Lue keskustelun säännöt.
Siis eikö seksuaalinen vetovoima oikeasti ole kaikille tärkein kriteeri parinvalinnassa? :0
13.05.2019 |
Olen pitkään jo miettinyt, miksi pariutuminen on niin vaikeaa eikä sopivaa kumppania ole löytynyt. Olen nähnyt seksuaalisen vetovoiman ainoana tärkeänä asiana kumppanissa, koska voihan sitä hankkia kavereita, jos haluaa hengailla ihmisten kanssa.
Jos asia siis onkin niin, ettei se ole tärkein asia parisuhteessa, en näe edes tarvetta pariutua.
Saattaa kuulostaa tyhmältä, mutta tämä on oleellinen tieto. Olen aina kuvitellut, että kaikilla pariskunnilla on joku todella voimakas seksuaalinen kemia, ja olen ollut pettynyt, kun oikeaa ei ole löytynyt. Tänään tajusin, ettei eihän sitä välttämättä löydykään, jos näillä kriteereillä hakee.
Kommentit (88)
En ole ikinä etsinyt miestä seksuaaliseen vetovoimaan pohjautuen. Todella outoa jos etsii kumppania pelkän seksin takia. En ole tuntenut seksuaalista vetovoimaa kenenkään kanssa mutta olenkin aseksuaali ja kiinnitin huomion muihin asioihin ja löysin ihanan miehen, jonka kanssa olen naimisissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elämässä on muutakin kuin seksiä. Ottaisin pariksi mieluummin "hyvän kaverin" jonka kanssa on mukava viettää aikaa ilman limojen vaihtelua. Lisänä kaverisuhteeseen tulisi kuitenkin lasten teko ja kasvatus.
Toisaalta ihmisen olisi hyvä tietää myös miltä se voimakas kemia tuntuu, koska jos on mennyt ns. mukavuusavioliittoon ja sitten vuonna n törmää johonkuhun, joka kolahtaa oikein kunnolla, voi olla tosi vaikea nähdä järkeä siinä mukavuusparisuhteessa. Aivokemia on vaan sellaista...
Vierailija kirjoitti:
Elämässä on muutakin kuin seksiä. Ottaisin pariksi mieluummin "hyvän kaverin" jonka kanssa on mukava viettää aikaa ilman limojen vaihtelua. Lisänä kaverisuhteeseen tulisi kuitenkin lasten teko ja kasvatus.
Minä en halua edes lastentekoa. Haluan symbioottisen, läheisyysrunsaan rakkaussuhteen ilman liskoaivoista libidovetoisuutta.
Olin 4 vuotta ns. täydellisen miehen kanssa, mutta tunteet olivat aina kaverilliset. Homma alkoi ahdistaa, koska olin vasta 26-vuotias erotessamme. En halunnut niin nuorena jäädä seksittömään ja intohimottomaan suhteeseen. Monesti mietin, että olisiko pitänyt. Nykyisen miehen kanssa on intohimoa, vaikka mies ei aivan täydellinen olekaan, mutta mistään isoista puutteista ei nytkään ole kyse. Toivon, että tein oikean valinnan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Toisaalta ihmisen olisi hyvä tietää myös miltä se voimakas kemia tuntuu, koska jos on mennyt ns. mukavuusavioliittoon ja sitten vuonna n törmää johonkuhun, joka kolahtaa oikein kunnolla, voi olla tosi vaikea nähdä järkeä siinä mukavuusparisuhteessa. Aivokemia on vaan sellaista...
Toisaalta, onhan se mahdollista kokea uusi kemia jonkun toisen kanssa, esimerkiksi tilanteessa, jossa vanhassa suhteessa on väliaikainen ongelma tai kemia haihtunut.
Mutta se kipinä voi syttyä myöhemminkin kuin heti ensimmäisellä tapaamisella
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mua harmittaa, kun erosin pitkästä n. 10 vuoden liitosta, kun alkoi tuntua, ettei kipinää ole enää samalla tavalla kuin alussa. Olin jotenkin ajatellut, että seksi on number 1. Tavoitteenani ei ollut koskaan ns. normaali lapsiperhe-elämä, joten oli pettymys, kun omat toiveet eivät muutoinkaan toteutuneet parisuhteessa.
