Te, jotka olette eronneet nuorena aloitetusta, pitkästä suhteesta: miksi erositte?

Erosimme 17 vuoden suhteesta, suhde alkoi, kun olimme 15- ja 16-vuotiaat. Kolme lastakin oli.

Syynä ihan vaan yhteen sopimattomuus. En muuta osaa sanoa. Erilainen huumori, erilaiset arvot, erilaiset mielenkiinnon kohteet. Keskusteluyhteys oli hukassa. Ainoastaan lasten suhteen ollaan aina oltu samoilla linjoilla. Ehkä siksi ero ja vanhemmuuden jakaminen eron jälkeen olivatkin niin "helpot", eron jälkeen välit on tosi toimivat ja kumpikin löytänyt itselleen sopivamman puolison.

Toki käytiin pariterapiassa ja eroa/yhteen jäämistä työstettiin yhdessä pari vuotta, kunnes oli aika luovuttaa. En syytä kumpaakaan. Emme vain osanneet nuorena valita loppuelämän kumppania. Kasvoimmeko erilleen?

Oikeasti en tiedä, 25v yhdessä 15-40vuotiaana.

Kai se oli kaikkien elämäntapahtumien summa, lopussa mies lähti toisen matkaan ja pilasi välinsä niin monelle suuntaa haukkumalla pahassa olossaan/huonossa omassa tunnossaan niin monet.

Minulla oli läheiset välit ex-anoppiin ja lopulta kävin salaa hänen luonaan kun hän sairasti, ex kielsi vierailut.vaikka itse asui 200km päässä ja minä 5km.

Aloimme seurustella, kun olin 18 ja mieheni pari vuotta vanhempi. Olimme 16 v yhdessä, kämppismeiningillä viimeiset vuodet. En tiedä, mies rakastui toiseen ja ero tuli. Ei ollut ilmeisesti sittenkään mulle tarkoitettu.

Kasvoimme maailmankatsomuksellisesti vastakkaisiin suuntiin. Muuten hän oli täydellinen mies, ei mitään pahaa sanottavaa hänestä. Itselläni on ollut huono terveys ja rikkinäinen tausta. Suhde loppui minun aloitteestani. Ajattelen myös niin, että parempi näin myös miehen kannalta. Hänellä olisi ollut vaikeaa elää minun kanssani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ex-mies vain päätti lopettaa parisuhteen. Elettiin kuin vieraat kämppäkaverit. Ei mitään selitystä, kun yritin kysyä. Yritin pelastaa suhdetta, vaikka en tiennyt missä mennään. Ihastuin sitten toiseen mieheen ja tuli ero. Jälkeen tajusin, ette ex ollut enää rakastanut pitkään aikaan. Olin vain helppo kämppis.

Aika jännästi pistät eron miehe syyksi. Sinä yritit pelastaa suhteen ja sinä olit miehelle vain kämppis, mutta kuitenkin sinä olit se joka etsi toisen ja jätti miehen.

Ketään en etsinyt. Mies vain oli siinä ja ihastuin. Olisinko ihastunut, jos avioliitto olisi ollut kunnossa? Kenpä tietää. Tottakai minä laitoin eron vireille, mutta miehen takia suhde oli surkea. Ei meillä ollut enää mitään. Olisi vain pitänyt erota aikaisemmin. Lapset ja talo esti lähtemästä. Sitten oli pakko lähteä, kun ei voinut enää olla siinä, ja lähtö oli parasta vuosikausiin.

En jaksanut katsella enää. Miehellä ei minkäänlaista kunnianhimoa eikä ajatusta tulevaisuuden suhteen. Itse tyhmänä peesasin, olis pitänyt ymmärtää jo aiemmin ettei tyyppi muutu mihinkään vaan tallaa samoja polkuja vielä eläkeikäisenä. Olimme yhdessä 15 vuotta. Kolmekymmentä täytettyäni sanoin että heippa! Sen jälkeen löysin maailman ihanimman miehen, suunnilleen nurkan takaa:) Mun elämä on kolmikymppisestä eteenpäin ollut kuin suoraan niistä unelmista joista unelmoin silloin alle kaksikymppisenä ja pikkuhiljaa luovuin toivosta.

Älkää jääkö suhteeseen joka ei kehity mihinkään suuntaan. Jos se ei alunperinkään ollut kehittyvää laatua, ei se sellaiseksi muutu koskaan.

Me aloimme seukata 20 vuotiaina. 15 vuoden jälkeen tajusin että on olemassa parempaakin seksiä ja naisia jotka tykkäävät suihinottamisesta. Vaihdoin 10v nuorempaan kiihkeään hottikseen, jonka kanssa olemme olleet nyt 6v. ja lapsikin on syntynyt.

Vierailija kirjoitti:

Erosimme 17 vuoden suhteesta, suhde alkoi, kun olimme 15- ja 16-vuotiaat. Kolme lastakin oli.

