Minkä ikäisen isovanhemman voidaan olettaa olevan lastenlasten kanssa leikkipaikalla yksin?
Minkä ikäiseltä sopii odottaa tällaista palvelua?
Kommentit (148)
No riippuu isovanhemmista. Mun 60kymppisille 10 vuotiaan poikani (ihan normaali käytöksinen poika ja ei vieraille edes kiukuttele ) pari kertaa vuodessa yökylään yhdeksi yöksi on heille likaa. Työssä käyviä ja terveitä ovat. Ei puhettakaan että hoitaisivat mun toista poikaa joka taapero. Yh olen mutta yksin on pärjättävä melkein kokonaan.
Oon nii kateellinen niille kellä ihanat ja osallistuvat isovanhemmat. Saatte olla kiitollisia.
Ollaan alle 50 vuotiaat isovanhemmat ja on pidetty lastensata miellä silloin tällön viikonloppuja varmaan jostain 3kk iästä alkaen.
Nykyään on paljon meitä lenkkeileviä ja kuntoilevia isovanhempia. Matkustelemme myös paljon. Meidän jälkikasvu ei pärjää juoksulenkillä messissä, vaikka ovat 20-25v. nuorempia. Pysymme siis vilkkaitten lastenlasten perässä, mutta aika harvoin ehditään "puistotädeiksi".
Meidän lasten mummo on 70 v ja erittäin hyvässä kunnossa. Hän saa hoitaa lapsiamme aina kun vaan haluaa. Mutta hänen miehellänsä eli lasten papalla on dementia. Missään tapauksessa en anna papan hoitaa yksin lapsiamme. Mummon on oltava aina paikalla. Sanoisin siis että ikä ei ole se tärkein tekijä tässä.
Terve yli 25v (jos on ihan teiniäitisuku xD) alle 80v.
Lapsen turvallisuus on aina aikuisen vastuulla. Lapsen äidin ja isän on arvioitava, onko isovanhempi turvallinen hoitaja lapselle? Vauvaikäistä, alle vuoden vanhaa lasta en anna hoitoon mihinkään. Lapsentahtinen imetys kärsii ja vauva tarvitsee äidinmaitoa yölläkin. Miten äiti imettää lapsentahtisesti, jos hän ei ole vauvansa luona?
Mummoloissa katson, säilytetäänkö pesuaineita ja lääkkeitä lukitussa kaapissa, jotta lapset eivät pääse niihin käsiksi? Unohtuuko sähköhella isovanhemmalta päälle ja ovatko avaimet ja lompakko usein hukassa? Unohtelu voi olla merkki alkavasta muistisairaudesta. Toimivatko palovaroittimet ja pääseekö lapsi yksin portaisiin?
Uimarannalle ja matkalle en anna lapsia isovanhemman mukaan. Olen äitinä nähnyt tilanteita, joissa isovanhempi ei valvo lasta. Isoäiti juoruilee kymmenien metrien päässä rannalla ja uimataidoton lapsi on vedessä ilman valvontaa. Muut vedessä olijat nostavat veteen kaatuneen lapsen ylös. Ei riitä, että aikuinen on jossain, vaan hänen pitää olla vedessä lapsen vieressä ja valvoa lasta!
Liikenteessä annan lapsen mennä isovanhemman auton kyytiin vain, jos tiedän varmasti, että isovanhempi pystyy ajamaan autoa turvallisesti. Liikenteessä on paljon yli 65-vuotiaita henkilöitä, joilta pitäisi ottaa ajokortti, autonavaimet ja auto välittömästi pois! On heikkoa näköä, uniapneaa ja ajoneuvon hallintaan, reaktiokykyyn ja vireystilaan vaikuttavia sairauksia kuten sydän-ja verisuonisairauksia, muistisairauksia, Parkinsonin tautia, hoitamatonta diabetesta ja vakavia päihdeongelmia. Jääpäisimmät luopuvat ajokortistaan vain pakolla! Valveutuneitten omaisten on ilmoitettava poliisille ja lääkärille vaarallisesta kuljettajasta. Vaikka se olisi oma äiti, isä, anoppi tai appiukko.
