Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Jenni Haukio ja hänen tyyppiset vanhana syntyneet ihmiset - millainen heidän ajatusmaailmansa on pohjimmiltaan?

Vierailija
01.05.2019 |

Sanotaan heti alkuun, etten tarkoita Jenni Haukiolla itsessään varsinaisesti mitään, mutta tarkoitan hänen edustamaansa ihmistyyppiä, johon törmää melkein joka työpaikoilla ja kouluissa. Hän on kaikin puolin neutraali, asiallisesti esiintyvä, ei tuo itseään liikaa esille mutta on silti näkyvillä, ei aiheuta liiemmin vahvoja reaktioita ainakaan räiskyvän persoonan vuoksi. Tuntuu olevan vanhana syntynyt ja kaikki mutkat suorina jo aivan pienestä asti. Pukeutuminen umpiasiallista ja meikki samaten. Jenni Haukio tuo mieleeni koulukaverini, jolla oli samanlainen elämäntyyli tai lähinnä asenne.
Omalla tavallaan ihailen tuota ihmistyyppiä. Heille tuntuu kaikki olevan helppoa tai ainakin alusta asti selvää elämässä etenemisestä lähtien, he osaavat toimia ihmisten kanssa ja ovat toimeliaita. Heillä on jotenkin palikat aina paikallaan, ei mitään suurempia ongelmia tai mielenterveysongelmia. Tuskin se elämä silti on niin helppoa kuin se ulospäin näyttää, mutta itse kaikki asiat ovat menneet aina omalla painollaan vaikka kuinka olisi yrittänyt vaikuttaa asioiden ja tapahtumien kulkuun ja tuntuu että elämä heittelee suuntaan tai toiseen joka käänteessä, ja mietin että tämäkin on persoonakohtaista. Eniten ihmettelen millainen tunne-elämä heillä on oikeasti läheisten ihmisten kanssa tai millainen ajatusmaailma. Lähinnä siis mietin että miltä jennihaukiosta mahtaa tuntua olla jennihaukio, kun taas päinvastaisena ihmisenä elämä tuntuu joskus kaaoottiselta ja joskus suorastaan turhankin jännältä.

Kommentit (70)

Vierailija
1/70 |
01.05.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tosiaan, minäkin tunnen tuon tyyppisen ihmisen. Niin tasapainoinen aina. Jos tulisi ydinsota menisin hänen perässään, hän todennäköisesti vain kävelisi rauhassa johonkin turvaan, eikä edes hiukset hapsottaisi matkalla.

Vierailija
2/70 |
01.05.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Oli muuten osuva kuvaus! Tunnen itseni niin vähäpätöiseksi tämän kaltaisten naisten keskellä tällä epämääräisellä luonteella. Ap 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/70 |
01.05.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minä olen tuollainen. Tai ainakin pyrin olemaan. Kyse ei todellakaan ole siitä, että kaikki on helppoa ja alusta asti selvää tai että osaisi automaattisesti toimia ihmisten kanssa. Päinvastoin - mutta olen asemasssa, jossa minun henkilökohtaiset asiani, vaikeuteni ja epåvarmuuteni eivät kuulu kenellekään ja jossa minun on voitettava ja piilotettava ne voidakseni auttaa ja johtaa muita. Minä en voi häslätä enkä hyökkiä sinne tänne, jos minun pitää näyttää muille suuntaa ja pitää muut luottavaisina ja rauhallisina. Opin tämän aikanaan kantapään kautta, mutta onneksi aika nopeasti.

Haukion ei tarvitse johtaa, mutta ei hänkään voi levittää epäilyjään ja kysymyksiään ja itsensä etsimistä kaiken kansan nähtäville. Siitä ei seuraisi kenellekåän mitåän hyvää.

Vierailija
4/70 |
01.05.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jenni on tehnyt radikaalin ratkaisun kun on ottanut vanhan miehen. Mun mielestä räväkkä veto.

Vierailija
5/70 |
01.05.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuo on luonnekysymys ja myös osoittaa ammattitaitoa pitää tällainen työrooli joka tilanteessa. Yksityisesti voi olla toisenlainen. Itsekin tunnen jokusen tällaisen työpaikalta. Olisinpa itsekin yhtä taitava mutta varsinkin nuorenpana olin temperamenttisempi. Nyt vanhemmiten alkaa vähän oppia. Tuollaisella asenteella ja pokalla pärjää missä vain.

Vierailija
6/70 |
01.05.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Turvaton lapsuus tekee tollasta jälkeä. Noin yleistäen.

