Lue keskustelun säännöt.
Miten te jaksatte kuunnella lasten loputonta höpötystä?
Olen tässä viime aikoina tajunnut, että esikoinen on ihan koko ajan äänessä. Oikeasti tuntuu, että vain puhuu päästääkseen ääntä.
Asiaa saa vaikka pilvestä taivaalla, ohhoh onpa tuolla musta pilvi tuleekohan siitä ukkonen ja siitä selostus, kun päivällä jyrisi ja näkivät salaman sen tämän ja tuon kaverin kanssa. Ja sitten jaahkausta ukkosesta ja kerrostalon ylimmässä kerroksessa on vaarallista asua jos sattuu vaikka iskemään salama. Ja onko ukkosella turvallisempaa sisällä vai ulkona?
Ostin lapsille pienet vihkot eilen kirjakaupasta. Oli sitten yhden sivun tehnyt täyteen plus laskuja, ei siinä, kiva kun harjoittelee mutta kun jokainen piti tulla lukemaan ääneen. Samoin oli kirjoittanut koulukavereidensa nimet ylös ja nämäkin piti joka ikinen luetella ääneen.
Jokeen on tulvaveden myötä ilmestynyt koski, tästä hirveät spekulaatiot, että miten se on tullut ja mitähän siellä elää? Onkohan siellä semmonen tai tämmönen? Tai mitä jos siellä on vaikka haita? Illalla puuskahti, että "miksi tuohon piti tulla tuommonen, se joki oli niin kiva ennen" . Siinä vaiheessa (iltapäivästä asti samaa jauhamista kuunnelleena) tiuskaisin jo, että mitä h*lvetin väliä silläkin on onko se siinä vai ei kun se ei yhtään mitään mihinkään vaikuta.
Viime viikolla yhtenä päivänä kuuntelin 10min selostuksen jostain "unesta" jonka oli nähnyt, selvästi joku tv sarja sijoitettuna mummolaan lapset sankareina jotka sammuttivat tulipalon. Ja toisen kerran kun selosti tämän mummolle.
Miksi ei saada hevosta, oliko sulla hevonen pienenä, miksei sulla ollut hevosta, eikö isi ostanut ja eikö sen olis voinu laittaa sinne ja laitumen tuonne. Tätä on jaahkattu miljoona kertaa.
Päivän tapahtumista ja kuulumisista ei saa mitään irti, mutta äänessä on silti koko ajan. Oikeasti aika henkisesti raskasta, jos esim kauppareissulla yrität muistella mitä kaikkea tarvittiin ja toinen selostaa vieressä koko ajan jotain. Puhumattakaan siitä, että haluaisit ihan hetken levähtää sohvalla ja katsoa vaikka netflixiä niin vähän väliä käydään selostamassa jotain. Jos menen makkariin, niin huudellaan katsomaan mitä marsu tekee.
Samoin kaupassa tuntuu kipittävän hyllyltä hyllylle "äiti tuu kattoon, äiti tuu kattoon, äiti tuu kattoon". Aina huutamassa jossain nurkan takana.
Monesti tuntuu, ettei edes kuuntele kun yrittää selittää jotain ja lisäkysymyksiä vain tulee kuin kuularuiskusta.
N vuosi sitten päätti JOKA IKISEN lauseen "Niinhän äiti?". Luojan kiitos saatiin se onneksi loppumaan. Puuh, kylläpä helpotti kun sai avautua..
Kommentit (415)
No mieti minua, olen lto. Nyt kun kesä taas lähestyy huomaan saman homman potenssiin 10...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei sitä aina jaksakaan.
Pistän sillon muksulle tabletin käteen ja annan pelata. Joo, oon varmaan maailman huonoin äiti ja kukaan muu ei tietenkään toimi noin mutta aina ei vaan jaksa. Kivittäkää.