Meillä isovanhemmat melkeen tappelee siitä kuka saa olla lasten kanssa :) meillä meni toinen lapsi suoraan synnäriltä mummon hoitoon ku itse jäin sairaalaan.
47 vuotta, 3 kuukautta, 2 viikkoa ja 3 päivää - 74 vuotta, 9 kuukautta, 1 viikon ja 5 päivää vanhan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Fyysinen kunto määrittää ei ikä, mutta ehkäpä en enää +75v:n vastuulle jättäisi lasta sellaiseen paikkaan missä riski onnettomuudelle on melko suuri. Ihan reagointikyky on jo väistämättä iän myötä sen verran alentunut, vaikka jaksaisikin juosta maratonin.
Mutta kyllä on kuusikymppisiäkin, jotka eivät jaksa juosta kymmenen metrin matkaa. Sellaiselle en jättäisi hoitoon edes sisätiloihin.
Mulla on ollut kaksi taaperoa (3- ja 2-vuotiaat) muutaman tunnin hoidossa kotonani vielä kuukatta ennen ensimmäistä polven tekonivelleikkausta. En asu niin suuressa kartanossa, että täällä pitäisi juosta. Oikein hyvin pärjättiin.
Se itse juokseminen ei ole pointti vaan se ettei kykene ottamaan juoksuaskelia on pääsääntöisesti indikaattori myös muulle liikkuvuudelle.
Kyllä minä kotona joudun aika paljon kantamaan tuon ikäisiä lapsia ja jatkuvasti kyykistymään, laskeutumaan maahan ja nousemaan maasta, auttamaan pukemisessa ja tarvittaessa todella nopeasti nostamaan lapsen jostain. 2-vuotias ei kyllä tajua vielä mistään mitään, ja hoitajan pitää pystyä reagoimaan tarvittavalla tavalla ilman omaa loukkaantumisriskiä. Jos hoitajalla on riski loukata itsensä lasta auttaessaan, on se myös riski sille lapselle.
Sinun kunnosta en osaa sanoa ja ehkäpä juoksuesimerkki oli liian kärjistetty. Pääsääntöisesti kuitenkin juoksukyvyttömyys kertoo huonosta liikkuvuudesta ja rehellisesti sanottuna huonosti liikkuvalle ei pitäisi 2- ja 3-vuotiaita jättää hoitoon.
Mutta onhan niitä vanhempiakin toki, jotka eivät voi lattialle istua, koska eivät siitä ylös pääse. Tiedä sitten, kuinka paljon tällaisissa kodeissa sattuu onnettomuuksia, vai onko lapsi tottunut myös liikkumattomuuteen pienestä pitäen.
Minä en ole pystynyt ottamaan yhtään juoksuaskelta enää vuosiin. En koskaan lasteni synnyttyäkään.
Ihan hyvin oon pystynyt olemaan äiti ilman juoksuaskelia. Lapseni ovat totelleet ohjeistustani ja keskustassa kävelty tietty käsi kädessä tai lapsi rattaissa. Ei ongelmaa.
Juoksuaskeleet on huono kriteeri.
No mitä pystyt tekemään,vaikka et juokse? Pystytkö kyykistymään maahan ja nostamaan lapsen siitä ylös? Pystytkö tarvittaessa kantamaan lapsen paikasta A paikkaan B? Pystytkö pitämään lapsesta kiinni niin ettet paina mistään liian kovasti, mutta lapsi ei pääse karkuun tarvittaessa? Pystytkö istumaan maahan ja nousemaan siitä niin nopeasti ettei lapsi ehdi tekemään jotain vaarallista? Pystyykö lapsi ottamaan sinuun etäisyyttä turvallisesti esimerkiksi leikkipuistossa? Miten pepun pesemiset ovat onnistuneet seisaallaan, entä lapsen auttaminen kiipeämään ja keinumaan leikkipuistossa?
