Lue keskustelun säännöt.
ystävä lihoo lihomistaan - tekee pahaa katsoa
17.04.2019 |
Tahtoisin auttaa häntä elämään terveellisemmin mutta en tiedä voiko niin arkaan asiaan, kuin painoon, puuttua rakentavalla ja tukevalla tavalla vai päätyisinkö vain pahentamaan asioita ja hänen oloaan? Olen aina ollut sitä mitä mieltä, ettei muiden terveys, paino tai muut henkilökohtaisuudet kuulu minulle, mutta nyt pelkään menettäväni jonkun. Pitäisikö minun hyväksyä hiljaisena vierestä silläkin uhalla, että hän syö itsensä ennenaikaiseen hautaan?
Paitsi etten tahdo joutua todistamaan hänen kuolemaansa, en myöskään elämää, jossa hän joutuu olemaan jatkuvasti väsynyt, kykenemätön liikkumaan ja vielä mahdollisesti jonain päivänä muiden armoilla.
Ystäväni on ollut masentunut läpi elämänsä. Yritän auttaa häntä parhaani mukaan. Kun kysyn tarvitseeko hän jotain kaupasta, hän vastaa "suklaata". Tunnen syyllisyyttä. Olen yrittänyt tukea häntä tilastaan pois mutta sen sijaan olen päätynyt sen mahdollistajaksi. Olen joskus laittanut terveellistä ruokaa, mutta hän kieltäytyy kasviksista, jopa nyrpistää nenäänsä. Itse hän ei osaa laittaa ruokaa lainkaan ja siksi päätyykin syömään lähinnä nuudeleita, muroja ja jogurtteja. Hänen jääkaappinsa ammottaa tyhjyyttään ja hänellä harvoin on siellä nk. oikeaa ruokaa. En usko ainoana ongelmana olevan ruoanlaatu tai tietämättömyys ravintoarvoista, mutta myös hänen ruokailutottumuksensa ja elämäntapansa. Hän on töissä kiireinen mutta samat mallit pyörivät vapaa-ajallakin. Hän ei syö kunnollista ruokaa säännöllisesti, päätyy syömään liian vähän ravinteikasta ruokaa, ja nälissään päätyy ahmimaan suunnattomia määriä sokeripitoista höttöä. Uskoisin painonhallinnan olevan hänelle helpompaa, jos hän alkaisi syödä säännöllisin väliajoin riittävän ravinteikasta ruokaa.
Hän tiedostaa kyllä painonsa ja on yrittänyt laihduttaa. Pelkään vain hänen luovuttaneen jo tässä vaiheessa. Hän on nuori ihminen, jolla elämää olisi paljon edessä, ja siksi toivoisin hänen jatkavan yrittämistä. Mutta kun sen yrityksen täytyisi lähteä itsestä, eikö?
Hän ei näytä enää edes yrittävän rajoittaa herkkuja, vaan sallii itselleen suunnattoman ahmimisen, etenkin tunnesyömisen. Hän voi vetää yhdessä hujauksessa kokonaisen mutakakun tai suklaalevyn, eikä sekään tahdo riittää. Hän tiedostaa jo syödessään, että hänelle tulee todennäköisesti vain paha olo. "Oksettaa", mutta hän jatkaa syömistä kuin pakonedessä. En usko hänen edes täysin nauttivan herkuista, ne pikemminkin vain ovat hänelle addiktio, ja yletön syöminen automatisoitunut reaktio ikäviin tunteisiin.
Olen itsekin kärsinyt ahmimisesta, mutta olen aina ollut normaalipainoinen ja koen viimein saavuttaneeni jonkinlaisen tasapainon: suhteeni ruokaan on terveellinen. Koen, että tämä on vaikuttanut positiivisesti elämänlaatuuni, jaksamiseeni ja mielialaani. Tahtoisin, että ystäväni voisi kokea saman.
Voinko tehdä mitään hänen hyväksi? Pelkään, että asian ottaminen puheeksi murtaisi hänet täysin ja hän kokisi minun vain arvostelevan häntä. Hän on erittäin herkkä ja epävarma ihminen, enkä tahdo satuttaa häntä.
