttöön pukemistilannetta tulevat kuvat. Näin siihen arkiseen pukemistilanteeseen tulee mukaan pedagogiikkaa, ja huomioidaan myös se, että arki tulee lasten hyvinvointia.
Nimenomaan päiväkodin arjessa on tärkeää myös huolehtia siitä, että jokainen hyväksytään omana itsenään. Lisäksi huolehditaan siitä, että kukaan ei jää yksin, ja että lasten sosiaaliset taidot kehittyvät normaalisti. Tämä tapahtuu aika pitkälti siten, että aikuinen toimii malliesimerkkinä ja on läsnä lasten leikkitilanteissa ja niissä neuvoo lapsia. Lisäksi lasten kanssa asioita käsitellään ikätason mukaisesti esim. laulujen ja lastenkirjallisuuden avulla.
Esim. perhepäivähoitaja ei varmaan osaakaan kokeilla niitä kuvia, koska kuvat ovat niin vaikea asia?
Tosin iso kysymys on, että mitä tehdään jos kuvat eivät auta vaan lapsi kieltäytyy edelleen kategorisesti yhteistyöstä? Väkisin pukeminen loukkaisi lapsen fyysistä koskemattomuutta ja ulos vienti ilman vaatteita tarkoituksena parantaa pukemismotivaatiota ulkorappusilla istuen olisi puolestaan ruumiillista kuritusta koska se aiheuttaa epämiellyttävän ruumiillisen tunteen lapselle.
Älä lähde viemään tätä keskustelua nyt ihan eri suuntaan. Emme puhu nyt perhepäivähoitajasta vaan siitä, mitä varhaiskasvatuksen opettajan työhön kuuluu.
No ei ole itselleni vielä tullut vastaan tilannetta, että lapsi kerta toisensa jälkeen kieltäytyisi pukeutumisesta. Nuo tilanteet vaativat aikuiselta kärsivällisyyttä ja toistoa. Tilanteesta pitää luoda lapselle toistuva, turvallinen rutiini, missä esimerkiksi nuo kuvat ovat apuna. Aikuisen tulee selvittää, mikä siinä pukemisessa mättää ja toimia sen mukaisesti.
Ja kyllä joskus on niitä tilanteita, joissa aikuisen on autettava pukemisessa tai puettava lapsi, jos tämä ei siihen itse kykene. Tietenkään sitä ei tehdä niin, että karjuva aikuinen pukee riuhtovan ja potkivan lapsen. Aikuisen tulee huolehtia lapsen hyvinvoinnista ja terveydestä, ja siihen kuuluu se, että puetaan päälle säänmukaiset ulkovaatteet ja ollaan ulkoilmassa. Tietenkään lapsi ei voi mennä ulos ilman vaatteita, ja ei voida myöskään lopettaa ulkoilemista siksi, että lapsi ei halua pukea. Se, että aikuinen pukee lapsen, ei olekaan mikään toimiva pidemmän aikavälin ratkaisu. Siksi siihen lähdetään miettimään muita toimia, esimerkiksi kuvat, ennakointi, kuvitettu selkeä päiväjärjestys.
Pointti on nimenomaan se, että miksi pitää olla joku varhaiskasvatuksen opettaja joka on yliopistollisessa opettajankoulutuslaitoksessa opetettu puhumaan pedagogiikkakieltä, kun kysymyksessä ovat aivan yksinkertaiset ja maalaisjärkiset asiat? Ei ole tullut yhtään alemmin koulutettuakaan vastaan, jonka patenttiratkaisu olisi huutaa pää punaisena hoitolapselle jos tämä ei pue, vaan perusasiat kuten rutiinien ja esimerkin merkitys sekä yleiset apukeinot kuten kuvat ovat kyllä tiedossa.
Mihin siis oikeastaan tarvitaan lastenhoitajiakaan? Ihan yhteiskunnan varojen tuhlausta. Ihan turhaan hoitajia istutetaan koulussa kolme vuotta, kun kuka tahansa voi tehdä päiväkotityötä maalaisjärjellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nimenomaan päiväkodin arjessa on tärkeää myös huolehtia siitä, että jokainen hyväksytään omana itsenään. Lisäksi huolehditaan siitä, että kukaan ei jää yksin, ja että lasten sosiaaliset taidot kehittyvät normaalisti. Tämä tapahtuu aika pitkälti siten, että aikuinen toimii malliesimerkkinä ja on läsnä lasten leikkitilanteissa ja niissä neuvoo lapsia. Lisäksi lasten kanssa asioita käsitellään ikätason mukaisesti esim. laulujen ja lastenkirjallisuuden avulla.
Toisin sanoen tehdään aivan tavallista lasten hoitoa ja kasvattamista. Tuota on vaan haluttu alkaa kutsua hienoilla termeillä kuten varhaiskasvatuksen pedagogiikka, jotta saataisiin palkkoja ylös ja korkeakoulutetuille enemmän mielekkyyttä työhön.
Niin. Sitten varmaan ymmärrät sen, että opettajan työtehtävät liittyvät siihen hoitoon ja kasvatukseen, eikä papereiden pyörittämiseen ja matemaattisiin penkittämistuokioihin.