Jos em. ovat sujuneet niin hienoa, jos eivät niin kyllä lapset ovat jääneet jostain paitsi - eikä tarkoitukseni ole loukata. Kyllä alle 3-vuotiaallakin on oikeus ulkoilla ja liikkua niin, ettei hänen täydy olla käden mitan päässä aikuisesta. Puhumattakaan sitten 3-vuotiaasta.
Vielä en ole sellaiseen lapseen törmännyt, jota olisi esim. 2-3-vuotiaana pystynyt ohjaamaan pelkän puheen avulla 24/7.
Päiväkodin hoitaja
Otan osaa, jos kohdallesi on sattunut tuollaisia lapsia.
Minulla on huippu-urheilijan tausta ja olen hoitanut omia, paljon vieraita ja nyt mummina lasten lapsia enkä ole kenenkään perässä juossut.
Jo konttausvaiheessa ovat oppineet kun menen kyykkyyn eteen ja rauhallisesti sanon - Ei-, jos menevät vikasuuntaan. Käveleville olen tehnyt het selväksi, että juosta saa, mutta heti, kun kuulevat kiellon, on ihan pakko pysähtyä.
Olisin pystynyt juoksemaan ja juoksinkin, jos se kuului yhteiseen leikkiin, mutta toteltava on.PISTE
Eri
Oiskohan aika kullannut muistot?
Mulla on tooooosi helppo esikoinen, oppi ryömimisiässä jo tottelemaan ja ymmärsi ein, mutta silti olen joutunut ottamaan juoksuaskelia muutamaan otteeseen, kerran epähuomiossa lapsi juoksi jopa autotielle kun näki kaverinsa tien toisella puolella vaikka tietää ettei tielle saa mennä.
Kuopus taas ei tottele mitään, ei kertakaikkiaan usko eitä. Kun 11kk ikäisenä hän oppi kävelemään ja ennen yksvee synttäreitä jo juoksemaan niin olen joutunut pyrähtelemään useampaankin otteeseen. Lapsi on uskomattoman kovapäinen ja yrittää kohti kiellettyä väsymättä.
Minä soitan poliisille, jos hiekkalaatikolla tönöttää yksinäinen mummo.
Sen ikäisen että se kykenee huolehtimaan siitä lapsesta.Kyllä meidän 70v pappa pärjää ihan hyvin,mutta jos olisi dementikko niin en päästäisi yksin 2v kanssa.
Hahhah. Vai että mummolassa hoidossa??? Tupakkakoukussa oleva 65-vuotias mummo ei saanut mitään otetta lapsenlapseensa, aina vaatteet ruoassa ja pissassa, kun mummo ei osaa ohjata. Maksaa olisi pitänyt eläkeläiselle, jonka eläke sama kuin mun palkkani, jotta hän saa rahaa röökeihinsä. Lapsen vaatteet ja kengät haisi tupakalle kotiin tullessa. Kotona lapsi ihmetteli, että miksi äiti ei mene parvekkeelle röökille. Toisten sukulaisten mielestä sitten varmaan erkaannutan lastani, mutta miksi minun pitäisi kärsiä tupakanhajusta tulevasta päänsärystä ja vielä maksaa kaiken kukkuraksi?
Meillä isoisovanhemmat ovat hoitaneet myös lastenlastenlasta, toisaalta he ovat tulleet isoisovanhemmiksi alle 7-kymppisinä.
Vierailija kirjoitti:
Meillä isoisovanhemmat ovat hoitaneet myös lastenlastenlasta, toisaalta he ovat tulleet isoisovanhemmiksi alle 7-kymppisinä.
Että sellasta
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Fyysinen kunto määrittää ei ikä, mutta ehkäpä en enää +75v:n vastuulle jättäisi lasta sellaiseen paikkaan missä riski onnettomuudelle on melko suuri. Ihan reagointikyky on jo väistämättä iän myötä sen verran alentunut, vaikka jaksaisikin juosta maratonin.
