Jos olisi pakko nyt valita, oletko elämässäsi oman arviosi perusteella "menestyjä" vai "luuseri"?

Vierailija kirjoitti:

Luuseri totta kai. :D Pitkäaikaistyötön jolla pelkkä lukio käytynä, lakinkin saamisesta nyt jo aikaa se 7 vuotta. Sen jälkeen on tullut parit työkkärikurssit ja pilipaliharjoittelut käytyä, sekä istuttua kansanopiston penkillä puolisen vuotta. Muuten on elämä mennyt haahuillessa, ja menee varmaan tästedeskin.

Surullista että määrittelet itsesi pelkästään työn ja koulutuksen kautta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luuseri niin kuin kaikki, jotka ovat työelämässä ja luulevat sen olevan jotenkin onnea ja elämää. Olen saavuttanut ns. tärkeitä asioita. Olen päässyt opiskelemaan toivomaani alaa, valmistunut, saanut töitä ja pärjännyt taloudellisesti. Olen kuitenkin työni orja ja kiinni kaupungissa. Se on mitä halusin tehdä mutta se ei ole minun elämääni. En ole niin vapaa kuin haluaisin tekemään mitä tahdon ja elämään kaukana poissa kaupungin huminasta.

Olen onnistunut löytämään hyvän puolison ja muutamia ystävyyssuhteita. Olen toistaiseksi terve mutta ikä tuo rasitteita ja stressi heikentää valoisuuttani ja vastustuskykyäni.

Sekä, sinulla ei enää ole kuolema kaukana. 

Se kolkuttaa jo ovellasi.

Sinccis

Se nyt on sama koska ei täältä kukaan selviä hengissä. Omat kokemukset ovat ainakin sellainen post scriptum, jota ei joka jampalla ja janitalla ole. Harmittaa vain riippuvaisuus työstä, ei tarpeeksi rahaa ottaa ritolat tästä kaikesta. Toisen epäonnesta en sentään lähde sössöttämään, niin pahasti ei vitutus yllä vintille asti.

Kiitos vastauksestasi. Mut sä olet ainoo ketä harmittaa. Ja mä olen ainoa joka sua voisi auttaa.

Sinccis

Hah. Ketä muutakaan oma elämä harmittaisi kuin itseään, omat valinnat muovaa oman kohtalon. Ja eipä sitä kukaan voi toista auttaa valinnoissaan, onni on omissa käsissä. Ei toiset sitä onnea tuo. Koska se kuolema kolkuttaa niin täytyy tajuta asiat. Ja jos vain luovun rahasta saan kaiken vapauden. Sehän tässä vituttaa kun ei ole kompromissia. Elämä ei ole vähän tuolla ja vähän taas toisaalla, ei minun onneni ole lomamatka, kesämökki, illanvietto, valokuva kesävarpaista voihan.. ja sitä välitilaa on eletty, rauhaton on mieli kun täytyisi uskaltaa. Mutta, kiitos enivei, kädenojennus on aina ele.

Mutta sille joka onneaan jahtaa, mieti tarkkaan koska jos se ei ole vaivan arvoista, jos et olekaan se ihminen, joksi itseäsi luulit, jos et elänyt itsellesi vain muille niin oletko muuta kuin kuivunut käärmeennahka rantakalliolla. Ei pitäisi koskaan kasvaa niin aikuiseksi, että ymmärtää liian ajoissa mistä elämässä on kysymys. Silloin ainut haave on lähteä sille autiolle saarelle itsessään.

Sä olet luonut vain kaksi vaihtoehtoa. 

Niin eunukit haluaa uskotella. Vaihtoehtoja on aina enemmän.

Sinccis

Kelle on, kelle ei. On ihmisiä, joille on tasan kaksi vaihtoehtoa. Pidetään asiat simppeleinä ja muut vaihtoehdot on nähty.

Joskus tilanne näyttää siltä. Mutta ei ole sitä.

Oletko käynyt yksinäsi taistoon sataa aseistettua mistä vastaan? Minä olen.

Sinccis

On se jos ei elä kompromisseille. En ole käynyt taistoon, se ei kiinnosta minua. Sanon mielipiteeni ja se on siinä. Ainut, jota kiinnostaa olenko oikeassa on minä itse.

En mä siitä puhu, vaan irrotat pllusi maantantereelta ja opettelet lentämään.

Yläilmoissa on paljon mitä et ole koskaan nähnytkään.

Sinccis

Minä puolestani. En tahdo lentää, lentäjät on haihattelijoita. Minä joko teen tai olen tekemättä, toisinaan puren hammasta. Minun ei tarvitse taistella, minä olen Sparta.

