Hei noin viiskymppiset! Osallistuivatko teidän isänne kotitöihin?
Siivosivatko, laittoivatko ruokaa ja niin poispäin? Millainen koulutus?
Minun isäni synrynyt 30-luvulla, opistokoulutus ja meillä oli 60-ja 70-luvulla siivouspäivä, johon isä osallistui, laittoi myös ruokaa silloin tällöin. Itse olen syntynyt v 1968.
Kommentit (71)
Jatkan vielä: anoppini syntynyt 1940, eikä olisi koskaan edes sallinut appeni osallistumista kotitöihin. Hän ihmettelee mieheni kotitöiden tekia, kyselee minulta, enkö saa tehtyä niitä itse, kun miehen "täytyy auttaa".... mieheni on syntynyt -65.
AP
En ole vielä viisikymppinen, mutta vanhempani kuitenkin 40-luvulla syntyneitä. Isä osallistui kohtalaisesti kotitöihin, olipa kuopuksen kanssa kotonakin vajaan vuoden. (Virallisesti tosin silloin työttömänä, kun ei ollut samanlaisia isyys- ja hoitovapaita, mutta kuitenkin oikeasti kotona lapsen kanssa.)
Meillä isä teki lähes kaikki kotityöt. Koulutukseltaan ekonomi, töissä pankinjohtajana. Aiti oli yrittäjä ja teki pitkää työpäivää (ei ollut kummoinen kokkaaja, joskus pyykkäsi).
Kyllä, isäni siivosi, laittoi ruokaa ja teki kotitöitä jopa niin, etten itse osannut omilleni muuttaessa keittää edes kananmunaa. Olen syntynyt -66.
Ei, vaikka oli yh. Koulutus teknikko. Itse vm. 1969, isä 1950.
V. 1945 syntynyt isäni teki aika usein ruokaa, oli siinä parempi kuin äitini. Muihin kotitöihin ei juuri osallistunut, paitsi jos oli jotain raskasta tms. mikä ei äidiltäni yksin onnistunut. Vietti kyllä myös paljon aikaa meidän lasten kanssa.
1929 syntynyt. Tekee edelleenkin kotitöitä, koska äiti ei enää jaksa. Akateeminen koulutus. Ja tosiaan teki kotitöitä jo mun lapsuudessanikin. Silloin, kun oli kotona. Yrittäjänä oli kuitenkin aika paljon töissä ja äitini oli kotiäiti.
Yksinhuoltajaisänä tietysti osallistui
Isoisäni, 40-luvulla syntynyt, hoiti lapset ja kodin pääasiassa, mummoni oli yrittäjä ja hänen päivät venyivät. Isoisä oli tuomari.
Toinen isoisä hoiti kotitöitä myös, hän oli kapiainen.
Isäni on syntynyt 1931, asuttiin kerrostalossa Helsingissä. Äiti (s.1929) kävi töissä ja nautti olla työelämässä. Ei olisi halunnut missään nimessä jäädä kotiin. Isä tamppasi matot ja kävi joskus kaupassa. Kaikki muut työt jäivät äidille.
Olen jo kuuskymppinen, mutta vastaan silti.
Isäni syntyi 20-luvulla, koulut jäivät vähiin, kun piti mennä puolustamaan maata.
Kotona isä mm. tiskasi, ripusti isommat pyykit, imuroi, vei äidin autolla kauppaan, lämmitti saunan, teki omakotitalon pihatyöt, poimi marjat puutarhasta, teki kodin pikku remontit. Varmaan muutakin, mutta en nyt muista. Äitini oli kotiäiti, avioliiton aikana ei koskaan käynyt töissä muualla.
Isä laittoi joitakin ruokia kuten viiliä ja jouluksi imellytettyä perunalaatikkoa. Joka aamu hän keitti kaurapuuroa, joinain arkipäivinä keitti perunoita ja teki ruskeaa kastiketta tai kananmunakastiketta.
Äiti tykkäsi kokeilla uusia reseptejä, isä suosi perinneruokaa ja lapsuutensa makuja.
Isä osallistui tiskaamiseen ja siivoukseen, mutta usein valitti, kun äiti ei hänen mielestään huolehtinut kodista tarpeeksi. Äiti kuitenkin valmisti suurimman osan juhlapyhien aterioista ja huolehti pyykinpesusta.
Isä syntyi 1930-luvulla ja minä 1960-luvulla.
Isä on syntynyt 1939 ja minä olen syntynyt 1965. En muista, että isä olisi siivonnut, tiskannut tms.
Muistan, että hän oli kerran pesemässä äidin kanssa mattoja mattopesulassa ja grillasi joskus parvekkeella.
Vanhempiemme erottua isä meni naimisiin ja osasi nostaa lautasensa ruoan jälkeen tiskipöydälle, mutta ei tiskikoneeseen.
Isäni teki usein ruokaa ja siivosi. Olen 60-luvun tuotoksia.
1940, fysiikan lisensiaatti. Teki kotitöitä perheessä ja tietysti myös eronneena.
Isäni oli syntynyt vuonna 1945 ja teki kotona ihan kaikkea. Viikkosiivous oli oikeastaan isän operoima juttu kun äiti oli vuorotyössä ja usein iltapäivät ja illat töissä. Teki ruokaa, aamupalat ja iltapalat. Kävi paljon kalassa ympäri vuoden ja siivosi saaliit pöytään joista valmisti ruoan. Oli perheen kuski ja kävimme paljon retkillä ja lyhyillä matkoilla.
Nykymiehen jos saa sohvasta irti tekemään jotain niin pitää olla vähintään kaljaa "palkaksi" ja selkähän on sitten pask*na.
Oma faija kävi kaupassa ja teki hyvää ruokaa, se oli sen bravuuri ja panostus kotitöihin. Se ei koskaan siivonnut, tiskannut, imuroinut, eikä pessyt pyykkiä.
Isäni 1925 syntynyt huutolaispoika, ei pahemmin kouluja lapsena käynyt.
Ehti olla mukana viimeisemmässä sodassa, kouluttautui aikuisena.
.
Teki kaikkia kotitöitä ja oli myös mukana kaikkien neljän lapsensa synnytyksissä.
.
Upea isä.
Olen syntynyt 1965. DI-isäni ei osallistunut kotitöihin millään tavalla, vaikka myös äitini kävi normaalisti töissä. Isäni ei osannut edes keittää perunoita. Sen sijaan samaa ikäluokkaa oleva appiukkoni (sama koulutus) laittoi mieheni kotona aina aamiaisen, tiskasi astiat (muillakin aterioilla) ja osallistui siivoukseen.