Minkä ikäisen isovanhemman voidaan olettaa olevan lastenlasten kanssa leikkipaikalla yksin?

Onpas joidenkin vaikea ymmärtää, että toisilla ne isovanhemmat ovat samaa perhettä ja hyvinkin läheisiä ja he haluavat hoitaa ja viettää aikaa rakkaiden lasten lasten kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Äitix5 kirjoitti:

Jokainen hoitakoon omat lapsensa, lastenhoitoapua on aivan turha olettaa minkään ikäisiltä isovanhemmilta saavansa. Itse olette lapsenne hankkineet, joten itse ne myös tulee hoitaa, ja tarvittaessa voitte PALKATA lastenhoitoapua, jos sellaista koette tarvitsevanne.

Jos nyt isovanhemmat haluavat vapaaehtoisesti lapsianne hoitaa, niin muistakaakin olla kiitollisia ja se heille myös kertoa.

Aika paljon on kuitenkin isovanhempia, jotka mielellään hoitavat lastenlapsiaan. Omassa tuttavapiirissäni on paljon mummeja, jotka hoitavat lastenlapsiaan viikottain.

Mä en ole edes mummi vaan mummin sisko. Ja hoidan lapsia taas heti, kun tuo toinenkin tekonivelleikattu polvi on vähän parempi. Mä pyydän lapsia luokseni, jos vanhemmilla ei ole hoitoavun tarvetta. Rakastan niitä lapsia niin paljon, että ikävä tulee jo muutamassa viikossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitix5 kirjoitti:

Jokainen hoitakoon omat lapsensa, lastenhoitoapua on aivan turha olettaa minkään ikäisiltä isovanhemmilta saavansa. Itse olette lapsenne hankkineet, joten itse ne myös tulee hoitaa, ja tarvittaessa voitte PALKATA lastenhoitoapua, jos sellaista koette tarvitsevanne.

Jos nyt isovanhemmat haluavat vapaaehtoisesti lapsianne hoitaa, niin muistakaakin olla kiitollisia ja se heille myös kertoa.

Aika paljon on kuitenkin isovanhempia, jotka mielellään hoitavat lastenlapsiaan. Omassa tuttavapiirissäni on paljon mummeja, jotka hoitavat lastenlapsiaan viikottain.

Mä en ole edes mummi vaan mummin sisko. Ja hoidan lapsia taas heti, kun tuo toinenkin tekonivelleikattu polvi on vähän parempi. Mä pyydän lapsia luokseni, jos vanhemmilla ei ole hoitoavun tarvetta. Rakastan niitä lapsia niin paljon, että ikävä tulee jo muutamassa viikossa.

Olet kyllä aarre tuolle perheelle. Ei välittäviä aikuisia ole lapsilla koskaan liikaa.  Pikaista paranemista polvellesi ja mukavia hetkiä lasten kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitix5 kirjoitti:

Jokainen hoitakoon omat lapsensa, lastenhoitoapua on aivan turha olettaa minkään ikäisiltä isovanhemmilta saavansa. Itse olette lapsenne hankkineet, joten itse ne myös tulee hoitaa, ja tarvittaessa voitte PALKATA lastenhoitoapua, jos sellaista koette tarvitsevanne.

Jos nyt isovanhemmat haluavat vapaaehtoisesti lapsianne hoitaa, niin muistakaakin olla kiitollisia ja se heille myös kertoa.

Aika paljon on kuitenkin isovanhempia, jotka mielellään hoitavat lastenlapsiaan. Omassa tuttavapiirissäni on paljon mummeja, jotka hoitavat lastenlapsiaan viikottain.

Mä en ole edes mummi vaan mummin sisko. Ja hoidan lapsia taas heti, kun tuo toinenkin tekonivelleikattu polvi on vähän parempi. Mä pyydän lapsia luokseni, jos vanhemmilla ei ole hoitoavun tarvetta. Rakastan niitä lapsia niin paljon, että ikävä tulee jo muutamassa viikossa.

Olet kyllä aarre tuolle perheelle. Ei välittäviä aikuisia ole lapsilla koskaan liikaa.  Pikaista paranemista polvellesi ja mukavia hetkiä lasten kanssa.

Kiitos :) 

Mun on ollut hirveän helppoa olla näiden lasten kanssa. Kotini ei ole nk lapsiystävällinen, mutta nämä lapset ovat pienestä pitäen oppineet, että yläkertaan saa mennä vain isotäti. Muilla - eli ei vanhemmilla, isovanhemmilla, isoisovanhemmilla,tädeillä eikä sedillä - ole sinne mitään asiaa. Eivät edes yritä mennä sinne. Mulla ei ole oikeastaan juuri lainkaan leluja. Pari vanhaa pikkuautoa, muutama eläinfiguuri ja vissiin 5 kpl mustia muovilepakoita jostain Halloween-paketista. Mutta mulla on kaikkea muuta. Vanha kirjoituskone 1920-luvulta. Samalta aikakaudelta toimimaton lankapuhelin. Ikivanhoja kameroita. Neuvostoliiton aikaisia puisia kulhoja, kauhoja yms. Vanhoja emalisia teepannuja, emalimukeja jne. Tavaroita, joita ei suomalaiskodeissa juurikaan enää näe. Ja mulla on kirjoja. Kun istun nojatuoliin vanha karttakirja kädessäni, molemmat naperot kiipeävät syliini. Ja sitten katsellaan kirjaa. Jo 3-vuotiaana vanhempi lapsista oppi, missä kohtaa kartasta voi kulkea laivat ja missä autot tai junat. Oppi erottamaan kartoista valtameret ja tietämään, että niissä voi olla kovia myrskyjä. Olen kertonut vanhoista puisista purjelaivoista ja ihmisistä, jotka kauan sitten matkustivat Euroopasta Intiaan ja Etelä-Amerikkaan. Olohuoneeni seinällä on kaikenlaisia kuvia ja muita esineitä, jotka kertovat Amerikan alkuperäiskansoista eli intiaaneista. Kotini on heille sukellus erilaiseen ja outoon maailmaan, jossa ei ole hoploppeja, taulutelevisiota eikä älypuhelimilla pelattavia lastenpelejä. 