Miksi lto:n koulutus sitten pyörii papereiden pyörittämisen ja matemaattisten penkittämistuokioiden ympärillä? Ja miksi papereiden pyörittämistä jatkuvasti lisätään? Eikö olisi parempi (=vähemmän turhauttavaa, halvempaa, yksinkertaisempaa jne), jos päiväkodissa työskentelisi henkilöitä joiden koulutuksen sisältö on nimenomaan ollut se hoito ja kasvatus?
Oliko sulla siis ihan tarkkaa tietoa lto:n koulutuksen sisällöistä? Hyvin käytännönläheinen ainakin oma koulutukseni oli Tampereen yliopistolla. Hah, eipä ole tainnut matemaattisia penkittämistuokioita kuulua lto-koulutukseen enää 70-luvun jälkeen :D
Päiväkodissahan tosiaan on hoidon ja kasvatuksen lisäksi myös se opetuksellinen puoli, jota tarvitaan. Se opetus ei kuitenkaan ole päiväkoti-ikäisillä lapsilla mitään luokkahuoneopetusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hienoja ajatuksia, miten toteutetaan yhden ihmisen toimesta, siis ihan konkreettisesti? Mielestäni varhaiskasvatuksen pedagogiikka voisi olla myös lapsen sosiaalistamista- sitä, että otetaan kaikki mukaan ja hyväksytään erilaisuutta. Kiusaamisen ehkäisyä nimenomaan kasvatuksen keinoin. Jos tälläinen hyväksyvä ajatusmalli saadaan lapsiin iskostettua jo nuorina, meillä on jatkossa paljon vähemmän kiusaamista esim. alakouluissa, missä ilmiö nyt rehottaa. Miten tämä asia huomioidaan siellä "pedagogiikassa"?
Tätä toteutetaan ihan kirjaimellisesti siten, että opettaja opettelee tuntemaan lapset ja ryhmän. Hän havainnoi lapsia ja ryhmää ihan siinä arjessa - ei siis täytä mitään havainnointilappua työhuoneessa, vaan ihan siinä lasten kanssa toimiessaan tekee havaintoja. Sitten havaintojen pohjalta mietitään, millaisia juttuja ryhmän arjessa on tärkeä ottaa huomioon ja niitä siirretään käytäntöön. Ja siihen arjen pedagogiikan toteuttamiseen osallistuu koko tiimi, sitä opettaja ei tee yksin.
Esimerkki tästä voisi olla vaikka sellainen, että opettaja huomaa joillakin lapsilla pukemisen ja uloslähdön olevan haastavaa. Ratkaisuna tähän otetaan käyttöön pukemistilannetta tulevat kuvat. Näin siihen arkiseen pukemistilanteeseen tulee mukaan pedagogiikkaa, ja huomioidaan myös se, että arki tulee lasten hyvinvointia.
Nimenomaan päiväkodin arjessa on tärkeää myös huolehtia siitä, että jokainen hyväksytään omana itsenään. Lisäksi huolehditaan siitä, että kukaan ei jää yksin, ja että lasten sosiaaliset taidot kehittyvät normaalisti. Tämä tapahtuu aika pitkälti siten, että aikuinen toimii malliesimerkkinä ja on läsnä lasten leikkitilanteissa ja niissä neuvoo lapsia. Lisäksi lasten kanssa asioita käsitellään ikätason mukaisesti esim. laulujen ja lastenkirjallisuuden avulla.
Esim. perhepäivähoitaja ei varmaan osaakaan kokeilla niitä kuvia, koska kuvat ovat niin vaikea asia?
Tosin iso kysymys on, että mitä tehdään jos kuvat eivät auta vaan lapsi kieltäytyy edelleen kategorisesti yhteistyöstä? Väkisin pukeminen loukkaisi lapsen fyysistä koskemattomuutta ja ulos vienti ilman vaatteita tarkoituksena parantaa pukemismotivaatiota ulkorappusilla istuen olisi puolestaan ruumiillista kuritusta koska se aiheuttaa epämiellyttävän ruumiillisen tunteen lapselle.
Älä lähde viemään tätä keskustelua nyt ihan eri suuntaan. Emme puhu nyt perhepäivähoitajasta vaan siitä, mitä varhaiskasvatuksen opettajan työhön kuuluu.
No ei ole itselleni vielä tullut vastaan tilannetta, että lapsi kerta toisensa jälkeen kieltäytyisi pukeutumisesta. Nuo tilanteet vaativat aikuiselta kärsivällisyyttä ja toistoa. Tilanteesta pitää luoda lapselle toistuva, turvallinen rutiini, missä esimerkiksi nuo kuvat ovat apuna. Aikuisen tulee selvittää, mikä siinä pukemisessa mättää ja toimia sen mukaisesti.
Ja kyllä joskus on niitä tilanteita, joissa aikuisen on autettava pukemisessa tai puettava lapsi, jos tämä ei siihen itse kykene. Tietenkään sitä ei tehdä niin, että karjuva aikuinen pukee riuhtovan ja potkivan lapsen. Aikuisen tulee huolehtia lapsen hyvinvoinnista ja terveydestä, ja siihen kuuluu se, että puetaan päälle säänmukaiset ulkovaatteet ja ollaan ulkoilmassa. Tietenkään lapsi ei voi mennä ulos ilman vaatteita, ja ei voida myöskään lopettaa ulkoilemista siksi, että lapsi ei halua pukea. Se, että aikuinen pukee lapsen, ei olekaan mikään toimiva pidemmän aikavälin ratkaisu. Siksi siihen lähdetään miettimään muita toimia, esimerkiksi kuvat, ennakointi, kuvitettu selkeä päiväjärjestys.
