Onko muita jotka halusi ensisijaisesti lapsia eikä parisuhdetta?

Up

Vierailija kirjoitti:

Minä ainakin halusin lapsia, mutta vain oikean miehen kanssa. Siis sen elämäni rakkauden. Ei tullut silti kiire, tapasin mieheni olessamme 19-vuotiaita. Mutta olisin voinut odottaa pidempäänkin. Uskonpa, että olisi ehtinyt suuri rakkaus tulla kohdalle ilman mitään kiirettä vielä lapsentekoikäisenä joka tapauksessa.

Kyllä sen miehen pitää olla oikea, jolle lapsia tekee, muuten elämä jää vajaaksi tai joutuu rikkomaan perheensä jos oikea tuleekin myöhemmin vastaan. Onhan sekin elämää tietysti ja harvoin siihen vielä kuolee.

Eikös moni rakkaus tunnu siltä oikealta hetken, vuoden, viisi vuotta tai kymmenen vuotta? Ihmiset muuttuvat ja kasvavat.

Joskus käy niin, että toinen puolisko rakastuu johonkin toiseen ihmiseen. Eikä siihen välttämättä ole syytä.

Jos olet yhden ihmisen kanssa kymmenen vuotta, se on jo hyvä aika.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä ainakin halusin lapsia, mutta vain oikean miehen kanssa. Siis sen elämäni rakkauden. Ei tullut silti kiire, tapasin mieheni olessamme 19-vuotiaita. Mutta olisin voinut odottaa pidempäänkin. Uskonpa, että olisi ehtinyt suuri rakkaus tulla kohdalle ilman mitään kiirettä vielä lapsentekoikäisenä joka tapauksessa.

Kyllä sen miehen pitää olla oikea, jolle lapsia tekee, muuten elämä jää vajaaksi tai joutuu rikkomaan perheensä jos oikea tuleekin myöhemmin vastaan. Onhan sekin elämää tietysti ja harvoin siihen vielä kuolee.

Eikös moni rakkaus tunnu siltä oikealta hetken, vuoden, viisi vuotta tai kymmenen vuotta? Ihmiset muuttuvat ja kasvavat.

Joskus käy niin, että toinen puolisko rakastuu johonkin toiseen ihmiseen. Eikä siihen välttämättä ole syytä.

Jos olet yhden ihmisen kanssa kymmenen vuotta, se on jo hyvä aika.

Kyllä sellainen suhde tuntuu hukkaan heitetyltä ajalta. Ja vielä enemmän jos edes alussa ei olla oltu mukana sillä asenteella että yhdessä ollaan myös tulevaisuudessa.

Mä halusin lapsia, mutta en parisuhdetta. Kaksi lasta sain. Isä on ollut lastensa elämässä koko ajan. Asumme lasteni isän kanssa 100 m päässä toisistamme. Järjestely on toiminut oikein hyvin jo 12 vuotta. 

Vierailija kirjoitti:

Minulla näin. En ollut yhtä rakastunut kuin mies eikä hänen kanssaan kokenut sellaista vavahduttavaa jalat alta rakastumista, mutta kiinnitin miehessä huomiota mm. vastuullisuuteen, lempeyteen, ahkeruuteen, elämäntapoihin jne. Mies oli sellainen tyyppi josta ajattelin alusta asti että olisi varmaan hyvä isä ja hyvät geenit. Oikeassa olin. Noiden edellämainittujen ominaisuuksien pohjalta oli helppo rakentaa kunnioitusta ja luottamusta ja nyt 18 yhteisen vuoden ja kolmen lapsen jälkeen voin sanoa että rakastan miestäni enemmän kuin ikinä.

Meillä vähän samankaltainen tarina: erosin nuoruuden rakkaudestani 25-vuotiaana ja sitten meinasi iskeä paniikki, kun kuitenkin oli itsestään selvää, että haluan lapsia. Törmäsin sitten mieheeni yhteisen ystävän kautta, ja kiinnitin kanssa huomioni mieheni perhearvoihin, lempeyteen, ystävällisyyteen, ahkeruuteen ja hyvään sydämeen. En tuntenut samanlaista palavaa rakkutta häneen, kuin tuohon nuoruuden rakkauteeni, mutta meillä oli hyvä olla yhdessä (ja näin, että hän oli totaalisen rakastunut minuun). Nyt 22 vuotta ja kolme lasta myöhemmin, voin sanoa tehneeni erittäin hyvän ratkaisun. Näihin vuosiin on mahtunut monenlaista (mm. lapsettomuutta, josta kärsimme ensimmäisen 5 vuoden ajan). Nämä vaikeudet ovat kutenkin hioneet meitä entistä vahvemmin yhteen ja olemme erittäin onnellisia yhdessä

hankin 39-vuotiaana lapsen ihan hyvän miehen kanssa . Mies rakastaa minua, minä välitän hänestä. Rakkautta en ole kokenut hänen kanssa, mutta liitto on kestänyt kohta 20 vuotta.