Vasta jälkikäteen olen harmitellut asiaa, koska parisuhteessa oli paljon hyvää. Mm. oli ihanaa laittaa yhdessä ruokaa, viettää aikaa, käydä ulkoilemassa, rannalla kävelemässä ja viettää yhteisiä lomia. Arvostin myös miestä, koska hän oli hyvin koulutettu ja sivistynyt.
Olen kyllä tapaillut miehiä tuon jälkeen ja on tuntunut alussa hyvältä. Ongelmana kuitenkin on ollut, että kipunä sammuu noin parissa kuukaudessa.
En pidä itseäni tyhmänä ihmisenä, mutta ei mulle lapsena koskaan kotona opetettu, että kipinä sammuu, koska rakkaudesta ja seksistä ei ylipäätänsä puhuttu. Harmi sinänsä, kun meni hyvä ja pitkä liitto sivu suun. Ei tästä voi syyttää kuin itseä.
On monia seikkoja, jotka ovat tärkeitä. Jokainen sitten laittaa nämä mieleiseensä järjestykseen. Itselläni tärkeimmät ovat:
> ulkonäkö
> status
> seksitaidot
> ammatti
> tulotaso
> halu jatkuvaan kehitykseen
> kyky johtaa
> koulutus
> maailmankansalaisuus
> urheilullisuus
> asuinpaikka
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On monia seikkoja, jotka ovat tärkeitä. Jokainen sitten laittaa nämä mieleiseensä järjestykseen. Itselläni tärkeimmät ovat:
> ulkonäkö
> status
> seksitaidot
> ammatti
> tulotaso
> halu jatkuvaan kehitykseen
> kyky johtaa
> koulutus
> maailmankansalaisuus
> urheilullisuus
> asuinpaikka
Reppana.
Vierailija kirjoitti:
Mua harmittaa, kun erosin pitkästä n. 10 vuoden liitosta, kun alkoi tuntua, ettei kipinää ole enää samalla tavalla kuin alussa. Olin jotenkin ajatellut, että seksi on number 1. Tavoitteenani ei ollut koskaan ns. normaali lapsiperhe-elämä, joten oli pettymys, kun omat toiveet eivät muutoinkaan toteutuneet parisuhteessa.
Vasta jälkikäteen olen harmitellut asiaa, koska parisuhteessa oli paljon hyvää. Mm. oli ihanaa laittaa yhdessä ruokaa, viettää aikaa, käydä ulkoilemassa, rannalla kävelemässä ja viettää yhteisiä lomia. Arvostin myös miestä, koska hän oli hyvin koulutettu ja sivistynyt.
Olen kyllä tapaillut miehiä tuon jälkeen ja on tuntunut alussa hyvältä. Ongelmana kuitenkin on ollut, että kipunä sammuu noin parissa kuukaudessa.
En pidä itseäni tyhmänä ihmisenä, mutta ei mulle lapsena koskaan kotona opetettu, että kipinä sammuu, koska rakkaudesta ja seksistä ei ylipäätänsä puhuttu. Harmi sinänsä, kun meni hyvä ja pitkä liitto sivu suun. Ei tästä voi syyttää kuin itseä.
Tuttua. Olisi myös hyvä lopettaa loputon jargoni ”ihmisestä seksuaalisena olentona”. Koskee lähinnä lisääntymisikää. Nykymaailmassa sitten syödään ja tungetaan tavaraan jos jotakin estrogeenilisää ja kiskotaan viagraa että elimet kestäisi totaalisen turhaa hinkkausta maailman tappiin saakka.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minkä ikäinen aloittaja on? Ei ole vaikea päätellä, että hän on poika joka ei osaa kuvitella parisuhteeseen mitään syvempää sisältöä.
