Lasten harrastukset vievät uskon?

Tämä en voi oikein ymmärtää, että ihmiset antavat uskonnon rajoittaa elämäänsä ja ohjata myös lastensa elämää. Tietenkin usko voi olla elämässä mukana, mutta en ymmärrä miksi siitä pitäisi tehdä jotain rajoittavaa ja ikävää asiaa. En usko, että se on tavallaan uskonnon tarkoitus. Tarkoitus on minusta vaan elää hyvin ja uskonnon oppien mukaan, mutta itse koen nämä "kilpailu ja tanssirajoitukset" yms turhina. Minusta tässä voi lapsillekin tulla väärä käsitys itsestään, että ovat jotain huonoja ihmisiä jos esim tanssivat. Sellainen ei ole oikein ja kukaan ei voi tuomita toista. Se voi aiheuttaa paljon pahaa lapsillekin tulevaisuudessa jos eivät saa tehdä asioita, jotka kiinnostavat ja tällä en tarkoita mitään juomista yms. Minusta se on tavallaan liian ilkeää jos ihmiset asettavat itsensä Jumalan asemaan ja tuomitsevat jonkun ihan normaalin tavallisen asian kuten tässä lasten harrastukset.

"Se teistä, joka ei ole tehnyt syntiä, heittäköön ensimmäisen kiven." Te tuomitsette niin kuin ihmiset ainakin, minä en tuomitse ketään." 

Vierailija kirjoitti:

Tiedän monia vl-miehiä ja naisia, jotka seuraavat aktiivisesti urheilua, mm. jääkiekkoa. En ymmärrä, miksi kilpaurheilun seuraaminen on ok, mutta esim. joukkueurheilun harrastaminen on väärin. Voisiko joku vl avata tätä?

Jos on mahdollista harrastaa joukkueurheilua ei-tavoitteellisesti, se on ihan hyvä harrastus. Onhan monilla vl:llä omiakin pelivuoroja. Monessa seurassa se vaan menee siihen, että aletaan elää lapsen peliharrastukselle ja leirit ja turnaukset osuvat viikonloppuihin ja sunnuntaille, jolloin olisi seurat ja muutenkaan jos on viisi tai kymmenen lasta niin on aika mahdotonta palvella jokaista lasta tuolla tavalla. 

Lisäksi ei ole tarkoitus, että ihminen lähtee kilpailemaan mistään omaksi kunniakseen tai elämäntehtäväkseen vaikka toki itseään saa ja on ihan suotavakin kehittää saamiensa lahjojen osalta. 

Teille voi tulla vielä monia suurempiakin ongelmia uskon suhteen. Toivon ettette silti koskaan mene sen uskonyhteisön puolelle vaan olette lastenne puolella, vaikka he olisivat mitä ovat tai tekisivät mitä tekevät. Voi olla ikävä viesti, mutta en haluaisi, että kukaan joutuu omaistensa hylkäämäksi vaan sen takia, että on vääränlainen tai toimii väärin jossain asiassa. Minusta se on julmaa käytöstä jos ihminen hylätään ja tuomitaan. 

Vierailija kirjoitti:

Itse ajattelisin että on kyllä liian tiukasti uskonyhteisön liekassa, jos ei uskalla tehdä itsenäisiä päätöksiä lasten harrastuksiin nähden. 

Itsellä radikaalimpi juttu. Pidän alkoholin kohtuukäyttöä ja esiaviollista seksiä täysin ok:na, kun taas seurakunnassani niitä pidetään ehdottomasti synteinä. Mutta eipä tuo minua haittaa, elän miten itse haluan. En toki kauheasti erityisesti kuuluta että minä muuten sitten joskus juon saunakaljankin tms, mutta en toisaalta peittelekään tekemisiäni. 

Miten sitten selität sen että Jeesuskin kieltää esiaviolliset suhteet?

