Miten joku voi seurustella ihmisen kanssa, jota ei rakasta?

Vierailija kirjoitti:

Monet eivät osaa olla yksin, pitää olla elämänkumppani kun muillakin on.

Joillekin parisuhde on statussymboli. On sinkkua parempi koska on onnistunut saamaan itselleen kumppanin

Kylmä fakta on, että moni tavismies ei koskaan voi saada sellaista naista johon voisi oikeasti ihastua ja rakastua.

Oletko valmis olemaan koko elämän yksin vai tyydytkö johonkin ihan ok naiseen.

Oma kokemus asiasta on se, että ihan ok suhde on parempi kuin totaaliyksinäisyys.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monet eivät osaa olla yksin, pitää olla elämänkumppani kun muillakin on.

Joillekin parisuhde on statussymboli. On sinkkua parempi koska on onnistunut saamaan itselleen kumppanin

Tuo ajattelutapa jaksaa aina ihmetyttää. Ei ymmärretä että sinkuissa on paljon sellaisia, jotka saisivat parisuhteen vaikka heti niin halutessaan.

Vierailija kirjoitti:

Kylmä fakta on, että moni tavismies ei koskaan voi saada sellaista naista johon voisi oikeasti ihastua ja rakastua.

Oletko valmis olemaan koko elämän yksin vai tyydytkö johonkin ihan ok naiseen.

Oma kokemus asiasta on se, että ihan ok suhde on parempi kuin totaaliyksinäisyys.

Tavismies ei ymmärrä omaa tasoaan. Eikä nainenkaan. En tiedä mistä on siinnyt tämä käsittämätön ymmärrys ”ei koskaan voi saada sellaista johon voisi rakastua”. Ulkoisesti vai sisäisesti? Ja vaikka itse on susiruma nobody? Uskon, että juurikin ajatus tyytymisestä ajaa avioeroihin.

Vierailija kirjoitti:

Kylmä fakta on, että moni tavismies ei koskaan voi saada sellaista naista johon voisi oikeasti ihastua ja rakastua.

Oletko valmis olemaan koko elämän yksin vai tyydytkö johonkin ihan ok naiseen.

Oma kokemus asiasta on se, että ihan ok suhde on parempi kuin totaaliyksinäisyys.

Joutuvathan naisetkin tyytymään tavallisen näköisiin haisulimiehiin. Ja sitten petytään ja erotaan.

Ymmällään kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juu ei kannata uskoa kaikkea mitä vastapuoli sanoo,etenkään naisten.

Mitä tarkoitat? Ei mies ole koskaan väittänyt olevansa rakastunut minuun.

"Silti voi kokea seksuaalista vetoa, olla perhosia vatsanpohjassa, kiintyä ja viihtyä hyvin toisen seurassa. Ajan myötä tuo ihastus sitten vaihtuu kunnolla rakastumiseen." - no hän kokee seksuaalista vetoa, on kiintynyt ja viihtyy kanssani, mutta EI ole edes ihastunut.

Kyllähän sen tiesin ja tunsin. Olisin ehkä halunnut uskotella itselleni muuta, mutta huomaahan sen tuhannella eri tavalla. Olen miettinyt tätä paljon ja lopulta puhuin avoimesti.

Nyt sattuu.

Alatteko te seurustella ilman ihastumista? Ap

Mies sanoo haluavansa vakavaa suhdetta ja lapsia lähinnä siksi ettei suhde lopu alkuunsa.

Rakastaa voi vaikkei olisi ollut missään vaiheessa rakastunut. Ehkäpä ap sinun miehelläsi on juuri näin. Sitä en tosin ymmärrä, miksi sitä ei voi sanoa. Ehkä hän ei osaa eritellä noita tuntemuksia? Keskustelkaa vielä aiheesta.

Suhde voi olla hyvä, tasapainoinen ja tyydyttävä myös ilman sitä korventavaa rakkauden huumaa. Se ei muutenkaan ikuisuuksia kestä.

