Voiko olla liian älykäs pärjätäkseen?

Vierailija kirjoitti:

Voi. Luin kerran jutun maailman älykkäimmäistä miehestä.

Asui taloröttelössä jollain autiolla paikalla. Mökki oli täynnä sanomalehtiä,

pihalla vanha autonkottero. Ei näyttänyt lainkaan onnelliselta.

Tuskinpa häntä niin älykkäänä edes inspiroi kukaan ihminen, saati nykyinen maailmanmeno.

Suomen mensamittareilla älykkäin henkilö on taksikuski. Mensassa on myös kaupankassoja, lähihoitajia ja pitkäaikaistyöttömiä.

Maailmassa tosiaan yleensä pärjää parhaiten kun on kaikin tavoin mahdollisimman keskiverto tai vähän keskimääräistä lahjakkaampi sekä motivoitunut ns. tavanomaisesta palkintosysteemistä. Älykäs yleensä näkee tämän kaiken läpi ja saattaa kokea ulkopuolisuutta jo ihan lapsesta lähtien.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mistä sen sitten tietää, mistä lopulta johtuu.

Olen itse näitä klassisia tapauksia, jotka huitelevat testien mukaan asteikkojen molemmissa ääripäissä.

Ja niitä, jotka eivät oikein kuulu minnekkään. Vielä hetki sitten halusin uskoa, että kyse olisi eräästä neurologisesta piirteestä, mutta olen huomannut etten sovi siihenkään ryhmään.

Useimmat pitävät tyhmänä, osa maksimissaan "järkevänä" harvempi kuitenkaan edes perusfiksuna.

Joka tapauksessa uskoisin, että oma pärjäämättömyys johtuu suurimmalta osalta heikosta motivaatiosta, eikä älykkyydeellä tai edes sen puutteella ole ainakaan kovin suurta osaa mihinkään.

Heikko motivaatio voi olla totta, mutta se ei selitä mitään. Jostainhan se motivation heikkous johtuu.

No siis omalla kohdallani motivaation puute on osittain kasvatuksesta ja osittain mm. sitä, etten näe tiettyjä useimmille tärkeitä asioita tarpeeksi palkitsevina.

Esimerkiksi tutustun helposti ihmisiin, osaan ja pystyn käyttäytymään odotetulla tavalla ja tarvittaessa jopa omaksumaan eri rooleja helposti. Periaatteessa täysin normaaleja asioita, jotka monilta luonnistuvat helposti ja ovat usein esim. jonkinlainen edellytys pysyvämpiin ihmissuhteisiin. Nyt vain on niin, että "palkinto" eli esim. Kaverisuhde ei toimi tarpeeksi hyvänä palkintona, että jaksaisin siitä hintana vetää minkäänlaista roolia.

Materia ei myöskään toimi motivaationa, eikä minulla ole kunnianhimoa tai muutakaan sisäistä motivaattoria työelämässä pärjätäkseni.

Asiat voisivat olla toisin, jos olisin jollakin tapaa karismaattinen (mikä jostakin syystä liitetään usein älykkyyteen)ja sitä kautta muiden silmissä uskottava, mutta en ole sitäkään tippaakaan.

Yksi kummallinen käsitys mikä monilla tuntuu olevan on se, että fiksulla olisi automaattisesti velvollisuus tai lopulta edes kykyä tehdä jotakin mullistavaa ja muuttaa maailmaa. Itseäni nämä oletukset eivät aiemmassa viestissä tulleissa syistä koske, mutta eräs matemaattisissa aineissa lahjakas tuttavani on tuskaillut sitä, että ympäristö painostaa/ei suostu ymmärtämään tuttavani haluttomuutta

ryhtyä ydinfyysikoksi tms. Vaikka potenttiaalia olisi.

Mulla ei nyt ole tälle lähdettä, mutta USA:ssa on joku huioouälykkäiden spermapankki, josta kunnianhimoiset mammat voivat käydä ostamassa lapsilleen huippugeenit. Kun näitä jälkeläisiä sitten seurattiin, huomattiin että keskinkertaiset ja jonkin verran keskimääräistä älykkäämmät olivat niitä, jotka olivat tyypillisillä mittareilla niitä menestyneimpiä. Ne huippuälykkäimmät ryhtyivät runoilijoiksi, taiteilijoiksi ja elämäntapahipeiksi. Syynä juurikin se, että eivät olleet niin ulkoapäin ohjailtavissa ja sisäiset motivaattorit olivat jotain muuta kuin raha ja maine.