Raamattu ei kiellä joukkuepeliä eikä balettia, joten nämä ovat ns omantunnon asioita, toisen omatunto ei näitä sano synniksi ja toisen sanoo. Ilmeisesti nyt on tilanne että sun omatunto ei näitä sano synniksi ja siten oot vapaa niitä harjoittamaan eli lastenkin niitä antaa harrastaa, mutta seurakuntasi perinnäissääntö tai jonkun/joidenkin omatunto siellä taas sanoo näitä synniksi. Tällasessa tapauksessa Raamattu kehottaa olemaan olematta loukkaukseksi heikommalle veljelle eli jättää tekemättä asioita mistä toisen uskovan omatunto hälyttää vaikka oma ei, mutta toisaalta Raamattu puhuu isien perinnäissääntöjä vastaan eli että ihmisiä ei tule sitoa säännöillä jotka ovat ihmisiltä eikä Jumalalta ja minusta seurakunnan sääntö omantunnon asiasta on tällainen. Ehkä kannattaa rukoilla Jumalalta viisautta asiaan. Ja mahdollisesti keskustella asiasta seurakunnan paimenen/pastorin/papin kanssa asiasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän monia vl-miehiä ja naisia, jotka seuraavat aktiivisesti urheilua, mm. jääkiekkoa. En ymmärrä, miksi kilpaurheilun seuraaminen on ok, mutta esim. joukkueurheilun harrastaminen on väärin. Voisiko joku vl avata tätä?

Jos on mahdollista harrastaa joukkueurheilua ei-tavoitteellisesti, se on ihan hyvä harrastus. Onhan monilla vl:llä omiakin pelivuoroja. Monessa seurassa se vaan menee siihen, että aletaan elää lapsen peliharrastukselle ja leirit ja turnaukset osuvat viikonloppuihin ja sunnuntaille, jolloin olisi seurat ja muutenkaan jos on viisi tai kymmenen lasta niin on aika mahdotonta palvella jokaista lasta tuolla tavalla. 

Lisäksi ei ole tarkoitus, että ihminen lähtee kilpailemaan mistään omaksi kunniakseen tai elämäntehtäväkseen vaikka toki itseään saa ja on ihan suotavakin kehittää saamiensa lahjojen osalta. 

Jos ei ole tarkoitus, että ihminen lähtee kilpailemaan omaksi kunniakseen, miksi kumminkin katsotaan kilpailuja, joissa joku muu kilpailee omaksi kunniakseen. Onko kilpaileminen ei-vl:lle vähemmän syntistä?

Et halua kertoa, mistä uskonyhteisöstä on kysymys, mutta kyllä ajatukseni menevät tiettyyn suuntaan. Varsinkin baletti on pahasta, koska siinähän lapset, yleensä tytöt, ovat varsin kevyesti pukeutuneita. Joukkuelajeissa taas on monenlaista porukkaa uskovaisista pakanoihin. Ja mietipä, mitä viime aikoina on kirjoiteltu monien joukkuelajien harrastajien seksuaalisesta suuntautumisesta. Kilpailu lajissa kuin lajissa on pahasta, sillä harrastuksesta tulee helposti jumala, siis se tärkein asia elämässä. Ei pidä tavoitella maaiilista kunniaa. Lisäksi useimmat uskonyhteisöt eivät hyväksy kilpailua esim. sunnuntaina, varsinkaan kirkko- tai seura-aikana. Fyysiset lajit eivät siis ole sallittuja tai hyväksyttyjä. Joskus tuntuu, että vain klassinen musiikki, siis viulun- tai pianonsoitto on tiettyyn rajaan saakka hyvksyttyä.

Kiitos edelleen vastauksista. Huomaan, että saan täältä paljon tukea ja toisaalta moni asia tässä herättää ajatuksia.

Siksikin tämä asia nyt mietityttää, kun monesti varoitellaan siitä, että jos jotain asiaa jää miettimään on useimmiten paras kun jättää tekemättä. Monesti näin onkin. Mutta kun ottaa huomioon asian luonteen, niin en pääse millään tähän ajatukseen.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Kiitos edelleen vastauksista. Huomaan, että saan täältä paljon tukea ja toisaalta moni asia tässä herättää ajatuksia.

Siksikin tämä asia nyt mietityttää, kun monesti varoitellaan siitä, että jos jotain asiaa jää miettimään on useimmiten paras kun jättää tekemättä. Monesti näin onkin. Mutta kun ottaa huomioon asian luonteen, niin en pääse millään tähän ajatukseen.

