Demarit siis eivät välitä Hussein al-Taeen kirjoittelusta?
Ei ole kuulunut mitään sanomista ja onhan se ymmärrettävää kun erottamisen jälkeen demarit olisi yhtä iso puolue kuin PS. Ne "arvot" joustaa kyllä kun on vallasta kyse.
Kommentit (292)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Loukkaava kirjoittelu on tietysti väärin. Tässä tiivistystä syyttäjän näkemyksestä:
https://www.uusisuomi.fi/article/821ac935-678d-42bf-841e-93ad8ff77ae3
Sen sijaan ”yhden viestin osalta Al-Taeen on todennäköisesti syyllistynyt kiihottamiseen kansanryhmää vastaan”, syyttäjä kertoo. Tämäkään epäilty teko ei johda syytteeseen lieventävien asianhaarojen vuoksi.
”Ottaen huomioon, että Al-Taee on aktiivisesti toimien ja itsenäisesti ilman viranomaisen puuttumista toiminnallaan pyrkinyt poistamaan tekonsa vaikutuksia ja ojentunut jo vuosia ennen kyseisen menettelyn ilmi tuloa, oikeudenkäyntiä ja rangaistusta olisi pidettävä tarkoituksettomina ja kohtuuttomina”, valtakunnansyyttäjä kertoo.
Tämä lieventävä asianhaara tarkoittaa ilmeisesti siis sitä, että on toiminut korjaavasti jo ennen asian tulemista julkisuuteen, ei ole syytellyt muita omista tekemisistään, on katunut eikä ole jatkanut toimintaansa. Ei ole toisin sanoen lähtenyt öyhöttämään kovaäänisesti siitä, että olisi muka tehnyt oikein, kaikki oli muiden vika, "no kun toikin teki", vedonnut sananvapauteen typeryyden tekosyyksi jne.
Jotta ei kävisi epäselväksi, tässäkään ei nyt puolusteltu ko. henkilön kirjoittelua. Perusasiat pitäisi kuitenkin ymmärtää.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000000664995.html
https://yle.fi/uutiset/3-10873479
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/201708252200350673
https://yle.fi/uutiset/3-10839532
Eikö se nimenomaan kohun aluksi väistellyt vastuuta ja yrittänyt kieltää?
Juu, kovasti kiisti ja asiaa peiteltiin äänestyksen kynnyksellä. Valehtelee sujuvasti koulutuksistaan ym. niin luotto on vähän niin ja näin.
Toivottavasti tulevaisuudessa tuolla jargonilla muutkin voi puolustautua. Anteeks ja kaikki hyvin, olisi edes selkärankaa myöntää mielipiteensä (voi jopa olla että olisin samaa mieltä ainakin joistain ;) )
Eihän tässä ole mitään yllättävää, sillä ”Syyttämättä jättämisestä päätti valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen”. Homofobia, antisemitismi ja muu vihapuhe ei ole oikean puoluekirjan omaavalta mitään, mutta odotapas jos väärän puoluekirjan omaava siteeraa raamattua tai sanoo ”vieraslaji”.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Loukkaava kirjoittelu on tietysti väärin. Tässä tiivistystä syyttäjän näkemyksestä:
https://www.uusisuomi.fi/article/821ac935-678d-42bf-841e-93ad8ff77ae3
Sen sijaan ”yhden viestin osalta Al-Taeen on todennäköisesti syyllistynyt kiihottamiseen kansanryhmää vastaan”, syyttäjä kertoo. Tämäkään epäilty teko ei johda syytteeseen lieventävien asianhaarojen vuoksi.
”Ottaen huomioon, että Al-Taee on aktiivisesti toimien ja itsenäisesti ilman viranomaisen puuttumista toiminnallaan pyrkinyt poistamaan tekonsa vaikutuksia ja ojentunut jo vuosia ennen kyseisen menettelyn ilmi tuloa, oikeudenkäyntiä ja rangaistusta olisi pidettävä tarkoituksettomina ja kohtuuttomina”, valtakunnansyyttäjä kertoo.