Kommentit (24)
Tiesitkö, että suklaa auttaa masentunutta, koska se auttaa serotoninivajeeseen. Siksi hänen tekee mieli suklaata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun olin masentunut, söin paljonkin suklaata. Ei se masennustani aiheuttanut eikä sen poisjättäminen minua parantanut. Lopetin sen syömisen, kun olo alkoi muuten kohentua.
Muistelisin vastanneeni tähän samaan juttuun jo aiemmin keväällä.
Mutta sinullekin ohje: Näytä hyvää esimerkkiä, pyydä mukaan liikkumaan ja laita terveellistä ruokaa - mutta älä puutu toisten asioihin. Et voi toisen puolesta päättää asioita, kukin tekee omat ratkaisunsa.
Olisin enemmän huolissani kroonisesta masennuksesta kuin lihomisesta
Et voi ottaa painoa puheeksi ystävän,läheisen tai tuntemattoman kanssa.Paino on henkilökohtainen asia ja jos ylipainon syy on tunnesyöminen,niin ahmija tuntee itsensä nöyryytetyksi jos asiasta mainitsee.Ei ole armollista tai lempeää tapaa puuttua joten anna olla.Voit ehdottaa mukavaa tekemistä yhdessä.Esim luonnossa kävelyä,sulkapalloa,uintia.Hän varmasti kaipaisi mukavaa tekemistä jonkun kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos ystävälläsi on masennusta ja/tai syömishäiriö, oikea taho auttamaan olisivat terveydenhuollon ammattilaiset. Veikkaan, että rakkaudellakin ilmaistu huoli tai neuvot aiheuttavat vain lisää häpeää omasta tilanteesta.
Hänellä on jo masennuslääkitys ja hän käy säännöllisesti terapiassa. Syömishäiriötä hänelle ei tietääkseni ole diagnosoitu, mutta häntä on kehotettu ammattipuolelta muuttamaan syömistään säännöllisemmäksi ja välttämään verensokeriarvoja nopeasti kohottavaa ruokaa. Joitakin aikoja sitten hän vielä vaikutti pyrkivän noudattamaan näitä neuvoja, mutta nyt hän näyttää palanneen entisille tavoilleen, mikä huolestuttaa minua.
Juuri häpeän tunteen aiheuttamista pelkään ja yritän kaikin tavoin välttää. Ikävä kyllä hänen perheensä tuntuu tekevän täysin päinvastoin. Uskon myös huonojen parisuhdekokemusten ja torjutuksi tulemisen vaikuttavan. Viime aikoina hän on murehtinut paljon deittailua, mikä vaikuttaa vain syventävän hänen itseinhoaan.
Pelkään tämän olevan kaikkine tekijöineen jatkuva, katkaisematon kierre.
Heh, että sellainen tarina, läski joka ei vain osaa ja välitä ja aloittaja sankarina yrittää parhaansa tämänkin taakan alla.
Tee seuraavaan tarinaan ainakin seuraava muutos: Syömishäiriöstä kärsivä ei vedä övereitä julkisesti muiden seurassa. Se "synti" tehdään salassa yksin muiden katseiden ollessa poissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tiesitkö, että suklaa auttaa masentunutta, koska se auttaa serotoninivajeeseen. Siksi hänen tekee mieli suklaata.
Pidemmän päälle ei hyvä ratkaisu, kuten ei vaikkapa huumeetkaan ahdistukseen tai viekkareiden hoitoon.
Vierailija kirjoitti:
Heh, että sellainen tarina, läski joka ei vain osaa ja välitä ja aloittaja sankarina yrittää parhaansa tämänkin taakan alla.
Tee seuraavaan tarinaan ainakin seuraava muutos: Syömishäiriöstä kärsivä ei vedä övereitä julkisesti muiden seurassa. Se "synti" tehdään salassa yksin muiden katseiden ollessa poissa.
