Lue keskustelun säännöt.
Mies ei jaksa koiranpentuamme
26.04.2019 |
Otimme pitkällisten keskustelujen päätteeksi koiranpennun, jopa enemmän miehen toiveesta. Nyt kun pentu on ollut meillä muutaman viikon, olen selvästi huomannut, että mies ei siitä pidä. Hän on väsynyt, ei jaksa pentua, unohtelee juttuja ja mikä pahinta; ei ymmärrä sitä, ettei hänen väsymyksensä ole pienen koiran syy, ja kohtelee koiraa välillä vihamielisesti ja kärsimättömästi (ei siis agressiivisesti, eli ei mitään väkivaltaa tms).
Joo, en jätä miestä, mutta mitäköhän tässä pitäisi tehdä? Toisaalta ihan hyvä huomata miehen käytös, meillä ei lapsia vielä ole, ja yksi syy on se, että olen vähän aavistellut, ettei miehen pinna riittäisi lasten kanssa touhuamiseen. Kasvetaankohan me tässä vielä koiranomistajiksi, en tiedä. Tosi stressaava tilanne...
Kommentit (54)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua ihan rehellisesti v*tuttaa tällaiset ihmiset, kun ottavat lemmikkejä, muttei kykene niistä huolehtimaan... Juu söpöjä ne koiranpennut on, mutta tuleeko se ihan oikeasti aikuiselle ihmiselle yllätyksenä, että se koira vaatii hoitoa ja huolenpitoa ja koulutusta!? Stressaantuu nyt h*lvetti jostain pissan ja kakan siivoamisesta!? Tuleeko yllätyksenä, että koiranpennulle ei voi laittaa vaippaa ja sillä on heikko pidätyskyky!? Tai tuleeko yllätyksenä, että koiranpentu voi yksin ollessaan tylsyyksissä järsiä vaikka sohvan ja repiä roskikset ympäri kämppää!? Kyllä on melkoinen laiskimus ja vastuuton ihminen tuo miehesi... Sano nyt vielä, että koira on rodultaan joku Rottweiler tai Pitbull, joka väärissä ja osaamattomissa käsissä voi olla aikamoinen tappokone...
Harmi, että v*ituttaa. Mun mielestä pennut eivät ole erityisen ihania ja söpöjä, vaan alusta saakka kovasti olen odottanut, että tämä hankalin vaihe olisi ohi. Ei tullut yllätyksenä, ei mulle, miehelle ilmeisesti vähän.
Ei ole rotikka eikä pitbull vaan ihan kasvattajan kanssa pitkällisten keskustelujen kanssa meille sopivaksi todettu rotu :)
Toivottavasti v*itutus helpotti, se on ikävä ja kivulias vaiva...
ap
Niin mikä miehelle tuli yllätyksenä? Oikeasti sekö, että koiranpentua pitää kouluttaa ja hoitaa eikä todellakaan hermostua sille, jos se ei heti alkuun toimikaan, kuin aikuinen koira? Miehesi taitaa siis olla tyhmä. Ei lapsetkaan heti ole aikuisia. Miksette ottanut aikuista jo valmiiksi sisäsiistiä ja koulutettua koiraa!?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä kyllä tykkäsin ap:n aloituksesta ja ennustan heille pikemminkin hyvää ja tasapainoista tulevaisuutta koiranomistajina, koska kumpikin selvästi tunnistaa ja tunnustaa ne normaalit tunteet, joita ihan jokaiselle 100% varmasti tulee.
Tosiaan olisi hölmöä teeskennellä hammasta purren, että ”tiesin kyllä kaiken etukäteen ja osasin kuvitella ja varautua ihan joka ikiseen tunteeseen, joita pennun kanssa tulee eteen”. Se on ylimielistä hölynpölyä.
Paljon parempi on juuri tunnustaa ja pohtia avoimesti noita hankalampiakin tunteita, koska siinähän sitä kehittyy.
Sanoisin että älä ole huolissasi, vaikka miehesi olisikin välillä ärtynyt, koska niinhän sitä väsyneenä on. Ajan kanssa helpottaa ihan varmasti. Nukkuminen tietysti on se ensimmäinen asia, minkä kohennettua mieliala paranee.
Koiranpentu haluaa miellyttää omistajaansa, joten siihen on helppoa kiintyä kun alkaa kouluttaa sitä palkiten onnistumisista.
Luin nyt ap näitä sinun vastauksia ja epäilen että syy miehen pahaanoloon on pirttihirmussa. Olet sellanen jyrä että ei ihme jos kanssaihmistä väsyttää ja masentaa. Varsinkin nyt kun teillä on uusi perheenjäsen niin siinä ei varmasti ole miehellä juuta tai jaata sanottavana miten toimitaan.
