Onko ok (ystävyys)

Tai toinen versio on se, että jättää auttamatta sillä perusteella, ettei itse koskaan pyydä apua.

On ok perustella noin. Apua saa tottakai pyytää, mutta toisella on myös oikeus kieltäytyä. 

Apuakin on ni-in monenlaista, että lienen fiksumpi jos en ota asiaan kantaa tetämättä ja tuntematta tilannetta tarkemmin. Yleisemmin sanoisin, että ellei nyt aivan henkihädässä ole, niin lähtökohtaisesti kaikki muu apu on enempi vähempi vapaaehtoista. Mutta jollei koskaan anna kenellekään, niin monesti on turhaa odottaa, että kukaan olisi valmis antamaan itselle. 

Itse kyllä ajattelisin että aika erikoinen ystävyyssuhde, jos ei koe velvollisuudeksi auttaa, jos vaikka periaatteessa voisi niin tehdä.

Vierailija kirjoitti:

Itse kyllä ajattelisin että aika erikoinen ystävyyssuhde, jos ei koe velvollisuudeksi auttaa, jos vaikka periaatteessa voisi niin tehdä.

Mä voisin periaatteessa käyttää saamani muutaman kymppitonnin perinnön ystäväni velkojen ja ulosottojen maksuun, mutta en koe velvollisuudekseni tehdä sitä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse kyllä ajattelisin että aika erikoinen ystävyyssuhde, jos ei koe velvollisuudeksi auttaa, jos vaikka periaatteessa voisi niin tehdä.

Mä voisin periaatteessa käyttää saamani muutaman kymppitonnin perinnön ystäväni velkojen ja ulosottojen maksuun, mutta en koe velvollisuudekseni tehdä sitä. 

Jospa tässä tarkoitetaan kuitenkin vähän kouriin tuntuvampia, arkisia murheita :D

Millaisesta auttamisesta on kyse? Jotain sellaisesta, mitä ilman kaverin olisi vaikea pärjätä?

Jos on paha tilanne muttei saa ystävältä apua, niin siinä voi miettiä, mikä sen ystävyyden tarkoitus edes on... Itse en välttämättä suuttuisi, jos en saisi apua, mutta saattaisin ehkä määritellä ihmissuhteen laadun uudelleen joksikin muuksi kuin ystävyydeksi.

Yhden pienen palveluksen voi tehdä, mutta noin yleisesti ottaen ystävyyssuhteessa auttamisen pitäisi olla vastavuoroista. Jos vain toinen osapuoli tarvitsee autokyytiä, lapsenvahtia, kukkienkastelijaa lomareissun ajaksi, koiralle hoitopaikkaa, muuttoapua, rahaa lainaksi jne, ystävyyssuhde ei ole enää tasa-arvoinen.

En tiedä. Mulla on yksi ystävä, joka ei tunnu haluavan apua mihinkään.. Vaikea siltä on mitään itsekään pyytää.

Odotukset ystävyydelle vaihtelee. Jotkut on minä osaan ite-tyyppejä ja jotkut tykkää että on kaveri apuna kaikessa pienessäkin tekemisessa. Nää kaksi ei ehkä oo ideal match ystävinä toisilleen. Ekaa voi ärsyttää toisen pyynnöt ja toinen kokea että ystävyydelle tärkeä yhdessä tekeminen puuttuu.

Mutta: jos on oikeasti paha tilanne ja toinen ei auta, silloin se ei ole ystävyyttä.

Vierailija kirjoitti:

Odotukset ystävyydelle vaihtelee. Jotkut on minä osaan ite-tyyppejä ja jotkut tykkää että on kaveri apuna kaikessa pienessäkin tekemisessa. Nää kaksi ei ehkä oo ideal match ystävinä toisilleen. Ekaa voi ärsyttää toisen pyynnöt ja toinen kokea että ystävyydelle tärkeä yhdessä tekeminen puuttuu.

Mutta: jos on oikeasti paha tilanne ja toinen ei auta, silloin se ei ole ystävyyttä.

Hyvä pointti. Mä ajattelen, että yhdessä tekeminen on eri asia kuin auttaminen. Näen auttamisen enemmänkin toisen puolesta tekemisenä kuin yhdessä tekemisenä. Esimerkkinä vaikka se, että toiselta on murtunut nilkka eikä hän pääse kauppaan. Silloin auttamista on käydä toisen puolesta kaupassa. Mutta totta sekin, että jos vaikka ystävä järjestää isommalle porukalle illanistujaiset, auttamista on myös se, että menee tekemään tarjottavia yhdessä ystävänsä kanssa. 

- Nro 8 -

Se riippuu niin avuntarpeesta. Rahallinen apu monesti päättää ystävyyssuhteen, tai ainakin viilentää välit, jos takaisinmaksu takkuilee.