Tämä lieventävä asianhaara tarkoittaa ilmeisesti siis sitä, että on toiminut korjaavasti jo ennen asian tulemista julkisuuteen, ei ole syytellyt muita omista tekemisistään, on katunut eikä ole jatkanut toimintaansa. Ei ole toisin sanoen lähtenyt öyhöttämään kovaäänisesti siitä, että olisi muka tehnyt oikein, kaikki oli muiden vika, "no kun toikin teki", vedonnut sananvapauteen typeryyden tekosyyksi jne.
Jotta ei kävisi epäselväksi, tässäkään ei nyt puolusteltu ko. henkilön kirjoittelua. Perusasiat pitäisi kuitenkin ymmärtää.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000000664995.html
https://yle.fi/uutiset/3-10873479
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/201708252200350673
https://yle.fi/uutiset/3-10839532
Eikö se nimenomaan kohun aluksi väistellyt vastuuta ja yrittänyt kieltää?
Juu, kovasti kiisti ja asiaa peiteltiin äänestyksen kynnyksellä. Valehtelee sujuvasti koulutuksistaan ym. niin luotto on vähän niin ja näin.
Toivottavasti tulevaisuudessa tuolla jargonilla muutkin voi puolustautua. Anteeks ja kaikki hyvin, olisi edes selkärankaa myöntää mielipiteensä (voi jopa olla että olisin samaa mieltä ainakin joistain ;) )
Koska yksikään persu on myöntänyt sanoneensa tai tehneensä jotain väärin? Tuossahan aiemmin ketjussa noi imi herneet nokkaan kun ihan selkeä temppuilu vallankaappauspuoluekokouksessa otettiin puheeksi ja koitti valehdella ettei siellä mitään tapahtunut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei nuo puheet niinkään mutta se että lähipiirinsä kuuluu pahinta s hia militariaa, on toinen juttu. Sitä ei ole selvitetty. Mm Iranin salamurhattu operatiivinen johtaja kaiken maailman kauhuteoissa oli hänen lähipiiriä, hänen isänsä yhteydet Iranissa kyseenalaisia. Näistä ei ollut tietoa. Anter yasa paljasti tuonkin kuvion.
Tyyppi vaikuttaa infosodan ammattilaiselta. Ei kuuna päivänä itänaapurista olisi päässyt tänne vastaavaa.
Tosi luotettava lähde.
Yasa paljastelee itse sen verran tarkkaan valittuja kohteita että tuo vaikuttaa tuoneen entisen kotimaansa perinteiset uskonriidat uuteen kotimaahansa. Ei kannata olla naiivi motiivien kanssa.
Tämä on todella epäasiallinen kommentti.
Tuo Yasahan on sankari, kun paljasti al Taeen sekä lelukauppiaan. Yasa on joutunut silakoiden hampaisiin tämän vuoksi ja valheiden levittämisen kohteeksi.
Aivan sairasta vihata ”whistlebloweria” ja puolustella näitä antisemittejä vihapuhujia, joiden rinnalla persujen pahimmat möläytykset ovat pyhäkoulupojan keppostelua.
Persut siis kannattaa sitä että tulijat tuo mukanaan vanhat perinteiset kähinänsä ja jatkaa niitä suomessa kunhan vaan persut pääsee länkyttämään samalla jotain poliittisista vastustajistaan? Melkoiset kaksoisstandardit tällä "kriittisellä" puolueella tässäkin asiassa. Tai tuostahan näkee ettei noilla ole äärimmäisen populismin lisäksi muuta todellista linjaa kun se ns. linja kääntyilee kuin tuuliviiri jopa peräkkäisissä kommenteissa ihan hetkellisen hyödyn mukaan.

Miten tämä al Taeen ja Yasan jutut liittyvät mitenkään persuihin? Todella sairas kommentti, että Yasan olisi pitänyt jättää nuo tekstit kaivamatta.
