Lue keskustelun säännöt.
ystävä lihoo lihomistaan - tekee pahaa katsoa
17.04.2019 |
Tahtoisin auttaa häntä elämään terveellisemmin mutta en tiedä voiko niin arkaan asiaan, kuin painoon, puuttua rakentavalla ja tukevalla tavalla vai päätyisinkö vain pahentamaan asioita ja hänen oloaan? Olen aina ollut sitä mitä mieltä, ettei muiden terveys, paino tai muut henkilökohtaisuudet kuulu minulle, mutta nyt pelkään menettäväni jonkun. Pitäisikö minun hyväksyä hiljaisena vierestä silläkin uhalla, että hän syö itsensä ennenaikaiseen hautaan?
Paitsi etten tahdo joutua todistamaan hänen kuolemaansa, en myöskään elämää, jossa hän joutuu olemaan jatkuvasti väsynyt, kykenemätön liikkumaan ja vielä mahdollisesti jonain päivänä muiden armoilla.
Ystäväni on ollut masentunut läpi elämänsä. Yritän auttaa häntä parhaani mukaan. Kun kysyn tarvitseeko hän jotain kaupasta, hän vastaa "suklaata". Tunnen syyllisyyttä. Olen yrittänyt tukea häntä tilastaan pois mutta sen sijaan olen päätynyt sen mahdollistajaksi. Olen joskus laittanut terveellistä ruokaa, mutta hän kieltäytyy kasviksista, jopa nyrpistää nenäänsä. Itse hän ei osaa laittaa ruokaa lainkaan ja siksi päätyykin syömään lähinnä nuudeleita, muroja ja jogurtteja. Hänen jääkaappinsa ammottaa tyhjyyttään ja hänellä harvoin on siellä nk. oikeaa ruokaa. En usko ainoana ongelmana olevan ruoanlaatu tai tietämättömyys ravintoarvoista, mutta myös hänen ruokailutottumuksensa ja elämäntapansa. Hän on töissä kiireinen mutta samat mallit pyörivät vapaa-ajallakin. Hän ei syö kunnollista ruokaa säännöllisesti, päätyy syömään liian vähän ravinteikasta ruokaa, ja nälissään päätyy ahmimaan suunnattomia määriä sokeripitoista höttöä. Uskoisin painonhallinnan olevan hänelle helpompaa, jos hän alkaisi syödä säännöllisin väliajoin riittävän ravinteikasta ruokaa.
Hän tiedostaa kyllä painonsa ja on yrittänyt laihduttaa. Pelkään vain hänen luovuttaneen jo tässä vaiheessa. Hän on nuori ihminen, jolla elämää olisi paljon edessä, ja siksi toivoisin hänen jatkavan yrittämistä. Mutta kun sen yrityksen täytyisi lähteä itsestä, eikö?
Hän ei näytä enää edes yrittävän rajoittaa herkkuja, vaan sallii itselleen suunnattoman ahmimisen, etenkin tunnesyömisen. Hän voi vetää yhdessä hujauksessa kokonaisen mutakakun tai suklaalevyn, eikä sekään tahdo riittää. Hän tiedostaa jo syödessään, että hänelle tulee todennäköisesti vain paha olo. "Oksettaa", mutta hän jatkaa syömistä kuin pakonedessä. En usko hänen edes täysin nauttivan herkuista, ne pikemminkin vain ovat hänelle addiktio, ja yletön syöminen automatisoitunut reaktio ikäviin tunteisiin.
Olen itsekin kärsinyt ahmimisesta, mutta olen aina ollut normaalipainoinen ja koen viimein saavuttaneeni jonkinlaisen tasapainon: suhteeni ruokaan on terveellinen. Koen, että tämä on vaikuttanut positiivisesti elämänlaatuuni, jaksamiseeni ja mielialaani. Tahtoisin, että ystäväni voisi kokea saman.
Voinko tehdä mitään hänen hyväksi? Pelkään, että asian ottaminen puheeksi murtaisi hänet täysin ja hän kokisi minun vain arvostelevan häntä. Hän on erittäin herkkä ja epävarma ihminen, enkä tahdo satuttaa häntä.