Tunteita ja viettejä ei tietysti varsinaisesti voi hallita, mutta jos ihminen on kovin kyyninen ja järkevä, niin ei hänellä ole samanlaista alttiutta ihastua/rakastua "hullun lailla", ei kokea eikä ilmaista tunteitaan niin dramaattisesti. Mitä muuta se silti on kuin rakkautta, jos toisen kanssa viihtyy, on ystävyyttä, hänet kokee seksuaalisesti puoleensavetäväksi, haluaa olla hänen tukenaan ja ajattelee hänen parastaan?

Vierailija kirjoitti:

Kylmä fakta on, että moni tavismies ei koskaan voi saada sellaista naista johon voisi oikeasti ihastua ja rakastua.

Oletko valmis olemaan koko elämän yksin vai tyydytkö johonkin ihan ok naiseen.

Oma kokemus asiasta on se, että ihan ok suhde on parempi kuin totaaliyksinäisyys.

Noin käy vain tavismiehille, jotka ovat henkisessä kehityksessään siinä vaiheessa, missä vasta harjoitellaan ihastumisen tunteita suuntaamalla niitä uimapukumalleihin. Mutta kunhan olet rehellinen naiselle, niin se on pääasia. Toki hän huomaakin, ettet häntä rakasta, mutta säästätte molempien aikaa kun kerrot sen jo alussa.

(Tai no, jos olet erittäin hyvä teeskentelemään ja jaksat sitä ylläpitää koko suhteenne ajan, niin onhan sekin ok. Muista katsella puolisoasi rakastavasti, kun hän herää; kaappaa hänet syliisi ja suukottele usein; hemmottele pienillä palveluksilla; halua ja osoita se; ole hänestä ylpeä ollessanne muiden ihmisten parissa; tue ja lohduta tarvittaessa jne.)

Ihastuksesta olen aina alkanut seurustelemaan. Seurusteluaika on sitä tutustumista ja siinä sitten selkiää, että muuttuuko se rakkaudeksi tai plääh.

Olen seurustellut 11 kertaa elämäni aikana. Kahdessa ihastus muuttui rakkaudeksi. Toisen kanssa seurustelin puoli vuotta- rakkaus ei aina riitä. Tämä toinen osottautui sielunkumppaniksi, joten nyt ollaan härvätty vuosia yhdessä.

ytutyutyu kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole koskaan ollut rakastunut - ikää jo 50+. Olen silti ollut naimisissa sekä pitkissä, vuosikausien suhteissa. En ole koskaan tavoitellut omaa onnea vaan olen tyytynyt siihen että mies haluaa minut. Näissä suhteissa mies on aina ollut erittäin vahvasti rakastunut minuun ja on ollut kiusallista kun tunnustaa rakkauttaan ja minä olen vain mutissut jotain epämääräistä tai vaihtanut puheenaihetta.

Lienen tunnekylmä ihmispaska tai vain liian paljon suojamuurieni sisällä. Suhteessa on aina helpompaa sillä joka tykkää vähemmän. Eikä minua ole koskaan jätetty, olen aina itse päättänyt lopulta suhteen. Syystä tai toisesta.

Lapsiani pystyn rakastamaan täysillä ja he ovat parasta mitä olen saanut elämässäni aikaan. Paljon tekisin toisin ihmissuhteissani mutta usko ja toivo siihen että myös itse pystyisin rakastumaan/ rakastamaan miestä, on jo hiipunut. Kaikki vaan eivät saa sitä kokea.

Jospa et tykkääkään miehistä sillä tavalla? Enkä nyt piruile, vaan ihan oikeasti.

Tämä on hyvä pointti. Varmasti moni niistä, jotka eivät ole koskaan olleet rakastuneita kumppaniinsa, on homoseksuaali, erityisesti vanhemmissa ikäluokissa. Jotkut ovat heränneet vasta keski-ikäisenä asiaan ja sitten samaa sukupuolta olevan kumppanin kanssa ensi kertaa tajunneet, mikä se yhdessä olon ja seksin järki onkaan.