Hienoa että kaivoi. Nyt tiedämme, millainen mies al taee oikeasti on.
On sitä paitsi epäreilua, että al taeen tekstit olivat niin törkeitä, ettei niitä voitu edes tiedotusvälineissä julkaista. Näin suurin osa ihmisistä ei ole niitä nähnyt, ja ajattelevat, että ne OK, kun niistä ei tule tuomiota.
Olen ne nähnyt, ja syvästi järkytti. Kertoo demareiden tekopyhyydestä paljon, että antavat tuon olla eduskuntaryhmässään.
Demarit on pettymys.
Hävettää, että ole jonkun kerran äänestänyt niitäkin. Enää en siihen erehdy.

Niin. Kannattaa al Taen tavoin sanoa mahdollismman sikamaisesti, niin silloin tekstit eivät ikinä pääse julkisiksi. Sen sijaan pienempiä möläytyksiä kyllä repostellaan julkisuudessa.
Al Taee on vaarallinen poliitikko, jota Israel pitää antisemiittinä. En voi käsittää, että on edelleen Suomen eduskunnassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Loukkaava kirjoittelu on tietysti väärin. Tässä tiivistystä syyttäjän näkemyksestä:
https://www.uusisuomi.fi/article/821ac935-678d-42bf-841e-93ad8ff77ae3
Sen sijaan ”yhden viestin osalta Al-Taeen on todennäköisesti syyllistynyt kiihottamiseen kansanryhmää vastaan”, syyttäjä kertoo. Tämäkään epäilty teko ei johda syytteeseen lieventävien asianhaarojen vuoksi.
”Ottaen huomioon, että Al-Taee on aktiivisesti toimien ja itsenäisesti ilman viranomaisen puuttumista toiminnallaan pyrkinyt poistamaan tekonsa vaikutuksia ja ojentunut jo vuosia ennen kyseisen menettelyn ilmi tuloa, oikeudenkäyntiä ja rangaistusta olisi pidettävä tarkoituksettomina ja kohtuuttomina”, valtakunnansyyttäjä kertoo.
Tämä lieventävä asianhaara tarkoittaa ilmeisesti siis sitä, että on toiminut korjaavasti jo ennen asian tulemista julkisuuteen, ei ole syytellyt muita omista tekemisistään, on katunut eikä ole jatkanut toimintaansa. Ei ole toisin sanoen lähtenyt öyhöttämään kovaäänisesti siitä, että olisi muka tehnyt oikein, kaikki oli muiden vika, "no kun toikin teki", vedonnut sananvapauteen typeryyden tekosyyksi jne.
Jotta ei kävisi epäselväksi, tässäkään ei nyt puolusteltu ko. henkilön kirjoittelua. Perusasiat pitäisi kuitenkin ymmärtää.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000000664995.html
https://yle.fi/uutiset/3-10873479
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/201708252200350673
https://yle.fi/uutiset/3-10839532
Eikö se nimenomaan kohun aluksi väistellyt vastuuta ja yrittänyt kieltää?
Juu, kovasti kiisti ja asiaa peiteltiin äänestyksen kynnyksellä. Valehtelee sujuvasti koulutuksistaan ym. niin luotto on vähän niin ja näin.
Toivottavasti tulevaisuudessa tuolla jargonilla muutkin voi puolustautua. Anteeks ja kaikki hyvin, olisi edes selkärankaa myöntää mielipiteensä (voi jopa olla että olisin samaa mieltä ainakin joistain ;) )
Koska yksikään persu on myöntänyt sanoneensa tai tehneensä jotain väärin? Tuossahan aiemmin ketjussa noi imi herneet nokkaan kun ihan selkeä temppuilu vallankaappauspuoluekokouksessa otettiin puheeksi ja koitti valehdella ettei siellä mitään tapahtunut.
