Miksi toisille vanhemmille on ok että lapset saavat kokeista 4-6?

Näin yläkoulun opettajana pitää sanoa, että tärkeintä alakoulussa olisi oppia tekemään töitä ja nähdä vähän vaivaa osaamisensa eteen. Ja vanhempien pitää huolehtia, että lapsi tekee läksyt ja lukee/harjoittelee kokeeseen. Menee ne sitten kutosen tai kympin arvoisesti.

Meille tulee yläkouluun porukkaa, joka ei osaa kuukausia, vuodenaikoja tai ilmansuuntia. Miten tämä on mahdollista!!! Ne opetellaan viim.kolmanteen luokkaan mennessä ja kerrataan vuosittain. Miten te vanhemmat selitätte oman osuutenne luistamisen, jos lapsenne ei tiedä onko kesä vai talvi? Ja miksi nämä eivät ole kerranneet sitä kolmatta luokkaa jos silloin jo mennyt yli hilseen. Kysyn myös alakoulun opettajilta tätä.

Kaikkea voi oppia jos vaan viitsii nähdä edes vähän vaivaa. Opettakaa se myös lapsillenne, kiitos.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minkä minä sille voin, ettei lapselle ole suotu laulun lahjaa? Eikä se muuksi muutu vaikka hän lukisi 24/7.

En ole ap, mutta pitkästä ja omakohtaisesta kokemuksesta voin kertoa, että laulukin on sitkeyslaji. Jos riittävästi harjoittelee, voi vielä aikuisenakin oppia laulamaan säällisesti, vaikka laulaisi alun perin päin seiniä (minä). Jotkut onnelliset taas laulavat pitkiä melodioita ennen kuin oppivat puhumaan (lapseni).

Faktahan on, että sävelkorvaa joko on tai sitä ei ole. Kutosen laulajasta ei saa kympin laulajaa, vaikka kuinka harjoittelisi. Ihan sama juttu piirtämisen kanssa. Jonkin verran voi kehittyä harjoittelemalla, mutta ei niin paljoa että kouluarvosana muuttuisi suuntaan tai toiseen. Ja tässähän ei edes puhuttu harjoittelusta, vaan ap kyseli miksi hyväksymme 4-6 arvosanat emmekä vahdi, että lapsi lukee. Siihen tuo vastaus laulun lahjoista. Ne eivät lukemalla muutu. 

Myös sävelkorvaa voi kehittää, ellei kuulu hyvin harvinaiseen ryhmään, joka ei hahmota lainkaan sävelkorkeuksia.

Kyseessä on samantapainen erityisryhmä kuin värisokeat, joten voimme luottavaisin mielin sanoa musiikin olevan harjoiteltavissa.

Vain tiettyyn rajaan saakka. Ihan tieteellisissä tutkimuksissakin on osoitettu, että harjoittelemalla ei voi saavuttaa samanlaista säveltarkkuutta kuin luontaisen musikaalisen lahjakkuuden avulla voi. Tarvitaan sekä lahjakkuutta että harjoittelua, jotta voi saavuttaa ns. täydellisen sävelpuhtauden ilman absoluuttista sävelkorvaa. Pelkällä harjoittelulla siihen ei pääsee, mutta pelkällä lahjakkuudella voi päästäkin. 

Ei tässä taidettu kuitenkaan puhua täydellisestä sävelpuhtaudesta vaan siitä, muuttuuko se muuksi, ettei ”lapselle ole suotu laulun lahjaa”. Motivoitunut ihminen saa treenattua itsensä sunnuntaikuorolaulelijaksi, vaikka lähtökohta olisi huono.

Ammattimuusikkoa tässä ei kuutosen laulajasta varmaan olla tekemässä sen vertaa kuin ammattimatemaatikkoa siitä lapsesta, jolle matematiikka on vaikeaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minkä minä sille voin, ettei lapselle ole suotu laulun lahjaa? Eikä se muuksi muutu vaikka hän lukisi 24/7.

En ole ap, mutta pitkästä ja omakohtaisesta kokemuksesta voin kertoa, että laulukin on sitkeyslaji. Jos riittävästi harjoittelee, voi vielä aikuisenakin oppia laulamaan säällisesti, vaikka laulaisi alun perin päin seiniä (minä). Jotkut onnelliset taas laulavat pitkiä melodioita ennen kuin oppivat puhumaan (lapseni).

Faktahan on, että sävelkorvaa joko on tai sitä ei ole. Kutosen laulajasta ei saa kympin laulajaa, vaikka kuinka harjoittelisi. Ihan sama juttu piirtämisen kanssa. Jonkin verran voi kehittyä harjoittelemalla, mutta ei niin paljoa että kouluarvosana muuttuisi suuntaan tai toiseen. Ja tässähän ei edes puhuttu harjoittelusta, vaan ap kyseli miksi hyväksymme 4-6 arvosanat emmekä vahdi, että lapsi lukee. Siihen tuo vastaus laulun lahjoista. Ne eivät lukemalla muutu. 