(Jenniin en ota kantaa.)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/70 |
01.05.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuntemani "vanhana syntyneet" ovat yleensä ihmisiä, jotka lukevat paljon ja pohdiskelevat elämää paljon laajemmalti kuin itse teen. Tuntuvat hyvin syvällisiltä. Ihailen sitä rauhallisuutta ja tyyneyttä, joka heistä huokuu.

Vierailija
8/70 |
01.05.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä se on luonnekysymys ja tulee jo synnyinlahjana.

Ja se näkyy jo leikki-iässä.

Näin ainakin omassa tuttava piirissä, kun olen seurannut hänen elämäänsä syntymästä aikuisuuteen. Palikat vain loksahtavat aina paikalleen, kun sen aika on. Ja usein he ovat karismaattisia.

Presidentin puolisoista Jenni Haukio muistuttaa hyvin paljon Sylvi Kekkosta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/70 |
01.05.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Minä olen tuollainen. Tai ainakin pyrin olemaan. Kyse ei todellakaan ole siitä, että kaikki on helppoa ja alusta asti selvää tai että osaisi automaattisesti toimia ihmisten kanssa. Päinvastoin - mutta olen asemasssa, jossa minun henkilökohtaiset asiani, vaikeuteni ja epåvarmuuteni eivät kuulu kenellekään ja jossa minun on voitettava ja piilotettava ne voidakseni auttaa ja johtaa muita. Minä en voi häslätä enkä hyökkiä sinne tänne, jos minun pitää näyttää muille suuntaa ja pitää muut luottavaisina ja rauhallisina. Opin tämän aikanaan kantapään kautta, mutta onneksi aika nopeasti.

Haukion ei tarvitse johtaa, mutta ei hänkään voi levittää epäilyjään ja kysymyksiään ja itsensä etsimistä kaiken kansan nähtäville. Siitä ei seuraisi kenellekåän mitåän hyvää.

Ei tätä voi opetella. Jotkut esimiesasemassa olevat voivat kyllä vaikuttaa rauhallisilta ja niin päin pois, mutta tämä ei ole mikään työhön liittyvä juttu eikä mikään rooli. Tämä on jotain mikä joillakin on jo lapsena.

-1-

Vierailija
10/70 |
01.05.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olisiko tuossa osittain kyse siitä, että pitää edustaa presidentin vaimona? Siinä asemassa ei ehkä sovi herättää huomiota ja jakaa ihmisten mielipiteitä vaan kannattaa olla neutraali.

Koska heillä on tuota ikäeroa johon ei aina suhtauduta hyvin, niin Haukion ei välttämättä ole sopivaa korostaa sitä miten paljon miestään nuorempi on.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/70 |
01.05.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tuntemani "vanhana syntyneet" ovat yleensä ihmisiä, jotka lukevat paljon ja pohdiskelevat elämää paljon laajemmalti kuin itse teen. Tuntuvat hyvin syvällisiltä. Ihailen sitä rauhallisuutta ja tyyneyttä, joka heistä huokuu.

Ja luulen heidän olevan keskimääräistä luovempia ja luonnonläheisempiä.

Esim. Haukiolla on musiikin ja käsillä tekemisen lahja.

Vierailija
12/70 |
01.05.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

no oon kuunnellu ton haastattelun, eikä toi miltää vanhalta vaikuttanut.. :DD siis silleen.

ei räväkkyys tarkota lapsellisuutta. jotkut vaan on esim tasasempia ja toiset taas ei... eikä ikä välttämättä niin paljoa vaikuta siihen.. jonkun verran saattaa ikääntyessä tasaantua ihminen tai oppii käyttäytymään niin että ei aiheuta kaaosta kaikkialla, mutta kyl se perusluonne silti on olemassa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/70 |
01.05.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Olisiko tuossa osittain kyse siitä, että pitää edustaa presidentin vaimona? Siinä asemassa ei ehkä sovi herättää huomiota ja jakaa ihmisten mielipiteitä vaan kannattaa olla neutraali.

Koska heillä on tuota ikäeroa johon ei aina suhtauduta hyvin, niin Haukion ei välttämättä ole sopivaa korostaa sitä miten paljon miestään nuorempi on.

Eihän tuosta ole kysymys. Onhan Haukio ex-miesystävä kertonut samaa mistä ap. ja Haukion luovuudesta ja kauneudentajusta.

Vierailija
14/70 |
01.05.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei tätä voi opetella. Jotkut esimiesasemassa olevat voivat kyllä vaikuttaa rauhallisilta ja niin päin pois, mutta tämä ei ole mikään työhön liittyvä juttu eikä mikään rooli. Tämä on jotain mikä joillakin on jo lapsena.