Syynä ihan vaan yhteen sopimattomuus. En muuta osaa sanoa. Erilainen huumori, erilaiset arvot, erilaiset mielenkiinnon kohteet. Keskusteluyhteys oli hukassa. Ainoastaan lasten suhteen ollaan aina oltu samoilla linjoilla. Ehkä siksi ero ja vanhemmuuden jakaminen eron jälkeen olivatkin niin "helpot", eron jälkeen välit on tosi toimivat ja kumpikin löytänyt itselleen sopivamman puolison.

Toki käytiin pariterapiassa ja eroa/yhteen jäämistä työstettiin yhdessä pari vuotta, kunnes oli aika luovuttaa. En syytä kumpaakaan. Emme vain osanneet nuorena valita loppuelämän kumppania. Kasvoimmeko erilleen?

Meillä aika sama, olin 19 kun aloimme seurustella ja erosimme 30 vuoden jälkeen. Kun lapset kasvoivat nuoriksi se yhteinen hävisi suhteesta, jäi vain kaikki hiertävä. Lopussa kumpikaan ei edes pitänyt toisesta, mies halveksi minua. Hassua, mutta ne hiertävimmät asiat ja eroavaisuudet näkyivät jo heti alussa, niitä ei vain halunnut nuorena rakastueena nähdä tai uskoi niiden helpottavan. No helpotti kun erosi ja löysi itselleen huomattavasti paremmin sopivan puolison. Mutta mistäpä sitä niin nuorena olisi osannut tulevaisuutta ennustaa kun ei itseäänkään kunnolla tuntenut.

Erosimme erilaisten arvomaailmojen takia. Minulle ei riitä pelkkä raha ja materia.

Miehen mieli hajosi ilmeisesti skitsofrenian tms takia. Ei ollut muuta mahdollisuutta kuin lopettaa suhde ja pelastautua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Seksuaalinen yhteensopimattomuus ja kyvyttömyys kommunikoida ja selvittää ongelmia. Siinäpä ne tärkeimmät.

Oho vau, mulla nämä samat ja 13 vuoden suhde ajautumassa karille. Ongelmien selvittämisen suhteen asiat hieman parantuneet, mutta seksuaalisuutta ei voi muuttaa. Vaikeaa on.

Ei alettu olla ihan nuorina yhdessä, mut 23-vuotiaina kuitenkin. Yhdessä oltiin 13 vuotta ja ero tuli mun aloitteesta. Vuosia oltiin kuin kämppikset, mies ei osannut kommunikoida mistään, ei ollut yhteistä huumoria eikä hauskaa, sänkypuuhia taisi mahtua yksi kerta viimeiseen kolmeen vuoteen. Ei me kyllä riideltykään, oltiin vaan ja hoidettiin (lähinnä lasten) asioita.

Löysin uuden miehen, enkä koskaan ole tuntenut itseni niin rakastetuksi tai rakastanut niin paljon kuin nyt. Hänessä kiteytyy kaikki mitä olen ikinä miehestä ja parisuhteelta kaivannut. Toki on jotain huonoja puolia, kuten minussakin, mutta ne ovat niin pieniä ja mitättömiä asioita vs. kokonaisuus. 

Halu harrastaa seksiä toisen kanssa kasvoi liian suureksi. Jos ollut teinistä asti yhdessä yli 10 vuotta ja vain yksi seksikumppani niin tilaisuuden tullen käy vieraissa 😕

Up

Haluttiin molemmat erilaisia asioita mitä ei koettu nuorena, kun olimme yhdessä aina. Alettiin seurustelemaan 15 vuotiaina ja erottiin 40 vuotiaina. Meidän eroon ei liity draamaa vaan puhtaasti halu kokea paljon muutakin ja tietynlaista ehkä unelmien toteuttamista mikä ei ollut silloin mahdollista. Rakastan silti ex miestäni edelleen ja soitellaan nykyään paljon ja jaetaan tarinamme. EI ole mahdotonta, että palataan yhteen. Kummallakaa ei ole tässä välissä ollut toista eikä edes säätöjä. Nyt ollaan 44v molemmat. Se minkä olen exästäni huomannut, niin on paljon rennompi ja innokkaampi puhuessaan, kun on toteuttanut itseään ja elänyt enemmän. Kuulostaa varmasti kummalliselta, mutta niin se vaan on. Itseasiassa meillä on treffit viikon päästä lauantaina.

Aloimme seurustella kun mies oli 19 v ja minä 21 v. Olin miehen ensimmäinen "oikea tyttöystävä" ja olimme kyllä ihan onnellisia. Elämä sujui, ja luulin että olemme loppuelämän yhdessä. En haikaillut muista ja halusin olla mieheni kanssa.