Kaikki eivät mene sekaisin ihastuessaan ja voivat olettaa toisen tarkoittavan juuri sellaista perhoset vatsassa lepattaen tapahtuvaa palvontaa, jos kysytään, että "oletko rakastunut minuun?" Silloin he mielestään ovat rehellisiä vastatessaan kieltävästi.

Vierailija kirjoitti:

Ymmällään kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juu ei kannata uskoa kaikkea mitä vastapuoli sanoo,etenkään naisten.

Mitä tarkoitat? Ei mies ole koskaan väittänyt olevansa rakastunut minuun.

"Silti voi kokea seksuaalista vetoa, olla perhosia vatsanpohjassa, kiintyä ja viihtyä hyvin toisen seurassa. Ajan myötä tuo ihastus sitten vaihtuu kunnolla rakastumiseen." - no hän kokee seksuaalista vetoa, on kiintynyt ja viihtyy kanssani, mutta EI ole edes ihastunut.

Kyllähän sen tiesin ja tunsin. Olisin ehkä halunnut uskotella itselleni muuta, mutta huomaahan sen tuhannella eri tavalla. Olen miettinyt tätä paljon ja lopulta puhuin avoimesti.

Nyt sattuu.

Alatteko te seurustella ilman ihastumista? Ap

Mies sanoo haluavansa vakavaa suhdetta ja lapsia lähinnä siksi ettei suhde lopu alkuunsa.

Ei päde meidän suhteeseemme lainkaan. Tarkoituksena ei ollut vakava suhde. Itse en hakenut suhdetta ollenkaan. Piti alunperin olla vain hauskanpitoa. Molemmilla oli sama ajatus aluksi. Eli jos mies olisi puhunut tai lupaillut vakavaa suhdetta ja lapsia, olisin juossut karkuun.

..."jos kysytään, että "oletko rakastunut minuun?" Silloin he mielestään ovat rehellisiä vastatessaan kieltävästi". En ole koskaan kysynyt, koska tiedän, ettei ole. Minä vain menin sanomaan, että olen itse rakastunut häneen. Olen monesti aiemmin sanonut, että rakastan. Ap

Tilanne on paljon kurjempi kuin luulinkaan. En pysty kertomaan. Ap

Vierailija kirjoitti:

Rakastaa voi vaikkei olisi ollut missään vaiheessa rakastunut. Ehkäpä ap sinun miehelläsi on juuri näin. Sitä en tosin ymmärrä, miksi sitä ei voi sanoa. Ehkä hän ei osaa eritellä noita tuntemuksia? Keskustelkaa vielä aiheesta.

Suhde voi olla hyvä, tasapainoinen ja tyydyttävä myös ilman sitä korventavaa rakkauden huumaa. Se ei muutenkaan ikuisuuksia kestä.

No hän tykkää, on kiintynyt, ehkä jollain lailla rakastaakin. Tämä on vain kuin olisi hypätty suoraan arkeen.

En tiedä, kestääkö tämä enää kauaa. Tuli sellaista esiin. Täytyy itsekin miettiä, mitä kestän.

Tämän jälkeen en kyllä sekoita tunteita enää koskaan mukaan. En halua. En etsinyt parisuhdetta. Tämähän vain satuttaa. Ap

Minä aloitin seurustelusuhteen, koska tyttö oli niin ihastunut ja oltiin vietetty aika paljon aikaa yhdessä. En vain kehdannut kieltäytyä. Ja saihan siinä tosiaan seksiä enemmän kuin sinkkuna, mutta kyllä se alkoi hyvin pian tuntua taakalta koko suhde. Oltiin siis molemmat alta kaksikymppisiä, nyt aikuisena en todellakaan tuohon lähtisi. Teininä olin vain niin epävarma ja miellyttämisenhaluinen, etten uskaltanut torjua tuota tyttöä.