Mulla on myös kaksi kissaa ja koira. Nuorempi kissoistani rakastaa näitä lapsia yli kaiken. Kun lapset tulevat meille, kissa seuraa lapsia kuin hai laivaa. Vielä tänä kesänä en polvien vuoksi uskalla, mutta ensi kesänä satavarmasti hyppään näiden lasten kanssa bussiin, ajetaan Helsingin keskustaan ja mennään käymään yhtenä päivänä Suomenlinnassa ja toisena Seurasaaressa. 

Tunnen suurta iloa joka ainoa kerta, kun nään näiden lasten valloitavan hymyn tavatessamme. Ja silmien säihkeen, kun isotätinä näytän tai kerron heille jotain sellaista kaukaa menneisyydestä, mistä he eivät ole vielä koskaan kuulleetkaan. Lasten uteliaisuus ja tiedonjano on yksinkertaisesti valloittavaa!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä vanhempani muuttivat luoksemme asumaan, kun esikoinen syntyi. Kamalaa, kyllä, mutta kun nämä oli päättäneet tänne tulla, niin minkäs teit. Hyvin on isovanhemmat jaksaneet lapsenlapsia hoitaa, mutta itsellä on joskus jaksamista siinä, että hyväksyy vanhempiensa tavat omassa kodissa. Tai oikeastaan yhteisessä, he kun ovat lainaa takaamassa, niin katsovat, että saavat täällä asua. Ei olisi aikoinaan pitänyt ääneen sanoa, että ehkä kaipaan joskus hoitoapua. Nyt sitä on ollut saatavilla kohta jo 12 vuotta. Enkä voi sanoa, että muuttakaa pois, koska he ovat päättäneet, että näin on hyvä.

Hatun nosto sinulle, kun olet jaksanut tuollaista hoitoapua. Olen isovanhempi ja en koskaan haluaisi muuttaa lasteni huusholleihin pysyvästi. Kummallakaan ei ole ko tilanteessa omaa rauhaa, itse en jaksaisi lapsiperheen elämää koko aikaa. Lainantakauksella on kyllä kova hinta!

Toisaalta tuossa on se kaivattu 70-luvun malli, jossa isovanhemmat asuvat lapsensa ja tämä perheen kanssa. Lapsenlapsilla on aina joku, joka odottaa koulusta kotiin eikä hoitopaikkaa tarvita, siivouskin hoituu siinä isoäidin ollessa kotona. Kun tulee töistä, on kaupassa käyty ja ruuat laitettu ja tietää, että isovanhempien ja lastenlasten välit ovat hyvät, koska saavat olla runsaasti yhdessä. Vanhempien työmatkat ei ole ongelma, koska isovanhemmat on siellä kotona lapsenlapsia varten.

Tuohan on oikeastaan hienoin mahdollinen tapa pitää huolta aikuisesta lapsestaan ja osoittaa, miten paljon tätä rakastaa!

Jaa, ei kai 70-luvulla tuollaista enää olllut? Jossain maaseudulla varmaan, missä nuoripari jatkaa maatalon töitä ja vanhapari jää taloon syytingille. Omat lapseni ovat syntyneet -70-luvulla ja -80 -luvun alussa. Kyllä ne meidän vanhemmat jäivät kotiseuduille 500-800 km päähän. Ei ollut isovanhemmista mitään häiriötä, jos tosin ei kovasti kaivattua apuakaan. Pitää kyllä olla todella suuri asunto, jos isovanhemmat voivat luontevasti asettua nuoren perheen kotiin.  Ristiriitoja on kyllä aivan varmasti luvassa useimmille ko asumismallissa tai jonkun täytyy koko ajan tukahduttaa itseään. Miten esim nuoripari voi rennosti toteuttaa esim seksuaalisuuttaan, jos koko ajan on joku kuulemassa tai ehkä tarkkailemassa. 

Palstan mukaan tuo oli se 70-luvun normaali malli, jossa isovanhemmat oli aina apuna. Ja kyllä silloin 70-luvulla kodiksi riitti 4h+k, jossa oli oma huone isovanhemmille, oma huone vanhemille, 1 lapsille ja yhteinen olohuone. Ristiriitoja ei ollut, koska nuorempi pariskunta tiesi paikkansa eli isovanhemmat olivat apuna, ilman heitä ei pärjättäisi. Ja silloinhan isovanhemmat olivat aina apuna, hoitivat lapsenlapsia koska tahansa. Niin täällä aina kerrotaan ja vedotaan siihen, että kyllä nytkin apua tarvitaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitix5 kirjoitti:

Jokainen hoitakoon omat lapsensa, lastenhoitoapua on aivan turha olettaa minkään ikäisiltä isovanhemmilta saavansa. Itse olette lapsenne hankkineet, joten itse ne myös tulee hoitaa, ja tarvittaessa voitte PALKATA lastenhoitoapua, jos sellaista koette tarvitsevanne.

