Aikuisena ADHD-tutkimuksiin, millaisia kokemuksia ?

Julkisella ja YTHS:llä taistelu oli ihan turhaa, asia ei edennyt mihinkään. Sitten googletin adhd-aikuisia hoitavan yksityisen psykiatrin ja homma lähti rullaamaan. Olen nyt diagnoosin jälkeen käynyt pari vuotta kelan tukemana kongnitiivisessa psykoterapiassa, josta on ollut todella paljon hyötyä. Lääkityksestä on myös todella paljon hyötyä yksittäisiin puristuksiin, mutta elämäntilanteeni ei ole optimaalinen säännölliselle lääkitykselle, joten käytän tällä hetkellä lääkkeitä vai "pakkotilanteissa" (eli kun joku asia on oikeasti saatava hoidettua).

Kaveri on juuri nyt siinä rumbassa... Ensin soitti terveyskeskukseen ja sai ajan että pääsee jollekin juttelemaan, kävi siellä ja hänet laitettiin johonkin soittojonoon josta lopulta soittivat ja kävi toisen kerran eri henkilön luona. Nyt kolmas kerta tulossa. Puolisen vuotta on kuulemma nyt mennyt ekasta soitosta. Sai idean siitä kun kysyin häneltä miksi hänelle ei ole ikinä tehty adhd-diagnoosia. :D Laitoin sen tekemään jonku nettitestin josta sai tyyliin täydet pisteet. Aluksi hän vain naureskeli että ei hänellä ole mitään ongelmaa, sen testin myötä tiedosti että ei ole normaalia että päässä pyörii kymmenen asiaa yhtäaikaa, että paikallaan ei voi pysyä viittä sekuntia pidempään, hän ei voi ymmärtää millaista on kun päässä ei liiku yhtikäs mitään, ei ole KOSKAAN ollut täydellisen keskittynyt mihinkään jne. Selitti lääkärille kuulemma rehellisesti kaikki päihdeongelmista lähtien. Ei juo enää ja sanoi että ei halua lääkkeitä (ei halua jäädä koukkuun enää mihinkään), mutta kaiken muun mahdollisen avun kyllä.

Sanoisin että kannattaa tehdä lista kaikista mahdollisista oireista mitä vain tulee mieleen (katsoa netistä vähän vinkkejä ja jos ei ole varma johtuuko adhd:sta niin voi sen listata silti) ja antaa se lääkärille tai sen avulla selittää kaiken. Tuolla kaverilla se lista ainakin oli melkoinen...

Minulla kesäkuussa alkaa,  lekurin luo tk:hon, katsotaan sitten miten etenee,vai meneekö hermot ja jätän kesken.

Minulla ne sanoivat että olen vain masentunut, vaikka itse eri mieltä.  Seuraavaksi yksityiselle

Masennus on yksi adhd:n sivuoireista jos sitä ei hoideta. Itse sairastin monta vuotta masennusta johon ei lääkkeet auttanut. Lopulta sähköhoidot toivat pientä helpotusta. Olen pyytänyt monta vuotta päästä adhd-tutkimuksiin mutta niille on lähinnä naureskeltu "olet korkeasti kouluttautunut" eihän sinulla adhd:ta voi olla. No vihdoin ja viimein pääsin tutkimuksiin keskussairaalaan ja nyt olen rampannut tutkimuksissa 8-kuukautta ja ensikuussa pitäisi tulos olla selvillä. Lapsellani on adhd- diagnoosi ja tämähän on usein periytyvää..

Menin puhumaan ahdistuksestani ja valveutunut sairaanhoitaja (!) pisti täyttämään myös adhd kyselyn. Noin vuosi tuon jälkeen, minulla on diagnoosi. Diagnoosi mikä olisi pitänyt saada jo lapsena, kaikki koulut mennyt alisuoriutuessa, masennusta ollut jo lapsena ensimmäisen kerran, univaivat piinaavat jne. 

Hyv nähdä että on möys niitä joilla mennyt sujuvasti asiat diagnoosin saamiseen .Aina media täynnä vain niitä negatiivisia puolia(joita varmasti tapahtuu myös paljon )

Voikohan olla adhd jos alakoulun selvinnyt ilman mitään kummaa, mutta yläkoulussa kaikki päin seiniä?

vai vaan hankalaa  teinimenoa .

Minulla se oli vain yleistynyt ahdistuneisuus + masennus, ja uskon sen. Ensin itse vähän liikaa googletin varmaan , ja testeissä ei adhd juttuihin viitannut juuri yhtään kun tarkemmin pengottiin.

Puolisolla todettiin n. 8kk. Aikana julkisella Adhd. Meni lääkärin juttusille kun sai siitä adhd liiton testistä selvän "diagnoosin. Ja jo lapsuudesta asti on taustaa joka sopii kyseiseen diagnoosiin. Elämä vielä aikuisenakin aika leväperäistä. Lääkäri käynnin jälkeen, Aika nopeasti psykologi otti vastaan. Muutama käynti siellä ja paperi show (joka olis jäänyt tekemättä ilman apuani) ja psykiatrille. Siellä kävi useamman kerran haastateltavana ja kävivät läpi ne paperit. Sieltä sit tuli selvä diagnoosi. Ja lääkitys. Toki sitä ennen käytiin verkokeissa, sydänfilmissä ja jotain muuta tutkimuksia. Ja joo, kannatti. Meillä on vielä parisuhde ja opetellaan ns. Normaalia elämää. Kun toinen ymmärtää nyt että suurin osa ei ajattele kuten hän.