Myös sävelkorvaa voi kehittää, ellei kuulu hyvin harvinaiseen ryhmään, joka ei hahmota lainkaan sävelkorkeuksia.

Kyseessä on samantapainen erityisryhmä kuin värisokeat, joten voimme luottavaisin mielin sanoa musiikin olevan harjoiteltavissa.

Vain tiettyyn rajaan saakka. Ihan tieteellisissä tutkimuksissakin on osoitettu, että harjoittelemalla ei voi saavuttaa samanlaista säveltarkkuutta kuin luontaisen musikaalisen lahjakkuuden avulla voi. Tarvitaan sekä lahjakkuutta että harjoittelua, jotta voi saavuttaa ns. täydellisen sävelpuhtauden ilman absoluuttista sävelkorvaa. Pelkällä harjoittelulla siihen ei pääsee, mutta pelkällä lahjakkuudella voi päästäkin. 

Ei tässä taidettu kuitenkaan puhua täydellisestä sävelpuhtaudesta vaan siitä, muuttuuko se muuksi, ettei ”lapselle ole suotu laulun lahjaa”. Motivoitunut ihminen saa treenattua itsensä sunnuntaikuorolaulelijaksi, vaikka lähtökohta olisi huono.

Ammattimuusikkoa tässä ei kuutosen laulajasta varmaan olla tekemässä sen vertaa kuin ammattimatemaatikkoa siitä lapsesta, jolle matematiikka on vaikeaa.

Itse asiassa tunnen yhden ammattimuusikon, jolla oli nelonen musiikista koulussa. On kevyen musiikin alalla.

Varmasti kaikkien vanhemmat toivovat lastensa hyvää koulumenestystä. Mutta kun se ei ole kiinni heidän toiveistaan. Ei se lukeminen vahtimalla parane, päinvastoin. Vie varmaan viimeisenkin keskittymisen jos äiti hengittää niskaan. Vaikka lapsi lukisi sinun valvovan katseesi alla ja kirjan sivu kääntyy tasaisin väliajoin niin tarkoittaako se sitä että lapsi keskittyy lukemaansa? Keskittyminen on nyt se avainsana. Se lapsihan voi miettiä miksi omena on punainen, miksi kärpänen lentää tai ihan mitä tahansa. 

Jotta siitä lukemisesta olisi oikeasti jotain hyötyä niin siihen täytyy keskittyä. Ja keskittymisen kasvualusta on motivaatio. Sitä lasta täytyy innostaa lukemaan ja oppimaan asioita. Sillä eihän omepuukaan asfaltilla kasva. Ei motivaatiokaan tyhjästä synny. Ja kiristys, uhkailu ja lahjonta eivät ole oikeita tapoja sen synnyttämiseen. 

Miksi se sinua rasittaa, jos muut eivät menesty koulussa? Ihan oikeasti? Mitä väliä?

Onko tämä taas tätä "olen nettomaksaja enkä halua elättää laiskoja" -lätinää?

Koska kaikessa ei voi olla hyvä. Siksi. Näin esimerkkinä sanon että minä en osaa matematiikkaa. Yhtään. Ja kyllä, luin koulussa kirjaimellisesti itku kurkussa muttakun ei niin ei. Mutta englannissa olen hyvä, se on sujunut aina hyvin, ei mitään ongelmaa. Veljeni taas on matematiikassa hyvä, mutta ei osaa englantia nimeksikään. Katsos kun ihmiset ovat erilaisia.

Vierailija kirjoitti:

Miksi se sinua rasittaa, jos muut eivät menesty koulussa? Ihan oikeasti? Mitä väliä?

Onko tämä taas tätä "olen nettomaksaja enkä halua elättää laiskoja" -lätinää?

En ole ap, mutta minun nähdäkseni koulumenestys on paras lahja, jonka lapselleen pystyy antamaan. Se avaa ovet unelmien jatko-opintoihin, ammattiin ja sosiaalisiin piireihin, joista löytyvät ystävät ja puoliso.

Siksi ainakin minä ihmettelen, miten jotkut jaksavat kuskata lapsia tulevaisuuden kannalta yhdentekeviin harrastuksiin joka ilta mutteivät jaksa prepata kokeisiin.

Ei pidä paikkaansa.

Täällä on yksi jolla korkeasti, akateemisesti koulutetut vanhemmat ja itse täysin nelosen oppilas lukuunottamatta musiikkia ja kuvataiteita. Ei vaan päähän jää mikää luettu asia, matikan numero aina vaikka miten pänttäis maksimissaan vitonen jo tokaluokkalta alkaen, ei muista ei ymmärrä.