No ei ole noin yksinkertaista, kyllä mä ainakin söin liikaa myös seurassa. Toki se hävetti, enkä tolkuttomasti ahminut muiden edessä, mutta jonkin verran kuitenkin.
Ja ap:lle: se konkreettinen paino ja lihavuus on tässä kohtaa täysin toissijaisia asioita. Niin kauan kuin sinä ja todennäköisesti ystäväsikin, vaikka se ei päällepäin näkyisikään, keskittyy painoon ja pohtii laihduttamista, se ystävän kierre vain syvenee.
Oikeasti tärkeintä olisi keskittyä siihen masennuksen selättämiseen ja hyvien asioiden tekemiseen itselle. Siihen kuuluu myös miellyttävän liikunnan aloittaminen ja itselle ja keholle hyvää tekevän ravinnon syöminen. Mutta ei mikään kalorien laskeminen tai kilojen kyttääminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos ystävälläsi on masennusta ja/tai syömishäiriö, oikea taho auttamaan olisivat terveydenhuollon ammattilaiset. Veikkaan, että rakkaudellakin ilmaistu huoli tai neuvot aiheuttavat vain lisää häpeää omasta tilanteesta.
Kyllä ne ammattilaistenkin neuvot aiheuttavat häpeää ihan samalla tavalla. Häpeä on muuten joskus myös ihan hyvä ja tarpeellinen tunne.
Vierailija kirjoitti:
Olisin enemmän huolissani kroonisesta masennuksesta kuin lihomisesta
Olen huolissani. Masennukseensa hän on hakenut apua, ja hän voi nykyään paremmin (hän on todennut näin itse ja olen myös ollut hänen elämässään läsnä pitkään).
Voisiko epäterveellisiin tapoihin takaisin lipsuminen olla merkki masennuksen syvenemisestä? Muita merkkejä masennuksen pahenemisesta en ole juuri havainnut, mutta en tiedä onko asia jäänyt vain minulta huomaamatta tai onko hän mahdollisesti piilottanut sen.
Olen aina pyrkinyt olemaan tukena hänelle. Masennuksen suhteen tukena oleminen on jollain tapaa helpompaa (ei missään nimessä helppoa, mutta kuitenkin) ja tuntuu hyväksyttävämmältä. Mutta olen huolissani myös hänen terveydestään, ja sen vaikutuksesta hänen hyvinvointiinsa: pohdin, voinko auttaa häntä ja hänen masennustaan myös tältä kannalta. Mutta otan vastaan kaiken tiedon ja ohjeen myös siitä kuinka tukea häntä masennuksen kanssa, tai elämässä ylipäätään: yritän auttaa ensisijaisesti häntä, enkä hänen painoaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa siltä että lihominen on seuraus masennuksesta ja ystäväsi yleisestä elämäntilanteesta. Sellaisessa tilanteessa itse painonnousuun puuttuminen tuskin auttaa ellei niihin muihin ongelmiin pureuduta ensin. Ja ystäväsi on itse ilmeisen tietoinen painostaan.
Sanoisin, että kannattaa ehkä ennemmin ehdottaa ammattiapuun hakeutumista. Noin isoja asioita ei voi laittaa ystävän vastuulle, eikä sinun tarvitse korjata häntä. Enkä siis tarkoita tuota ammattiapua mitenkään tuomitsevassa hengessä, vaan lempeänä ehdotuksena. Voi vaikka sanoa että huomaan, ettet ole elämässäsi onnellinen juuri nyt. Haluaisitko mennä juttelemaan joskus jollekin? Mulla on tässä tällainen puhelinnumero johon voi soittaa, jos tuntuu siltä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ystävälläsi on masennusta ja/tai syömishäiriö, oikea taho auttamaan olisivat terveydenhuollon ammattilaiset. Veikkaan, että rakkaudellakin ilmaistu huoli tai neuvot aiheuttavat vain lisää häpeää omasta tilanteesta.
Kyllä ne ammattilaistenkin neuvot aiheuttavat häpeää ihan samalla tavalla. Häpeä on muuten joskus myös ihan hyvä ja tarpeellinen tunne.