Ap

Tuossa kommentoin jo aiemmin tähän ketjuun. Olen se uskoni säilyttänyt peruskirkollinen. Tiedän tuon mainitsemasi ajatuksen "Jos mietityttää, älä tee". Sitä käytetään paljon usk. yhteisöissä. Tuo on hyvä ohjenuora ihmiselle, jolla on taipumus ottaa riskejä ja tehdä ennen miettimistä. Olen huomannut, että monet saarnapuheissa käytetyt sananparret niputtaa ihmiset/uskovat samaan muottiin.

Totuus on, että uskovilla on hyvin erilaiset omatunnot. Toiset sluibaavat säännöistä minkä ehtivät ja pääasia on näyttää ulospäin puhtoiselta. He eivät kysele netissä, että saako tanssia balettia. Voi olla, että baletti ei ole kaikille the juttu, mutta anyway. Yhtä paljon voi olla niitä, joilla se omatunto on yliherkkä! Miten heidät huomioidaan saarnapuheissa?! Väittäisin, että huonosti. Mitä Raamattu sanoo ihmiselle, jolla on yliherkkä omatunto? Ainakin Saarnaajan kirjassa kehotetaan nauttimaan elämästä "Rasvaa hiuksesi ja nauti viiniä". (Ulkomuistista lainasin). Uudessa testamentissa sen yhden apostolin eteen laskettiin näyssä "kiellettyjä" ruokia ja sanottiin, että kaikkea saa syödä.

Saarnapuheissa on toistettu vuosikymmenet samoja hokemia ajattelematta sitä miten jokainen seurakuntalainen on yksilö ja eri kohdassa vaellustaan, eli psyyken tuntemus on hataraa.

En nyt sano, että missään olisi täydellistä tai että noissa seuroissa olisi vain haitallista olla!! Kehotan sua vaan miettimään omilla aivoillasi. Tähän munkin tekstiin pitää suhtautua kriittisesti niin kuin kaikkeen. Mun tie oli ottaa etäisyyttä siitä konservatiivisimmasta liikkeestä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse ajattelisin että on kyllä liian tiukasti uskonyhteisön liekassa, jos ei uskalla tehdä itsenäisiä päätöksiä lasten harrastuksiin nähden. 

Itsellä radikaalimpi juttu. Pidän alkoholin kohtuukäyttöä ja esiaviollista seksiä täysin ok:na, kun taas seurakunnassani niitä pidetään ehdottomasti synteinä. Mutta eipä tuo minua haittaa, elän miten itse haluan. En toki kauheasti erityisesti kuuluta että minä muuten sitten joskus juon saunakaljankin tms, mutta en toisaalta peittelekään tekemisiäni. 

Mitä vastaisit, jos joku kysyisi sinulta tuota ihan suoraan tai miten astelisit suhtauduttavan? Jos suhtautuminen olisi kielteistä, niin tunnetko tuosta koskaan ristiriitaa?

Ja joo, ehdottomasti radikaalimpi juttu sulla siellä! Ristiriitansa kullakin , joten hyvä että tulit vastaamaan...

En itse oikein edes ymmärrä, mikä näissä joissain joukkuelajeissa on niin kamalaa (esim. jalkapallo, jääkiekko, salibandy) tai tuossa baletissa. Eikä oikein kukaan ole tätä osannut perustella, kun olemme koettaneet hakea vastauksia tälle. Haluaisimme toimia oikein.

Onko se sitten ajatuksena, että joukkuelajeissa on paljon sellaisia, jotka uskovat aivan toisin tai eivät usko lainkaan, tulee herkemmin vaikutteita muualta...? Vai onko se ne pelit ja ikään kuin se voittoon pyrkiminen? Tai baletissa - Onko se ajatus tanssimisesta. Tiedän, että monessa muussakin uskonyhteisössä tanssimisen suhtaudutaan vaihdellen. Ymmärränkin ajatuksen tasolla esim. kielteisyyden jotain tankotanssia tai tansseista käymistä kohtaan, mutta eihän tässä ole siitä kysymys. Baletti ei myöskään lajimuotona ole kovin räväkkä, musiikki on useimmiten klassista,... Toki osa ballerinoista meikkaa, vaatetuksen voi katsoa olevan niukkaa - mutta yhtä vähänhän sitä on päällä uimarannalla, vesijumpassa tms. Ja nythän on kysymys alakouluikäisistä!