Pointti on nimenomaan se, että miksi pitää olla joku varhaiskasvatuksen opettaja joka on yliopistollisessa opettajankoulutuslaitoksessa opetettu puhumaan pedagogiikkakieltä, kun kysymyksessä ovat aivan yksinkertaiset ja maalaisjärkiset asiat? Ei ole tullut yhtään alemmin koulutettuakaan vastaan, jonka patenttiratkaisu olisi huutaa pää punaisena hoitolapselle jos tämä ei pue, vaan perusasiat kuten rutiinien ja esimerkin merkitys sekä yleiset apukeinot kuten kuvat ovat kyllä tiedossa.
Käypä joskus sijaistamassa eri päiväkodeissa niin näet aika kirjon erilaisia toimintatapoja. Kaikki eivät todellakaan tajua kaivaa niitä kuvia esille, vaan ratkaisuna on lapselle huutaminen, koska ei ymmärretä lasta ja tämän toiminnan taustalla vaikuttavia asioita.
Kuvat ovat asia jonka opettaminen vaikkapa alalla koskaan aiemmin työskentelemättömälle sijaiselle kestää maksimissaan noin vartin verran.
Toisaalta yksi asia mitä tässä keskustelussa on jo vähän sivuttu on se, että mitä jos kuvat eivät auta? On hyvin yleistä, että se lapsen ongelma pukemisen kanssa on joku aivan muu kuin se, että lapsi ei ymmärrä mikä on toimintarutiini tai mitä häneltä odotetaan eri tilanteissa. Tämä ihmistoiminnan ääretön monimuotoisuus taas tuntuu olevan asia, joka aiheuttaa konflikteja ja ymmärryksen puutetta silloin, kun teoria ja ajatus siitä mikä on lapsen toiminnan taustalla kohtaa todellisuuden eikä teoria olekaan yhteensopiva todellisuuden kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hienoja ajatuksia, miten toteutetaan yhden ihmisen toimesta, siis ihan konkreettisesti? Mielestäni varhaiskasvatuksen pedagogiikka voisi olla myös lapsen sosiaalistamista- sitä, että otetaan kaikki mukaan ja hyväksytään erilaisuutta. Kiusaamisen ehkäisyä nimenomaan kasvatuksen keinoin. Jos tälläinen hyväksyvä ajatusmalli saadaan lapsiin iskostettua jo nuorina, meillä on jatkossa paljon vähemmän kiusaamista esim. alakouluissa, missä ilmiö nyt rehottaa. Miten tämä asia huomioidaan siellä "pedagogiikassa"?
Tätä toteutetaan ihan kirjaimellisesti siten, että opettaja opettelee tuntemaan lapset ja ryhmän. Hän havainnoi lapsia ja ryhmää ihan siinä arjessa - ei siis täytä mitään havainnointilappua työhuoneessa, vaan ihan siinä lasten kanssa toimiessaan tekee havaintoja. Sitten havaintojen pohjalta mietitään, millaisia juttuja ryhmän arjessa on tärkeä ottaa huomioon ja niitä siirretään käytäntöön. Ja siihen arjen pedagogiikan toteuttamiseen osallistuu koko tiimi, sitä opettaja ei tee yksin.
Esimerkki tästä voisi olla vaikka sellainen, että opettaja huomaa joillakin lapsilla pukemisen ja uloslähdön olevan haastavaa. Ratkaisuna tähän otetaan käyttöön pukemistilannetta tulevat kuvat. Näin siihen arkiseen pukemistilanteeseen tulee mukaan pedagogiikkaa, ja huomioidaan myös se, että arki tulee lasten hyvinvointia.
Nimenomaan päiväkodin arjessa on tärkeää myös huolehtia siitä, että jokainen hyväksytään omana itsenään. Lisäksi huolehditaan siitä, että kukaan ei jää yksin, ja että lasten sosiaaliset taidot kehittyvät normaalisti. Tämä tapahtuu aika pitkälti siten, että aikuinen toimii malliesimerkkinä ja on läsnä lasten leikkitilanteissa ja niissä neuvoo lapsia. Lisäksi lasten kanssa asioita käsitellään ikätason mukaisesti esim. laulujen ja lastenkirjallisuuden avulla.
Esim. perhepäivähoitaja ei varmaan osaakaan kokeilla niitä kuvia, koska kuvat ovat niin vaikea asia?
Tosin iso kysymys on, että mitä tehdään jos kuvat eivät auta vaan lapsi kieltäytyy edelleen kategorisesti yhteistyöstä? Väkisin pukeminen loukkaisi lapsen fyysistä koskemattomuutta ja ulos vienti ilman vaatteita tarkoituksena parantaa pukemismotivaatiota ulkorappusilla istuen olisi puolestaan ruumiillista kuritusta koska se aiheuttaa epämiellyttävän ruumiillisen tunteen lapselle.