Olen luuseri. Huonohko lukiotodistus, jonka pari ainetta pilasi ( juu olen yrittänyt korottaa) ja en ole yllätys päässyt opiskelemaan. Tosin viime vuonna oli pienestä kiinni ja nyt tänä vuonna olen tehnyt paljon töitä, että pääsisin, koska "ihana" haku-uudistus on tulossa ja se ei nyt ainakaan paranna tilannettani. En tiedä mitä sitten teen jos en pääse. Ja ehdotelkaa vaan AMK:ta, mutta minulle sekään ei ole mikään helppo vaihtoehto ja monille aloille esim hoitoala minusta ei edes olisi. Tämän lisäksi olen ollut työtön pitkään ja mitään suhteita ei ole. Jotain tyhjänpäivisiä kursseja olen itsekin käynyt ja työkkäri kimpussa aina. Samalla olen yksinäinen ihminen, joka on yleensä aina kotona ja pelkään sosiaalisia tilanteita myös jonkin verran. Tähän monet menneisyyden kokemukset syynä.

En ole onnellinen tällä hetkellä ja välillä ahdistaa kaikki todella paljon. Minulla joskus ollut paniikkikohtauksia ja epätodellinen olo tottua aina yläkoulusta lähtien. Vielä olen kuitenkin aika hyvässä kunnossa, mutta sosiaaliset tilanteet ahdistavat. Monesti ajattelen, että olen ihan surkea ihminen ja en voi tällä hetkellä iloita paljon mistään. Parisuhdetta ei ole ja en edes jaksa toivoa sellaista ja lapsia en halua. Pelkään yksinäistä elämää ja sitä ettei pää enää kestäkään. Luonnollisesti en ole työnantajan unelma ja muutenkin liian varovainen ihminen. Haluaisin palata siihen aikaan, kun olin vielä melko itsevarma ja huoleton. Tuntuu vaan, että siitä on niin paljon aikaa ja monia elämään vaikuttavia ikäviä kokemuksia ollut sen jälkeen. En tiedä miten edes kestän työelämää ja tiedän etten varmaan pärjää monessakaan ammatissa. Sori valitus. Tässä saa ehkä minusta väärän kuvan sillä yritän silti iloita pienestä jutuista. Tuntuu vaan etten pääse eteenpäin lainkaan ja en pärjää elämässä. Tosin itse en ole edes minkään rahan tai titteleiden perään ja siinä mielessä on helpompi hyväksyä tämä tilanne. Kaikista eniten hävettää yksinäisyys ja se etten enää osaa olla mitään luontevaa seuraa. Samalla se on surullinen asia ja näiden kaikkien huonojen juttujen vuoksi on vaikeaa olla tyytyväinen. En silti usko mihinkään suureen muutokseen ja siinä mielessä yritän vaan ottaa hetki kerrallaan. Nyt hävettää jo tämä koko viesti ja siinäkin mielessä on "ikävää" tutustua muihin, kun on itse ikävässä tilanteessa. En tavallaan pysty paljastamaan tätä kaikkea ja sitä kuinka asiat oikeasti ovat.

Olen syntinen paskaläjä, mutta uskon, että Jeesus on kuollut meidän syntiemme puolesta ja sitä kautta minullekin on tarjolla ikuinen autuus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luuseri totta kai. :D Pitkäaikaistyötön jolla pelkkä lukio käytynä, lakinkin saamisesta nyt jo aikaa se 7 vuotta. Sen jälkeen on tullut parit työkkärikurssit ja pilipaliharjoittelut käytyä, sekä istuttua kansanopiston penkillä puolisen vuotta. Muuten on elämä mennyt haahuillessa, ja menee varmaan tästedeskin.

Surullista että määrittelet itsesi pelkästään työn ja koulutuksen kautta.

Hmm, en niinkään välttämättä itse itseäni, kunhan vain toistelen mitä yhteiskunta on kaltaisestani mieltä.

Omassa kuplassani sen sijaan on varsin mukavaa; on läheiset välit sukuun, ystäviä ja kavereita jo vähän liiaksikin asti (:D), ja mielenkiinnonkohteita ja harrastuksia joihin voisin upottaa tuhansiakin tunteja.

Olen "luuseri", koska olen (nuoresta iästäni ja vähintään kohtalaisesta terveydestäni huolimatta) yhteiskunnalle hyödytön. Omasta arjestani ei sen sijaan paljoa puutu – mitä nyt työpaikka olisi kiva, jotta olisi edes jossain määrin vakaat kuukausitulot ja fiilis siitä, että "kyllä mä pärjään".

Suomen suurin luuseri. Häpeäpilkku itselleni, sukulaisilleni ja ystävilleni. Epäonnistuja, paska ihminen, painolasti. Turha ihminen.

Se olen minä.

Luuseri, tottakai. Olen ollut vaikean masennuksen takia sairauslomalla ja kuntoutustuella viimeiset 10 vuotta. En opiskellut lukion jälkeen mitään, en ole elänyt sellaista elämää mitä nuorena pitäisi elää. Olen ollut kotona ja nukkunut tolkuttomasti. Minulla ei ole kavereita ja olen asuntoloukussa paikassa, jossa en viihdy yhtään. 🐸

Luuseri. Koulut tuli käytyä jotenkuten, huono keskittymiskyky ja ei pitkäjännitteisyytä. Sain ammatin, jossa paloin loppuun. Menin naimisiin, sain kaksi tytärtä, mutta en tunne että olisin ollut kovinkaan hyvä äiti heille. Mulla on heikko usko Jumalaan, pelkään etten riitä kaikkine virheineni ja pahoina tekoineni hällekkään uskoni heikkouden vuoksi. Tunnen että olen aina ollut jotenkin erilainen kuin muut. Tyhmempi.