Mutta kyllä on kuusikymppisiäkin, jotka eivät jaksa juosta kymmenen metrin matkaa. Sellaiselle en jättäisi hoitoon edes sisätiloihin.
Mulla on ollut kaksi taaperoa (3- ja 2-vuotiaat) muutaman tunnin hoidossa kotonani vielä kuukatta ennen ensimmäistä polven tekonivelleikkausta. En asu niin suuressa kartanossa, että täällä pitäisi juosta. Oikein hyvin pärjättiin.
Se itse juokseminen ei ole pointti vaan se ettei kykene ottamaan juoksuaskelia on pääsääntöisesti indikaattori myös muulle liikkuvuudelle.
Kyllä minä kotona joudun aika paljon kantamaan tuon ikäisiä lapsia ja jatkuvasti kyykistymään, laskeutumaan maahan ja nousemaan maasta, auttamaan pukemisessa ja tarvittaessa todella nopeasti nostamaan lapsen jostain. 2-vuotias ei kyllä tajua vielä mistään mitään, ja hoitajan pitää pystyä reagoimaan tarvittavalla tavalla ilman omaa loukkaantumisriskiä. Jos hoitajalla on riski loukata itsensä lasta auttaessaan, on se myös riski sille lapselle.
Sinun kunnosta en osaa sanoa ja ehkäpä juoksuesimerkki oli liian kärjistetty. Pääsääntöisesti kuitenkin juoksukyvyttömyys kertoo huonosta liikkuvuudesta ja rehellisesti sanottuna huonosti liikkuvalle ei pitäisi 2- ja 3-vuotiaita jättää hoitoon.
Mutta onhan niitä vanhempiakin toki, jotka eivät voi lattialle istua, koska eivät siitä ylös pääse. Tiedä sitten, kuinka paljon tällaisissa kodeissa sattuu onnettomuuksia, vai onko lapsi tottunut myös liikkumattomuuteen pienestä pitäen.
Minulla on 2,5 v, enkä todellakaan joudu kanniskelemaan häntä sisätiloissa juuri koskaan. Ja on vilkas uhmaikäinen. Nostamaan tai pysäyttämään toki välillä joutuu. Ja joku toinen kirjoitti alempana samalla sivulla, että pitää pystyä nappaamaan kiinni ja nostamaan nopeasti ylös. Aika harvinaiselta tuokin tilanne kuulostaa. Yleisesti ottaen se kiinni nappaaminen kyllä riittää "ensiavuksi" uhkaavaan tilanteeseen, ei siinä enää mitään nopeaa lisäreuhtomista tarvita.
Äidillä ja isällä vastuu kirjoitti:
Lapsen turvallisuus on aina aikuisen vastuulla. Lapsen äidin ja isän on arvioitava, onko isovanhempi turvallinen hoitaja lapselle? Vauvaikäistä, alle vuoden vanhaa lasta en anna hoitoon mihinkään. Lapsentahtinen imetys kärsii ja vauva tarvitsee äidinmaitoa yölläkin. Miten äiti imettää lapsentahtisesti, jos hän ei ole vauvansa luona?
Mummoloissa katson, säilytetäänkö pesuaineita ja lääkkeitä lukitussa kaapissa, jotta lapset eivät pääse niihin käsiksi? Unohtuuko sähköhella isovanhemmalta päälle ja ovatko avaimet ja lompakko usein hukassa? Unohtelu voi olla merkki alkavasta muistisairaudesta. Toimivatko palovaroittimet ja pääseekö lapsi yksin portaisiin?
Uimarannalle ja matkalle en anna lapsia isovanhemman mukaan. Olen äitinä nähnyt tilanteita, joissa isovanhempi ei valvo lasta. Isoäiti juoruilee kymmenien metrien päässä rannalla ja uimataidoton lapsi on vedessä ilman valvontaa. Muut vedessä olijat nostavat veteen kaatuneen lapsen ylös. Ei riitä, että aikuinen on jossain, vaan hänen pitää olla vedessä lapsen vieressä ja valvoa lasta!