Aika moni, jopa pääministeri on huudellut julkisesti HÄVETKÄÄ, joka ei vissiin ulotu omaan puolueeseen. Meni kyllä ihan huti mitä kansanedustajia oli tuossa aiemmassa ketjussa mukana, mutta ei se liity asiaan oikein mitenkään, aika eritasoisista asoista kyse. Al-taaeella oli kummiskin semmonen setti vihapuhetta useaan suuntaan että siinä jää jo persut kakkoseksi, toisista retostellaan eduskunnassa/mediassa/uutisissa mutta toisista ei niinkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei nuo puheet niinkään mutta se että lähipiirinsä kuuluu pahinta s hia militariaa, on toinen juttu. Sitä ei ole selvitetty. Mm Iranin salamurhattu operatiivinen johtaja kaiken maailman kauhuteoissa oli hänen lähipiiriä, hänen isänsä yhteydet Iranissa kyseenalaisia. Näistä ei ollut tietoa. Anter yasa paljasti tuonkin kuvion.
Tyyppi vaikuttaa infosodan ammattilaiselta. Ei kuuna päivänä itänaapurista olisi päässyt tänne vastaavaa.
Tosi luotettava lähde.
Pistä parempi. Kaikki mitä Anter on paljastanut on ollut totta. Taee itse ei ole tätäkään pystynyt kiistämään, johan tuo väite menisi kunnianloukkauksesta. Ainakin Toiviaisen lain mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei nuo puheet niinkään mutta se että lähipiirinsä kuuluu pahinta s hia militariaa, on toinen juttu. Sitä ei ole selvitetty. Mm Iranin salamurhattu operatiivinen johtaja kaiken maailman kauhuteoissa oli hänen lähipiiriä, hänen isänsä yhteydet Iranissa kyseenalaisia. Näistä ei ollut tietoa. Anter yasa paljasti tuonkin kuvion.
Tyyppi vaikuttaa infosodan ammattilaiselta. Ei kuuna päivänä itänaapurista olisi päässyt tänne vastaavaa.
Tosi luotettava lähde.
Yasa paljastelee itse sen verran tarkkaan valittuja kohteita että tuo vaikuttaa tuoneen entisen kotimaansa perinteiset uskonriidat uuteen kotimaahansa. Ei kannata olla naiivi motiivien kanssa.
Tämä on todella epäasiallinen kommentti.
Tuo Yasahan on sankari, kun paljasti al Taeen sekä lelukauppiaan. Yasa on joutunut silakoiden hampaisiin tämän vuoksi ja valheiden levittämisen kohteeksi.
Aivan sairasta vihata ”whistlebloweria” ja puolustella näitä antisemittejä vihapuhujia, joiden rinnalla persujen pahimmat möläytykset ovat pyhäkoulupojan keppostelua.
Persut siis kannattaa sitä että tulijat tuo mukanaan vanhat perinteiset kähinänsä ja jatkaa niitä suomessa kunhan vaan persut pääsee länkyttämään samalla jotain poliittisista vastustajistaan? Melkoiset kaksoisstandardit tällä "kriittisellä" puolueella tässäkin asiassa. Tai tuostahan näkee ettei noilla ole äärimmäisen populismin lisäksi muuta todellista linjaa kun se ns. linja kääntyilee kuin tuuliviiri jopa peräkkäisissä kommenteissa ihan hetkellisen hyödyn mukaan.
Miten tämä al Taeen ja Yasan jutut liittyvät mitenkään persuihin? Todella sairas kommentti, että Yasan olisi pitänyt jättää nuo tekstit kaivamatta.
Hienoa että kaivoi. Nyt tiedämme, millainen mies al taee oikeasti on.
On sitä paitsi epäreilua, että al taeen tekstit olivat niin törkeitä, ettei niitä voitu edes tiedotusvälineissä julkaista. Näin suurin osa ihmisistä ei ole niitä nähnyt, ja ajattelevat, että ne OK, kun niistä ei tule tuomiota.