Mutta kerrotaanpa hänelle totuus: iän myötä seksin osuus jää yhä pienemmäksi. Toisilla jo kolmikymppisenä, toisilla kahdeksankymppisenä.
No ei voi kyllä pariutua miehen kanssa, jonka kanssa ei tahdo sänkyyn mennä. Silloin on kyse väkisinkin vain ystävyydestä. Itselle kipinä syntyy yleensä vasta kun olen jo ihastunut mieheen, mutta niin ei ole koskaan käynyt ensimmäisestä tapaamisesta vaan aina on mennyt pidempi aika.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Taisin just tajuta olevani aseksuaali :D
En ole koskaan tuntenut yhtään minkäänlaista seksuaalista vetovoimaa keneenkään. Silti tahtoisin ehkä joskus jakaa elämäni jonkun kanssa. Vaan enpä tiedä tuleeko siitä mitään kun kaikki vaan tuntuvat kohkaavan seksistä. Toisen aseksuaalin naisen kun löytäisin...
Sori ohis, voisin pistää oman ketjun pystyyn.
No kyllä jotakin vetovoimaa pitää olla miehen kanssa, jonka kanssa menee yhteen. Muutenhan sitä voisi seurustella vaikka kiven kanssa.
Itse olen kokenut niin voimakkaita rakastumisia: melkein saa orgasmin pelkästä ihastuksen näkemisestä, niin olisi todella vaikeaa tyytyä vain johonkin "ok" tyyppiin.
Kyllä jonkinlainen puoleensavetävyys on välttämätöntä.
Olen joskus tuntenut seksuaalista vetovoimaa ihmiseen, jonka kanssa en haluaisi suhteeseen, mutta en ole koskaan halunnut suhteeseen ihmisen kanssa, johon en tunne vetovoimaa. Vetovoimaa olen joskus tuntenut yllättäviinkin ihmisiin, ja ollut tuntematta sellaisiin, joihin kaiken järjen mukaan olisi pitänyt tuntea.
Tuntuu kyllä huonolta idealta alkaa suhteeseen ihmisen kanssa, johon ei tunne vetovoimaa.
Vierailija kirjoitti:
Seksuaalinen vetovoima on todella tärkeä asia, mutta ei suinkaan ainoa. Minulla on pitkä kokemus (15 v) sellaisestakin suhteesta, josta vetovoima puuttui alun alkaenkin. Eihän se suhde kestänyt, vaikka moni muu asia ihan hyvin olikin. En ollenkaan allekirjoita tässäkin ketjussa esitettyä ajatusta, että rakastumisen myötä tulee myös seksuaalinen halu. Ei se tule, ellei ole tullakseen. Rakastua voi silti toiseen ihmisenä.
Jos jotain olen oppinut niin sen, etten koskaan enää lähde suhteeseen jossa seksi ei toimi.
Niin tuttua, 13vuotinen suhde, olisi pitänyt tajuta jo siitä että minä jouduin odottelun jälkeen tekemään aloitteen ensisuudelmaankin, ensimmäistä seksikertaa odottelin kymmenensiin treffeihin asti, jonkinaikaa meni ihan hyvinkin kunnes taas minä aloin olla ainoa aloitteidentekijä. Ja monesti sain pakit avomieheltä. Aikani kuvittelin että seksielämä paranee suhteen vanhetessa mutta päinvastoin, pari viimeistä vuotta sitä ei ollut lainkaan.
Suhde päättyi ja sen jälkeen tapasin ihmisen jonka kanssa on ensimmäisestä tapaamisesta asti ollut välillämme mieletön vetovoima ja yhteensopiva kemia seksissä.
Koskaan en enää tyydy kämppissuhteeseen tai ihan ok-tyyppiin. Mieluummin olen yksin ja annan mahdollisuuden sille aidolle toimivuudelle.
ei ole tärkein kriteeri, mutta ei voi pariutua jonkun kanssa, joka ei kiinnosta seksuaalisessa mielessä.
Höpö höpö. Ei normaalit miehet tuollaista ajattele.