Älä lähde viemään tätä keskustelua nyt ihan eri suuntaan. Emme puhu nyt perhepäivähoitajasta vaan siitä, mitä varhaiskasvatuksen opettajan työhön kuuluu.
No ei ole itselleni vielä tullut vastaan tilannetta, että lapsi kerta toisensa jälkeen kieltäytyisi pukeutumisesta. Nuo tilanteet vaativat aikuiselta kärsivällisyyttä ja toistoa. Tilanteesta pitää luoda lapselle toistuva, turvallinen rutiini, missä esimerkiksi nuo kuvat ovat apuna. Aikuisen tulee selvittää, mikä siinä pukemisessa mättää ja toimia sen mukaisesti.
Ja kyllä joskus on niitä tilanteita, joissa aikuisen on autettava pukemisessa tai puettava lapsi, jos tämä ei siihen itse kykene. Tietenkään sitä ei tehdä niin, että karjuva aikuinen pukee riuhtovan ja potkivan lapsen. Aikuisen tulee huolehtia lapsen hyvinvoinnista ja terveydestä, ja siihen kuuluu se, että puetaan päälle säänmukaiset ulkovaatteet ja ollaan ulkoilmassa. Tietenkään lapsi ei voi mennä ulos ilman vaatteita, ja ei voida myöskään lopettaa ulkoilemista siksi, että lapsi ei halua pukea. Se, että aikuinen pukee lapsen, ei olekaan mikään toimiva pidemmän aikavälin ratkaisu. Siksi siihen lähdetään miettimään muita toimia, esimerkiksi kuvat, ennakointi, kuvitettu selkeä päiväjärjestys.
Pointti on nimenomaan se, että miksi pitää olla joku varhaiskasvatuksen opettaja joka on yliopistollisessa opettajankoulutuslaitoksessa opetettu puhumaan pedagogiikkakieltä, kun kysymyksessä ovat aivan yksinkertaiset ja maalaisjärkiset asiat? Ei ole tullut yhtään alemmin koulutettuakaan vastaan, jonka patenttiratkaisu olisi huutaa pää punaisena hoitolapselle jos tämä ei pue, vaan perusasiat kuten rutiinien ja esimerkin merkitys sekä yleiset apukeinot kuten kuvat ovat kyllä tiedossa.
Mihin siis oikeastaan tarvitaan lastenhoitajiakaan? Ihan yhteiskunnan varojen tuhlausta. Ihan turhaan hoitajia istutetaan koulussa kolme vuotta, kun kuka tahansa voi tehdä päiväkotityötä maalaisjärjellä.
Tietty koulutus on kyllä tarpeen pääosalle päiväkotien henkilökunnasta. Ei tämä ole mikään mustavalkoinen asia, että joko talo täyteen maistereita tai sitten kaikki aivan pystymetsästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itseäni ärsyttää tämä tittelin korostaminen. Työ ei muuksi muutu, olitte te sitten lastentarhanopettajia tai varhaiskasvatuksen opettajia.
Teette työnne ettekä kuluta aikaa saivarteluun. Arvostuksen puute syntyy mm. siitä, että teille itsellenne on tärkeämpää jotkut tittelit ja hienot suunnitelmat kuin keskittyminen olennaiseen.
Ainahan arvostelijoita maailmaan mahtuu, mutta tuo turha itsetehostus ei tuo teille enempää arvostusta, päinvastoin.
Mikä ihme siinä on, että juuri teidän pitää korostaa itseänne ja ammattitaitoanne ulkoisilla asioilla, joilla ei todellisen hyvän työnteon kanssa ole mitään tekemistä?
Tiedän, mistä puhun. En ole alan ulkopuolinen ihminen.
Vierailija kirjoitti:
Itseäni ärsyttää tämä tittelin korostaminen. Työ ei muuksi muutu, olitte te sitten lastentarhanopettajia tai varhaiskasvatuksen opettajia.
Teette työnne ettekä kuluta aikaa saivarteluun. Arvostuksen puute syntyy mm. siitä, että teille itsellenne on tärkeämpää jotkut tittelit ja hienot suunnitelmat kuin keskittyminen olennaiseen.
Ainahan arvostelijoita maailmaan mahtuu, mutta tuo turha itsetehostus ei tuo teille enempää arvostusta, päinvastoin.
Mikä ihme siinä on, että juuri teidän pitää korostaa itseänne ja ammattitaitoanne ulkoisilla asioilla, joilla ei todellisen hyvän työnteon kanssa ole mitään tekemistä?
Tiedän, mistä puhun. En ole alan ulkopuolinen ihminen.
Luultavasti koemme tarvetta korostaa, koska meitä jatkuvasti poljetaan maahan ja halveksutaan.
Itselleni ei ole tärkeintä titteli ja hienot suunnitelmat. Itselleni on tärkeintä tehdä mieluisaa työtä sellaisessa työyhteisössä, jossa voivat hyvin sekä lapset että henkilöstö.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hienoja ajatuksia, miten toteutetaan yhden ihmisen toimesta, siis ihan konkreettisesti? Mielestäni varhaiskasvatuksen pedagogiikka voisi olla myös lapsen sosiaalistamista- sitä, että otetaan kaikki mukaan ja hyväksytään erilaisuutta. Kiusaamisen ehkäisyä nimenomaan kasvatuksen keinoin. Jos tälläinen hyväksyvä ajatusmalli saadaan lapsiin iskostettua jo nuorina, meillä on jatkossa paljon vähemmän kiusaamista esim. alakouluissa, missä ilmiö nyt rehottaa. Miten tämä asia huomioidaan siellä "pedagogiikassa"?
