Lue keskustelun säännöt.
Toistuva riitely parisuhteessa
26.04.2019 |
Alkaa olla toivoton olo. Ollaan seurusteltu kaksi vuotta ja olosuhteiden pakosta asutaan eri paikkakunnilla. Näemme yleensä viikonloppuisin, joskus voi viikko olla väliä. Meillä on usein tosi mukavaa yhdessä ja kumpikin on sitoutunut suhteeseen. Mutta. Meillä on lisääntyvässä määrin riitoja joiden peruskaava on, että itse tahdon puhua asian halki ja oon mielestäni järkevä. Puoliso sanoo, että oon täynnä negaa, hän ei kestä sitä ja vetäytyy pois. Jota mä en taas kestä, koska se tuntuu tosi loukkaavalta. Puoliso sanoo, että se on hänen tapansa suojella itseään ja mua tilanteesta. Näistä jää tosi paha olo päiviksi ja pahimmillaan sama toistuu hetken kuluttua uudelleen. Miten näistä pääsisi eroon? En halua hyvää suhdetta tälläisellä pilata.
Kommentit (80)
Miesten ja naistenkin välillä tulee ongelmia, kun ollaan liian samanlaisia. Onkohan niin, että te ette ole saaneet tasapainoista roolitusta suhteeseenne?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Taidan tunnistaa teidän kuvion. Se mitä näet ja aistit puolisossasi voisi olla myös epävarmuutta ja varauksellisuutta.
Meidän tapauksessa näin: jompikumpi loukkaantuu/suuttuu jostain. Tämän jälkeen puolin ja toisin "tarkkaillaan" toisen äänenpainoa, ilmeitä ja eleitä. Tätä voi kestää viikonkin pienen kärhämän tms jälkeen. Pelottaa tuleeko taas riitaa ja keskustelua.
Omasta kokemuksesta voin sanoa että tuossa ajanjaksossa puoliso suht usein tulkitsee minua väärin. Hän näkee härkäsen siellä missä sitä ei todellakaan ole. Hän ylitulkitsee ja ns näkee sen mitä haluaa nähdä.
Tuntuuko yhtään samalta?
En usko tämän olevan roolituksesta. On totta, että olen suhteessa se enemmän ”nainen”. Kyseessä on eniten ehkä pelot molempien taholta. Myös vuorovaikutuksen ongelmat, kumpikin tarkoittaa omalla tavallaan hyvää, mutta ei pääse sisään siihen toisen tapaan. Esimerkiksi mun on tosi vaikea antautua siihen aikalisään, jos asia on kesken. Mutta ehkä tässä vaan olisi hyväksyttävä, ettei ole ”ratkaisua” vaan on vain se, miten ongelmiin suhtautuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en ymmärrä mitä ihmeen asioita sellaiset voivat olla, että niistä pitää jatkuvasti sanoa puolisolle. Mun parisuhde soljuu oikein mukavasti, ei tarvitse olla nipottamassa tai ylipäätään mitenkään kritisoimassa tai aloittamassa jotain ihmeen keskusteluja, joista toiselle tulee paha mieli/ suuttuu/ lähtee pois tilanteesta. Kai meillä sitten on joku elämää suurempi yhteys mieheni kanssa, kun meillä on vain todella mukavaa yhdessä. Teemme yhdessä kaikkea ja keskustelemme paljon, mutta ei koskaan toista kritisoivasti.