Olen ne nähnyt, ja syvästi järkytti. Kertoo demareiden tekopyhyydestä paljon, että antavat tuon olla eduskuntaryhmässään.
Voi jeesus mitä pas*** koitat äänestäjillesi syöttää? Tääkö on sitä mitä persuilta on luvassa ns. parempana hallintona eli aivan täyttä soopaa? Onnea vaan vaaleihin tuolla valehtelulla. Suomalaiset ei ole trumpinkannattajia joitain persuja lukuunottamatta ja täysjärkiset te karkoitatte kauas puolueestanne tuolla taktiikalla.

Onko tuo nyt sitä kuuluisaa whataboutismia josta silakat aina puhuvat?
Ei vaan totuus. Ei se siitä valeeksi muutu vaikka sitä koittaisit leimalla piilottaa.
Laita linkki lähteeseen, missä tämä vallankaappaus on todeksi todettu.
Se, että Soinin katkeroituneet peesaajat näin väittävät, ei ole totuus.

Nyt alkaa taas mopo keulimaan, persut trump, seuraavaksi tulossa venäjä, kiina, putin, navalnay, natzit sun muut ? Vai voiko rivien välistä lukea että kaikki hallituksessa olevat puolueet kannattavat Al-Taeen linjaa ?

Ketä kiinnostaa jonkun epäuskottavan pääministerin sähläämiset. Nyt puhuttiin persuista ja siitä onko persuista äänestyskelpoiseksi puolueeksi. Jatkuvan valehtelun perusteella sanoisin ettei koska noilla ei ole uskottavuutta. Jokainen puolue vastaa omista huudoistaan, paitsi näemmä persut jotka koittaa peittää trumppityyliin edelliset valheensa lisävalheilla. Sääli vaan ettei kansa toimi samaan tyyliin kuin media joka kykenee huutamaan vain yhdestä aiheesta kerrallaan, eli kyllä trumpinkin yli 30 000 valetta pysyy mielessä. Samaan kannattaa varautua persujenkin.
Vierailija kirjoitti:
Demarit on pettymys.
Hävettää, että ole jonkun kerran äänestänyt niitäkin. Enää en siihen erehdy.
On todella surullista, että demareista on nykyään tullut koti vihapuhujille, isla misteille ja erilaisille ilman paitaa poseeraaville naistenlehtityrkyille. Ei ole pienen ihmisen puolella tämä puolue, ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei nuo puheet niinkään mutta se että lähipiirinsä kuuluu pahinta s hia militariaa, on toinen juttu. Sitä ei ole selvitetty. Mm Iranin salamurhattu operatiivinen johtaja kaiken maailman kauhuteoissa oli hänen lähipiiriä, hänen isänsä yhteydet Iranissa kyseenalaisia. Näistä ei ollut tietoa. Anter yasa paljasti tuonkin kuvion.
Tyyppi vaikuttaa infosodan ammattilaiselta. Ei kuuna päivänä itänaapurista olisi päässyt tänne vastaavaa.
Tosi luotettava lähde.
Yasa paljastelee itse sen verran tarkkaan valittuja kohteita että tuo vaikuttaa tuoneen entisen kotimaansa perinteiset uskonriidat uuteen kotimaahansa. Ei kannata olla naiivi motiivien kanssa.
Tämä on todella epäasiallinen kommentti.
Tuo Yasahan on sankari, kun paljasti al Taeen sekä lelukauppiaan. Yasa on joutunut silakoiden hampaisiin tämän vuoksi ja valheiden levittämisen kohteeksi.
Aivan sairasta vihata ”whistlebloweria” ja puolustella näitä antisemittejä vihapuhujia, joiden rinnalla persujen pahimmat möläytykset ovat pyhäkoulupojan keppostelua.