Kyllä se siitä hiljenee. Kohta se on teini ja vastaa kaikkeen emmätiiä, joo kai sekä ihan sama, ja alat epäilemään onko sillä enää yhtään mitään aivotoimintaa. Ja sitä ei todellakaan kiinnosta kysyä ”niinhän, äiti?” vaan se kysyy että ”mitä ny TAAS”.
Aika aikansa kutakin ihmistaimen kehityksessä, usko pois.
Vierailija kirjoitti:
Heh, kaikenikäiset puheliaat ihmiset on joskus rasittavia. Meillä on vasta vajaa nelivuotias, joten en ole vielä kyllästynyt höpötykseen ja kyselyihin, lähinnä nautin siitä järkevän keskustelun mahdollisuudesta, joka lapsen kanssa on pikku hiljaa kehittynyt.
Kai sille lapselle on lupa sanoa, että nyt et jaksa jutella, jatketaan ohjelman jälkeen, mene leikkimään hetkeksi keskenäsi. Muutaman vuoden kuluttua tuokin saattaa jo olla tuppisuu.
Voihan sitä sanoa. Mutta ei sillä mitään vaikutusta ole.
t. eri kuin ap, ekaluokkalaisen äiti
Mun lapsi ei juttele mulle juuri mitään. Silti hän on sosiaalinen. Muttaei juttele tuollaisia ajatuksiaan mulle. Ja taatusti haluaisin kuulla.
Hän on ollut pienestä pitäen sellainen, että ei jaa ajatuksiaan. On nyt jo lukiolainen ja hän on paljon kavereiden kanssa ja niiden kanssa kyllä kohkaa ja tykkää olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No meillä 13-vuotias on ollut puheripulin kourissa koko elämänsä :D Välillä ei jaksaisi kuunnella, mutta kun mietin, että vielä tulee ehkä aika kun ei irti lähde kuin joo, ei ja ihan sama, niin kummasti sitä jaksaa taas kuunnella kunhan äidille jotain puhuu. Ja kyllä hän nyt on jo hieman vähäpuheisempi kuin nuorempana. Ja kun ollaan juteltu aina yhdessä ja hän kokee, että häntä kuunnellaan, niin on avoin. Kertoo jos jokin asia on hullusti eikä murehdi yksinään. Meillä on hyvät välit ja voidaan jutella kaikesta.
Minkä ikäinen aloittaja lapsesi on?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuttua on. Joku selostaa koko ajan vieressä ja vaatii jatkuvia reaktioita.
Nro 6 jatkaa, että kyllä, hemmetin raskasta kuunneltavaa välillä. Just nuo kauppareissut yms. kun yrität keskittyä hoitamaan jotain asiaa ja kysymyksiä ja kommentteja tulee sarjatulella. Ja ainakin mun lapsi kyselee ne samat asiat monta kertaa putkeen. Olen ainakin MILJOONA kertaa sanonut etten jaksa vastata samoihin kysymyksiin monesti, ei auta. Jossain vaiheessa lakkaan sitten vain vastaamasta ja olen hiljaa, sekään ei meinaa auttaa. Ja tosiaan jatkuvasta puheripulista huolimatta koulupäivän tapahtumista yms. ei saa mitään irti eikä (muka) muista niistä mitään...
Siis lapsi on minulle todella rakas ja välillä jaksan tuota puhetulvaa paremmin (ja itsekin puhun välillä paljon), ja toisinaan se on ihan hauskaakin, mutta välillä keittää kyllä pahasti yli...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsi on 7. Ja vielä kun välillä selostavat sisaruksen kanssa vuorotellen, muistan eräänkin kauppareissun kun toinen hiljeni, niin seuraava alotti: "äiti, kun me oltiin siellä ja mentiin sinne ja sitten sitä ja sitten tätä.."
