Minun on viime aikoina kahdesti luultu olevan raskaana. Itsetunto murskana.

Olin aiemmin kuvitellut että se on vain myytti että jotkut voivat olla niin typeriä, että olettavat ääneen jonkun olevan raskaana, vastoin parempaa tietoa. Mutta minulle on tänä keväänä käynyt niin kahdesti.

Ensimmäisellä kerralla törmäsin sattumalta vanhaan kouluaikojen ystävään, joka jutustelun lomassa tokaisi että taitaa olla onnittelutkin tulevasta perheenlisäyksestä paikallaan (hän muuten luikahti paikalta kohtuullisen vikkelään kun kerroin että ei kyllä ole). Toisella kerralla keskustelimme mieheni kanssa erään puolitutun tapahtumasuunnittelijan kanssa, ja hän kertoi että heiltä onnistuvat niin häät, syntymäpäiväjuhlat, kuin kastejuhlatkin - ja jatkoi että meillä taitaa pian olla sellaisten aika. Menimme mieheni kanssa sanattomiksi, ja poistuimme paikalta.

Olen parikymmentä kiloa ylipainoinen (163 cm, 85 kg), ja painosta viimeiset viitisen kiloa on kertynyt suhteellisen nopeasti. En tiedä miksi, mutta näin on. Tiedän etten näytä hyvältä, mutta toisaalta en mielestäni näytä siltäkään että olisin selkeästi raskaana (ja olen ollut pullea pidempään, eli mitään dramaattista muutosta ei ole tapahtunut). On uskomatonta miten syvälle maanrakoon itsetuntoni on painunut näiden tapausten jälkeen. En pitänyt itseäni kauniina ennenkään, mutta nyt uiskentelen suoranaisessa itseinhossa. Olen vetänyt kaapista esille kaikkein suurimmat, säkkimäiset vaatteeni, ja olen jopa perunut vapaa-ajan menoja ja tapaamisia. Ulos ovesta on vaikea mennä, kaupassakin on vaikea käydä. Välttelen viimeiseen saakka sitä että edes oma mieheni näkisi minut alasti. Tunnen itseni niin kuvottavaksi.

Olen uskomattoman vihainen niille kahdelle ihmiselle, jotka käytännössä onnittelivat minua olemattomasta raskaudesta. Tunnen, että minua on nöyryytetty todella pahasti. Kirjoitan tänne, sillä en ole kehdannut puhua asiasta kenellekään ja se vain painaa alitajunnassa koko ajan.

Aion nyt yrittää laihduttaa. Kunpa se voisi tapahtua nopeasti, sillä en kestä tätä olotilaa.