Jos nyt isovanhemmat haluavat vapaaehtoisesti lapsianne hoitaa, niin muistakaakin olla kiitollisia ja se heille myös kertoa.

Aika paljon on kuitenkin isovanhempia, jotka mielellään hoitavat lastenlapsiaan. Omassa tuttavapiirissäni on paljon mummeja, jotka hoitavat lastenlapsiaan viikottain.

Mä en ole edes mummi vaan mummin sisko. Ja hoidan lapsia taas heti, kun tuo toinenkin tekonivelleikattu polvi on vähän parempi. Mä pyydän lapsia luokseni, jos vanhemmilla ei ole hoitoavun tarvetta. Rakastan niitä lapsia niin paljon, että ikävä tulee jo muutamassa viikossa.

Olet kyllä aarre tuolle perheelle. Ei välittäviä aikuisia ole lapsilla koskaan liikaa.  Pikaista paranemista polvellesi ja mukavia hetkiä lasten kanssa.

Kiitos :) 

Mun on ollut hirveän helppoa olla näiden lasten kanssa. Kotini ei ole nk lapsiystävällinen, mutta nämä lapset ovat pienestä pitäen oppineet, että yläkertaan saa mennä vain isotäti. Muilla - eli ei vanhemmilla, isovanhemmilla, isoisovanhemmilla,tädeillä eikä sedillä - ole sinne mitään asiaa. Eivät edes yritä mennä sinne. Mulla ei ole oikeastaan juuri lainkaan leluja. Pari vanhaa pikkuautoa, muutama eläinfiguuri ja vissiin 5 kpl mustia muovilepakoita jostain Halloween-paketista. Mutta mulla on kaikkea muuta. Vanha kirjoituskone 1920-luvulta. Samalta aikakaudelta toimimaton lankapuhelin. Ikivanhoja kameroita. Neuvostoliiton aikaisia puisia kulhoja, kauhoja yms. Vanhoja emalisia teepannuja, emalimukeja jne. Tavaroita, joita ei suomalaiskodeissa juurikaan enää näe. Ja mulla on kirjoja. Kun istun nojatuoliin vanha karttakirja kädessäni, molemmat naperot kiipeävät syliini. Ja sitten katsellaan kirjaa. Jo 3-vuotiaana vanhempi lapsista oppi, missä kohtaa kartasta voi kulkea laivat ja missä autot tai junat. Oppi erottamaan kartoista valtameret ja tietämään, että niissä voi olla kovia myrskyjä. Olen kertonut vanhoista puisista purjelaivoista ja ihmisistä, jotka kauan sitten matkustivat Euroopasta Intiaan ja Etelä-Amerikkaan. Olohuoneeni seinällä on kaikenlaisia kuvia ja muita esineitä, jotka kertovat Amerikan alkuperäiskansoista eli intiaaneista. Kotini on heille sukellus erilaiseen ja outoon maailmaan, jossa ei ole hoploppeja, taulutelevisiota eikä älypuhelimilla pelattavia lastenpelejä. 

Mulla on myös kaksi kissaa ja koira. Nuorempi kissoistani rakastaa näitä lapsia yli kaiken. Kun lapset tulevat meille, kissa seuraa lapsia kuin hai laivaa. Vielä tänä kesänä en polvien vuoksi uskalla, mutta ensi kesänä satavarmasti hyppään näiden lasten kanssa bussiin, ajetaan Helsingin keskustaan ja mennään käymään yhtenä päivänä Suomenlinnassa ja toisena Seurasaaressa. 

Tunnen suurta iloa joka ainoa kerta, kun nään näiden lasten valloitavan hymyn tavatessamme. Ja silmien säihkeen, kun isotätinä näytän tai kerron heille jotain sellaista kaukaa menneisyydestä, mistä he eivät ole vielä koskaan kuulleetkaan. Lasten uteliaisuus ja tiedonjano on yksinkertaisesti valloittavaa!

Olet kyllä ihana isotäti!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä vanhempani muuttivat luoksemme asumaan, kun esikoinen syntyi. Kamalaa, kyllä, mutta kun nämä oli päättäneet tänne tulla, niin minkäs teit. Hyvin on isovanhemmat jaksaneet lapsenlapsia hoitaa, mutta itsellä on joskus jaksamista siinä, että hyväksyy vanhempiensa tavat omassa kodissa. Tai oikeastaan yhteisessä, he kun ovat lainaa takaamassa, niin katsovat, että saavat täällä asua. Ei olisi aikoinaan pitänyt ääneen sanoa, että ehkä kaipaan joskus hoitoapua. Nyt sitä on ollut saatavilla kohta jo 12 vuotta. Enkä voi sanoa, että muuttakaa pois, koska he ovat päättäneet, että näin on hyvä.

Hatun nosto sinulle, kun olet jaksanut tuollaista hoitoapua. Olen isovanhempi ja en koskaan haluaisi muuttaa lasteni huusholleihin pysyvästi. Kummallakaan ei ole ko tilanteessa omaa rauhaa, itse en jaksaisi lapsiperheen elämää koko aikaa. Lainantakauksella on kyllä kova hinta!