Häpeä on tarpeellinen silloin kun p*rseilee ja vahingoittaa muita. Mutta häpeä ei ole parantanut yhtäkään fyysistä tai psyykkistä sairautta. Päin vastoin, se pahentaa molempia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse masentuneena, yksinäisenä ja ylipainoisena toivoin, että minulla olisi ollut kaveri, jonka kanssa olisi pystynyt esimerkiksi käymään lenkillä. Pelkäsin liikkua yksin ja siihen kuului myös häpeä. Tapasin itse onneksi nykyisen mieheni ja hän on ollut valtava tuki mulle.
Ylipainoa demonisoidaan liikaa. Elämässä on paljon suurempia riskejä kuin ylipaino. Ylipaino tietysti näkyy ulospäin ja yhteiskunnan suhtautuminen ylipainoisiin masennuttaa ja sairastuttaa. Parempi kun annat ihmisen olla ja elää sellaista elämää kuin haluaa.
Mikäli haluaa pitää ylipainoista esisairaana, joka lisää kustannuksia, niin silloin kannattaa muistaa se, että suurin osa sairaanhoitokustannuksista kohdistuu liikunnalla ja huippu-urheilulla itsensä rikkoneisiin. Ylipainon osuus on korkeintaan 7% kaikista kustannuksista, liikunnan ja huippu-urheilun aiheuttamat kustannukset ovat kevyesti yli 20%
Huolestuisin ensisijaisesti ap:stä. Miten toisen paino rassaa noin paljon? Oletko läheisriippuvainen? Eikö sinulla ole omia ongelmia?
Vierailija kirjoitti:
Muistelisin vastanneeni tähän samaan juttuun jo aiemmin keväällä.
Mutta sinullekin ohje: Näytä hyvää esimerkkiä, pyydä mukaan liikkumaan ja laita terveellistä ruokaa - mutta älä puutu toisten asioihin. Et voi toisen puolesta päättää asioita, kukin tekee omat ratkaisunsa.
Vierailija kirjoitti:
Muistelisin vastanneeni tähän samaan juttuun jo aiemmin keväällä.
Mutta sinullekin ohje: Näytä hyvää esimerkkiä, pyydä mukaan liikkumaan ja laita terveellistä ruokaa - mutta älä puutu toisten asioihin. Et voi toisen puolesta päättää asioita, kukin tekee omat ratkaisunsa.
Yritän näyttää esimerkkiä parhaani mukaan, mutta välillä pelkään senkin aiheuttavan häpeää hänelle. Liikunnanehdottelu tuntuu vihjailulta, hän tietää etten itsekään ole innokkain liikkumaan. Välillä lipsun hänen seurassaan itsekin syömään epäterveellisesti. En tiedä olisiko minusta edes auttajaksi jos voisinkin tehdä jotakin.
Tuntuu vain pahalta seurata toisen itsetuhoista käyttäytymistä. Turhauttaa, kun siihen ei saa puuttua. En tahdo että hän laihtuisi, ei minua haittaa jos hän on ylipainoinen, mutta en tahdo tämän menevän sairaalloiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistelisin vastanneeni tähän samaan juttuun jo aiemmin keväällä.
Mutta sinullekin ohje: Näytä hyvää esimerkkiä, pyydä mukaan liikkumaan ja laita terveellistä ruokaa - mutta älä puutu toisten asioihin. Et voi toisen puolesta päättää asioita, kukin tekee omat ratkaisunsa.
Vierailija kirjoitti:
Muistelisin vastanneeni tähän samaan juttuun jo aiemmin keväällä.
Mutta sinullekin ohje: Näytä hyvää esimerkkiä, pyydä mukaan liikkumaan ja laita terveellistä ruokaa - mutta älä puutu toisten asioihin. Et voi toisen puolesta päättää asioita, kukin tekee omat ratkaisunsa.