Minä halusin jossain vaiheessa adoptoida lapsen, mutta sitten se ajatus vain jäi. Ei niin helppoa yksinäisen päästä adoptiojonoon. Omia geenejäni en halua monistaa. 

Itse olen jonkun kerran tarkoituksella ja tahallani provosoinut sanomalla, että niin mihin minä miehenä ketään naista saati toista miestä tarvitsen, mutta itselleni lapsia tahtoisin saada, joiden kanssa voisin sitten elää ja viettää yhteistä aikaa monin tavoin. - Niin jostain syystä olen saanut aikaan tilanteen, että sanomistani on pidetty jotenkin erinomaisen vääränä ja saanut osakseni kummalliselta tuntuvia väitteitä, kuten halveksivan, mikäs ruma perverssi  taio peräti pedofili olen kun tällaista kehtaan ja uskallan esittää...   

Vierailija kirjoitti:

Mun ex-mies. Jossain vaiheessa selvisi että päätti tyytyä suhteeseemme, koska olin ensimmäinen nainen, joka halusi lapsia hänen kanssaan. Oli jopa ajatellut niin että hankkii ja kasvattaa lapset kanssani ja miettii sitten, olisiko hänellä vielä mahdollisuus löytää se oikea.

No erosin miehestä, lapsi oli 1v silloin. Muutettiin lapsen kanssa toiselle paikkakunnalle, mikä harmittaa miestä, kun ei joka päivä voi nähdä . Mutta mulle parempi asua siellä missä haluan ja rakentaa omalle pikku perheellemme uusi elämä.

Tuo on ollut tosi pas*ka tilanne. Toinen ei oo ajatellut muuta kuin omaa haluan saada lapsi ja käyttänyt toista hyväkseen. Ja sit vikisee kun hyväksikäytetty lähtee.

Olkaa ihmiset avoimia! Jos haluatte ensisijaisesti sen lapsen, kertokaa! Aika pas*kaa ois kymmenen vuoden päästä kuulla et joo, olin tässä vaan lasten takii...

Onneks tässä selvisi nopeammin, ei mennyt niin paljon aikaa hukkaan !

Vierailija kirjoitti:

Miesten nyt tietty vaikeempi käsittää kun hehän voivat odotella sitä täydellistä naista vaikka koko elämänsä ja silti saada vielä perheen.

Totta tuokin, mutta vastasiko tuo kysymykseen?  Voiko tai saako mies täsmennän vielä, että heteromies avoimesti toivoa ja haluta  ensi-sijasesti saavansa lapsen ja vasta tois-sijaisesti kumppanin (naisen)? Tai olla jopa sitä mieltä, että haluaisi elää lapseinsa kanssa ilman kumppania.    

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miesten nyt tietty vaikeempi käsittää kun hehän voivat odotella sitä täydellistä naista vaikka koko elämänsä ja silti saada vielä perheen.

Totta tuokin, mutta vastasiko tuo kysymykseen?  Voiko tai saako mies täsmennän vielä, että heteromies avoimesti toivoa ja haluta  ensi-sijasesti saavansa lapsen ja vasta tois-sijaisesti kumppanin (naisen)? Tai olla jopa sitä mieltä, että haluaisi elää lapseinsa kanssa ilman kumppania.    

Minusta saa haluta, mutta se lapsen hankinta pitää hoitaa niin, ettei loukkaa toista. Pitää pelata avoimin kortein.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miesten nyt tietty vaikeempi käsittää kun hehän voivat odotella sitä täydellistä naista vaikka koko elämänsä ja silti saada vielä perheen.

Totta tuokin, mutta vastasiko tuo kysymykseen?  Voiko tai saako mies täsmennän vielä, että heteromies avoimesti toivoa ja haluta  ensi-sijasesti saavansa lapsen ja vasta tois-sijaisesti kumppanin (naisen)? Tai olla jopa sitä mieltä, että haluaisi elää lapseinsa kanssa ilman kumppania.    

Minusta saa haluta, mutta se lapsen hankinta pitää hoitaa niin, ettei loukkaa toista. Pitää pelata avoimin kortein.

ilahduttavaa kuulla. - Itse olen sitä mieltä, että lapsi lähtökohtaisesti "ansaitsee" kaksi häestä välittävää ja huolehtivaa vanhempaa. Vaikka toisaalta tulevaisuudesta ei tiedä ja kummalle vain tai vaikka kumpaisellikin lapsen huoltajista voi milloin ja missä tahansa sattua ja tapahtua miltei mitä tahansa. - En kuitenkaan voi olla tätä kysymystä (halusi-ensisijaisesti-lapsia-eika-parisuhdetta) aatelessani olla ajattelematta samanaikaisesti yhtä ystävä pariskuntaa, jotka aikanaan erosivat ja sopivat, että lapsien lähivanhemmuus on kuuluva miehelle. Tästä ratkaisusta on sitten saaneet kuulla kumpainenkin. osalta hyvää (lähinnä mies) mutta myös hämmentävänä paljon ovat saaneet myös kuraa ja sontaa niskaansa.