Toisaalta tuossa on se kaivattu 70-luvun malli, jossa isovanhemmat asuvat lapsensa ja tämä perheen kanssa. Lapsenlapsilla on aina joku, joka odottaa koulusta kotiin eikä hoitopaikkaa tarvita, siivouskin hoituu siinä isoäidin ollessa kotona. Kun tulee töistä, on kaupassa käyty ja ruuat laitettu ja tietää, että isovanhempien ja lastenlasten välit ovat hyvät, koska saavat olla runsaasti yhdessä. Vanhempien työmatkat ei ole ongelma, koska isovanhemmat on siellä kotona lapsenlapsia varten.

Tuohan on oikeastaan hienoin mahdollinen tapa pitää huolta aikuisesta lapsestaan ja osoittaa, miten paljon tätä rakastaa!

Jaa, ei kai 70-luvulla tuollaista enää olllut? Jossain maaseudulla varmaan, missä nuoripari jatkaa maatalon töitä ja vanhapari jää taloon syytingille. Omat lapseni ovat syntyneet -70-luvulla ja -80 -luvun alussa. Kyllä ne meidän vanhemmat jäivät kotiseuduille 500-800 km päähän. Ei ollut isovanhemmista mitään häiriötä, jos tosin ei kovasti kaivattua apuakaan. Pitää kyllä olla todella suuri asunto, jos isovanhemmat voivat luontevasti asettua nuoren perheen kotiin.  Ristiriitoja on kyllä aivan varmasti luvassa useimmille ko asumismallissa tai jonkun täytyy koko ajan tukahduttaa itseään. Miten esim nuoripari voi rennosti toteuttaa esim seksuaalisuuttaan, jos koko ajan on joku kuulemassa tai ehkä tarkkailemassa. 

Palstan mukaan tuo oli se 70-luvun normaali malli, jossa isovanhemmat oli aina apuna. Ja kyllä silloin 70-luvulla kodiksi riitti 4h+k, jossa oli oma huone isovanhemmille, oma huone vanhemille, 1 lapsille ja yhteinen olohuone. Ristiriitoja ei ollut, koska nuorempi pariskunta tiesi paikkansa eli isovanhemmat olivat apuna, ilman heitä ei pärjättäisi. Ja silloinhan isovanhemmat olivat aina apuna, hoitivat lapsenlapsia koska tahansa. Niin täällä aina kerrotaan ja vedotaan siihen, että kyllä nytkin apua tarvitaan.

Kyllä tuo utopiaksi jäi -70-luvullakin! Me ainakin asuttiin kahden lapsen kanssa kaksiossa, mihin ne isovanhemmat olisi siihen sopineet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitix5 kirjoitti:

Jokainen hoitakoon omat lapsensa, lastenhoitoapua on aivan turha olettaa minkään ikäisiltä isovanhemmilta saavansa. Itse olette lapsenne hankkineet, joten itse ne myös tulee hoitaa, ja tarvittaessa voitte PALKATA lastenhoitoapua, jos sellaista koette tarvitsevanne.

Jos nyt isovanhemmat haluavat vapaaehtoisesti lapsianne hoitaa, niin muistakaakin olla kiitollisia ja se heille myös kertoa.

Aika paljon on kuitenkin isovanhempia, jotka mielellään hoitavat lastenlapsiaan. Omassa tuttavapiirissäni on paljon mummeja, jotka hoitavat lastenlapsiaan viikottain.

Mä en ole edes mummi vaan mummin sisko. Ja hoidan lapsia taas heti, kun tuo toinenkin tekonivelleikattu polvi on vähän parempi. Mä pyydän lapsia luokseni, jos vanhemmilla ei ole hoitoavun tarvetta. Rakastan niitä lapsia niin paljon, että ikävä tulee jo muutamassa viikossa.

Olet kyllä aarre tuolle perheelle. Ei välittäviä aikuisia ole lapsilla koskaan liikaa.  Pikaista paranemista polvellesi ja mukavia hetkiä lasten kanssa.

Kiitos :) 

Mun on ollut hirveän helppoa olla näiden lasten kanssa. Kotini ei ole nk lapsiystävällinen, mutta nämä lapset ovat pienestä pitäen oppineet, että yläkertaan saa mennä vain isotäti. Muilla - eli ei vanhemmilla, isovanhemmilla, isoisovanhemmilla,tädeillä eikä sedillä - ole sinne mitään asiaa. Eivät edes yritä mennä sinne. Mulla ei ole oikeastaan juuri lainkaan leluja. Pari vanhaa pikkuautoa, muutama eläinfiguuri ja vissiin 5 kpl mustia muovilepakoita jostain Halloween-paketista. Mutta mulla on kaikkea muuta. Vanha kirjoituskone 1920-luvulta. Samalta aikakaudelta toimimaton lankapuhelin. Ikivanhoja kameroita. Neuvostoliiton aikaisia puisia kulhoja, kauhoja yms. Vanhoja emalisia teepannuja, emalimukeja jne. Tavaroita, joita ei suomalaiskodeissa juurikaan enää näe. Ja mulla on kirjoja. Kun istun nojatuoliin vanha karttakirja kädessäni, molemmat naperot kiipeävät syliini. Ja sitten katsellaan kirjaa. Jo 3-vuotiaana vanhempi lapsista oppi, missä kohtaa kartasta voi kulkea laivat ja missä autot tai junat. Oppi erottamaan kartoista valtameret ja tietämään, että niissä voi olla kovia myrskyjä. Olen kertonut vanhoista puisista purjelaivoista ja ihmisistä, jotka kauan sitten matkustivat Euroopasta Intiaan ja Etelä-Amerikkaan. Olohuoneeni seinällä on kaikenlaisia kuvia ja muita esineitä, jotka kertovat Amerikan alkuperäiskansoista eli intiaaneista. Kotini on heille sukellus erilaiseen ja outoon maailmaan, jossa ei ole hoploppeja, taulutelevisiota eikä älypuhelimilla pelattavia lastenpelejä. 