Vierailija kirjoitti:
Minä kyllä tykkäsin ap:n aloituksesta ja ennustan heille pikemminkin hyvää ja tasapainoista tulevaisuutta koiranomistajina, koska kumpikin selvästi tunnistaa ja tunnustaa ne normaalit tunteet, joita ihan jokaiselle 100% varmasti tulee.
Tosiaan olisi hölmöä teeskennellä hammasta purren, että ”tiesin kyllä kaiken etukäteen ja osasin kuvitella ja varautua ihan joka ikiseen tunteeseen, joita pennun kanssa tulee eteen”. Se on ylimielistä hölynpölyä.
Paljon parempi on juuri tunnustaa ja pohtia avoimesti noita hankalampiakin tunteita, koska siinähän sitä kehittyy.
Sanoisin että älä ole huolissasi, vaikka miehesi olisikin välillä ärtynyt, koska niinhän sitä väsyneenä on. Ajan kanssa helpottaa ihan varmasti. Nukkuminen tietysti on se ensimmäinen asia, minkä kohennettua mieliala paranee.
Koiranpentu haluaa miellyttää omistajaansa, joten siihen on helppoa kiintyä kun alkaa kouluttaa sitä palkiten onnistumisista.
Kiitos, kyllä minäkin uskon, että tämä alkaa jossain vaiheessa sujua. Yritetään vähän yhdessä opiskella tätä hommaa, niin jos se miehenkin epävarmuus ja ahdistus helpottaisi pikkuhiljaa.
Ap vaikuttaa ärsyttävältä ja ristiriitaiselta lässyttäjältä ja sekään ei ole kyllä koiran koulutuksessa hyvä piirre ;) ensin tekee tänne aloituksen, kun miehensä on vihamielinen koiranpentua kohtaan ja pohtii, että millaisia koiranomistajia heistä oikein tuleekaan... Sitten yhtäkkiä on puolustamassa miestään ja ymmärtämässä ja lässyttämässä, kun on niin uusia asioita... Voi jestas!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Luin nyt ap näitä sinun vastauksia ja epäilen että syy miehen pahaanoloon on pirttihirmussa. Olet sellanen jyrä että ei ihme jos kanssaihmistä väsyttää ja masentaa. Varsinkin nyt kun teillä on uusi perheenjäsen niin siinä ei varmasti ole miehellä juuta tai jaata sanottavana miten toimitaan.
Vau, pystyt kyllä tekemään tosi hyvää syväanalyysiä ihmisen luonteesta muutaman kommentin perusteella!
(varmuudeksi: tämä on sarkasmia.)
ap
Vierailija kirjoitti:
Ap vaikuttaa ärsyttävältä ja ristiriitaiselta lässyttäjältä ja sekään ei ole kyllä koiran koulutuksessa hyvä piirre ;) ensin tekee tänne aloituksen, kun miehensä on vihamielinen koiranpentua kohtaan ja pohtii, että millaisia koiranomistajia heistä oikein tuleekaan... Sitten yhtäkkiä on puolustamassa miestään ja ymmärtämässä ja lässyttämässä, kun on niin uusia asioita... Voi jestas!
Pakko nyt kysyä, että olisinko sitten vähemmän ärsyttävä ja ristiriitainen ja lässyttävä, jos olisin todennut, että jätän miehen, koska se ei pärjää koiranpennun kanssa?
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap vaikuttaa ärsyttävältä ja ristiriitaiselta lässyttäjältä ja sekään ei ole kyllä koiran koulutuksessa hyvä piirre ;) ensin tekee tänne aloituksen, kun miehensä on vihamielinen koiranpentua kohtaan ja pohtii, että millaisia koiranomistajia heistä oikein tuleekaan... Sitten yhtäkkiä on puolustamassa miestään ja ymmärtämässä ja lässyttämässä, kun on niin uusia asioita... Voi jestas!
Pakko nyt kysyä, että olisinko sitten vähemmän ärsyttävä ja ristiriitainen ja lässyttävä, jos olisin todennut, että jätän miehen, koska se ei pärjää koiranpennun kanssa?
ap
Tai sitten olisit jättänyt koko aloituksen tekemättä tai mikä parempi olisitte jättäneet koko koiran ottamatta. Minä en pidä normaalina käytöksenä sitä, että aikuinen ihminen haluaa koiranpennun, mutta ei ole mitään käsitystä mitä sen kanssa tehdään ja ollaan sitä koiraa kohtaa vihamielisiä... Toki pentuvaihe on raskas, mutta se ei todellakaan voi tarkoittaa sitä, että toinen vaan nostaa kädet ylös, kun hermot menee ja pinna palaa ja se yhteinen lemmikki jää vaan toisen vastuulle.