Pienten palvelusten tekeminen toisen hyväksi, jos se ei vaikuta auttajan elämään, ei minusta saisi olla sellainen asia, jota sitten vertaillaan ja vaaditaan vastapalvelusta. Isommat auttamiset ovat eri juttu, jos se on yksipuolista.

Minua ärsyttää sellainen käytös, että apu olisi tarpeen, mutta ei voida suoraan pyytää, kursaillaan tai jopa suututaan tyyliin "ei tartte auttaa stna". Sitten saatetaan avautua jollekulle muulle, kuinka ei apua saanut.

Mutta että jätetään auttamatta, koska ei itse suuttuisi, jos jää ilman apua, se on jotenkin itsekästä.

Tämä on hieman kakspiippunen juttu. Itse olen vähän sellainen ihminen, että en yleensä juuri pahastu, jos ystävä ei autakaan minua. Uskon, että hänellä on siihen hyvät syynsä. Ja näin ajattelevana minun on ehkä itsekin tietyllä tapaa helpompaa olla auttamatta ystävää, jos en itsekkään kokisi auttamattomuutta siinä tilanteessa loukkaavana. Tässäkin vaikuttaa toki paljon kyllä se, millainen tilanne on kyseessä. Jos on tapahtunut jotain todella pahaa ja ystävä on täydessä paniikissa eikä kukaan muu voi juuri silloin auttaa, niin kyllä silloin autan. Mutta jos esim itse ei juuri sillä hetkellä jaksa toisen(kin) huolia ja tiedän, että apua on kuitenkin saatavissa muuta kautta, niin saatan jättää auttamatta. En itsekään loukkaantuisi siitä.

Mutta mitä ajattelisin, jos ystäväni suuttuisi minulle tilanteessa, jossa olen jättänyt auttamatta, koska en itsekään loukkaantuisi auttamatta jättämisestä siinä tilanteessa? Ystävän suuttuminen olisi ihan okei. Ihmiset ajattelevat ja kokevat asioita eri tavalla. Se että minä ajattelen jonkun tilanteen olevan "ei niin iso ongelma", niin se ei tarkoita etteikö toinen voisi kokea tilannetta ihan toisella tavoin. Sitä paitsi minusta on ihan okei, että joskus tulee ystävän kanssa vastaan tilanteita, joissa toinen odottaa ystävältä asiaa x (esim. juuri apua tai tukea), mutta toinen ei sitten välttämättä tarjoakaan/pystykkään tarjoamaan sitä kyseistä asiaa. Odotukset ihmissuhteissa eivät aina valitettavasti kohtaa täysin. Kun kyse on kuitenkin ystävyydestä, olisi hyvä, jos nämä odotusten kohtaamattomuudesta johtuvat loukkaantumiset saataisiin puhuttua lävitse.

Olisihan se törkeää, jos alkaisin puolustelemaan omaa auttamattomuuttani sanomalla, että en itsekään olisi kokenut sitä loukkaavana, joten toisen on turha suuttua. Se tuntuisi melkein samalta kun sanoisin toiselle kutakuinkin jotain "et sinä saa suuttua tuosta, koska muuten ajattelet ja tunnet väärin." Jokaisella on oikeus omiin ajatuksiin ja tunteisiin, jokaisella on oikeus kokea asiat toisin kuin toinen. Toisaalta kyllä minusta olisi hyvä keskustella tällaisissa tilanteissa erilaisista näkemyksistä auttamisen suhteen. Eli vaikka sitten siitä, että ei itse osannut ajatella että nyt toinen todella tarvitsee apua, koska itse kokee vastaavanlaiset tilanteet hieman eri tavalla eikä siksi osannut ajatella asiaa toisen näkökulmasta. Ja siinä samalla voi sitten pahoitella sitä, että ei miettinyt asiaa toisen näkökulmasta, vaan ajatteli liikaa sitä, miten itse ajattelisi/kokisi vastaavassa tilanteessa. Tosin joku ehkä saattaisi nähdä tämänkin itsensä puolustelemisena, mutta itse enemmänkin näen, että sen tarkoituksena on tehdä tilannetta ymmärrettäväksi kummallekin osapuolelle. Itse ainakin haluaisin ilman apua jääneen loukkaantuneen ystävän asemassa kuulla ja ymmärtää, miksi toinen on jättänyt auttamatta.

Mutta nämä erilaiset auttamiskäsitykset voivat kyllä toisinaan haastaa harmillisen paljon ihmissuhteita. Esim itsellä on ollut joskus haastavia tilanteita läheisen kanssa, joka tuntuu ajattelevan, että ystävät auttavat aina toisiaan, tilanteessa kuin tilanteessa. Ja kun itse ajattelen, että ystävyys ei tarkoita mitään virallista velvollisuutta olla aina toisen tukena, niin ristiriitoja tulee kyllä lähes väistmättä näin erilaisten näkemysten kohdatessa.

Tässäpä hieman omia ajatuksia asiaan liittyen. Saattoi mennä hieman aiheenkin ohitse, mutta menköön.