Mulla on myös kaksi kissaa ja koira. Nuorempi kissoistani rakastaa näitä lapsia yli kaiken. Kun lapset tulevat meille, kissa seuraa lapsia kuin hai laivaa. Vielä tänä kesänä en polvien vuoksi uskalla, mutta ensi kesänä satavarmasti hyppään näiden lasten kanssa bussiin, ajetaan Helsingin keskustaan ja mennään käymään yhtenä päivänä Suomenlinnassa ja toisena Seurasaaressa. 

Tunnen suurta iloa joka ainoa kerta, kun nään näiden lasten valloitavan hymyn tavatessamme. Ja silmien säihkeen, kun isotätinä näytän tai kerron heille jotain sellaista kaukaa menneisyydestä, mistä he eivät ole vielä koskaan kuulleetkaan. Lasten uteliaisuus ja tiedonjano on yksinkertaisesti valloittavaa!

Miksei lapset saa mennä yläkertaan? Portaissa juokseminenhan on lasten mielestä hauskaa.

Leikki-ikäisen lapsen jättäisin ehkä alle 70v terveen isovanhemman vastuulle, mutta en sitä vanhemman, sillä on lääketiett. fakta, kuinka tuossa iässä reagointikyky alentuu ja liikkuvuus hidastuu ja ovat turvallisuus riski liikenteessä.

Ja jos yli 70v on riski liikenteessä, se on myös turvallisuus riski pienten lastenhoitajana.

Vierailija kirjoitti:

Äitix5 kirjoitti:

Jokainen hoitakoon omat lapsensa, lastenhoitoapua on aivan turha olettaa minkään ikäisiltä isovanhemmilta saavansa. Itse olette lapsenne hankkineet, joten itse ne myös tulee hoitaa, ja tarvittaessa voitte PALKATA lastenhoitoapua, jos sellaista koette tarvitsevanne.

Jos nyt isovanhemmat haluavat vapaaehtoisesti lapsianne hoitaa, niin muistakaakin olla kiitollisia ja se heille myös kertoa.

Aika paljon on kuitenkin isovanhempia, jotka mielellään hoitavat lastenlapsiaan. Omassa tuttavapiirissäni on paljon mummeja, jotka hoitavat lastenlapsiaan viikottain.

Tottakait he haluaisivat hoitaa, mutta lähes aina heidän on vaikea arvioida omaa toimintakykyä ja jaksamista, kun se voi vaihdella jo parissa tunnissa, puoleen tai toiseen.

Vierailija kirjoitti:

Leikki-ikäisen lapsen jättäisin ehkä alle 70v terveen isovanhemman vastuulle, mutta en sitä vanhemman, sillä on lääketiett. fakta, kuinka tuossa iässä reagointikyky alentuu ja liikkuvuus hidastuu ja ovat turvallisuus riski liikenteessä.

Ja jos yli 70v on riski liikenteessä, se on myös turvallisuus riski pienten lastenhoitajana.

En nyt noita ihan yks yhteen panisi. Esim Helsingin liikenteessä selviäminen on nuoremmallekin haastavaa.  Se isovanhemman kunto mielestäni ratkaisee ja sitä minusta voi parhaiten arvioida se lapsen vanhempi. Missä kunnossa omat vanhemmat ovat ja millainen ympäristö isovanhempien koti on lapsille.

Ikärajoja on minusta vaikea asetella.

Lasten kannalta täytyy ajatella. Ei ole mukavaa jos 80-vuotiaita luullaan pikkulasten vanhemmiksi.

Minulta sopi odottaa 43 vuotiaana jolloin eka syntyi. Nytkin minulta sopii odottaa kun lisää vaan tulee lastenlapsia vielä 20 vuotta myöhemmin. Joskus hoidan, joskus en.

Yläikäraja itselläni on 80vee, sitten jään eläkkeelle.

Isovanhemman olisihyvä olla vähintään 18.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitix5 kirjoitti:

Jokainen hoitakoon omat lapsensa, lastenhoitoapua on aivan turha olettaa minkään ikäisiltä isovanhemmilta saavansa. Itse olette lapsenne hankkineet, joten itse ne myös tulee hoitaa, ja tarvittaessa voitte PALKATA lastenhoitoapua, jos sellaista koette tarvitsevanne.

Jos nyt isovanhemmat haluavat vapaaehtoisesti lapsianne hoitaa, niin muistakaakin olla kiitollisia ja se heille myös kertoa.

Aika paljon on kuitenkin isovanhempia, jotka mielellään hoitavat lastenlapsiaan. Omassa tuttavapiirissäni on paljon mummeja, jotka hoitavat lastenlapsiaan viikottain.

Tottakait he haluaisivat hoitaa, mutta lähes aina heidän on vaikea arvioida omaa toimintakykyä ja jaksamista, kun se voi vaihdella jo parissa tunnissa, puoleen tai toiseen.