Tätä toteutetaan ihan kirjaimellisesti siten, että opettaja opettelee tuntemaan lapset ja ryhmän. Hän havainnoi lapsia ja ryhmää ihan siinä arjessa - ei siis täytä mitään havainnointilappua työhuoneessa, vaan ihan siinä lasten kanssa toimiessaan tekee havaintoja. Sitten havaintojen pohjalta mietitään, millaisia juttuja ryhmän arjessa on tärkeä ottaa huomioon ja niitä siirretään käytäntöön. Ja siihen arjen pedagogiikan toteuttamiseen osallistuu koko tiimi, sitä opettaja ei tee yksin.
Esimerkki tästä voisi olla vaikka sellainen, että opettaja huomaa joillakin lapsilla pukemisen ja uloslähdön olevan haastavaa. Ratkaisuna tähän otetaan käyttöön pukemistilannetta tulevat kuvat. Näin siihen arkiseen pukemistilanteeseen tulee mukaan pedagogiikkaa, ja huomioidaan myös se, että arki tulee lasten hyvinvointia.
Nimenomaan päiväkodin arjessa on tärkeää myös huolehtia siitä, että jokainen hyväksytään omana itsenään. Lisäksi huolehditaan siitä, että kukaan ei jää yksin, ja että lasten sosiaaliset taidot kehittyvät normaalisti. Tämä tapahtuu aika pitkälti siten, että aikuinen toimii malliesimerkkinä ja on läsnä lasten leikkitilanteissa ja niissä neuvoo lapsia. Lisäksi lasten kanssa asioita käsitellään ikätason mukaisesti esim. laulujen ja lastenkirjallisuuden avulla.
Esim. perhepäivähoitaja ei varmaan osaakaan kokeilla niitä kuvia, koska kuvat ovat niin vaikea asia?
Tosin iso kysymys on, että mitä tehdään jos kuvat eivät auta vaan lapsi kieltäytyy edelleen kategorisesti yhteistyöstä? Väkisin pukeminen loukkaisi lapsen fyysistä koskemattomuutta ja ulos vienti ilman vaatteita tarkoituksena parantaa pukemismotivaatiota ulkorappusilla istuen olisi puolestaan ruumiillista kuritusta koska se aiheuttaa epämiellyttävän ruumiillisen tunteen lapselle.
Älä lähde viemään tätä keskustelua nyt ihan eri suuntaan. Emme puhu nyt perhepäivähoitajasta vaan siitä, mitä varhaiskasvatuksen opettajan työhön kuuluu.
No ei ole itselleni vielä tullut vastaan tilannetta, että lapsi kerta toisensa jälkeen kieltäytyisi pukeutumisesta. Nuo tilanteet vaativat aikuiselta kärsivällisyyttä ja toistoa. Tilanteesta pitää luoda lapselle toistuva, turvallinen rutiini, missä esimerkiksi nuo kuvat ovat apuna. Aikuisen tulee selvittää, mikä siinä pukemisessa mättää ja toimia sen mukaisesti.
Ja kyllä joskus on niitä tilanteita, joissa aikuisen on autettava pukemisessa tai puettava lapsi, jos tämä ei siihen itse kykene. Tietenkään sitä ei tehdä niin, että karjuva aikuinen pukee riuhtovan ja potkivan lapsen. Aikuisen tulee huolehtia lapsen hyvinvoinnista ja terveydestä, ja siihen kuuluu se, että puetaan päälle säänmukaiset ulkovaatteet ja ollaan ulkoilmassa. Tietenkään lapsi ei voi mennä ulos ilman vaatteita, ja ei voida myöskään lopettaa ulkoilemista siksi, että lapsi ei halua pukea. Se, että aikuinen pukee lapsen, ei olekaan mikään toimiva pidemmän aikavälin ratkaisu. Siksi siihen lähdetään miettimään muita toimia, esimerkiksi kuvat, ennakointi, kuvitettu selkeä päiväjärjestys.
Pointti on nimenomaan se, että miksi pitää olla joku varhaiskasvatuksen opettaja joka on yliopistollisessa opettajankoulutuslaitoksessa opetettu puhumaan pedagogiikkakieltä, kun kysymyksessä ovat aivan yksinkertaiset ja maalaisjärkiset asiat? Ei ole tullut yhtään alemmin koulutettuakaan vastaan, jonka patenttiratkaisu olisi huutaa pää punaisena hoitolapselle jos tämä ei pue, vaan perusasiat kuten rutiinien ja esimerkin merkitys sekä yleiset apukeinot kuten kuvat ovat kyllä tiedossa.
Mihin siis oikeastaan tarvitaan lastenhoitajiakaan? Ihan yhteiskunnan varojen tuhlausta. Ihan turhaan hoitajia istutetaan koulussa kolme vuotta, kun kuka tahansa voi tehdä päiväkotityötä maalaisjärjellä.