Tässä on se oleellinen juttu, mitä "ihmeen keskustelut" kenellekin on. Meillä esim. jos sanon että voisinkohan ruveta käymään parina arki-iltana lenkillä, niin se on vaatimista. Jos kysyn, että ehtiikö hän vaihtaa renkaat nyt viikonloppuna vai hoidanko minä asian (joko liikkeessä tai isäni avustuksella koska juu, yksin en osaa) niin se on painostamista. Hän sanoo tekevänsä, ja kun viikon päästä kysyn samasta asiasta uudelleen koska se on hoitamatta, se on valittamista. Jos lasten iltahommat ovat karanneet ihan hirveäksi perserkkeilyksi, niin jos otan mahdollisimman nätisti puheeksi että voitaiskohan molemmat vähän ryhdistäytyä ja yhdessä luotsata ralli tiiviisti läpi jotta lapset oppisivat että kun sanotaan niin pitää toteutta silloin eikä vartin päästä, niin se on syyttelyä. Jos tuskailen ääneen että hitto kun tuo modeemi ei taaskaan toimi niin mies ahdistuu että "raivoan hänelle" niin kuin se olisi hänen syytään.
Voi hyvänen aika! Tämä jos jokin ei koskaan lakkaa hämmästyttämästä. Miten voit elää noin? Jos haluat jatkaa tuossa liitossa, eikö pitäisi tehdä jotakin jo toisin? Mene hyvä nainen sinne lenkille äläkä kysele mieheltä mitään. Vie oma autosi renkaanvaihtoon (itse käytin ja maksoin 20€) ja illalla sanot miehelle, että tänään on sinun vuorosi hoitaa lasten iltatoimet - minä menen sillä aikaa kuntosalille.
Onhan sen miehenkin pakko alkaa toimia kun et puhu mitään vaan teet ja jätät hänet tekemään. Jos mies on niin sikamainen että jättää lapset hoitamatta, lienee selvää ettei ole ansainnut perhe-elämää ja joutaa kiertoon.
Tässä oli ehkä aika tarkoitushakuisesti valittu viipale meidän parisuhteesta konkretisoimaan sitä että "puolison kritisoiminen" voi olla kiinni vastaanottopäästä. Se autonrenkaista huomauttaminen voi kuulostaa valitukselta jos on valmiiksi ollut huono päivä vaikka töissä tai lasten kanssa ja on kuormittunut ja riittämätön olo. Pointti oli, että ap:n ongelma ei välttämättä ole siinä että hän olisi jotenkin alvariinsa nipottamassa tai kritisoimassa, vaan toinen voi kokea niin vaikkei olisi aihetta.
64, tuntuu erittäin tutulta. Ja me kun emme näe päivittäin, tälläinen tahtoo venyä ehkä vielä lisää kun hyviä hetkiä ei saa niin helposti väliin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen muuten eronnut aiemmin pitkästä suhteesta. Tiedän, mitä on elää oikeasti toimimattomassa suhteessa ja sitä tämä ei ole lähelläkään. Ap
Tämähän on ollut täällä hyvä keskustelu ja sinä ap olet toivottavasti saanut ajatuksillesi erilaisia näkökulmia.
Mutta, mutta.....Itse kokisin tuon hyvin jyrkkänä ja erittäin negatiivisena, kun tyttöystäväsi sanoi, että hän ei voi olla lempeä, jos mielesi on paha. Mieti ihan pelkkää ystävyyssuhdetta. Kelpaisiko sinulle sellaiset ystävät, jotka eivät kykene sinulle vaikeina hetkinä empatiaan? Kyse on siis perusempatiakyvystä, jota tarvitaan monissa elämäntilanteissa ja toinen osapuoli vain toteaa, ettei kykene sellaiseen. Mielestäni hyvin julmaa. Miten hänen empatiakykynsä muuten, oletko kiinnittänyt siihen huomiota? Onko tyttöystäväsi selittänyt, miksi hän ei kykene huomioimaan toisen mielipahaa empaattisesti? Joku syyhän siihen on ja hän selvästi välttelee sen asian käsittelyä itsensä kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kirjoitinko väärin, siis hän ei kykene olemaan lempeä pahoilla mielin ollessaan. Ja ongelma liittyy siis minuun siten, että minun mielialani ruokkii hänen. Hyvässä ja pahassa.