Hohoijaa, nämä minun tuttavamummit ovat 66 -67 vuotiaita eläkeläisiä ja pari heistä käy vielä töissäkin osa-aikaisesti. Ovat aivan hyvissä voimissa, eikä voinnit tuon ikäisillä vielä niin kovasti vaihtele. Hiihtokilometrejäkin kertyy talven kuluessa satoja kilometrejä.

Onhan meillä pressanakin yli 70v ja hänellä vielä pieni lapsikin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitix5 kirjoitti:

Jokainen hoitakoon omat lapsensa, lastenhoitoapua on aivan turha olettaa minkään ikäisiltä isovanhemmilta saavansa. Itse olette lapsenne hankkineet, joten itse ne myös tulee hoitaa, ja tarvittaessa voitte PALKATA lastenhoitoapua, jos sellaista koette tarvitsevanne.

Jos nyt isovanhemmat haluavat vapaaehtoisesti lapsianne hoitaa, niin muistakaakin olla kiitollisia ja se heille myös kertoa.

Aika paljon on kuitenkin isovanhempia, jotka mielellään hoitavat lastenlapsiaan. Omassa tuttavapiirissäni on paljon mummeja, jotka hoitavat lastenlapsiaan viikottain.

Mä en ole edes mummi vaan mummin sisko. Ja hoidan lapsia taas heti, kun tuo toinenkin tekonivelleikattu polvi on vähän parempi. Mä pyydän lapsia luokseni, jos vanhemmilla ei ole hoitoavun tarvetta. Rakastan niitä lapsia niin paljon, että ikävä tulee jo muutamassa viikossa.

Olet kyllä aarre tuolle perheelle. Ei välittäviä aikuisia ole lapsilla koskaan liikaa.  Pikaista paranemista polvellesi ja mukavia hetkiä lasten kanssa.

Kiitos :) 

Mun on ollut hirveän helppoa olla näiden lasten kanssa. Kotini ei ole nk lapsiystävällinen, mutta nämä lapset ovat pienestä pitäen oppineet, että yläkertaan saa mennä vain isotäti. Muilla - eli ei vanhemmilla, isovanhemmilla, isoisovanhemmilla,tädeillä eikä sedillä - ole sinne mitään asiaa. Eivät edes yritä mennä sinne. Mulla ei ole oikeastaan juuri lainkaan leluja. Pari vanhaa pikkuautoa, muutama eläinfiguuri ja vissiin 5 kpl mustia muovilepakoita jostain Halloween-paketista. Mutta mulla on kaikkea muuta. Vanha kirjoituskone 1920-luvulta. Samalta aikakaudelta toimimaton lankapuhelin. Ikivanhoja kameroita. Neuvostoliiton aikaisia puisia kulhoja, kauhoja yms. Vanhoja emalisia teepannuja, emalimukeja jne. Tavaroita, joita ei suomalaiskodeissa juurikaan enää näe. Ja mulla on kirjoja. Kun istun nojatuoliin vanha karttakirja kädessäni, molemmat naperot kiipeävät syliini. Ja sitten katsellaan kirjaa. Jo 3-vuotiaana vanhempi lapsista oppi, missä kohtaa kartasta voi kulkea laivat ja missä autot tai junat. Oppi erottamaan kartoista valtameret ja tietämään, että niissä voi olla kovia myrskyjä. Olen kertonut vanhoista puisista purjelaivoista ja ihmisistä, jotka kauan sitten matkustivat Euroopasta Intiaan ja Etelä-Amerikkaan. Olohuoneeni seinällä on kaikenlaisia kuvia ja muita esineitä, jotka kertovat Amerikan alkuperäiskansoista eli intiaaneista. Kotini on heille sukellus erilaiseen ja outoon maailmaan, jossa ei ole hoploppeja, taulutelevisiota eikä älypuhelimilla pelattavia lastenpelejä. 

Mulla on myös kaksi kissaa ja koira. Nuorempi kissoistani rakastaa näitä lapsia yli kaiken. Kun lapset tulevat meille, kissa seuraa lapsia kuin hai laivaa. Vielä tänä kesänä en polvien vuoksi uskalla, mutta ensi kesänä satavarmasti hyppään näiden lasten kanssa bussiin, ajetaan Helsingin keskustaan ja mennään käymään yhtenä päivänä Suomenlinnassa ja toisena Seurasaaressa. 

Tunnen suurta iloa joka ainoa kerta, kun nään näiden lasten valloitavan hymyn tavatessamme. Ja silmien säihkeen, kun isotätinä näytän tai kerron heille jotain sellaista kaukaa menneisyydestä, mistä he eivät ole vielä koskaan kuulleetkaan. Lasten uteliaisuus ja tiedonjano on yksinkertaisesti valloittavaa!

Miksei lapset saa mennä yläkertaan? Portaissa juokseminenhan on lasten mielestä hauskaa.

Hyvä, että isotädillä on selvät säännöt, minne saa mennä. On vähemmän onnettomuuspaikkoja, kun on selvä yläkertaanmenokielto. Isotädin kodissa ollaan sen kodin säännöillä ja se on hyvä oppi myös lapsille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitix5 kirjoitti:

Jokainen hoitakoon omat lapsensa, lastenhoitoapua on aivan turha olettaa minkään ikäisiltä isovanhemmilta saavansa. Itse olette lapsenne hankkineet, joten itse ne myös tulee hoitaa, ja tarvittaessa voitte PALKATA lastenhoitoapua, jos sellaista koette tarvitsevanne.

