Te ketkä OIKEASTI yksinäisiä, mitä teette päivisin?

Vierailija kirjoitti:

Jos sulla on töitä niin et voi olla oikeasti yksin.

Miten niin? Mä ainakin olen yksin työpaikalla.

Vierailija kirjoitti:

Missä yksinäiset voisivat tavata toisiaan? Järjestäkää joku tapahtuma pelkästään yksinäisille?

Ei kaikki yksinäiset halua tavata ketään. Osin siksi olen yksinäinen. Yleensä minua harmittaa kun puhelin soi, mikä on onneksi aika harvinaista. Ilahdun jos siellä on joku puhelinmyyjä, ettei tarvitse keksiä tekosyitä tai lähteä puoliväkisin ylläpitämään jotain ystävyysuhteita.

Vierailija kirjoitti:

Missä yksinäiset voisivat tavata toisiaan? Järjestäkää joku tapahtuma pelkästään yksinäisille?

No mutta eihän ne sitten olis enää yksinäisiä.

Minulla onneksi tämä keppana-harrastus. Sen parissa vietän ylimääräisen joutoajan.

Vierailija kirjoitti:

Jos sulla on töitä niin et voi olla oikeasti yksin.

Esim. henkilökohtaisen avustajan työssä on aivan yksin. 

Vierailija kirjoitti:

Jos sulla on töitä niin et voi olla oikeasti yksin.

Käy sinäkin joskus töissä, niin huomaat mikä ero on työkaverilla ja oikealla kaverilla/sukulaisella/muulla välittävällä ja läheisellä ihmisellä. Arvaa pitääkö työkaverit yhteyttä vapaalla ja kutsuuko ne puistopiknikille, joulun viettoon tms. Voiko niille soittaa kun itkettää.

Kun en ole töissä, lueskelen netissä tai katson Netflixiä/Areenaa. Käyn kävellen kauempana kaupassa, että tulee ulkoiltua. Siivoilen ja pesen pyykkiä. Harvakseltaan neulon tai ompelen jotakin, mutta yleensä en jaksa innostua.

Käyn töissä. Olen yksinäinen, en sossupummi.

Joskus voi lukea kirjaa. 

Muutin mökille asumaan joitakin vuosia sitten. Täällä elämä on suurimman osan vuotta selviytymiskamppailua, mikä auttaa unohtamaan yksinäisyyden. Kesällä taas on ihatöitä, kunnostusta ja mukavampaakin ulkopuuhaa. Silloin pääsee pyöräilemään, uimaan, soutelemaan jne.

Koko talven olen pakollisten töiden lisäksi vain möllöttänyt ja tappanut aikaa netissä.

En käy töissä, olen tk-eläkkeellä. Ystäviä ei ole, muutama hyvänpäiväntuttu. Tuo nimitys onkin kuvaava: jos olen sairaana tms, ei heistä kuulu mitään.

Netflix, Viaplay ja HBO Nordic on parhaita ystäviäni. Tykkään myös lukea sekä käydä huvikseen vähän kauempana olevissa kaupoissa niin tulee pyörälenkkejä samalla. Katson Youtubesta erilaisia videoita. Pesen pyykkiä pesutuvalla ja pidän kodin siistinä. Elän "mielikuvituselämää" pääni sisällä ja mietin erilaisia kohtaamisia ihmisten kanssa, vähän hankala selittää :-D. Siis mitä tekisin jos olisi sosiaalisia kontakteja.

Mitä haluaisin tehdä niin olisi kahviloissa käynti, mutta se tuntuu jotenkin hankalalta yksin täällä pienehkössä kaupungissa. Aikoinaan kun kävin yksin baareissa niin aina tuli joku ihmettelemään miksi olen yksin, niin jotenkin jäänyt paha maku suuhun tuosta. Tai kysytään miksi tuijotan vaan kännykkää kun muut omissa tiiviissä porukoissaan, ääh! Miksiköhän, koska häpeän sitä yksinolemistani ja toivon näyttäväni että vaikka viestittelen jonkun kanssa. Oikeasti ainoa jolle voisin viestittää on äiti.

Elämä pitää ottas vastaan ja hyväksyä sellaisena kun se on.

Kaipaatteko te yksinäiset ystävää/seuraa?

Minusta se joka kaipaa seuraa on yksinäinen ja se joka ei kaipaa seuraa on erakko.

Täällä moni tuntuisi olevan enemmän erakkoluonteita?

Surffaan netissä ja katson telkkua. Tietysti lapsista pitää huolehtia, mutta hekin teinejä. Ei minulle soitella eikä viestitellä. Itsekään en enää kehtaa soittaa, kun niin monet kerrat olen usealle ihmiselle soittanut. Ei tule takaisinsoittoja eikä viestejä. Töissä olen pidetty työkaveri, mutta vapaalla ei haluta pitää yhteyttä. Ei ole ketään, jota pyytää kahville, lenkille tai shoppaileen.

Mieheni on listoilla ja kumpikin meistä on akateeminen. Äänestimmekö kokoomusta?

Rupesin itse ystäväksi.Nyt olen 1xvko ystävä yhdelle mummolle. Käydään ulkoilemassa ja kahveilla. 2xkk olen ystävä kehityysvammaiselle pojalle. Käydään eri tapahtumissa ja laivallakin joskus. Yhtenä viikoloppuna kuukaudessa  olen lapsenvahtina tarvittaessa yhelle perheelle. Nyt en ole yksinäinen pohjattomasti. Ennen tökki ja mieli oli pohjissa. Oon huomannu et nää mun kaverit on vieläkin yksinäisempiä kuin mä. 

Olen erakkoluonteinen mutta tottakai olisi mukavaa jos olisi samanhenkinen ystävä jota tapaisi edes silloin tällöin molempien ehdoilla. Olen huomannut että yksinäisyys vaikuttaa jopa puhekykyyn. Päiväni ovat yhtä ja samaa. En ole työelämässä joten en puhu edes työkavereiden kanssa. Kotona olen ja ulkona liikun jonkun verran. Joskus käyn kirjastossa ja kirpputorilla. 

Erakkoluonteiselle se yksinäisyys ei ehkä ole niin musertavaa kuin ihmisille jotka haluaisivat ystäviä mutta eivät niitä jostakin syystä saa. Mutta kyllä minäkin koen yksinäisyyttä välillä vaikken ole sosiaalisuuden huipentuma. Tsempit kaikille yksinäisille!

Miten olisi SPR:n ystävätoiminta?

Netissä surffailen ja katselen telsua. Kierrän kirpputoreja. Harrastan paljon liikuntaa. Siivoilen kotia ja teen ruokaa.

En kaipaa ketään ihmistä elämääni. Suorastaan ahdistaa, kun äiti soittaa ja pyytää käymään tai tulevat käymään kylässä. Olen tottunut olemaan ja tekemään kaiken yksin. 

Vierailija kirjoitti:

Elämä pitää ottas vastaan ja hyväksyä sellaisena kun se on.

Okei, eli älkää missään nimessä hyväksykö elämää sellaisena kun se on ja antautuko elämän virtaan, vaan kamppaillaa joka hetki sitä vastaan niin monimuotoisesti kun osaatte ja valittakaa myös samaan tahtiin!

Ei ei ei ei ja EI omalle elämälle, way to go!