Meillä on ollut useampi koira ja lisäksi paljon touhuttu ja autettu tuttujen koirien kanssa, mutta kyllä oli mielenterveys tuoreimman tulokkaan kanssa koetuksella pentuajan.
Koira oli aivan hirveä pentuna. Usein valvoin jopa öitä ahdistuksesta itkien kun kuvittelin olevani epäonnistunut surkimus ja pelkäsin mitä koirasta aikuisena tulee, välillä melkein jo uskoin pennun olevan demonin riivaama :D
Pentuun ei tehonnut mitkään keinot, mitkä aikaisemmilla oli toimivia. Piti lähteä ihan puhtaalta pöydältä, uusilla keinoilla. Mies piileskeli töissä ja harrastuksissa iltamyöhälle kun meinasi tulla hulluksi pennun kanssa. Tämä oli toisaalta ihan hyvä, tiedän ettei miehen hermo olisi kestänyt.
Purin huulta niin paljon, että on ihme ettei hampaat tullut jo läpi. Nykyään koiramme on kuin ihmisen mieli, elämäni koira. Luojan kiitos!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tässä näkee millaisten ihmisten kanssa ei kannata lisääntyä... Kun jo lemmikin hoitoon menee hermo ja kyllästyttää 3 viikon jälkeen... Ja tämä ei ole mikään sukupuolisidonnainen juttu, vaan on myös sellaisia naisiakin, jotka lapsenomaisesti tahtoo sen söpön pikku puudelin ja sitten, kun se söpö pikku puudeli järsii ensimmäiset korkkarit, niin pinna palaa ja koira muualle, ellei mies halua ottaa koko vastuuta hoidosta...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap vaikuttaa ärsyttävältä ja ristiriitaiselta lässyttäjältä ja sekään ei ole kyllä koiran koulutuksessa hyvä piirre ;) ensin tekee tänne aloituksen, kun miehensä on vihamielinen koiranpentua kohtaan ja pohtii, että millaisia koiranomistajia heistä oikein tuleekaan... Sitten yhtäkkiä on puolustamassa miestään ja ymmärtämässä ja lässyttämässä, kun on niin uusia asioita... Voi jestas!
Pakko nyt kysyä, että olisinko sitten vähemmän ärsyttävä ja ristiriitainen ja lässyttävä, jos olisin todennut, että jätän miehen, koska se ei pärjää koiranpennun kanssa?
ap
Tai sitten olisit jättänyt koko aloituksen tekemättä tai mikä parempi olisitte jättäneet koko koiran ottamatta. Minä en pidä normaalina käytöksenä sitä, että aikuinen ihminen haluaa koiranpennun, mutta ei ole mitään käsitystä mitä sen kanssa tehdään ja ollaan sitä koiraa kohtaa vihamielisiä... Toki pentuvaihe on raskas, mutta se ei todellakaan voi tarkoittaa sitä, että toinen vaan nostaa kädet ylös, kun hermot menee ja pinna palaa ja se yhteinen lemmikki jää vaan toisen vastuulle.
Olen kuullut, että lemmikkipalstoilla tunteet käyvät kuumina, enkä enää yhtään ihmettele, miksi. On masentavaa huomata, miten eläinrakkaus täyttää joidenkin ihmisen mielen niin ettei sinne mahdu enää lainkaan empatiaa ihmisiä kohtaan.
Taitaa koiran omistaminen olla niitä asioita tässä elämässä, jotka on jotenkin geeneissä annettu eikä koskaan saa olla epävarma, tuntea muuta kuin ylemmyyttä ja itsevarmuutta eikä varsinkaan keskustella muusta kuin ehkä raakaruokinnasta.
Älä ap lannistu - tulet lenkkipoluilla törmäämään myös meihin ihan tavallisiin koiranomistajiin, jotka ovat myös kärsineet puppy bluesista (eikö ole muuten jännä, että on keksitty ihan nimikin tunteelle, jota ei koirafanaatikkojen mielestä saisi olla olemassakaan) ja jotka ovat oppineet iloitsemaan koirastaan ajan kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap vaikuttaa ärsyttävältä ja ristiriitaiselta lässyttäjältä ja sekään ei ole kyllä koiran koulutuksessa hyvä piirre ;) ensin tekee tänne aloituksen, kun miehensä on vihamielinen koiranpentua kohtaan ja pohtii, että millaisia koiranomistajia heistä oikein tuleekaan... Sitten yhtäkkiä on puolustamassa miestään ja ymmärtämässä ja lässyttämässä, kun on niin uusia asioita... Voi jestas!