Lähdettä tälle?

No mitäs siinä lukee ihan ensimmäiseksi? En ole motivoitunut puhelimella googlailemaan, voit itse etsiä jos kiinnostaa.

Voihan älykkyys johtaa siihenkin ettei oikein osaa kohdistaa sitä mihinkään tiettyyn, josta tulisi jotain valmista, vaan se jakautuu vähän sinne tänne. Sinnikkyyttä ja pitkäjänteisyyttähän menestyminen enemmän vaatii ja sitä että päättää kohdistaa sen johonkin yhteen asiaan.

Voi kaiketi, jos on riippuvainen keskinkertaisten tai tyhmempien ihmisten toimista. Yleensä älykkäät kai osaa kiertää nuo karikot.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainoastaan jos sosiaalliset taidot ovat heikot. Tai kärsii pahasta ahdistuksesta.

Kuinka moni jaksaa olla iloisen sosiaalinen itseään huomattavasti alemman äo:n seurassa? On hyvin vaikea tuntea yhteyttä toisiin kun on itse ihan erilainen.

Aika ylimielinen asenne. Ihmisen paras ystävä on tunnetusti koira, jonka ÄO ei välttämättä ole kovin korkea. Jos ihminen ei tunne pysty tuntemaan yhteyttä kuin täysin samanlaisiin ihmisiin, ei hänen ongelmansa ole älykkyys vaan joustamattomuus. Itsekin olen tutkitusti keskivertoa älykkäämpi, mutta olen silti kokenut yhteyttä jopa pikkulapsiin ja seniileihin vanhuksiin. Ei älyllä ole asian kanssa mitään tekemistä.

Sen toisaalta uskon, että älykäs voi syrjäytyä jos kuvittelee muiden tajuavan asiat samalla tavalla kuin tämä älykäs itse tekee. Silloin on varmasti suuri kiusaus olla olematta tekemisissä vastuuttomien typerysten kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainoastaan jos sosiaalliset taidot ovat heikot. Tai kärsii pahasta ahdistuksesta.

Kuinka moni jaksaa olla iloisen sosiaalinen itseään huomattavasti alemman äo:n seurassa? On hyvin vaikea tuntea yhteyttä toisiin kun on itse ihan erilainen.

Aika ylimielinen asenne. Ihmisen paras ystävä on tunnetusti koira, jonka ÄO ei välttämättä ole kovin korkea. Jos ihminen ei tunne pysty tuntemaan yhteyttä kuin täysin samanlaisiin ihmisiin, ei hänen ongelmansa ole älykkyys vaan joustamattomuus. Itsekin olen tutkitusti keskivertoa älykkäämpi, mutta olen silti kokenut yhteyttä jopa pikkulapsiin ja seniileihin vanhuksiin. Ei älyllä ole asian kanssa mitään tekemistä.

Kauniisti ilmaisit asian. Toisaalta koira ei katso karsaasti ihmistä, joka on oma kummallinen itsensä. Myöskään pieniä lapsia ei yleensä kiinnosta tuomita muita sosiaalisten normien perusteella.

Itsekin olen ollut yleensä seurassa outolintu, lapsena ja nuorena tulin hyvin toimeen aikuisten kanssa mutta oma ikäisten seura oli melko kitkaista. Sulauduin massaan kun olin hiljaa, mutta todellisen yhteyden löytäminen toisiin oli vaikeaa. Sen sijaan huomasin kyllä pystyväni manipuloimaan ja pompottamaan muita, mutta ei sekään tehnyt minua iloiseksi. Onni oli suuri, kun lopulta teini-iässä löysin kanssani älylllsesti samalla tasolla olleen ystävän.