Persut siis kannattaa sitä että tulijat tuo mukanaan vanhat perinteiset kähinänsä ja jatkaa niitä suomessa kunhan vaan persut pääsee länkyttämään samalla jotain poliittisista vastustajistaan? Melkoiset kaksoisstandardit tällä "kriittisellä" puolueella tässäkin asiassa. Tai tuostahan näkee ettei noilla ole äärimmäisen populismin lisäksi muuta todellista linjaa kun se ns. linja kääntyilee kuin tuuliviiri jopa peräkkäisissä kommenteissa ihan hetkellisen hyödyn mukaan.
Miten tämä al Taeen ja Yasan jutut liittyvät mitenkään persuihin? Todella sairas kommentti, että Yasan olisi pitänyt jättää nuo tekstit kaivamatta.
Hienoa että kaivoi. Nyt tiedämme, millainen mies al taee oikeasti on.
On sitä paitsi epäreilua, että al taeen tekstit olivat niin törkeitä, ettei niitä voitu edes tiedotusvälineissä julkaista. Näin suurin osa ihmisistä ei ole niitä nähnyt, ja ajattelevat, että ne OK, kun niistä ei tule tuomiota.
Olen ne nähnyt, ja syvästi järkytti. Kertoo demareiden tekopyhyydestä paljon, että antavat tuon olla eduskuntaryhmässään.
Voi jeesus mitä pas*** koitat äänestäjillesi syöttää? Tääkö on sitä mitä persuilta on luvassa ns. parempana hallintona eli aivan täyttä soopaa? Onnea vaan vaaleihin tuolla valehtelulla. Suomalaiset ei ole trumpinkannattajia joitain persuja lukuunottamatta ja täysjärkiset te karkoitatte kauas puolueestanne tuolla taktiikalla.
Nyt alkaa taas mopo keulimaan, persut trump, seuraavaksi tulossa venäjä, kiina, putin, navalnay, natzit sun muut ? Vai voiko rivien välistä lukea että kaikki hallituksessa olevat puolueet kannattavat Al-Taeen linjaa ?
Tässä ketjussa ei ole ollut koskaan kyse al-taeesta vaan persujen kömpelöstä politikoinnista joka, kuten tapana on, iskee persujen omalle naamalle koska persut ei voi olla valehtelematta ja solvaamatta vähintään puolessa kommenteistaan.
En ole hallituksessa oleva puolue ja minun puolestani nykyhallitus voisi suksia vi**uun patsastelemasta mutta koska persut ei ole sen vakuuttavampi mm. tämän ketjun käytöksen perusteella niin en tiedä mitä tilalle. Itseasiassa mitä enemmän persut ketjussa ja palstalal rähisee ja valehtelee, sitä enemmän noista lähtee trumppivibat eli pelkän "kai sitä muutama vuosi siedetään" poliitikon sijaan tarjolla onkin "omg, kuka hullu nää päästi valtaan" ja tuollainen pitää estää. Ei meillä ole siihen varaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Loukkaava kirjoittelu on tietysti väärin. Tässä tiivistystä syyttäjän näkemyksestä:
https://www.uusisuomi.fi/article/821ac935-678d-42bf-841e-93ad8ff77ae3
Sen sijaan ”yhden viestin osalta Al-Taeen on todennäköisesti syyllistynyt kiihottamiseen kansanryhmää vastaan”, syyttäjä kertoo. Tämäkään epäilty teko ei johda syytteeseen lieventävien asianhaarojen vuoksi.
”Ottaen huomioon, että Al-Taee on aktiivisesti toimien ja itsenäisesti ilman viranomaisen puuttumista toiminnallaan pyrkinyt poistamaan tekonsa vaikutuksia ja ojentunut jo vuosia ennen kyseisen menettelyn ilmi tuloa, oikeudenkäyntiä ja rangaistusta olisi pidettävä tarkoituksettomina ja kohtuuttomina”, valtakunnansyyttäjä kertoo.