Minusta hän yleisesti ottaen on hyvin empaattinen, ajattelee paljonkin läheisten tunteita. Jotenkin vain minun vaikeuteni ovat hänelle ylitsepääsemättömiä.
Sinun vastuulla on olla kiukuttelematta silloin kun haluat lohdutusta, läheisyyttä ja hellyyttä. Niitä on ok haluta. Pyydä niitä suoraan, miehesi homma on hellyyttä silloin antaa.
Jos miehelle ei avunpyyntö herätä suojelunhalua ja myötätuntoa, suosittelen lapikasta.
Koitin eksältä monta vuotta hellyyttä pyytää, aina oli miehelle helpompaa vetäytyä ja lähteä pois, ei sille voi mitään jos toinen ei välitä tai ei vaan osaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä keskustelu on ollut hyvin antoisa minulle. Aion käydä läpi tätä ja ihan kirjoittaa ylös asioita itselleni.
Aina on helppo todeta, että eroa. Mutta en nyt ole valmis eroamaan, sillä toisaalta tämä voi olla myös parisuhteeseen, suhteellisen uuteen vielä, kuuluvaa toisen opettelua.
Jos vertaan eksääni, siinä suhteessa oli todellista välittämöttömyyttä yms. Minusta tässä suhteessa ongelma on pikemminkin liika välittäminen jopa. Pitäisi olla vain rennompi.
Aha, lepa.koita.
Olisit heti sanonut.
Ho.mosuhteissa samanlaisuus tuo omat pulmansa.
En ole h.omo.vastainen. Mutta olen seurannut läheltä sitä draamaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lisään, että jännin suorastaan hellyydennälkäinen yleensä. Mutta näissä konfliktitilanteessa vetäytyy. Siksi se tuntuukin niin oudolta ja pelottavalta, kun on muuten suhteellemme vierasta.
Vierailija kirjoitti:
Kirjoitinko väärin, siis hän ei kykene olemaan lempeä pahoilla mielin ollessaan. Ja ongelma liittyy siis minuun siten, että minun mielialani ruokkii hänen. Hyvässä ja pahassa.
Minusta hän yleisesti ottaen on hyvin empaattinen, ajattelee paljonkin läheisten tunteita. Jotenkin vain minun vaikeuteni ovat hänelle ylitsepääsemättömiä.
Sit vaan tyydyt siihen mitä saat.
Mutta empatiasta ei kerro tuollainen käytös.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikä sun kommentti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sit vaan tyydyt siihen mitä saat.
Mutta empatiasta ei kerro tuollainen käytös.
Vierailija kirjoitti:
Eikä sun kommentti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sit vaan tyydyt siihen mitä saat.
Mutta empatiasta ei kerro tuollainen käytös.Annoin rakentavia kommentteja, muut samoin.
Mut ap ampuu kaikki alas.
Johtopäätös: tee kuten haluat. Jokainen tehköön omat virheensä. Sitähän elämä on.
Ei mulla ole loputtomiin energiaa empatiseerata tuntemattomia.
Missä vaiheessa olen ollut ampumasta alas, päin vastoin: mähän sanoin, että tämä on ollut tosi antoisa keskustelu.
Mitä sitten tulee empatiakykyyn, mun mielestä se nyt vaan ei suoranaisesti liity siihen, voiko toiselle konfliktin keskellä antaa läheisyyttä. Se voi olla jotain omaa kyvyttömyyttä kestää tilannetta eikä kerro empatiakyvystä paljoakaan. Oon sanonut, että mun on vaikea kestää sitä. Mutta se ei minusta tee parempaa kuin toisesta jonka tapa on vetäytyä.
Olen hakenut tapoja purkaa tälläistä kierrettä, koska huomaan, ettei mun tyylini sitä tee.
Konfliktin keskellä ei voisi tuntea empatiaa? Olet väärässä. Jos ei vedä läheisessä suhteessa jokaista konfliktia peritunteellisesti vaan kertoo toiselle, mikä jäi vaivaamaan ts. yrittää katsoa tilannetta jopa teoriatasolla, empaattisuus ei poistu, usko pois.