Sen mitä nyt olen ottanut selvää, niin kummassakaan lajissa harjoitukset eivät olisi samaan aikaan kuin viikon kohokohdat (voit nyt itse mieltää, onko kyse jumalanpalveluksista, kokouksista tai seuroista, en halua kirjoittaa nyt kovin tarkoin - sama asia kuitenkin) eivätkä siten asettaisi uskoa ja harrastusta ristiriitaan keskenään. Uskonelämä itsessään taas koostuu aika paljon muustakin kuin sunnuntain menoista, joten en niin näe osuutta harrastuksilla tuossa.

Ap

Jos minulta kysyttäisiin suoraan näistä asioista, sanoisin mielipiteeni suoraan. Seurakunnassa on myös jokunen minulle tutumpi ihminen, joka tietää että olen varsin liberaali näissä asioissa. Mutta en tosiaan erityisemmin huutele, koska se voi loukata joitain toisin ajattelevia ja aiheuttaa sellaisia kiistoja jotka ei hyödytä yhtään ketään. Jotkut vanhemmat ihmiset varsinkin on sellaisia että ne alkaa suorastaan pelätä Jumalan tuomioita ja apokalypsia jos syntisyys lisääntyy, joten he voivat oikeasti ahdistua pahasti ajatuksesta että seurakuntaankin on pesiytynyt heidän mielestä hirvittävimpiä syntejä avoimesti harjoittavia. 

Minua ei kovin paljoa ahdista tuo ristiriita, johtuen ehkä siitä että olen aika räväkkä ihminen joka tavallaan jopa nautin kaikenlaisisita ristiriitatilanteista.Toisaalta tiedän, että jos joutuisin lähtemään seurakunnasta, pärjäisin ilmankin, löytäisin uuden uskonyhteisön vaikka luterilaisista lähetysliikkeistä tms. Minulle on tärkeintä opin hengelliset ydinasiat ja yhteys toisiin uskoviin, nämä muut opinseikat on minulle lopulta melko yhdentekeviä. Sellaiset kuten että onko nuoren maan kreationisti vai ei, juoko alkoholia vai ei, mitä ajattelee homoseksuaalisuudesta jne.  Jopa se, mitä ajattelee kasteen ajankohdasta, että onko se aikuisena vai lapsena.

Tanssimiseen liittyy omassakin seurakunnassa tiettyjä ennakkoluuloja varsinkin vanhempien ihmisten taholta. Olen kuullut itsekin että tanssi on "pyörimistä halutun reiän ympärillä" ja irstautta sekä ruumiin käyttämistä vääränlaiseen aistillisuuteen. Baletissa tosiaan esiintymisasut on monen mielestä aika provosoivia, samoin se että klassisessa aika paljon aiheet pyörii "soidinmenojen" ympärillä. Mutta tämä sama ihminen joka paasasi tätä kovimmin, uskoo myös että Muumipeikot on juoni totuttaa ihmisiä demonien ulkonäköön kun ne sitten tulevat maan päälle tosissaan, joten kuinkahan vakavasti kannattaa ottaa... Sen tiedän ettei oman seurakuntani vanhimmisto tuomitse taidetanssiharrastusta eikä varsinkaan joukkuepelejä, joten nuo on enemmän yksityisajattelijoita nuo kriittiset. 

Hitto mitä perverssejä uskikset on! :D

.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse ajattelisin että on kyllä liian tiukasti uskonyhteisön liekassa, jos ei uskalla tehdä itsenäisiä päätöksiä lasten harrastuksiin nähden. 

Itsellä radikaalimpi juttu. Pidän alkoholin kohtuukäyttöä ja esiaviollista seksiä täysin ok:na, kun taas seurakunnassani niitä pidetään ehdottomasti synteinä. Mutta eipä tuo minua haittaa, elän miten itse haluan. En toki kauheasti erityisesti kuuluta että minä muuten sitten joskus juon saunakaljankin tms, mutta en toisaalta peittelekään tekemisiäni. 