Tämä lieventävä asianhaara tarkoittaa ilmeisesti siis sitä, että on toiminut korjaavasti jo ennen asian tulemista julkisuuteen, ei ole syytellyt muita omista tekemisistään, on katunut eikä ole jatkanut toimintaansa. Ei ole toisin sanoen lähtenyt öyhöttämään kovaäänisesti siitä, että olisi muka tehnyt oikein, kaikki oli muiden vika, "no kun toikin teki", vedonnut sananvapauteen typeryyden tekosyyksi jne.
Jotta ei kävisi epäselväksi, tässäkään ei nyt puolusteltu ko. henkilön kirjoittelua. Perusasiat pitäisi kuitenkin ymmärtää.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000000664995.html
https://yle.fi/uutiset/3-10873479
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/201708252200350673
https://yle.fi/uutiset/3-10839532
Eikö se nimenomaan kohun aluksi väistellyt vastuuta ja yrittänyt kieltää?
Juu, kovasti kiisti ja asiaa peiteltiin äänestyksen kynnyksellä. Valehtelee sujuvasti koulutuksistaan ym. niin luotto on vähän niin ja näin.
Toivottavasti tulevaisuudessa tuolla jargonilla muutkin voi puolustautua. Anteeks ja kaikki hyvin, olisi edes selkärankaa myöntää mielipiteensä (voi jopa olla että olisin samaa mieltä ainakin joistain ;) )
Koska yksikään persu on myöntänyt sanoneensa tai tehneensä jotain väärin? Tuossahan aiemmin ketjussa noi imi herneet nokkaan kun ihan selkeä temppuilu vallankaappauspuoluekokouksessa otettiin puheeksi ja koitti valehdella ettei siellä mitään tapahtunut.
Onko tuo nyt sitä kuuluisaa whataboutismia josta silakat aina puhuvat?
Ei vaan totuus. Ei se siitä valeeksi muutu vaikka sitä koittaisit leimalla piilottaa.
Laita linkki lähteeseen, missä tämä vallankaappaus on todeksi todettu.
Se, että Soinin katkeroituneet peesaajat näin väittävät, ei ole totuus.
kvg pelle
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Loukkaava kirjoittelu on tietysti väärin. Tässä tiivistystä syyttäjän näkemyksestä:
https://www.uusisuomi.fi/article/821ac935-678d-42bf-841e-93ad8ff77ae3
Sen sijaan ”yhden viestin osalta Al-Taeen on todennäköisesti syyllistynyt kiihottamiseen kansanryhmää vastaan”, syyttäjä kertoo. Tämäkään epäilty teko ei johda syytteeseen lieventävien asianhaarojen vuoksi.
”Ottaen huomioon, että Al-Taee on aktiivisesti toimien ja itsenäisesti ilman viranomaisen puuttumista toiminnallaan pyrkinyt poistamaan tekonsa vaikutuksia ja ojentunut jo vuosia ennen kyseisen menettelyn ilmi tuloa, oikeudenkäyntiä ja rangaistusta olisi pidettävä tarkoituksettomina ja kohtuuttomina”, valtakunnansyyttäjä kertoo.
Tämä lieventävä asianhaara tarkoittaa ilmeisesti siis sitä, että on toiminut korjaavasti jo ennen asian tulemista julkisuuteen, ei ole syytellyt muita omista tekemisistään, on katunut eikä ole jatkanut toimintaansa. Ei ole toisin sanoen lähtenyt öyhöttämään kovaäänisesti siitä, että olisi muka tehnyt oikein, kaikki oli muiden vika, "no kun toikin teki", vedonnut sananvapauteen typeryyden tekosyyksi jne.
Jotta ei kävisi epäselväksi, tässäkään ei nyt puolusteltu ko. henkilön kirjoittelua. Perusasiat pitäisi kuitenkin ymmärtää.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000000664995.html
https://yle.fi/uutiset/3-10873479
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/201708252200350673
https://yle.fi/uutiset/3-10839532
Eikö se nimenomaan kohun aluksi väistellyt vastuuta ja yrittänyt kieltää?