Tietty koulutus on kyllä tarpeen pääosalle päiväkotien henkilökunnasta. Ei tämä ole mikään mustavalkoinen asia, että joko talo täyteen maistereita tai sitten kaikki aivan pystymetsästä.
Kun on ollut 9 euron orjana päiväkodissa ilman koulutusta niin oikeasti saan ihmetellä minkä koulutuksen sinne tarvitsee? Lasten pukemisen auttaminen ulos onnistui. Puutuin kun jotkut lapsista alkoi tapella. Pelasin niiden lasten kanssa pelejä ja autoin askartelemisessa. Luin muutaman kerran satuja kun menivät päikkäreille.
Mikä siis ihan oikeasti tuossa työssä vaatii kolmen vuoden koulutuksen?
Lastentarhanopettajat ovat niitä jotka eivät päässeet oikeaan opettajakouluun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itseäni ärsyttää tämä tittelin korostaminen. Työ ei muuksi muutu, olitte te sitten lastentarhanopettajia tai varhaiskasvatuksen opettajia.
Teette työnne ettekä kuluta aikaa saivarteluun. Arvostuksen puute syntyy mm. siitä, että teille itsellenne on tärkeämpää jotkut tittelit ja hienot suunnitelmat kuin keskittyminen olennaiseen.
Ainahan arvostelijoita maailmaan mahtuu, mutta tuo turha itsetehostus ei tuo teille enempää arvostusta, päinvastoin.
Mikä ihme siinä on, että juuri teidän pitää korostaa itseänne ja ammattitaitoanne ulkoisilla asioilla, joilla ei todellisen hyvän työnteon kanssa ole mitään tekemistä?
Tiedän, mistä puhun. En ole alan ulkopuolinen ihminen.
En ala vähättelemäänkään itseäni. Hyvä teontekoni koostuu koulutuksen kautta saadusta ammattitaidosta, käytännön työkokemuksesta, alalle soveltuvasta persoonasta, sekä halusta kehittyä ammatillisesti. Näistä kaikista yhdessä. Ja kyllä voin sanoa, että koulutukseni kautta olen saanut arvokasta tietämystä, josta on päivittäin hyötyä työssäni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hienoja ajatuksia, miten toteutetaan yhden ihmisen toimesta, siis ihan konkreettisesti? Mielestäni varhaiskasvatuksen pedagogiikka voisi olla myös lapsen sosiaalistamista- sitä, että otetaan kaikki mukaan ja hyväksytään erilaisuutta. Kiusaamisen ehkäisyä nimenomaan kasvatuksen keinoin. Jos tälläinen hyväksyvä ajatusmalli saadaan lapsiin iskostettua jo nuorina, meillä on jatkossa paljon vähemmän kiusaamista esim. alakouluissa, missä ilmiö nyt rehottaa. Miten tämä asia huomioidaan siellä "pedagogiikassa"?
Tätä toteutetaan ihan kirjaimellisesti siten, että opettaja opettelee tuntemaan lapset ja ryhmän. Hän havainnoi lapsia ja ryhmää ihan siinä arjessa - ei siis täytä mitään havainnointilappua työhuoneessa, vaan ihan siinä lasten kanssa toimiessaan tekee havaintoja. Sitten havaintojen pohjalta mietitään, millaisia juttuja ryhmän arjessa on tärkeä ottaa huomioon ja niitä siirretään käytäntöön. Ja siihen arjen pedagogiikan toteuttamiseen osallistuu koko tiimi, sitä opettaja ei tee yksin.
Esimerkki tästä voisi olla vaikka sellainen, että opettaja huomaa joillakin lapsilla pukemisen ja uloslähdön olevan haastavaa. Ratkaisuna tähän otetaan käyttöön pukemistilannetta tulevat kuvat. Näin siihen arkiseen pukemistilanteeseen tulee mukaan pedagogiikkaa, ja huomioidaan myös se, että arki tulee lasten hyvinvointia.
Nimenomaan päiväkodin arjessa on tärkeää myös huolehtia siitä, että jokainen hyväksytään omana itsenään. Lisäksi huolehditaan siitä, että kukaan ei jää yksin, ja että lasten sosiaaliset taidot kehittyvät normaalisti. Tämä tapahtuu aika pitkälti siten, että aikuinen toimii malliesimerkkinä ja on läsnä lasten leikkitilanteissa ja niissä neuvoo lapsia. Lisäksi lasten kanssa asioita käsitellään ikätason mukaisesti esim. laulujen ja lastenkirjallisuuden avulla.
Esim. perhepäivähoitaja ei varmaan osaakaan kokeilla niitä kuvia, koska kuvat ovat niin vaikea asia?
Tosin iso kysymys on, että mitä tehdään jos kuvat eivät auta vaan lapsi kieltäytyy edelleen kategorisesti yhteistyöstä? Väkisin pukeminen loukkaisi lapsen fyysistä koskemattomuutta ja ulos vienti ilman vaatteita tarkoituksena parantaa pukemismotivaatiota ulkorappusilla istuen olisi puolestaan ruumiillista kuritusta koska se aiheuttaa epämiellyttävän ruumiillisen tunteen lapselle.