Mitä vastaisit, jos joku kysyisi sinulta tuota ihan suoraan tai miten astelisit suhtauduttavan? Jos suhtautuminen olisi kielteistä, niin tunnetko tuosta koskaan ristiriitaa?

Ja joo, ehdottomasti radikaalimpi juttu sulla siellä! Ristiriitansa kullakin , joten hyvä että tulit vastaamaan...

En itse oikein edes ymmärrä, mikä näissä joissain joukkuelajeissa on niin kamalaa (esim. jalkapallo, jääkiekko, salibandy) tai tuossa baletissa. Eikä oikein kukaan ole tätä osannut perustella, kun olemme koettaneet hakea vastauksia tälle. Haluaisimme toimia oikein.

Onko se sitten ajatuksena, että joukkuelajeissa on paljon sellaisia, jotka uskovat aivan toisin tai eivät usko lainkaan, tulee herkemmin vaikutteita muualta...? Vai onko se ne pelit ja ikään kuin se voittoon pyrkiminen? Tai baletissa - Onko se ajatus tanssimisesta. Tiedän, että monessa muussakin uskonyhteisössä tanssimisen suhtaudutaan vaihdellen. Ymmärränkin ajatuksen tasolla esim. kielteisyyden jotain tankotanssia tai tansseista käymistä kohtaan, mutta eihän tässä ole siitä kysymys. Baletti ei myöskään lajimuotona ole kovin räväkkä, musiikki on useimmiten klassista,... Toki osa ballerinoista meikkaa, vaatetuksen voi katsoa olevan niukkaa - mutta yhtä vähänhän sitä on päällä uimarannalla, vesijumpassa tms. Ja nythän on kysymys alakouluikäisistä!

Sen mitä nyt olen ottanut selvää, niin kummassakaan lajissa harjoitukset eivät olisi samaan aikaan kuin viikon kohokohdat (voit nyt itse mieltää, onko kyse jumalanpalveluksista, kokouksista tai seuroista, en halua kirjoittaa nyt kovin tarkoin - sama asia kuitenkin) eivätkä siten asettaisi uskoa ja harrastusta ristiriitaan keskenään. Uskonelämä itsessään taas koostuu aika paljon muustakin kuin sunnuntain menoista, joten en niin näe osuutta harrastuksilla tuossa.

Ap

Jos minulta kysyttäisiin suoraan näistä asioista, sanoisin mielipiteeni suoraan. Seurakunnassa on myös jokunen minulle tutumpi ihminen, joka tietää että olen varsin liberaali näissä asioissa. Mutta en tosiaan erityisemmin huutele, koska se voi loukata joitain toisin ajattelevia ja aiheuttaa sellaisia kiistoja jotka ei hyödytä yhtään ketään. Jotkut vanhemmat ihmiset varsinkin on sellaisia että ne alkaa suorastaan pelätä Jumalan tuomioita ja apokalypsia jos syntisyys lisääntyy, joten he voivat oikeasti ahdistua pahasti ajatuksesta että seurakuntaankin on pesiytynyt heidän mielestä hirvittävimpiä syntejä avoimesti harjoittavia. 

Minua ei kovin paljoa ahdista tuo ristiriita, johtuen ehkä siitä että olen aika räväkkä ihminen joka tavallaan jopa nautin kaikenlaisisita ristiriitatilanteista.Toisaalta tiedän, että jos joutuisin lähtemään seurakunnasta, pärjäisin ilmankin, löytäisin uuden uskonyhteisön vaikka luterilaisista lähetysliikkeistä tms. Minulle on tärkeintä opin hengelliset ydinasiat ja yhteys toisiin uskoviin, nämä muut opinseikat on minulle lopulta melko yhdentekeviä. Sellaiset kuten että onko nuoren maan kreationisti vai ei, juoko alkoholia vai ei, mitä ajattelee homoseksuaalisuudesta jne.  Jopa se, mitä ajattelee kasteen ajankohdasta, että onko se aikuisena vai lapsena.