Juu, kovasti kiisti ja asiaa peiteltiin äänestyksen kynnyksellä. Valehtelee sujuvasti koulutuksistaan ym. niin luotto on vähän niin ja näin.
Toivottavasti tulevaisuudessa tuolla jargonilla muutkin voi puolustautua. Anteeks ja kaikki hyvin, olisi edes selkärankaa myöntää mielipiteensä (voi jopa olla että olisin samaa mieltä ainakin joistain ;) )
Koska yksikään persu on myöntänyt sanoneensa tai tehneensä jotain väärin? Tuossahan aiemmin ketjussa noi imi herneet nokkaan kun ihan selkeä temppuilu vallankaappauspuoluekokouksessa otettiin puheeksi ja koitti valehdella ettei siellä mitään tapahtunut.
Aika moni, jopa pääministeri on huudellut julkisesti HÄVETKÄÄ, joka ei vissiin ulotu omaan puolueeseen. Meni kyllä ihan huti mitä kansanedustajia oli tuossa aiemmassa ketjussa mukana, mutta ei se liity asiaan oikein mitenkään, aika eritasoisista asoista kyse. Al-taaeella oli kummiskin semmonen setti vihapuhetta useaan suuntaan että siinä jää jo persut kakkoseksi, toisista retostellaan eduskunnassa/mediassa/uutisissa mutta toisista ei niinkään.
Ketä kiinnostaa jonkun epäuskottavan pääministerin sähläämiset. Nyt puhuttiin persuista ja siitä onko persuista äänestyskelpoiseksi puolueeksi. Jatkuvan valehtelun perusteella sanoisin ettei koska noilla ei ole uskottavuutta. Jokainen puolue vastaa omista huudoistaan, paitsi näemmä persut jotka koittaa peittää trumppityyliin edelliset valheensa lisävalheilla. Sääli vaan ettei kansa toimi samaan tyyliin kuin media joka kykenee huutamaan vain yhdestä aiheesta kerrallaan, eli kyllä trumpinkin yli 30 000 valetta pysyy mielessä. Samaan kannattaa varautua persujenkin.
Juu, okei okei ymmärrän, tykkäät yleistää asioita oman agendasi mukaan. Minusta ketju liittyy SDP:hen ja heidän kansanedustjaan Al-Taeeseen, onhan noita persu ketjua vaikka kuinka jos niistä haluat keskustella.
Mulla ei ole persumerkkiä ja olen jutellut monia kertoja Jussin kanssa, erittäin symppis mies. Sinä joka mollasit Jussia kato peiliin, löytyy syyllinen sieltä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Husseinissa on se hyvä puoli, joka kertoo aika paljon ihmisestä, että hän ei ignooraa tuolla vaaliteltalla ihmisiä ulkonäön, iän tms. peusteella. Toisin kuin esim. Antti Lindtman ja Jussi Halla-aho, jotka katsovat ohi ja valikoivat tutut juttukumppanit. Lindtman sanoo muutaman tyhjän sanan vaaliteemastaan ja sitten milenkiinto on niissä tutummissa henkilöissä. Halla-aho ei ole näkevinäänkään, jos ei ole jotain persumerkkiä rintapielessä.
No tämähän tässä on juuri vaarallista, että tämä vihanlietsoja on sosiaalisesti varsin taitava.
Hussein on hurmannut silakkamummot, eivätkä nämä enää pysty näkemään tämän teeskentelyn läpi. Törkeää sen sijaan on, että silakat jatkuvalla syötöllä maalittavat Anter Yasaa.
Tä, ai että se on paha asia, että keskustelee tavallisen kansan kanssa? Se on jännä tuo persujen mielipide, kun se muuttuu sen mukaan, miten kukakin toimii - aina ollaan vastaan.
Yhtä asiaa ihmettelen suuresti, miksi kannattavat Halla-ahoa, joka on ihan julkisesti pakoillut vastuuta ja sanonut, ettei halua pääministerin pestiä.