Huvila & Huussin maisemasuunnittelija
Siis en ymmärrä. Tuntuu, että tällä ei ole mitään käsitystä siitä mitä asiakkaat toivovat. Toteutus on aina samantyylinen. Mökin pihasta tehdään työmaa, jossa riittää kitkettävää ja nurminkonleikuutta. Aina jonkinlaisia kivetyksiä ja tuijia rivissä. Ruutu+ - jaksossa asiakkaat toivoivat kesäkeittiöitä niin, että maiseman saisi hyödynnettyä. Heillä oli upea kallio- ja merimaisema. Niin tottakai kesäkeittiö suunniteltiin toiselle puolelle pihaa, josta ei vahingossakaan ollut merimaisemaa. Alunperin mökin ympärystä reunusti terassi. Olihan terassi pinta-alaa ehkä vähän ylimitoitetusti mutta purkivat kaiken. Tilalle rakensivat minimaaliset terassit. Perheen äiti selkeästi harmitteli, että "tanssilava" purettiin ja vaikuttivat muutenkin pettyneiltä. Kyseessä oli Jere Lehtisen perhe.
Kukaan muu huomannut samaa?
Kommentit (78)
Suunnittelija sanoi haastattelussa, että tekevät kaikki hirveällä kiireellä ja se näkyy tietenkin tuloksessa. Hän on päässyt suhteilla tuohon hommaan, vaikka toki on myös alan koulutuksen käynyt.
En kyllä ymmärrä yhtään, miksi ihmiset tunkevat itsensä tähän typerään ohjelmaan mukaan. Joutuvat joka kerta pettymään.
Koska tämmöinen jakso on tullut? Miten nämä ei tule enään säännöllisesti joka viikko? Täh.
Vierailija kirjoitti:
Olet katkera, kateellinen. Painu unholaan
Anteeksi mitä? :-D
Vierailija kirjoitti:
Koska tämmöinen jakso on tullut? Miten nämä ei tule enään säännöllisesti joka viikko? Täh.
Katson näitä ruudusta silloin tällöin. Oli uusin jakso eli Ruutu+.
Vierailija kirjoitti:
Suunnittelija sanoi haastattelussa, että tekevät kaikki hirveällä kiireellä ja se näkyy tietenkin tuloksessa. Hän on päässyt suhteilla tuohon hommaan, vaikka toki on myös alan koulutuksen käynyt.
Mutta vaikka kuinka olisi kiire, niin en ymmärrä miten suunnitelmat voivat olla niin päinvastaisia toiveiden kanssa.
Onko hän ( Jere) se epäilty :O
Ohjelman voisi lopettaa. Julkkisten leikkikehä.
Vierailija kirjoitti:
Onko hän ( Jere) se epäilty :O
Ohjelman voisi lopettaa. Julkkisten leikkikehä.
Mikä epäilty? :-D Taisi olla tämän kauden ensimmäinen tai ainut julkkisasiakas.
Se tumma, ärsyttävä nainen?
Ihmiset nielee pettymyksen kyyneleitä sen tuhoamisen jälkeen. 953
Vierailija kirjoitti:
Se tumma, ärsyttävä nainen?
Ihmiset nielee pettymyksen kyyneleitä sen tuhoamisen jälkeen. 953
Tumma, pitkä nainen.
Asukkaiden reaktiot oli kiusallista katsottavaa. Nainen nimenomaan sanoi, että kallio on epäkäytännöllinen, liukas sateella. Eva puretti terassit ja nyt kävelyreitit menee kallioiden halki..
Luulen, että valtavat terassit kuitenkin kiehtoi asukkaita jo ostovaiheessa, helppo kulkea ja piha on sisätilojen jatke. Nyt Eva päätti, että palautetaan luonto pääosaan, vaikka toiveet oli aikalailla muuta..
Kyseinen suunnittelija on todella epäammattimainen, tekee kaiken samalla kirjoista opitulla kaavalla asiakkaita kuuntelematta. No joo, ehkä kuuntelee ja kuulee, että yksi lyhty olisi kiva, ja se sitten toimitetaan. Mutta pilaa kaikki pihat ja puutarhat, vetää ne karmeiksi. Ikinä en moista naista palkkaisi.
En kyllä itsekään ymmärrä kallioden peittämistä lankuilla ja portaitahan voi aina rakentaa tai muita kulkuväyliä. Kalliopiha on kaunis.
Mitä, yleensähän ne rakentavat semmoisen laudoilla katetun pihan :D? Miksi purkivat nyt?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko hän ( Jere) se epäilty :O
Ohjelman voisi lopettaa. Julkkisten leikkikehä.
Mikä epäilty? :-D Taisi olla tämän kauden ensimmäinen tai ainut julkkisasiakas.
Tällä kaudella oli jo Anni Hautala ja Niko Kivelä. Ja nyt kiekkomiljonääri, hekin olisivat rempan voineet toteuttaa ilman tuotantoyhtiön tukea.
Kävin lukemassa tuon jutun joka on tehty tästä kyseisestä jaksosta. Siinä on mukana myös kuvia tuosta teranssista ja on kyllä sanottava, että on aika massiivinen.
En varmaan tykkäisi ihan noin suuresta teransista ja kyllähän se vähän tanssilavalta näyttää.
Joten ei se muutos varmaan sitten niin paha ole. Senpä näkee sitten huomenna, mutta ei tuo entinen pihakaan kyllä kovin kaksinen ole.
Ja tämä oli hänen mielestään vielä hänen yksi parhaimmista suunnitelmistaan tai ettei peräti parhain.