Älä lähde viemään tätä keskustelua nyt ihan eri suuntaan. Emme puhu nyt perhepäivähoitajasta vaan siitä, mitä varhaiskasvatuksen opettajan työhön kuuluu.
No ei ole itselleni vielä tullut vastaan tilannetta, että lapsi kerta toisensa jälkeen kieltäytyisi pukeutumisesta. Nuo tilanteet vaativat aikuiselta kärsivällisyyttä ja toistoa. Tilanteesta pitää luoda lapselle toistuva, turvallinen rutiini, missä esimerkiksi nuo kuvat ovat apuna. Aikuisen tulee selvittää, mikä siinä pukemisessa mättää ja toimia sen mukaisesti.
Ja kyllä joskus on niitä tilanteita, joissa aikuisen on autettava pukemisessa tai puettava lapsi, jos tämä ei siihen itse kykene. Tietenkään sitä ei tehdä niin, että karjuva aikuinen pukee riuhtovan ja potkivan lapsen. Aikuisen tulee huolehtia lapsen hyvinvoinnista ja terveydestä, ja siihen kuuluu se, että puetaan päälle säänmukaiset ulkovaatteet ja ollaan ulkoilmassa. Tietenkään lapsi ei voi mennä ulos ilman vaatteita, ja ei voida myöskään lopettaa ulkoilemista siksi, että lapsi ei halua pukea. Se, että aikuinen pukee lapsen, ei olekaan mikään toimiva pidemmän aikavälin ratkaisu. Siksi siihen lähdetään miettimään muita toimia, esimerkiksi kuvat, ennakointi, kuvitettu selkeä päiväjärjestys.
Pointti on nimenomaan se, että miksi pitää olla joku varhaiskasvatuksen opettaja joka on yliopistollisessa opettajankoulutuslaitoksessa opetettu puhumaan pedagogiikkakieltä, kun kysymyksessä ovat aivan yksinkertaiset ja maalaisjärkiset asiat? Ei ole tullut yhtään alemmin koulutettuakaan vastaan, jonka patenttiratkaisu olisi huutaa pää punaisena hoitolapselle jos tämä ei pue, vaan perusasiat kuten rutiinien ja esimerkin merkitys sekä yleiset apukeinot kuten kuvat ovat kyllä tiedossa.
Mihin siis oikeastaan tarvitaan lastenhoitajiakaan? Ihan yhteiskunnan varojen tuhlausta. Ihan turhaan hoitajia istutetaan koulussa kolme vuotta, kun kuka tahansa voi tehdä päiväkotityötä maalaisjärjellä.
Tietty koulutus on kyllä tarpeen pääosalle päiväkotien henkilökunnasta. Ei tämä ole mikään mustavalkoinen asia, että joko talo täyteen maistereita tai sitten kaikki aivan pystymetsästä.
Kun on ollut 9 euron orjana päiväkodissa ilman koulutusta niin oikeasti saan ihmetellä minkä koulutuksen sinne tarvitsee? Lasten pukemisen auttaminen ulos onnistui. Puutuin kun jotkut lapsista alkoi tapella. Pelasin niiden lasten kanssa pelejä ja autoin askartelemisessa. Luin muutaman kerran satuja kun menivät päikkäreille.
Mikä siis ihan oikeasti tuossa työssä vaatii kolmen vuoden koulutuksen?
Olin itsekin työkkärin työharjoittelijana päiväkodissa 19-vuotiaana ennen kuin aloitin varhaiskasvatuksen opinnot. Ja ei, en todellakaan mielestäni työkkärin harjoittelijana ollut yhtä ammattitaitoinen kuin koulutettu varhaiskasvatuksen opettaja. Itsekin ajattelin työharjoittelijana, että mikäs tässä, täähän on vain lasten pukemista ja leikittämistä, että ihan helppoa. En vain silloin osannut ajatella työtä laajemmin, esimerkiksi sitä pedagogista vastuuta mikä siihen kuuluu.
Olisitko sinä siis 9 euron orjana osannut esimerkiksi tunnistaa ne lapset, jotka tarvitsevat varhaista tukea ja tietänyt, miten tuet heitä arjessa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itseäni ärsyttää tämä tittelin korostaminen. Työ ei muuksi muutu, olitte te sitten lastentarhanopettajia tai varhaiskasvatuksen opettajia.
Teette työnne ettekä kuluta aikaa saivarteluun. Arvostuksen puute syntyy mm. siitä, että teille itsellenne on tärkeämpää jotkut tittelit ja hienot suunnitelmat kuin keskittyminen olennaiseen.
Ainahan arvostelijoita maailmaan mahtuu, mutta tuo turha itsetehostus ei tuo teille enempää arvostusta, päinvastoin.
Mikä ihme siinä on, että juuri teidän pitää korostaa itseänne ja ammattitaitoanne ulkoisilla asioilla, joilla ei todellisen hyvän työnteon kanssa ole mitään tekemistä?
Tiedän, mistä puhun. En ole alan ulkopuolinen ihminen.
Luultavasti koemme tarvetta korostaa, koska meitä jatkuvasti poljetaan maahan ja halveksutaan.