Mies sitten ilmoitti 13 vuoden suhteen jälkeen, että saattaa ehkä sittenkin haluta lapsia. Minä en halunnut, se oli alusta asti molemmille selvää. Lisäksi oli alkanut flirttailla jollekin naiselle töissä, en tiedä oliko jo pettänytkin, mutta kertoi minulle että hän on päättänyt että erotaan.

Tuli ihan puskista, eikä minulla ollut minkäänlaista sananvaltaa.

No, hän ei kyllä koskaan osannut keskustella, joten toivon suuresti että mikäli löytää itselleen naisen jonka kanssa tekee lapsia, niin on sitä ennen opetellut keskustelemaan... Ihan vain siksi, että saisi toimivan parisuhteen ja olisi lapselle hyvä isä. Tokihan tuo saattoi olla ihan vain tekosyy päästä minusta eroon, kun ei kehdannut sanoa että haluaa muuten vain erota, ja lapsihaave on helppo syy laittaa lusikat jakoon.

Miehellä siis kolmenkympin kriisi, ja olin ainoa nainen jonka kanssa hän oli ollut, joten halusi kai kokeilla muutakin. Muutaman kerran on kysellyt mitä kuuluu, en tiedä miksi. Toivottavasti ei haikaile takaisin, en nimittäin todellakaan enää tuollaista ihmistä elämääni huoli.

Vierailija kirjoitti:

Haluttiin molemmat erilaisia asioita mitä ei koettu nuorena, kun olimme yhdessä aina. Alettiin seurustelemaan 15 vuotiaina ja erottiin 40 vuotiaina. Meidän eroon ei liity draamaa vaan puhtaasti halu kokea paljon muutakin ja tietynlaista ehkä unelmien toteuttamista mikä ei ollut silloin mahdollista. Rakastan silti ex miestäni edelleen ja soitellaan nykyään paljon ja jaetaan tarinamme. EI ole mahdotonta, että palataan yhteen. Kummallakaa ei ole tässä välissä ollut toista eikä edes säätöjä. Nyt ollaan 44v molemmat. Se minkä olen exästäni huomannut, niin on paljon rennompi ja innokkaampi puhuessaan, kun on toteuttanut itseään ja elänyt enemmän. Kuulostaa varmasti kummalliselta, mutta niin se vaan on. Itseasiassa meillä on treffit viikon päästä lauantaina.

Mielenkiinnosta kysyisin, että jos "toteuttanut itseään ja elänyt enemmän" ei tarkoita muita suhteita, niin miksi sitä varten pitää erota? Uskotko, ettäette olisi voineet toimia mitenkään toisin?

Olemme miehen kanssa alkaneet seurustella nuorina ja nyt lähellä 40v mietin sitä, etä miten toimia, kun väistämättä jossain vaiheessa varmaan tulee se tunne, että tässäkö tämä nyt oli.

Vierailija kirjoitti:

Haluttiin molemmat erilaisia asioita mitä ei koettu nuorena, kun olimme yhdessä aina. Alettiin seurustelemaan 15 vuotiaina ja erottiin 40 vuotiaina. Meidän eroon ei liity draamaa vaan puhtaasti halu kokea paljon muutakin ja tietynlaista ehkä unelmien toteuttamista mikä ei ollut silloin mahdollista. Rakastan silti ex miestäni edelleen ja soitellaan nykyään paljon ja jaetaan tarinamme. EI ole mahdotonta, että palataan yhteen. Kummallakaa ei ole tässä välissä ollut toista eikä edes säätöjä. Nyt ollaan 44v molemmat. Se minkä olen exästäni huomannut, niin on paljon rennompi ja innokkaampi puhuessaan, kun on toteuttanut itseään ja elänyt enemmän. Kuulostaa varmasti kummalliselta, mutta niin se vaan on. Itseasiassa meillä on treffit viikon päästä lauantaina.

En usko boldattuun hetkeäkään. Aivan varmasti on ollut seksiä muiden kanssa, vähintään jommalla kummalla. Ja silloin on ollut toista, ja on ollut säätöä.

Mentiin miehen kanssa naimisiin liian nuorina, aivan liian nuorina. Kasvettiin aikuisiksi ja huomattiin, että meillä ei oikeasti ollut mitään yhteistä. Lapsia on valitettavasti.

Miehen mielenterveysongelmat, elettiin viimeiset vuodet kuin kämppikset.

Parikymppisenä vaikutti ihan ookoolta, nykyään on omat vaatimuksetkin seuralaiselta muuttuneet.

Vierailija kirjoitti:

Me aloimme seukata 20 vuotiaina. 15 vuoden jälkeen tajusin että on olemassa parempaakin seksiä ja naisia jotka tykkäävät suihinottamisesta. Vaihdoin 10v nuorempaan kiihkeään hottikseen, jonka kanssa olemme olleet nyt 6v. ja lapsikin on syntynyt.

Nuoletko itse koskaan tyttöystävääsi? Suihinotonkin pitää toimia myös toisinpäin.