Liikenteessä annan lapsen mennä isovanhemman auton kyytiin vain, jos tiedän varmasti, että isovanhempi pystyy ajamaan autoa turvallisesti. Liikenteessä on paljon yli 65-vuotiaita henkilöitä, joilta pitäisi ottaa ajokortti, autonavaimet ja auto välittömästi pois! On heikkoa näköä, uniapneaa ja ajoneuvon hallintaan, reaktiokykyyn ja vireystilaan vaikuttavia sairauksia kuten sydän-ja verisuonisairauksia, muistisairauksia, Parkinsonin tautia, hoitamatonta diabetesta ja vakavia päihdeongelmia. Jääpäisimmät luopuvat ajokortistaan vain pakolla! Valveutuneitten omaisten on ilmoitettava poliisille ja lääkärille vaarallisesta kuljettajasta. Vaikka se olisi oma äiti, isä, anoppi tai appiukko.
Alapeukku tuon imetysargumentin takia. Sinänsä puhuit minä-muodossa, mutta ilmaisutyyli kuulosti kuitenkin siltä että pitäisit tuota jonkinlaisena yleisenä ohjeena. Kaikilla ei kuitenkaan imetys onnistu eikä toisaalta kaikki imetetyt(kään) lapset tarvitse maitoa öisin. Esim. meidän esikoinen nukkui täydet yöt alle 3 kk.
Kyllä minä vähän suu auki kuuntelin kun rollaattorilla hankalasti liikkuva mummo alkoi kertoa hoitavansa säännöllisesti 2v lapsenlastaan, joka sai kuulemma melko pahoja itkupotkuraivari-kohtauksia. Kertoi olleensa ihan pulassa kun lapsi heittäytyi ulkona maahan huutamaan eikä saanut sitä sisälle. En ikinä jättäisi omiani hoitoon tuon kuntoiselle, sehän on riski molemmille...
Todella epämääräinen kysymys. Isovanhempi voi olla leikkikentällä milloin huvittaa.
Yksin kenen kanssa vain.
Monet täällä näköjään väittävät, että ihan hyvin pärjää 2-vuotiaan kanssa ilman fyysisiä toimenpiteitä tai juoksuaskelia. 2-vuotiaita on erilaisia, eikä se ole mikään paremmuus-huonommuus -juttu. Toiset ovat aktiivisempia kuin toiset, ja toiset puolestaan vetävät itkupotkuraivarit siirtymätilanteissa. Toiset käyvät itse jo potalla, toiset vielä vaipoissa. Toiset pitää pukea, toiset haluavat ehdottomasti itse. Ja kaikki ovat aivan normaaleja. Hajonta tuossa iässä on valtavaa, ja itselläni on kymmenen vuoden kokemus pk:n pienten puolelta hoitajana, että älkää todellakaan uskoko että on joku "normi" että 2-vuotias ei juokse sinne mikä nyt sillä hetkellä saattaa kiinnostaa.
Yksi asia pätee kuitenkin kaikkiin tuon ikäisiin, oli sitten itsäinen tai autettava, vilkas tai rauhallinen. Kaksivuotias voi juosta paikasta A paikkaan B ja kuvitella että aikuinen juoksee hänen perässään. Tämä on aivan normaalia eikä ole luonteesta tai kasvatuksesta kiinni, vaan ihan 2-vuotiaan kyvystä ymmärtää oma erillisyytensä muista. Ei tuon ikäinen voi mennä esim. kävelylle tai puistoon sellaisen henkilön kanssa, joka ei voi juosta tarvittaessa perään. Toiset ovat uteliaampia kuin toiset, mutta ikinä ei pidä luottaa lapsen rauhalliseen tai kilttiin luonteeseen alle 3-vuotiaiden lasten kohdalla. Sellainen on suoraan sanottuna hölmöläisen hommaa..
Mun äitini on 45v ja aina itse pyytää lapsenlasta hoitoon. Itse oon iloinen että mummosta tulee lapselle tärkeä aikuinen.