Itselleni ei ole tärkeintä titteli ja hienot suunnitelmat. Itselleni on tärkeintä tehdä mieluisaa työtä sellaisessa työyhteisössä, jossa voivat hyvin sekä lapset että henkilöstö.
En muista, että vielä esimerkiksi 10 vuotta sitten kukaan olisi "polkenut maahan" mitenkään. Se sellainen tuli vasta vastareaktiona tähän tittelinkipeyteen ja uuteen itsensäkorostamista ruokkivaan terminologiaan.
Siihen aikaa oltiin ihan samalla rivillä kahvihuoneessa ainakin koko kasvatusvastuullinen henkilökunta. Ei ollut nokkimista siitä, että kuka on kandidaatti, maisteri, opiston käynyt, sosionomi tai sosiaalikasvattaja ja kuka taas "vaan" hoitaja.
Vierailija kirjoitti:
Lastentarhanopettajat ovat niitä jotka eivät päässeet oikeaan opettajakouluun.
Ai, itse kyllä nimenomaan halusin päiväkotiin töihin, kuten suurin osa saman vuosikurssin opiskelijoista. Oli meillä niitäkin, jotka halusivat koulun puolelle, mutta he jatkoivatkin heti kandivaiheen jälkeen luokanopepuolelle.
Vierailija kirjoitti:
Lastentarhanopettajat ovat niitä jotka eivät päässeet oikeaan opettajakouluun.
Se takia moni valmistunut lastentarhanopettaja jatkaakin opintoja eteenpäin yliopistossa ja valmistuu koulun opettajaksi. Mistä on osaltaan tuloksena lastentarhanopettajapula
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hienoja ajatuksia, miten toteutetaan yhden ihmisen toimesta, siis ihan konkreettisesti? Mielestäni varhaiskasvatuksen pedagogiikka voisi olla myös lapsen sosiaalistamista- sitä, että otetaan kaikki mukaan ja hyväksytään erilaisuutta. Kiusaamisen ehkäisyä nimenomaan kasvatuksen keinoin. Jos tälläinen hyväksyvä ajatusmalli saadaan lapsiin iskostettua jo nuorina, meillä on jatkossa paljon vähemmän kiusaamista esim. alakouluissa, missä ilmiö nyt rehottaa. Miten tämä asia huomioidaan siellä "pedagogiikassa"?
Tätä toteutetaan ihan kirjaimellisesti siten, että opettaja opettelee tuntemaan lapset ja ryhmän. Hän havainnoi lapsia ja ryhmää ihan siinä arjessa - ei siis täytä mitään havainnointilappua työhuoneessa, vaan ihan siinä lasten kanssa toimiessaan tekee havaintoja. Sitten havaintojen pohjalta mietitään, millaisia juttuja ryhmän arjessa on tärkeä ottaa huomioon ja niitä siirretään käytäntöön. Ja siihen arjen pedagogiikan toteuttamiseen osallistuu koko tiimi, sitä opettaja ei tee yksin.
Esimerkki tästä voisi olla vaikka sellainen, että opettaja huomaa joillakin lapsilla pukemisen ja uloslähdön olevan haastavaa. Ratkaisuna tähän otetaan käyttöön pukemistilannetta tulevat kuvat. Näin siihen arkiseen pukemistilanteeseen tulee mukaan pedagogiikkaa, ja huomioidaan myös se, että arki tulee lasten hyvinvointia.
Nimenomaan päiväkodin arjessa on tärkeää myös huolehtia siitä, että jokainen hyväksytään omana itsenään. Lisäksi huolehditaan siitä, että kukaan ei jää yksin, ja että lasten sosiaaliset taidot kehittyvät normaalisti. Tämä tapahtuu aika pitkälti siten, että aikuinen toimii malliesimerkkinä ja on läsnä lasten leikkitilanteissa ja niissä neuvoo lapsia. Lisäksi lasten kanssa asioita käsitellään ikätason mukaisesti esim. laulujen ja lastenkirjallisuuden avulla.
Hassua, että kuvien käyttöön tarvitaan joku varhaiskasvatuksen opettaja. Kuvia käytävät eniten lähihoitajat autismikuntoutuksessa. Kuuluu myös lähihoitajien koulutukseen vammaispuolen opinnoissa.
Järkyttävä keskustelu. Tärkeää työtä tekevät varhaiskasvatuksen väki ja vanhempien arvostus on tämä. Hyi olkoon. Olisi kyllä ikävää, jos minun ammattia joka päivä tällä tavalla lyttättäisiin. Turha arvostella, jos ei ole itse kokeillut, mitä se vaatii.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lastentarhanopettajat ovat niitä jotka eivät päässeet oikeaan opettajakouluun.
Ai, itse kyllä nimenomaan halusin päiväkotiin töihin, kuten suurin osa saman vuosikurssin opiskelijoista. Oli meillä niitäkin, jotka halusivat koulun puolelle, mutta he jatkoivatkin heti kandivaiheen jälkeen luokanopepuolelle.
Sama juttu. Halusin päiväkotiin töihin, en kouluun.
Alue: Aihe vapaa
No nyt kyllä väheksyt sekä hoitajien että opettajia ammattitaitoa, sillä kummatkaan eivät tee todellakaan työtään pelkällä maalaisjärjellä, vaan työ pohjautuu tietämykseen lapsen kehityksestä.