Yritän näyttää esimerkkiä parhaani mukaan, mutta välillä pelkään senkin aiheuttavan häpeää hänelle. Liikunnanehdottelu tuntuu vihjailulta, hän tietää etten itsekään ole innokkain liikkumaan. Välillä lipsun hänen seurassaan itsekin syömään epäterveellisesti. En tiedä olisiko minusta edes auttajaksi jos voisinkin tehdä jotakin.
Tuntuu vain pahalta seurata toisen itsetuhoista käyttäytymistä. Turhauttaa, kun siihen ei saa puuttua. En tahdo että hän laihtuisi, ei minua haittaa jos hän on ylipainoinen, mutta en tahdo tämän menevän sairaalloiseksi.
Kannattaa sinun hakeutua hoitoon. Anamneesisi antaa perusteita eräälle diagnoosille, jonka prognoosi on aika heikko.
- Eri
Itselläni on eräs huomattavasti ylipainoinen ystävä, joka on hiukan samanlaisessa tilanteessa. Hän lihoo lihomistaan, vaikka liikkuminenkin on alkanut näyttää vaikealta sairaalloisen lihavana. Erilaisia vaivoja ja sairauksia lihavuudesta on tullut, ja uusia vain epäillään. Silti hän esimerkiksi tilailee jatkuvasti pizzoja, ja tunnesyö jatkuvasti jotenkin ymmärtämättä, että kaikki nuo päätökset vaan lisäävät hänen painoaan, ja tätämyöten sairaustaakkaa. Tuo lihavuus tuntuu vaikuttavan kaikkiin hänen elämänsä aspekteihin siitä lähtien, että tuntuu hankalalta pariutua (mitä hän valittelee) ja varmasti myös työllistymiseen jaksamisen takia. Jonkinlainen häpeän kehä siinä on koska eihän nyt sinänsä ylipaino estä pariutumista, mutta hankalampaahan se voi olla siinä vaiheessa kun puhutaan sairaalloisesta ylipainosta.
Itse olen laihduttanut aikanaan useita kymmeniä kiloja ja tiedän, että se on täysin mahdollista ja tekee elämänlaadun paremmaksi. Se ei vaadi mitään erityistä itsekuria. Tämä kaveri luulee että se on niin, mutta ei se ole ja toteaa ettei hänellä ole mitään selkärankaa. mutta viitseliäisyyttä se vaatii syödä säännöllisesti kunnon ruokaa, ja myöskin tietenkin sen verran itsekuria, ettei tilaa pitsaa heti kun sellaista alkaa tekemään mieli jopa useita kertoja viikossa sen sijaan että laittaisi jotain kevyempää ruokaa, joka voi olla myös maittavaa.
Kai tuo lihavuus on monella oikeasti psykologinen häiriö, eräänlainen samanlainen riippuvuus ruokaan kuin vaikkapa alkoholistilla on alkoholiin ja samaten siinä on monimutkaista tunnepitoista suhtautumista ruokaan jolla voidaan paikata jotain sisäistä tyhjyyttä yms. Ja myös siinä voi olla kyse impulsiivisuudesta, jolloin ei osaa jotenkin tehdä itseä kohtaan parempia ratkaisuja. Samaten vaikuttaa, että monella ylipainoisella ei ole oikeasti jotenkin edes tietoa että miten laihduttaa, minkä verran pitäisi syödä ja miten painon saa putoamaan ilman että tekee elämästä kamalan tiukan dieetin ja kokeilee jotain vippaskonsteja. Monesti tämä kaverini valitsee usein todella energiapitoisia ruokia, esimerkiksi pähkinöitä ja syö niitä koko pussillisen. Ei se ihme ole että painoa kertyy, kun ei tajua jotenkin, kuinka paljon energiaa tuollaisessa on. Ja kun jotain syödään niin sitä vedetään ihan överimääriä.
Jos ystävälläsi on masennusta ja/tai syömishäiriö, oikea taho auttamaan olisivat terveydenhuollon ammattilaiset. Veikkaan, että rakkaudellakin ilmaistu huoli tai neuvot aiheuttavat vain lisää häpeää omasta tilanteesta.