- :DD joo.. ja joillain tulee sellasta vanhemmiten. eikä kaikki esimiehet oo mitenkään rauhallisia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/70 |
01.05.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

on se hyvä ihailla muita, mutta kannattaa keskittyä niihin omiin vahvvuuksiinsa, mitä varmasti on, niinkuin kaikilla ;)

itse oon saanut kehuja siitä etten ole tasapaksu tyyppi. toki myös kritiikkiä ja valitusta. :DD ja luova voi olla monella tapaa ja kaikissa ihmisissä on luova puoli. se pääsee usein valloillee just jos kaikki ei oo harkittua.

Vierailija
16/70 |
01.05.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Turvaton lapsuus tekee tollasta jälkeä. Noin yleistäen.

(Jenniin en ota kantaa.)

Hmm. olisiko sinulla antaa, jokin viite tai tarkennusta sille, mistä olet tällaisen käsityksen saanut. En väitä, etteikö se voisi olla tottakin. - Olen kuullut, että monissa rikkonaisissa ja turvattomissa perheissä lapsista joku voi joutua tai ajautua asemaan, jossa huolehtivat ja toimittavat niitä asioita, jotka oikeastaan kuuluisi vanhemman (tai vanhempien) vastuulle ja näin saattanevat -jos heidän oma päänsä kestää- vaikuttaa muuallakin ja myöhemminkin sellaisilta, jotka haluavat antaa kuvan, että kaikki on kunnossa.

Toisaalta jos lapsuus on ollut turvaton ja rikkinäinen, niin miten lapsesta voisi kasvaa vahva itsenäinen. - Toki Viihdetuotanto kuin jo vuosisatoja monet sadut ja kertomukset rakastavat ja nostavat esille sankaritarinoita -yksinkertaistaen- ryysyistä rikkauksiin, joissa rumasta ja epävarmasta hyljeksitystä kohoaa ja kehityy kaikkien ihailema ja kunnioittama sankari. Sellaine, jota meistä moni haluaa vasitomaisesti seurata tai ainakin ihailla.    

Vierailija
17/70 |
02.05.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Turvaton lapsuus tekee tollasta jälkeä. Noin yleistäen.

(Jenniin en ota kantaa.)

Totta. Ei saa olla rauhassa lapsi, kun kasvuympäristö on kovin kaoottinen. Myöhemmin vastuunkantajan roolista on vaikea päästä eroon.

Vierailija
18/70 |
02.05.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

En itse niin hyvin tule toimeen jennihaukiotyyppien kanssa. Tunnen muutaman. Heillä tuntuu olevan aina vähän vino hymy suussaan ja alentuva katse. Ihan kuin heillä tosiaan olisi palikat kohdillaan, muilla ei. Ne jennihaukio tytöt, jotka tunnen, ovat itse asiassa hyvinkin tomeroita ja topakoita naisia erittäin varmoine mielipiteineen sekä jollain tapaa huumorintajuttomia. Luovuus jne ovat kuin päälleliimattuja, ei sielussa. He piirtelivät pieninä prinsessoja ja heppoja, raapustivat runoja, olivat opettajien ja vanhojen ihmisten lellikkejä syystä että olivat ns helppoja lapsia. Siitä heille on jäänyt käsitys, että ollakseen hyvä ihminen, pitäisi olla hajuton, mauton ja väritön.

Yleensä tykkään kaikenlaisista ihmisistä, mutta en sellaisista, jotka arvostavat vain omantyyppisiään. Jenniä en tunne, hän voi olla jotain muutakin. Mutta sellainen vaikutelma hänestä jää. Syyllistyn nyt itsekin tässä luokittelemaan hänet lainkaan tuntematta. Katsoiko joku sitä Kokoomuksen vaalikampanjasta tehtyä leffaa? Hän oli siinä mukana ja antoi kyllä vähän railakkaammankin kuvan itsestään.

Vierailija
19/70 |

Niiden vaikutelmien perusteella ei välttämättä kannata tehdä oletuksia.

Vierailija
20/70 |
02.05.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se on luonnekysymys ja tulee jo synnyinlahjana.

Ja se näkyy jo leikki-iässä.

Näin ainakin omassa tuttava piirissä, kun olen seurannut hänen elämäänsä syntymästä aikuisuuteen. Palikat vain loksahtavat aina paikalleen, kun sen aika on. Ja usein he ovat karismaattisia.

Presidentin puolisoista Jenni Haukio muistuttaa hyvin paljon Sylvi Kekkosta.

Jep, Sylviäkin petettiin mennen tullen vrt. salaiset Dubain lomat...

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yksi yhdeksän kahdeksan