Toki jos älykäs nyt vain kokee ihan mahdottomaksi kokea yhteyttä kehenkään menee se myös omaan piikkiin. Jos toinen tuomitsee, vieroksuu tai ylenkatsoo toista, on yhteyden muodostaminen vaikeaa. Jos taas kaksi ihmistä kohtaa toisensa avoimin mielin ja tuomitsematta, on yhteys mahdollinen kaikista erilaisuuksista huolimatta. Mutta se tarvitsee molempien panoksen. On vaikea todella kohdata ketään, joka ei itse ole valmis samaan.

Jos tekee tyhmiä asioita estääkseen itseään menestymästä niin kyllä silloin vaan on liian t y h m ä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainoastaan jos sosiaalliset taidot ovat heikot. Tai kärsii pahasta ahdistuksesta.

Kuinka moni jaksaa olla iloisen sosiaalinen itseään huomattavasti alemman äo:n seurassa? On hyvin vaikea tuntea yhteyttä toisiin kun on itse ihan erilainen.

Vaikkei tuntisi yhteyttä ja tietäisi olevansa älykkäämpi kuin suurin osa kanssaihmisistä, niin sosiaalisiin taitoihin kuuluu mm. juuri se että kykenee silti kohtelemaan toisia asiallisesti ja ystävällisesti. Ovathan lasten tai kehitysvammaistenkin kognitiiviset kyvyt ja tiedot alemmalla tasolla kuin aikuisen keskivertoihmisen ja itse ainakin pyrin siksi osoittamaan kärsivällisyyttä ja ymmärrystä heitä kohtaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainoastaan jos sosiaalliset taidot ovat heikot. Tai kärsii pahasta ahdistuksesta.

Kuinka moni jaksaa olla iloisen sosiaalinen itseään huomattavasti alemman äo:n seurassa? On hyvin vaikea tuntea yhteyttä toisiin kun on itse ihan erilainen.

Pitäväthän tavalliset ihmiset lemmikeistäkin, ja jaksavat innostua heistä.

Älykkyys yhdistettynä empaattisuuteen voi johtaa ongelmiin, jos yrittää ratkaista myös muiden ongelmia, kun näkee juurisyyt paremmin kuin muut. Se on erittäin kuormittava yhdistelmä, mikä voi hyvinkin johtaa siihen ettei menesty elämässään. Sellaisessa tilanteessa tulee opetella tervettä itsekkyyttä ja hyväksyä se, ettei voi toisten asioita ratkoa sillä jokaisella on oma ristinsä kannettavana. Kuunnella voi, muuta ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainoastaan jos sosiaalliset taidot ovat heikot. Tai kärsii pahasta ahdistuksesta.

Kuinka moni jaksaa olla iloisen sosiaalinen itseään huomattavasti alemman äo:n seurassa? On hyvin vaikea tuntea yhteyttä toisiin kun on itse ihan erilainen.

Vaikkei tuntisi yhteyttä ja tietäisi olevansa älykkäämpi kuin suurin osa kanssaihmisistä, niin sosiaalisiin taitoihin kuuluu mm. juuri se että kykenee silti kohtelemaan toisia asiallisesti ja ystävällisesti. Ovathan lasten tai kehitysvammaistenkin kognitiiviset kyvyt ja tiedot alemmalla tasolla kuin aikuisen keskivertoihmisen ja itse ainakin pyrin siksi osoittamaan kärsivällisyyttä ja ymmärrystä heitä kohtaan.

Sosiaalisuus muodostuu taidoista ja motivaatiosta. Jokaisen on syytä noudattaa normaaleja hyviä tapoja, mutta kaikkiin syvempiin suhteisiin liittyy muukin vastavuoroisuus. Samalla tasolla ajattelevan kanssa sosiaalinen vuorovaikutus on yleensä luonnollista ja vaivatonta, hitaamman tai nopeamman kanssa se on kuormittavaa.

Rentouttava ketju.

Luonne ja mielenterveys ratkaisevat enemmän menestyksessä. Älykäs mutta laiska samoin kuin älykäs ja masentunut eivät yleensä menesty menesty elämässä kovin hyvin. Parasta olisi olla koko paketti tasaisesti kunnossa ja ei ainakaan isoja heikkouksia saisi olla millään osa alueella.