Vierailija kirjoitti:

Luuseri. Koulut tuli käytyä jotenkuten, huono keskittymiskyky ja ei pitkäjännitteisyytä. Sain ammatin, jossa paloin loppuun. Menin naimisiin, sain kaksi tytärtä, mutta en tunne että olisin ollut kovinkaan hyvä äiti heille. Mulla on heikko usko Jumalaan, pelkään etten riitä kaikkine virheineni ja pahoina tekoineni hällekkään uskoni heikkouden vuoksi. Tunnen että olen aina ollut jotenkin erilainen kuin muut. Tyhmempi.

Tässä ei ole mitään luuseriutta. 

Mitä tässä sitten on

Vierailija kirjoitti:

Mitä tässä sitten on

Normaalia, keskinkertaista elämää, jota tässä menestystä ja pintakiiltoa korostavassa maailmassa voi joku päätyä luulemaan luuseriudeksi. Ylpeähän noista saavutuksista kannattaa olla. Ne ovat maailmankaikkeuden päässä meistä oikeista luusereista, jotka emme ole koskaan saavuttaneet mitään, tehneet muiden ihmisten elämästä paskempaa pelkällä olemassaolollamme ja kykenemme toimeentulla vain yhteiskunnan avustuksella.

Luuseri tietty, joskin toisaalta tuntuu jopa vähän ylimieliseltä vastata näin, koska monilla on mennyt paljon paskemminkin.

Olen akateemisesti koulutettu, mutta olen opiskellut vähän sitä sun tätä. Valmistunut kylläkin, mutta en suinkaan missään viidessä vuodessa tmv. Tehnyt niitä näitä, pätkätöitä, ja ikäisekseni ollut vielä aika vähän työelämässä. 

Ei perhettä, ei lapsia, eikä jälkimmäisiä enää ikäni puolesta varmasti tulekaan. 

Elän nykyään yhteiskunnan tuella

En usko tällaisiin jaotteluihin. Mutta jos on pakko valita, niin menestyjä, koska olen kyennyt jatkamaan elämää todella pahoista traumoista huolimatta.

Luuseri ehdottomasti 😕

Huono pohja, hyvin vähän mahdollisuuksia. Kaikki ovet kiinni, yrityksistä huolimatta. Enään en jaksa edes yrittää. Mennään päivä kerrallaan ja eletään tässä nyt.

Köyhä vanhuus edessä, jos sinne saakka edes eletään...

Jännä kysymys, koska hyvä elämä on niin suhteellista. Omiin odotuksiin nähden olen kyllä luuseri, sillä en ole uskaltanut tavoitella unelmiani. Koen, että olen tehnyt liian monta kompromissia. Toisaalta moni pitäisi minua ylimielisenä, kun sanon näin, sillä onhan minulla perhe, tutkinto, vakituinen työ ja muutenkin elämä ihan järjestyksessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä tässä sitten on

Normaalia, keskinkertaista elämää, jota tässä menestystä ja pintakiiltoa korostavassa maailmassa voi joku päätyä luulemaan luuseriudeksi. Ylpeähän noista saavutuksista kannattaa olla. Ne ovat maailmankaikkeuden päässä meistä oikeista luusereista, jotka emme ole koskaan saavuttaneet mitään, tehneet muiden ihmisten elämästä paskempaa pelkällä olemassaolollamme ja kykenemme toimeentulla vain yhteiskunnan avustuksella.

Kysyttiin omaa arviota kokeeko olevansa menestynyt vai luuseri. Jos kriteereihin luuseudesta kuuluu eläminen yhteiskunnan tuella, niin elän nykyään yhyhteiskunnan tuella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä tässä sitten on

Normaalia, keskinkertaista elämää, jota tässä menestystä ja pintakiiltoa korostavassa maailmassa voi joku päätyä luulemaan luuseriudeksi. Ylpeähän noista saavutuksista kannattaa olla. Ne ovat maailmankaikkeuden päässä meistä oikeista luusereista, jotka emme ole koskaan saavuttaneet mitään, tehneet muiden ihmisten elämästä paskempaa pelkällä olemassaolollamme ja kykenemme toimeentulla vain yhteiskunnan avustuksella.

Kysyttiin omaa arviota kokeeko olevansa menestynyt vai luuseri. Jos kriteereihin luuseudesta kuuluu eläminen yhteiskunnan tuella, niin elän nykyään yhyhteiskunnan tuella.

Subjektiivinen arvio harvemmin antaa oikeaa lopputulosta. Luuseriuteen kuuluu useita yleisesti tunnustettuja seikkoja, eikä tuo teksti niitä sisältänyt vaikka kirjoittaja näin valitettavasti luuleekin.

Sekä että. Mulla on taloudellisesti asiat kunnossa, velaton omakotitalo mutta toisaalta ihmissuhderintamalla on täysin hiljaista. Joten lähinnä luen itseni luuseriksi.

Olen minä. Ja hyvä siinä. Se riittäköön :)