Ei paljon ymmärrystä herunut vanhemmilta...

No jos itselle riittää pussillinen kolmosta, niin ei lapsen numerot varmaan paljoa kiinnosta.

Mitäpä se vahtiminen siihen hyödyttää, jos ei tieto mene perille niin ei mene.

Vierailija kirjoitti:

Mitäpä se vahtiminen siihen hyödyttää, jos ei tieto mene perille niin ei mene.

No yritä hyvä ihminen auttaa sitä lasta äläkä ole noin avuton.

Nimenomaan oppii perusteet, mutta pelkillä perusteilla ei pitkälle pötkitä. Osaan minäkin matematiikan perusteet, mutta se ei ammattikorkeakoulussa auta.

Oppimisvaikeuksien takia tyttöni (nyt peruskoulun päättäneenä ja ammattikoulussa) sai yläasteella kokeista laidastaan 4-6 numeroita. Oppimisvaikeudet alkoivat ilmetä ala-asteella 4. luokalla kun alettiin vähitellen siirtyä vaativimpiin asioihin. Ei auttanut vaikka kerrattiin yhdessä kokeisiin useana iltana ennen koetta, tein tiivistelmiä koealueesta (laajoja koealueita oli hänellä vaikeaa hahmottaa), kyselin kokeisiin ja varmistin että lukee kokeisiin. Lukuaineet ja matematiikka olivat laidastaan kaikki vaikeita, keskiarvo peruskoulun päästötodistuksessa oli 7 lukuaineiden osalta. Luulen, että vaikka kokeissa menikin yleisesti todella huonosti, tyttö ei saanut todistukseen kuin muutaman 6 ja yhden 5 koska teki kuitenkin läksyt (näihinkin käytettiin päivittäin tunti jos toinenkin) ja kävi koulun ilman lintsaamista/häiriköintiä. Nyt tyttö opiskelee ammattikoulussa käytännön alaa koska omasta mielestään ei olisi pärjännyt lukiossa jos lukuaineet ja matematiikka tuottivat jo niin suuria haasteita peruskoulussa. Eihän lukio ole mikään tae menestyksestä tai hyvyyden mittari. Ammattikoulun jälkeen suunnitelmissa on jatkaa opintoja AMK tai mennä töihin.

Se kyllä harmittaa, että mitään tukea koulusta ei juuri herunut vaikka sitä yritin kyllä vuosikausia saada. Koulusta todettiin vain, ettei ole resursseja tukiopetukseen tai pienryhmäopetukseen (koulu oli Helsingissä). Tyttö kävi kaiken maailman tutkimuksissa HUS:ssa mm. neuropsykologisissa tutkimuksissa ja sieltä ei selkeää diagnoosia löytynyt josta syystä varmaankin nuo tukitoimet (kuten erityisen tuen päätös) jäivät saamatta. Luulen, että on paljonkin näitä ns. väliinputoajia joille ei löydy selvää diagnoosia (kuten esim. lievä älyllinen kehitysvamma) ja haasteet eivät toisaalta ole niin massiivisia että niihin tarvitsisi puuttua. Perheen kahdella muulla lapsella ei ole ollut vastaavaa ongelmaa vaan koulu on mennyt samalla tasolla kuin meillä vanhemmilla (keskiarvo 8-9). Itse ajattelen, että parhaamme ollaan yritetty ja enempään ei oltaisi pystytty koulun käynnin tukemisessa ja kun yhteiskunnalta (Helsingin kaupungilta) ei juhlapuheista huolimatta herunut juuri mitään tukea niin täytyy tyytyä tähän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi se sinua rasittaa, jos muut eivät menesty koulussa? Ihan oikeasti? Mitä väliä?

Onko tämä taas tätä "olen nettomaksaja enkä halua elättää laiskoja" -lätinää?

En ole ap, mutta minun nähdäkseni koulumenestys on paras lahja, jonka lapselleen pystyy antamaan. Se avaa ovet unelmien jatko-opintoihin, ammattiin ja sosiaalisiin piireihin, joista löytyvät ystävät ja puoliso.

Siksi ainakin minä ihmettelen, miten jotkut jaksavat kuskata lapsia tulevaisuuden kannalta yhdentekeviin harrastuksiin joka ilta mutteivät jaksa prepata kokeisiin.

Ilmeisesti yritit nyt esiintyä fiksuna ja koulutettuna ihmisenä, mutta et kuitenkaan osannut vastata kysymykseeni tai ymmärtänyt sitä. 

Eli uusi yritys: Mitä väliä sinulle on, jos toiset eivät opiskele?

