Lue keskustelun säännöt.
Julkinen minä ja aito minä ovat kuin yö ja päivä
05.05.2019 |
Otsikon mukaisesti olen kokenut koko aikuiselämäni. Aito minäni tuntuu ärsyttävän sekalaisia ihmisiä siksi, että olen liian yksityiskohtainen, liian syvissä vesissä ja liian epäkonventionaalinen ajatuksiltani. Lisäksi minulla ei ole mitään tarvetta miellyttää muita.
Joskus parikymppisenä lähdin tietoisesti muokkaamaan persoonaani. Introverttiydestäni huolimatta osaan esittää supersosiaalista ja tarvittaessa otan milloin bimbon roolin ja milloin napakan ja auktoriteettia omaavan roolin. Mukaudun lähes kameleonttimaisesti vastapuolen ajatusmaailmaan saadakseni asiat sujumaan helposti eteenpäin.
Ongelma on se, että olen oikeasti todella yksinäinen. Kun kommunikaatio on alkujaan lähtenyt eräänlaisen naamarin kanssa liikkeelle, roolista on myöhemminkään vaikeaa päästä eroon. Ihmissuhteeni jäävät pinnallisiksi siksi, etten osaa olla oma, aito itseni seurassa. Tämä pätee myös miessuhteisiini (olen nainen). Minuun on nähtävästi helppo ihastua mutta kun sitä miehen ihastuksen kohdetta ei oikeastaan ole, en koe roolini kautta minkäänlaisia ihastuksen tunteita. Samalla ajattelen, että oikeasti minulle sopivat miehet taidan karkottaa erilaisia rooleja vetäessäni.
Minulla on hyvä olo lähestulkoon vain sillon, kun olen yksin kotona. Ulos kotoa lähtiessä se aito minä naamioituu niin tehokkaasti, etten edes itse osaa tunnistaa itseäni ollessani muiden ihmisten seurassa.
Onko jollakin muulla tätä samaa ongelmaa tai onko joku päässyt tästä eroon? Kaikki katsantokulmat kiinnostavat!
Kommentit (22)
Vierailija kirjoitti:
Sulla on liikaa katsantokulmia. Ylipsykoloitko aina?
Miten niitä katsantokulmia sitten voisi vähentää? En tee tätä mitenkään tietoisesti. Itsekseni ollessa tykkään analysoida, lukea ja kirjoittaa. Tai vain pohtia erilaisia syy-seuraussuhteita. Olen siis suurimman osan mielestä hemmetillinen jaarittelija ja jahkailija.
Mun on helppo ajatella aiheesta kuin aiheesta monesta eri näkökulmasta (ja siksi esittämäni roolit vaikuttavat ilmeisesti aidoilta).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En usko että sinussa on mitään niin erikoista. Kaikki ihmiset käyttäytyvät eri roolin mukaan eri tilanteissa ja eri ihmisten kanssa. Lasten kanssa käyttäydytään eri tavalla kuin vaikka töissä, baarissa kavereiden kanssa käyttäydytään ihan eri tavalla kuin bestiksen kanssa saunan jälkeen laiturilla kahdestaan. Ei se ole mikään naamari, vaan ihmisessä on monia eri puolia ja asioita on hyvä ajatella eri näkökulmista jotta osaa tehdä järkeviä päätöksiä tai tuntea empatiaa muita kohtaan kun pystyy eläytymään toisen tilanteeseen ja ymmärtämään miksi toiset käyttyäytyy kuten käyttäytyvät.
Ihan samaa näytelmää me kaikki muutkin esitämme enemmän tai vähemmän, tiedostavasti tai tiedostamattomasti.
Mullakaan ei ole tarvetta, kuin miellyttää itseäni. Mut osana itseni miellyttämiseen kuuluu muitten "miellyttäminen" tai siis hyvin kohtelu jne. Koska siitä todellakin tulee hyvä mieli!
Kyse ei siis ole hyväksynnän hausta.
Koittaa vaan vastata ihmisille eri tilanteissa asiaankuuluvalla tavalla ja pyrkiä näkemään heidät mahdollisimman puhtaasti sellaisina kuin he ovat ilman mitään omia oman mielen projektioita, niin hyvin kuin suinkin mahdollista.
Taas näitä jotka kuvittelee olevansa niin erikoisia, vaikka ovat ihan samanlaisia teeskentelijöitä kuin kaikki muutkin.