Tanssimiseen liittyy omassakin seurakunnassa tiettyjä ennakkoluuloja varsinkin vanhempien ihmisten taholta. Olen kuullut itsekin että tanssi on "pyörimistä halutun reiän ympärillä" ja irstautta sekä ruumiin käyttämistä vääränlaiseen aistillisuuteen. Baletissa tosiaan esiintymisasut on monen mielestä aika provosoivia, samoin se että klassisessa aika paljon aiheet pyörii "soidinmenojen" ympärillä. Mutta tämä sama ihminen joka paasasi tätä kovimmin, uskoo myös että Muumipeikot on juoni totuttaa ihmisiä demonien ulkonäköön kun ne sitten tulevat maan päälle tosissaan, joten kuinkahan vakavasti kannattaa ottaa... Sen tiedän ettei oman seurakuntani vanhimmisto tuomitse taidetanssiharrastusta eikä varsinkaan joukkuepelejä, joten nuo on enemmän yksityisajattelijoita nuo kriittiset. 

Hitto mitä perverssejä uskikset on! :D

Hitto, mitä perverssejä i h m i s e t on!

Vierailija kirjoitti:

Voi luoja noita teidän uskontoja ja niiden mukanaan tuomia sääntöjä. Huh.

Itse olen ev.lut ja uskon Jumalaan, mutta jos Jumala alkaisi laittamaan joitakin sääntöjä tanssiin ja musiikkiin, jalkapalloon yms. Niin sellainen Jumala saisi huutia.

Minun Jumalani on Rakkaus ja sellaiseen uskon ja sellaista Jumalaa haluan kunnioittaa.

Minun Jumalani on myös suvaitsevainen ja hänellä on huumorintajua.

Ymmärrän kyllä synnin ja pahat teot, enkä myöskään niitä tee, mutta haloo. Jalkkis, musiikki, tanssi.... Ei Jumala ole noin tiukkapipo.

Ihana kirjoitus❤

Millainen suhteesi uskoosi tällä hetkellä on? Koetko tärkeäksi, että lapsesi saisivat lopulta omakohtaisen saman uskon voimavaraksi elämäänsä? Jos koet, olisiko tämä harrastus mahdollisesti johtamassa lasta eri suuntaan? Etenkin jos muiden perheiden lapset alkavat vierastaa lastesi harrastuksia? Miten lapset kokisivat sen, että äiti ja isä tekevät vastoin yleisiä ohjeita?

Kiusauksia on ja tulee aina. Siinä vaiheessa, kun ei ole kiusauksia, ei ole uskoakaan. Ja kun on vähän heikoilla, tulee helposti kyllä tehtyä vääriä valintoja, ainakin itselläni käy niin. 

Meille on luotu aivot ajateltaviksi ja käytettäviksi. Minun aivoni sanovat, että baletti on hyväksi samoin joukkuelajit ja itsensä kehittäminen on erinomaisen hieno asia. Älkää tukahdutakko lapsienne hienoja pyrkimyksiä.

Oma vastaukseni katosi jonnekin bittiavaruuteen, mutta koen tämän kirjoittajan sanoissa viisaita ajatuksia. Meidän perheen kohdalla uskonnolliseen yhteisöön kuuluminen tuntui luontevalta aina siihen asti kunnes saimme omia lapsia. Muuton ja seurakunnan vaihdon myötä pohdin samankaltaisia asioita kuin AP  ja totesimme yhdessä miehieni kanssa, että emme halua ulkopuolisten ihmisten määrätä henkilökohtaisia ratkaisujamme jos emme koe niitä itse vääriksi.  Tähän  harrastuskysymykseen kyllä lopulta sisältyi myös muitakin eriäviä näkemyksiä, jotka koimme lopulta niin suuriksi, että päätimme irtautua seurakunnasta. Nyt voin vihdoin toimia oman sydämen omantunnon mukaan ja haluan myös omien lapseni toimivan niin.

Menisin siihen tärkeimpään, mitä ajattelet Jumalan itse ajattelevan lastesi harrastustoiveista? Uskon/uskot Jumalaan ja etsin/etsit Hänen tahtoaan. Hän on luonut meidät, antanut liikunnallisuuden lahjankin, samoin musiikin lahjan, yhdessäolon lahjan, kauneuden lahjan. On tärkeämpää olla mieliksi suoraan Jumalalle kuin ihmisille jotka ovat - no, ihmisiä. Vajavaisia, ymmärtämättömiä, mielipiteitä löytyy laidasta laitaan. Ihmisillä on monenlaisia farisealaisia perinteitä ja vanhoja muodollisuuksia. Isä tutkii sydämen, ja Jeesuskin evankeliumeitten mukaan meni suoraan asiaan, fariseukset eivät olleet hänen lempilapsiaan.