Jos nyt isovanhemmat haluavat vapaaehtoisesti lapsianne hoitaa, niin muistakaakin olla kiitollisia ja se heille myös kertoa.

Aika paljon on kuitenkin isovanhempia, jotka mielellään hoitavat lastenlapsiaan. Omassa tuttavapiirissäni on paljon mummeja, jotka hoitavat lastenlapsiaan viikottain.

Mä en ole edes mummi vaan mummin sisko. Ja hoidan lapsia taas heti, kun tuo toinenkin tekonivelleikattu polvi on vähän parempi. Mä pyydän lapsia luokseni, jos vanhemmilla ei ole hoitoavun tarvetta. Rakastan niitä lapsia niin paljon, että ikävä tulee jo muutamassa viikossa.

Olet kyllä aarre tuolle perheelle. Ei välittäviä aikuisia ole lapsilla koskaan liikaa.  Pikaista paranemista polvellesi ja mukavia hetkiä lasten kanssa.

Kiitos :) 

Mun on ollut hirveän helppoa olla näiden lasten kanssa. Kotini ei ole nk lapsiystävällinen, mutta nämä lapset ovat pienestä pitäen oppineet, että yläkertaan saa mennä vain isotäti. Muilla - eli ei vanhemmilla, isovanhemmilla, isoisovanhemmilla,tädeillä eikä sedillä - ole sinne mitään asiaa. Eivät edes yritä mennä sinne. Mulla ei ole oikeastaan juuri lainkaan leluja. Pari vanhaa pikkuautoa, muutama eläinfiguuri ja vissiin 5 kpl mustia muovilepakoita jostain Halloween-paketista. Mutta mulla on kaikkea muuta. Vanha kirjoituskone 1920-luvulta. Samalta aikakaudelta toimimaton lankapuhelin. Ikivanhoja kameroita. Neuvostoliiton aikaisia puisia kulhoja, kauhoja yms. Vanhoja emalisia teepannuja, emalimukeja jne. Tavaroita, joita ei suomalaiskodeissa juurikaan enää näe. Ja mulla on kirjoja. Kun istun nojatuoliin vanha karttakirja kädessäni, molemmat naperot kiipeävät syliini. Ja sitten katsellaan kirjaa. Jo 3-vuotiaana vanhempi lapsista oppi, missä kohtaa kartasta voi kulkea laivat ja missä autot tai junat. Oppi erottamaan kartoista valtameret ja tietämään, että niissä voi olla kovia myrskyjä. Olen kertonut vanhoista puisista purjelaivoista ja ihmisistä, jotka kauan sitten matkustivat Euroopasta Intiaan ja Etelä-Amerikkaan. Olohuoneeni seinällä on kaikenlaisia kuvia ja muita esineitä, jotka kertovat Amerikan alkuperäiskansoista eli intiaaneista. Kotini on heille sukellus erilaiseen ja outoon maailmaan, jossa ei ole hoploppeja, taulutelevisiota eikä älypuhelimilla pelattavia lastenpelejä. 

Mulla on myös kaksi kissaa ja koira. Nuorempi kissoistani rakastaa näitä lapsia yli kaiken. Kun lapset tulevat meille, kissa seuraa lapsia kuin hai laivaa. Vielä tänä kesänä en polvien vuoksi uskalla, mutta ensi kesänä satavarmasti hyppään näiden lasten kanssa bussiin, ajetaan Helsingin keskustaan ja mennään käymään yhtenä päivänä Suomenlinnassa ja toisena Seurasaaressa. 

Tunnen suurta iloa joka ainoa kerta, kun nään näiden lasten valloitavan hymyn tavatessamme. Ja silmien säihkeen, kun isotätinä näytän tai kerron heille jotain sellaista kaukaa menneisyydestä, mistä he eivät ole vielä koskaan kuulleetkaan. Lasten uteliaisuus ja tiedonjano on yksinkertaisesti valloittavaa!

Miksei lapset saa mennä yläkertaan? Portaissa juokseminenhan on lasten mielestä hauskaa.

Tähän on useampiakin syitä. Ensinnäkin kotini ei ole Hoplop vaan minun kotini. Toiseksi yläkerrassa on vielä yhden huoneen remontti kesken. Siellä on siis esineitä (sahoja, työkalupakkeja, nauloja yms), jotka voivat olla lapsille vaarallisia. Siellä on myös esineitä, jotka menevät pienten käsissä herkästi rikki.  Opin omien lasteni kanssa, että jos kymmenestä esineestä saa koskea yhdeksään, se yksi ei loppujen lopuksi edes kiinnosta kovin paljoa. Mutta jos kymmenestä esineestä saa koskea vain yhteen, ne kaikki yhdeksän muuta kiehtovat lapsia sata kertaa enemmän kuin se yksi. Kaikkeen ei kodissani saa koskea, ei alakerrassakaan, mutta kun sallittuja asioita on enemmän kuin kiellettyjä, lasten kanssa ei tule niin suurta ongelmaa. Yläkerrassa on tilanne, jossa kiellettyä olisi suurin osa. 