Kun viimein päästiin kotiin, niin tiuskaisin lopulta, että onko pakko olla koko ajan äänessä?!? Nuorempi totesi siihen ihanan viattomasti, että no kun on asiaa? :D
-ap
Sama homma lapsi 6 vuotta. Aamusta alkaen pölöpölöpölöpölöpölpöpöpöpöö, jossain kohtaa päivää pitää aina sanoa tiukasti, että nyt meni kysymyspankki kiinni ja sitten en vastaa enää mihinkään, vaan pyydän kertomaan päivästänsä ilman kysymyksiä, yleensä auttaa ainakin hetkeksi. Mutta se äänitulva on välillä järjettömän uuvuttavaa ...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aloitusta lukiessa meinasi tulla sellainen tunne, että onko mun äiti jotenkin erehtynyt vuosituhannesta... Niin paljon tunnistan itseni ap:n lapsesta! Äidille höpöttäminen on siirtynyt puhelimeen ja aihepiirit vaihtuneet, mutta puheripulia riittää vieläkin. Nyt siitä saa toki puolisokin osansa.
Mun avioliitto kaatui kun minä en puhunut ja mies puhui koko ajan. Hyvä mies, mutta en vaan jaksanut. Nyt olen lähes erakkona, käyn töissä jne mutta viihdyn yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En meinaa jaksaa...4v hölisee kokoajan. äiti sitä, äiti tätä.... Introvertti ihminen ei vaan jaksa.
Ei auta muuta kuin sanoa suu kiinni. Kyllä ne sitten teini-iässä lopettaa puhumisen. Lähes kokonaan.
Onneksi on korvatulpat keksitty.
Ihanaa kun joku sanoo ääneen, että on rasittavaa kun lapsi puhuu koko ajan. Minun lapsi täytti vasta viisi, mutta asti kun oppi puhumaan hän puhuu koko ajan. Hän on todella sanavalmis ja taitava keskustelemaan, joten kysymykset ja keskustelut ovat sellaisia, että niihin pitää oikeasti keskittyä eikä niistä pääse "eroon" vastaamalla vain jotain.
Lapsi yrittää selittää kaikille ikätovereilleenkin kaikki mahdolliset kumminkaiman asumisjärjestelyt, mutta eihän ne jaksa sellaisia kuunnella. Siinä aina huomaa, miten raskas tyyppi tuo oma penska voi olla.
Ihanaa, kohtalotovereita <3
Mulla harmittaa välillä ihan hirveästi, että meillä ei ole koskaan juuri edes iltasatuja luettu. Kuopuksen kanssa muutenkin välillä haasteellisia nuo nukkumaanmenot aikoinaan toki..
Mulla ei vaan enää illalla pää kestä niitä jatkuvia keskeytyksiä, kun lähes joka lauseen jälkeen kysellään että "minne meni miksi meni, tuo on toissa noin ja tuo on tuossa näin" Ja kun esikoinen aloittaa niin se oikein lietsoo nuorempaa eikä se ainakaan nukahtamista edistä. Ja sitten kun tuntuu ettei kerta kaikkiaan kuunnella ja jatkuvasti saa toistaa. Lukeminen olisi pitänyt varmaan aloittaa 2h ennen kuin pitäisi olla unessa.
.
Nyt voisi kyllä taas pikkuhiljaa yrittää viritellä tuota iltasatu hommaa uudelleen kun lapset on jo vähän isompia..
-ap
Ja vaimo pölpöttää siihen päälle.
Heh, kaikenikäiset puheliaat ihmiset on joskus rasittavia. Meillä on vasta vajaa nelivuotias, joten en ole vielä kyllästynyt höpötykseen ja kyselyihin, lähinnä nautin siitä järkevän keskustelun mahdollisuudesta, joka lapsen kanssa on pikku hiljaa kehittynyt.
Kai sille lapselle on lupa sanoa, että nyt et jaksa jutella, jatketaan ohjelman jälkeen, mene leikkimään hetkeksi keskenäsi. Muutaman vuoden kuluttua tuokin saattaa jo olla tuppisuu.