Mitä mieltä siitä että euroviisut järjestettäs Rovaniemellä?
Kommentit (27)
Se päivämäärä on päätetty jo aikoja sitten. Ei siinä Suomella on mitään sanottavaa, koska ne viisut veisataan.
ps. joka työpaikalla on myös niitä, jotka tulevat joka kokoukseen pätemään eivätkä ole tutustuneet faktoihin ennen kokousta. Ärsyttää sitten oikoa niiden juttuja, kuluu aikaa turhaan, kun asian olisi voinut tarkistaa ennen kokousta.
voittajakokoonpanon laulusolisti sattuu olemaan sieltä kotoisin? Jaa.
Onko päteminen = ei ole perehtynyt faktoihin?
Minä nyt en ollut perehtynyt euroviisufaktoihin. Se on totta. Pätemään en silti tullut, vaan innokkaana ehdottamaan jotakin, josta voisi olla lisäarvoa jonkun muualta tulevan eurooppalaisen kannalta.
Helsinki on mitä ankein kaupunki. Olen käynyt noin 10 Euroopan pääkaupungissa ja niistä Helsinki on ehdottomasti mitäänsanomattomin. Siellä ei ole turistille yhtään mitään. Joten oikeasti kannattaisi miettiä joku paikka, joka on eksoottinen ja erilainen.
Mitä te Hesan ihmisen ajattelette, että eurooppalainen löytää sieltä enemmän kuin Rovaniemeltä? Enemmän vaateliikkeitä ja ostettavaa? (ei mitään, mitä ei saisi omasta kaupungista ja halvemmalla tai paljon hienompaa). Enemmän nähtävyyksiä? (mitä nähtävää keskieurooppalainen näkee sodan runtelemassa kivikaupungissa, joka on ruma). Enemmän kansainvälisyyttä? (ehkäpä koko viisuyleisö riittää olemaan kansainvälinen). jne.
Mutta kertokaa ihmeessä, mitä hienoa siellä Hesassa on? Minä en ole vielä ymmärtänyt.
Enemmän hotelleja
enemmän ravintoloita
enemmän baareja
enemmän kahviloita
enemmän ihmisiä
enemmän euroviisufaneja
enemmän rahaa
Ehkei Rovaniemi nyt kaupunkina niin ihmeellinen ole, mutta jos hyödyntäisi koko Lapin?
en lähtisi sinne reissuun kuin sukulaisten pakoittamana...Rovaniemellä sentään ois JOTAIN, luuletteko te että jokku britit, joilla niitä baareja yms on vielä enemmän kuin hesalaisilla, vois olla hesasta kiinnostuneita? Kyllä se pitää nähdä joulupukki ja lapin taika. Vai missä hesassa pääsee kokeilemaan esim. patikointia, kerrostalojen katolla vai?
Thank you!
t. utoopikko