Kuin olin lukenut omia ajatuksiani, huh huh.. oletkohan mun kadonnut identtiseni? Nyt olen alkanut riisumaan naamarit ja rumaa jälkeähän siitä tuli muutaman henkilön suhteen. Mutta en vaan jaksa enää esittää reippaampaa kuin olen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsekokemuksen epävakaus. Tuo kuulostaa siltä, googlaapas,inum silmät avasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sulla on liikaa katsantokulmia. Ylipsykoloitko aina?
Miten niitä katsantokulmia sitten voisi vähentää? En tee tätä mitenkään tietoisesti. Itsekseni ollessa tykkään analysoida, lukea ja kirjoittaa. Tai vain pohtia erilaisia syy-seuraussuhteita. Olen siis suurimman osan mielestä hemmetillinen jaarittelija ja jahkailija.
Mun on helppo ajatella aiheesta kuin aiheesta monesta eri näkökulmasta (ja siksi esittämäni roolit vaikuttavat ilmeisesti aidoilta).
Kuulostat hauskalta :)
Minusta eri näkökulmat eivät ole rooleja. Ihminen on monimutkainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Myös voi vaikuttaa, jos jompi kumpi vanhemmista ollut esim epävakaa 2-suunt pershäiriö tai narsismia, lapsi oppii hyvin varhain kameleonttimaiseksi pärjätäkseen. Itse myös mukaudun helposti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Fyi se on 2-suuntainen MIELIalahäiriö.
2 suuntaista persoonallisuushäiriötä ei ole olemassakaan.
Kuulostat naispuoliselta Aspergerilta. En ole sitä mieltä, että kaikki ovat tuollaisia. Itsellä on samankaltainen luonne ja kun tiputan "naamiot" niin olen toisten mielestä vaisu, pelottava, ehdoton, vakava ja outo. Joitain ihmisiä olen tavannut, joiden kanssa ei tarvita kohteliaan esitystä ynnä muuta sosiaalista koristelua, vaan voidaan keskustella vapaasti. Yleensä ihmiset kuitenkin pitävät siitä, että heidän kanssaan hymyilee, esittää innostusta ja paheksuntaa sopivissa kohdissa ja niin edelleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Anteeksi innostuksissani kirjoitin väärin.
"Minulla on hyvä olo lähestulkoon vain sillon, kun olen yksin kotona."
Samaistun. Ja tällaisen kumppanin myös haluan itselleni. Eli myös introvertin, jonka kanssa viihdyttäis introverttipesässämme.
Mutta, toinen jossa on hyvä olo on esim. urheilu. Hyvä treeni kuntosalilla myös tuottaa uskomattoman hyvän olon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen samanlainen kuin ap ja se johtuu siitä että olen narsistin lapsi.
Taidosta on hyötyä, olen pärjännyt hyvin työelämässä ka edennyt johtotehtäviin. Mutta yksinäinen olen eikä ketään ystävää, toisaalta koskaan ei ole ollutkaan kun jo lapsena ystävyydet kiellettiin isäni toimesta.
Sä saatat olla erityisherkkä ! Ei siitä tarvitse päästä eroon vaan oppia elämään sen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Olen samanlainen kuin ap ja se johtuu siitä että olen narsistin lapsi.
Taidosta on hyötyä, olen pärjännyt hyvin työelämässä ka edennyt johtotehtäviin. Mutta yksinäinen olen eikä ketään ystävää, toisaalta koskaan ei ole ollutkaan kun jo lapsena ystävyydet kiellettiin isäni toimesta.
Vierailija kirjoitti:
Sä saatat olla erityisherkkä ! Ei siitä tarvitse päästä eroon vaan oppia elämään sen kanssa.
Ei tämä mitään erityisherkkyyttä ole. Jotain rajaa nyt siihen kyökkidiagnosointiin, jossa jokainen ylivilkas/oppimisvaikeuksista kärsivä lapsikin on erityisherkkä. Toisekseen lääkärit eivät tunnista kyseistä diagnoosia.
Olen herkkä mutten mitenkään poikkeavan erilaisella tavalla.
-ap
Introvertille ihan normaali tapa sopeutua maailmaan on kehittää tuommoisia rooleja. Olen itsekin tehnyt niin ja voin huonosti. Tietoisesti aloin luopua muiden odotuksista kohtaani. Mun ei tarvi miellyttää ketään, saan olla oma rauhallinen, hiljainen itseni. En pyri tilanteisiin joissa joudun käyttäytymään itselleni luonnottomasti. Joskus joudun ja silloinkin otan enää puoliksi sosiaalisemman roolin.
Sulla on liikaa katsantokulmia. Ylipsykoloitko aina?