Kunhan saan remontin valmiiksi ja lapset vähän kasvavat, tilanne muuttuu. Lapsille avautuu uusi maailma. Isotädin shamanistis-goottilaisesta makuuhuoneesta löytyy mitä erilaisempia esineitä. Hieman isompina opetan heidät soittamaan shamaanirumpua. Isotädin työhuone taas - kunhan sen remontti valmistuu - tulee olemaan kurkistus Jules Vernen sukellusvene&höyrykonemaailmaan. Steampunk-henkisessä työhuoneessani tulee olemaan todella paljon mielenkiintoisia esineitä. Yhdessä yläkerran huoneessa voi kurkistaa US Army henkisyyteen ja - kunhan ovat vähän isompia - tutustua erilaisten aseiden (mm rynnäkkökivääreiden) replikoihin. Nyt nuo 4- ja 3- vuotiaat ovat vielä liian pieniä. 

Vierailija kirjoitti:

No mun äiti ei ole sekuntiakaan ”jaksanut” vahtia lapsiani tai olla kertaakaan leikkikentällä lasteni kanssa. Ei jaksanut sitä 50v ikäisenä eikä 60v ikäisenä eikä tietrnkään nyt 65 v ikäisenä. Mulla siis useampi lapsi joista pienin on taapero. Kummatkaan isovanhemmat ei yhtäkään kertaa ole mitrnkään hoitaneet edes hätätilanteessa.

Tää on nykyajan isovanhemmuutta!

En olisi sekuntiakaan! JOS olet niitä vääntämällä vääntänyt,niin hoidappa ihan itse. Silloin tällöin voitte kyläillä mutta lapsenvahdiksi en ala. Epäonnistuin kasvattajana jos kerran yrität työntää jälkikasvusi mun kontolle. EI kiitos,oma aikani on liian kallistya siihen. JKA joo,sunnintaina voitte tulla käväisemään.

Ehkä. Jos olen kotona. Ehkä en.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Fyysinen kunto määrittää ei ikä, mutta ehkäpä en enää +75v:n vastuulle jättäisi lasta sellaiseen paikkaan missä riski onnettomuudelle on melko suuri. Ihan reagointikyky on jo väistämättä iän myötä sen verran alentunut, vaikka jaksaisikin juosta maratonin.

Mutta kyllä on kuusikymppisiäkin, jotka eivät jaksa juosta kymmenen metrin matkaa. Sellaiselle en jättäisi hoitoon edes sisätiloihin.

Mulla on ollut kaksi taaperoa (3- ja 2-vuotiaat) muutaman tunnin hoidossa kotonani vielä kuukatta ennen ensimmäistä polven tekonivelleikkausta. En asu niin suuressa kartanossa, että täällä pitäisi juosta. Oikein hyvin pärjättiin.

Se itse juokseminen ei ole pointti vaan se ettei kykene ottamaan juoksuaskelia on pääsääntöisesti indikaattori myös muulle liikkuvuudelle.

Kyllä minä kotona joudun aika paljon kantamaan tuon ikäisiä lapsia ja jatkuvasti kyykistymään, laskeutumaan maahan ja nousemaan maasta, auttamaan pukemisessa ja tarvittaessa todella nopeasti nostamaan lapsen jostain. 2-vuotias ei kyllä tajua vielä mistään mitään, ja hoitajan pitää pystyä reagoimaan tarvittavalla tavalla ilman omaa loukkaantumisriskiä. Jos hoitajalla on riski loukata itsensä lasta auttaessaan, on se myös riski sille lapselle.

Sinun kunnosta en osaa sanoa ja ehkäpä juoksuesimerkki oli liian kärjistetty. Pääsääntöisesti kuitenkin juoksukyvyttömyys kertoo huonosta liikkuvuudesta ja rehellisesti sanottuna huonosti liikkuvalle ei pitäisi 2- ja 3-vuotiaita jättää hoitoon.

Mutta onhan niitä vanhempiakin toki, jotka eivät voi lattialle istua, koska eivät siitä ylös pääse. Tiedä sitten, kuinka paljon tällaisissa kodeissa sattuu onnettomuuksia, vai onko lapsi tottunut myös liikkumattomuuteen pienestä pitäen.

Täähän on mielenkiintoinen yleistys... Itse sairastan lihasrappeumaa, olen sairastanut aina enkä ole elämässäni päivääkään ollut terve. Lattialta ylös nouseminen on aina ollut vaikeaa, enkä ole ikinä metriäkään osannut/pystynyt juosta. Silti mulla on kaksi lasta, kaksi älyttömän vilkasta ja liikkuvaista lasta. Ja hyvin on pärjätty, sisällä ja ulkona. Nyt ovat jo melkein aikuisia, mutta kun olivat pieniä asuttiin hissittömässä talossa ja ulkoiltiin paljon, käveltiin pitkiäkin matkoja taaperoiden kanssa. Ja jopa kunta katsoi mut kelpaavaksi perhepäivähoitajaksi vaikka tiesivät sairaudestani ja lääkäri kuitenkin puolsi et pärjään... Joten kyllä vähän hitaampi tai kömpelömpi ihminen pärjää vilkkaidenkin lasten kanssa hyvin!

Riippuu ihan isovanhemman fyysisestä ja henkisestä kunnosta samoin kuin nuorempienkin.  Ikä ei ole ratkaiseva tekijä.

On ikäihmisiä, joiden henkinen taso ja vireys on erinomainen vielä yli 90 vuotiaana.  On myös nuorempia joiden taso on paljon heikompi.  

Anteeksi vain, mutta kysyjä ei taida oikein hahmottaa asioita.