Pakko nyt kysyä, että olisinko sitten vähemmän ärsyttävä ja ristiriitainen ja lässyttävä, jos olisin todennut, että jätän miehen, koska se ei pärjää koiranpennun kanssa?
ap
Tai sitten olisit jättänyt koko aloituksen tekemättä tai mikä parempi olisitte jättäneet koko koiran ottamatta. Minä en pidä normaalina käytöksenä sitä, että aikuinen ihminen haluaa koiranpennun, mutta ei ole mitään käsitystä mitä sen kanssa tehdään ja ollaan sitä koiraa kohtaa vihamielisiä... Toki pentuvaihe on raskas, mutta se ei todellakaan voi tarkoittaa sitä, että toinen vaan nostaa kädet ylös, kun hermot menee ja pinna palaa ja se yhteinen lemmikki jää vaan toisen vastuulle.
Olen kuullut, että lemmikkipalstoilla tunteet käyvät kuumina, enkä enää yhtään ihmettele, miksi. On masentavaa huomata, miten eläinrakkaus täyttää joidenkin ihmisen mielen niin ettei sinne mahdu enää lainkaan empatiaa ihmisiä kohtaan.
Taitaa koiran omistaminen olla niitä asioita tässä elämässä, jotka on jotenkin geeneissä annettu eikä koskaan saa olla epävarma, tuntea muuta kuin ylemmyyttä ja itsevarmuutta eikä varsinkaan keskustella muusta kuin ehkä raakaruokinnasta.
Älä ap lannistu - tulet lenkkipoluilla törmäämään myös meihin ihan tavallisiin koiranomistajiin, jotka ovat myös kärsineet puppy bluesista (eikö ole muuten jännä, että on keksitty ihan nimikin tunteelle, jota ei koirafanaatikkojen mielestä saisi olla olemassakaan) ja jotka ovat oppineet iloitsemaan koirastaan ajan kanssa.
Huh, joo, onneksi mukavia ja empaattisiakin ihmisiä löytyy!
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap vaikuttaa ärsyttävältä ja ristiriitaiselta lässyttäjältä ja sekään ei ole kyllä koiran koulutuksessa hyvä piirre ;) ensin tekee tänne aloituksen, kun miehensä on vihamielinen koiranpentua kohtaan ja pohtii, että millaisia koiranomistajia heistä oikein tuleekaan... Sitten yhtäkkiä on puolustamassa miestään ja ymmärtämässä ja lässyttämässä, kun on niin uusia asioita... Voi jestas!
Pakko nyt kysyä, että olisinko sitten vähemmän ärsyttävä ja ristiriitainen ja lässyttävä, jos olisin todennut, että jätän miehen, koska se ei pärjää koiranpennun kanssa?
ap
Tai sitten olisit jättänyt koko aloituksen tekemättä tai mikä parempi olisitte jättäneet koko koiran ottamatta. Minä en pidä normaalina käytöksenä sitä, että aikuinen ihminen haluaa koiranpennun, mutta ei ole mitään käsitystä mitä sen kanssa tehdään ja ollaan sitä koiraa kohtaa vihamielisiä... Toki pentuvaihe on raskas, mutta se ei todellakaan voi tarkoittaa sitä, että toinen vaan nostaa kädet ylös, kun hermot menee ja pinna palaa ja se yhteinen lemmikki jää vaan toisen vastuulle.
No juu, ei varmaan olisi kannattanut. Kunhan halusin purkaa ajatuksia ja fiiliksiä, ja sainkin hyviä neuvoja, kiitos siitä niille, jotka viitsivät asiallisesti kommentoida.
ap
On olemassa niin sanottu puppy blues, jolla tarkoitetaan koiranpennun ottamista seuraavaa masennukseen verrattavaa tilaa. Kun itse sain kotiin kovasti odottamani pennun, olin aluksi todella onnellinen ja innostunut. Parin päivän päästä alkoi mieleen nousta hirveästi ajatuksia siitä, että teinkö virheen ja mitä jos en osaa kouluttaa koiraa, vaikka olin vuosikausia ottanut selvää kaikesta mahdollisesta. Se johti siihen, että parin viikon ajan itkin itseni uneen ja olo oli aivan karmea. Enkä tietenkään ymmärtänyt, miksi tuo iloinen ja odotettu tapahtuma kääntyi painajaiseksi.
Ajan kanssa tottuu. Koiranpennun ottaminen on iso elämänmuutos, jos ei ole aiemmin koiraa omistanut. Pitää oppia tuntemaan se uusi perheenjäsen ja totutella uudenlaiseen elämänrytmiin, niin kyllä se siitä. Negatiivisetkin tunteet on ihan ok, kunhan kohtelee koiraa hyvin ja huolehtii sen tarpeista. Voin rehellisesti sanoa, että minulla meni jopa vuosi, ennen kuin aloin tosissaan kiintymään koiraani. Nyt siitä karvakuonosta on tullut tosi rakas. Miehelläsi voi olla samanlainen tilanne kuin minulla. Onneksi se useimmilla hellittää ajan kuluessa.