Sinne on vaikea päästä koska moni haluaa niitä lääkkeitä...

M43 kirjoitti:

Kun sain itse ADD-diagnoosin ja lääkityksen siihen, niin alkoi elämä ja ongelmat arjessa avautumaan ihan toisella tavoin. Nyt pystyn siihen, josta sain vain aiemmin haaveilla ja ihmetellä miten muut siihen pystyvät. Esimerkiksi kirjan lukeminen oli ennen lähes mahdotonta, kun en pystynyt keskityymään, mutta lääkkeen avulla pystyn lukemaan ja muistan lukemani.

Hienoa kuulla. Itellä vähän samat kujeett että e kykene selllaiseen systemaaatiseen työskentelyyn ja löytämään sieltä sitä itse ideaa kuun ajatukset laaahustaa sun tiees missä.

Vierailija kirjoitti:

Sinne on vaikea päästä koska moni haluaa niitä lääkkeitä...

Parempi jättää ihmiset lääkitsemään itseään amfetamiinilla, että pysyy mukana yhteiskunnassa.

Yksityisen  puolen psykiatrille->neuropsyk  x 2 joista toinen käynti kesti varmaan puoli päivää,  sitten takas samaiselle psykiatrille joka kirjoitti diagnoosin ja ehdotti lääkkeitä + kognitiivista terapiaa.

Hoidot nyt mietinnässä koska olen kuitenkin aika hyvin selvinnyt tähän asti , ja olen 46 vuotias.

Yks tuttava pitäisi saada tuommoisiin testeihin , jotenki.  Tai ainaki psykiatrille , jotaki on vialla kun aina meno päällä ja kesken jää kaikki.

Ei ole tuota ongelmaa, mutta mietin että monellakohan jää tutkimukset kesken jos oireisiin kuuluu nimenomaan ettei jaksa alottaa tai keskeytää kun ei kiinnosta.

En tiedä asiasta paljo mitään , mutta monella artistilla vissiin adhd , eli onko tuo yleistäkin sitte luovilla ihmisillä?

Opiskelijana pääsin yllättävän helposti. Yritin itseasiassa vältellä aihetta, mutta fiksu YTHS:n lääkäri näki lävitseni. Olin kai aika ilmiselvä tapaus ADD:sta. Olettaisin, että kannattaa tutkimusta vaatiessa korostaa näitä asioita:

- Kuvaile miltä keskittyminen asioihin tuntuu konkreettisesti jne.

- Vaikutus työelämään, opiskeluun (Tämä on tärkeä!!! Yhteiskunta haluaa panostaa erityisesti, jos on näihin negatiivinen vaikutus!!!)

- Vaikutus itsetuntoon, minäkuvaan

- Vaikutus mielialaan (esim. masennus voi juontua epäonnistumisen kokemuksista)

- Vaikutus ihmissuhteisiin, kuten parisuhteeseen, ystävyyssuhteisiin.. jne.

- Motivaatio hoitaa asia kuntoon

- Motivaatio sulkea myös muita vaihtoehtoja pois

- Oireita ollut selvästi jo lapsuudesta saakka

- Lähipiiri, kuten vanhempasi, huomannut oireet myös lapsuudessa

- Lähipiiri huomautellut että vaikutat levottomalta / keskittymiskyvyttömältä / hajamieliseltä / laiskalta / tehottomalta / impulssiiviselta / pulppuavalta / luovalta ja idearikkaalta / ihan vaan ADHD:lta

surrurrr kirjoitti:

Ei ole tuota ongelmaa, mutta mietin että monellakohan jää tutkimukset kesken jos oireisiin kuuluu nimenomaan ettei jaksa alottaa tai keskeytää kun ei kiinnosta.

Itse olen ADD-tapaus. Aika monia vuosia meni siinä, että istuin ammattilaisen edessä kertomassa ongelmaani, kun en saanut mentyä. Parista haastattelustakin häpeäkseni myöhästyin, mutta haastattelija oli ymmärtäväinen. Eräs toinen tuntemani tapaus oli kokonaan unohtanut mennä paikalle. Monta kertaa. Hänkin häpesi, ei mitenkään tahallista tälläinen sekoilu, mutta noloa. Itse muistaakseni kerran unohduin lukemaan Vauva-palstaa...

Paras alku on ollut niillä, joiden vanhemmat ovat tajunneet vaatia testejä, sekä kiikuttaa jälkikasvunsa niskavilloista paikan päälle testattaviksi,

Vaikeaahan se välillä on, kun koheltaa. :) Mutta onneksi motivaatio on kova ja toivon nyt vihdoin lääkityksen skarppaavan aivoni vakaammille taajuuksille. Kuulemma vaikutus tuntuu myös tylsältä, mutta olisin mielelläni välillä enemmän tylsä ja enemmän yhteiskuntakelpoinen. :D

minä mietin tätä asiaa jo kolmatta vuotta, vaan en uskalla soittaa terveyskeskukseen, en tiiä miksi. kai pelkään mitä löytys ja ties mitä traumoja alkasivat penkomaan vaikka haluaisin vain tietää onko adhd vai ei.