Vierailija kirjoitti:

koulumenestys on paras lahja, jonka lapselleen pystyy antamaan. Se avaa ovet unelmien jatko-opintoihin, ammattiin ja sosiaalisiin piireihin, joista löytyvät ystävät ja puoliso.

Kommentoin vielä uudestaan tätä kohtaa. Suomessakin on paljon koulussa menestyneitä, jotka eivät saa työtä, ammattia tai ystäviä tai puolisoa. Jatkuvasti mm. puhutaan koulutetuista naisista, jotka eivät löydä kumppiania.

Paljon on myös heitä, joilla ei ole koulutusta, mutta suuri suku ja ystäväpiiri, puoliso ja lapsia. 

Taidat vetää mutkat suoriksi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi se sinua rasittaa, jos muut eivät menesty koulussa? Ihan oikeasti? Mitä väliä?

Onko tämä taas tätä "olen nettomaksaja enkä halua elättää laiskoja" -lätinää?

En ole ap, mutta minun nähdäkseni koulumenestys on paras lahja, jonka lapselleen pystyy antamaan. Se avaa ovet unelmien jatko-opintoihin, ammattiin ja sosiaalisiin piireihin, joista löytyvät ystävät ja puoliso.

Siksi ainakin minä ihmettelen, miten jotkut jaksavat kuskata lapsia tulevaisuuden kannalta yhdentekeviin harrastuksiin joka ilta mutteivät jaksa prepata kokeisiin.

Ilmeisesti yritit nyt esiintyä fiksuna ja koulutettuna ihmisenä, mutta et kuitenkaan osannut vastata kysymykseeni tai ymmärtänyt sitä. 

Eli uusi yritys: Mitä väliä sinulle on, jos toiset eivät opiskele?

Totta kai toivoisin, että joka lapsella olisi mahdollisimman hyvät lähtökohdat elämäänsä.

Samoin toivon, että kaikki lapset saisivat terveellistä ruokaa, riittävästi liikuntaa ja rakkautta. Vaikka toki henkilökohtaisesti asia ei minulle kuulukaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

koulumenestys on paras lahja, jonka lapselleen pystyy antamaan. Se avaa ovet unelmien jatko-opintoihin, ammattiin ja sosiaalisiin piireihin, joista löytyvät ystävät ja puoliso.

Kommentoin vielä uudestaan tätä kohtaa. Suomessakin on paljon koulussa menestyneitä, jotka eivät saa työtä, ammattia tai ystäviä tai puolisoa. Jatkuvasti mm. puhutaan koulutetuista naisista, jotka eivät löydä kumppiania.

Paljon on myös heitä, joilla ei ole koulutusta, mutta suuri suku ja ystäväpiiri, puoliso ja lapsia. 

Taidat vetää mutkat suoriksi. 

Ikävä kyllä en pysty tarjoamaan lapsilleni esimerkiksi suurta sukua. Joten autan heitä siinä missä pystyn. Siksi ihmettelen niitä, jotka eivät edes yritä tukea lastensa koulumenestystä.

Mä ihmettelen miten joillekin vanhemmille 4-8 arvosanat ovat ok. Kyllä kasilla alkavassa arvosanassa on jotain pahasti mennyt pieleen.

Onko dyskalkulia sairaus? Ei, se on ominaisuus. Tunnistetaanko se kaikilta? Ei todellakaan. Voiko siitä olla erilaisia muotoja? Voi.

Dyskalkulia on hahmotushäiriön muoto kuten lukivaikeuskin. Taustalla on neurologisia syitä eli jonkinlaisesta aivovauriosta on kyse. Se ei siis ole sairaus eikä ominaisuus vaan vaurio, joka ei parane. Laskemiskyvyn häiriöön syynä voi olla esim. lievä hapenpuute synnytyksen yhteydessä; se on vaurioittanut tiettyä aivoaluetta. Uusia hermoyhteyksiä syntyy, ja tiettyyn pisteeseen asti pystyy kovalla treenaamisella harjoittamaan puutteellisia matemaattisia taitoja, mutta kyvyt jäävät useimmiten vajaiksi, jolloin esim. lukion matematiikka voi tuottaa hankaluuksia.

Meillä on lapsi, jolla on aikamoiset oppimisvaikeudet. Hänestä ei varmuudella tule akateemista (toisin kun vanhempansa). Teemme valtavasti töitä, että saamme aikaan edes jonkinlaisen koulumenestyksen. On ollut pakko priorisoida, matematiikkaan panostetaan kunnolla, samoin kieliin. Historiaan ei, kielioppiin ei, biologiaan ei, maantiedon ei jne. Onneksi hän on kätevä ja taitava käsistään, siihen taas panostetaan. Ei niillä numeroilla ole niin väliä. Hyvin pärjää näinkin.