En tiedä, miten purat tai näytät omat ahdistuksesi ja murheesi ulos, mutta pidän perinjuurin ihmeellisenä, ettei saisi näyttää omia negatiivisia tunteitaan vain siksi, että joku ei kykene olemaan niiden kanssa. Että aina pitäisi vain näyttää aurinkoista ja iloista tai neutraalia naamaa. Epärealistista ja julmaa. Keskenkasvuista tyttöystävältäsi vaatia sinua huomioimaan häntä noin paljon ja hän ei kuitenkaan ole valmis tulemaan yhtään vastaan. Mutta toisaalta, emmehän tiedä, miten näytät pahan olosi hänen aikanaan ulospäin, koska onhan silläkin merkitystä.
Vierailija kirjoitti:
Konfliktin keskellä ei voisi tuntea empatiaa? Olet väärässä. Jos ei vedä läheisessä suhteessa jokaista konfliktia peritunteellisesti vaan kertoo toiselle, mikä jäi vaivaamaan ts. yrittää katsoa tilannetta jopa teoriatasolla, empaattisuus ei poistu, usko pois.
En tiedä, miten purat tai näytät omat ahdistuksesi ja murheesi ulos, mutta pidän perinjuurin ihmeellisenä, ettei saisi näyttää omia negatiivisia tunteitaan vain siksi, että joku ei kykene olemaan niiden kanssa. Että aina pitäisi vain näyttää aurinkoista ja iloista tai neutraalia naamaa. Epärealistista ja julmaa. Keskenkasvuista tyttöystävältäsi vaatia sinua huomioimaan häntä noin paljon ja hän ei kuitenkaan ole valmis tulemaan yhtään vastaan. Mutta toisaalta, emmehän tiedä, miten näytät pahan olosi hänen aikanaan ulospäin, koska onhan silläkin merkitystä.
Tota yritin sanoa, mutta sä teit sen paremmin.
Empatiaa on nimenomaan myötäeläminen.
Kumppanin käytös on siitä niin kaukana kun olla voi.
On sinulla kovin erikoinen käsitys "hyvästä suhteesta". Mieti nyt pikkuinen hetki, onko sellainen suhde hyvä, jossa toinen voi huonosti - sinä. Ja onko suhde hyvä silloin, kun sinä koet tekeväsi jotain väärin? Entä onko se hyvä, jos miehen mielestä olet aina niin negatiivinen, joko aiheesta tai aiheettomasti?
Entä mitä hyvää sinä siitä suhteesta saat?
Olisin erittäin tyytyväinen suhteeseeni ilman tätä kierrettä. Olen jo aiemmin kertonut, että meillä on hyviä aikoja paljon, vaikka on ollut haastavaa. Siksi en haluaisi erota nyt, vaikka myönnän, että jos kyseessä olisi jotenkin kevyempi suhde, tekisin sen. Mutta hänen takiaan tahdon vielä nähdä vaivaa, muuttaa asioita joihin voin vaikuttaa niin etten ainakaan itse ylläpitäisi haitallista kuviota. Siksi tänne kirjoitinkin, koska täysin neutraalien ihmisten mielipiteistä voi saada uutta näkökulmaa.
Hän eilen sanoi mulle, ettei voi sille mitään, kun ei voi olla lempeä jos mieli on paha. Ja että mun pitää miettiä, voinko elää asian kanssa. Eli kuten joku aiemmin sanoi, ei näytä siltä, että olisi muutosta tulossa siihen. Mutta mä voin ainakin yrittää muuttaa omaa käytöstäni niin, etten vatvo turhaan. Jos tilanteen saisi rauhoitettua, sittenhän sen näkisi, miten lähtisi sujumaan. Mun mielestä kriisin keskellä isoja päätöksiä ei kannata tehdä vaan antaa tasaantua.