Olen äiti, ja sanoisin, että tue lapsiasi heidän mielenkiinnon kohteissaan, anna harrastaa ja ennemmin pohtisin rukoillen sitä, kuinka siinä sivussa vanhempina ja yhteisönä annamme heille esimerkillä ja lempeydellä lahjaksi tien armahtavan Jumalan luo, joka kutsuu ihmisiä kuin kanaemo, suojaan siipiensä alle, on turva ja kilpi, missä ikinä kuljemme. Hän on myös joukkueurheilijan ja balettitanssijan pelastaja ja Isä.

Normaalit ihmiset pitävät harrastuksia kehittävinä. Lahkoissa uskonto on se harrastus ja muut harrastukset ja lahkon ulkopuoliset ihmissuhteet ovat lahkolle kilpailijoita ja tätä kautta lahkon mielestä vaarallisia.

Ihmiset käyttävät järkyttävää valtaa lahkon sisällä, jos joku on syntiä niin se :)

Vierailija kirjoitti:

Itse ajattelisin että on kyllä liian tiukasti uskonyhteisön liekassa, jos ei uskalla tehdä itsenäisiä päätöksiä lasten harrastuksiin nähden. 

Itsellä radikaalimpi juttu. Pidän alkoholin kohtuukäyttöä ja esiaviollista seksiä täysin ok:na, kun taas seurakunnassani niitä pidetään ehdottomasti synteinä. Mutta eipä tuo minua haittaa, elän miten itse haluan. En toki kauheasti erityisesti kuuluta että minä muuten sitten joskus juon saunakaljankin tms, mutta en toisaalta peittelekään tekemisiäni. 

Raamatussakin kerrotaan luopumuksen ja epäuskon ajasta, jolloin kukin (siis hyljättyään Jumalan äänen kuuntelemisen ja tottelemisen) teki sitä mikä hänen omasta mielestään oli oikein.

Vierailija kirjoitti:

Teille voi tulla vielä monia suurempiakin ongelmia uskon suhteen. Toivon ettette silti koskaan mene sen uskonyhteisön puolelle vaan olette lastenne puolella, vaikka he olisivat mitä ovat tai tekisivät mitä tekevät. Voi olla ikävä viesti, mutta en haluaisi, että kukaan joutuu omaistensa hylkäämäksi vaan sen takia, että on vääränlainen tai toimii väärin jossain asiassa. Minusta se on julmaa käytöstä jos ihminen hylätään ja tuomitaan. 

Itse olen kuulunut uskonyhteisöön lapsena ja nuorena. Aikuisena erosin. Minusta nämä

uskonyhteisöt ovat tosi haitallisia monesti. Itselleni haittaa aiheutti se, että yhteisön johdossa oli vallanhaluisia ihmisiä, jotka kyttäsivät omaa ja perheeni elämää. Uskoivat olevansa parempia. Jo tietoisuus tästä aiheutti aiheetonta häpeää ja huonommuuden tunnetta. Lisäksi yhteisö oli täynnä tyhmiä sääntöjä, jotka eristivät muusta maailmasta, muista nuorista ja haittasivat jopa kehitystä. Ei saanut katsoa televisiota, ei käyttää koruja, ei meikata, ei kilpaurheilla, ei mennä diskoon, ei tanssia, ei syödä verilettuja, ei käydä maailman tapahtumissa tai harrastuksissa. Lisäksi saarnat ym aiheuttivat helvetin pelkoa. Ap:lle annan neuvon, että älä anna uskonyhteisön koskaan sanella teille ehtoja normaaliin elämään kuten harrastuksiin. Se aiheuttaa lapsissa katkeruutta ja vie heiltä monia hienoja ja tärkeitä kokemuksia. Tietysti on vaikeaa sekin, kun noista yhteisöistä aiheutuu sosiaalista painetta.