M41

Me ei eksän kanssa koskaan oltu kiinnostuneita toisistamme. Oltiin lukioaikoina samaa kaveriporukkaa ja alettiin kännissä joskus säätää keskenämme jotain, kaikki alkoi puhua meistä parina ja sitten vaan ajauduttiin sitä olemaan. Olipahan joku, johon viitata poikaystävänä, sai seurustelijan ja myöhemmin avoliitossa olevan statuksen, harjoiteltiin yhdessä olemisen ja asumisen taitoja. Ja yhtäkkiä oli mennyt kymmenen vuotta.

Kun erottiin, tapasin puolen vuoden päästä mun ensirakkauteni. Vei jalat alta välittömästi. Vasta sitten tajusin, mikä koko jutun pointti edes oli. Eksän kanssa näkeminen oli raskasta ja mieluummin teki jotakin muuta kuin vietti aikaa yhdessä. Tämän toisen kanssa olisin halunnut tehdä kaiken yhdessä. Eksän kanssa välit olivat melko kaverilliset, kosketus rajottui pelkkään seksiin. Tämän toisen kanssa olisi halunnut olla iholla koko ajan, halailla ja suukotella. Eksän kanssa julkisesti esiintyminen oli sitä, että en aina edes esitellyt häntä kumppaninani ja oltiin enimmäkseen eri puolilla huonetta esim juhlissa. Tämän toisen kanssa olisin suunnilleen halunnut ostaa Hesarin etusivun kuuluttaakseni rakkauttani.

On niillä eroa. Kyllä sen tietää kun tietää. Ei ikinä enää tyytymistä mulle, jos tästä ero tulee. Onneksi perhosia on riittänyt kaikki viisitoista vuotta ja toivottavasti riittää toisetkin, molemmilla.

Vierailija kirjoitti:

Me ei eksän kanssa koskaan oltu kiinnostuneita toisistamme. Oltiin lukioaikoina samaa kaveriporukkaa ja alettiin kännissä joskus säätää keskenämme jotain, kaikki alkoi puhua meistä parina ja sitten vaan ajauduttiin sitä olemaan. Olipahan joku, johon viitata poikaystävänä, sai seurustelijan ja myöhemmin avoliitossa olevan statuksen, harjoiteltiin yhdessä olemisen ja asumisen taitoja. Ja yhtäkkiä oli mennyt kymmenen vuotta.

Kun erottiin, tapasin puolen vuoden päästä mun ensirakkauteni. Vei jalat alta välittömästi. Vasta sitten tajusin, mikä koko jutun pointti edes oli. Eksän kanssa näkeminen oli raskasta ja mieluummin teki jotakin muuta kuin vietti aikaa yhdessä. Tämän toisen kanssa olisin halunnut tehdä kaiken yhdessä. Eksän kanssa välit olivat melko kaverilliset, kosketus rajottui pelkkään seksiin. Tämän toisen kanssa olisi halunnut olla iholla koko ajan, halailla ja suukotella. Eksän kanssa julkisesti esiintyminen oli sitä, että en aina edes esitellyt häntä kumppaninani ja oltiin enimmäkseen eri puolilla huonetta esim juhlissa. Tämän toisen kanssa olisin suunnilleen halunnut ostaa Hesarin etusivun kuuluttaakseni rakkauttani.

On niillä eroa. Kyllä sen tietää kun tietää. Ei ikinä enää tyytymistä mulle, jos tästä ero tulee. Onneksi perhosia on riittänyt kaikki viisitoista vuotta ja toivottavasti riittää toisetkin, molemmilla.

Juuri tätä rakkaus on: symbioottinen, molemminpuolinen halu olla ja jakaa kaikki toisen kanssa. Ehdoton prioriteetti.

Kyllähän sitä aina panna voi vaikka silmä sidottuina

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän sitä aina panna voi vaikka silmä sidottuina

Etkö tunnustele ollenkaan? Olet siis huono sängyssä? Älä ihmettele kun seksi loppuu suhteessa.