Kommentit (24)
Missähän vaiheessa ihmiset tajuavat, että lihavuuskin voi olla sairaus. Kuten anoreksia, bulimia..
Suht törkeetä sanoa, että siellä se vaan mättää pitsaa, suklaata, yms muita herkkuja, vaikka on jo lihava. Tietenkin. Hänellä on riippuvuus, eikä siinä tilanteessa sekuntiakaan kiinnosta kuinka terveellistä ruoka on. Vrt tupakka, alkoholi.
Kaverina ei voi juuri muuta tehdä kuin olla vieressä. Nämä muutokset lähtee itsestä, kun ei lääketiedekään tätä seikkaa halua tunnistaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itselläni on eräs huomattavasti ylipainoinen ystävä, joka on hiukan samanlaisessa tilanteessa. Hän lihoo lihomistaan, vaikka liikkuminenkin on alkanut näyttää vaikealta sairaalloisen lihavana. Erilaisia vaivoja ja sairauksia lihavuudesta on tullut, ja uusia vain epäillään. Silti hän esimerkiksi tilailee jatkuvasti pizzoja, ja tunnesyö jatkuvasti jotenkin ymmärtämättä, että kaikki nuo päätökset vaan lisäävät hänen painoaan, ja tätämyöten sairaustaakkaa. Tuo lihavuus tuntuu vaikuttavan kaikkiin hänen elämänsä aspekteihin siitä lähtien, että tuntuu hankalalta pariutua (mitä hän valittelee) ja varmasti myös työllistymiseen jaksamisen takia. Jonkinlainen häpeän kehä siinä on koska eihän nyt sinänsä ylipaino estä pariutumista, mutta hankalampaahan se voi olla siinä vaiheessa kun puhutaan sairaalloisesta ylipainosta.
Itse olen laihduttanut aikanaan useita kymmeniä kiloja ja tiedän, että se on täysin mahdollista ja tekee elämänlaadun paremmaksi. Se ei vaadi mitään erityistä itsekuria. Tämä kaveri luulee että se on niin, mutta ei se ole ja toteaa ettei hänellä ole mitään selkärankaa. mutta viitseliäisyyttä se vaatii syödä säännöllisesti kunnon ruokaa, ja myöskin tietenkin sen verran itsekuria, ettei tilaa pitsaa heti kun sellaista alkaa tekemään mieli jopa useita kertoja viikossa sen sijaan että laittaisi jotain kevyempää ruokaa, joka voi olla myös maittavaa.
Kai tuo lihavuus on monella oikeasti psykologinen häiriö, eräänlainen samanlainen riippuvuus ruokaan kuin vaikkapa alkoholistilla on alkoholiin ja samaten siinä on monimutkaista tunnepitoista suhtautumista ruokaan jolla voidaan paikata jotain sisäistä tyhjyyttä yms. Ja myös siinä voi olla kyse impulsiivisuudesta, jolloin ei osaa jotenkin tehdä itseä kohtaan parempia ratkaisuja. Samaten vaikuttaa, että monella ylipainoisella ei ole oikeasti jotenkin edes tietoa että miten laihduttaa, minkä verran pitäisi syödä ja miten painon saa putoamaan ilman että tekee elämästä kamalan tiukan dieetin ja kokeilee jotain vippaskonsteja. Monesti tämä kaverini valitsee usein todella energiapitoisia ruokia, esimerkiksi pähkinöitä ja syö niitä koko pussillisen. Ei se ihme ole että painoa kertyy, kun ei tajua jotenkin, kuinka paljon energiaa tuollaisessa on. Ja kun jotain syödään niin sitä vedetään ihan överimääriä.
Pohdin juuri tuotakin, onko ystävälläni tietoa miten laihduttaa, hillitä painoa tai paljonko energiaa ruuissa on. En ole täysin varma tiedostaako hän mitä tekee tai näkeekö hän sen vaikutukset. Vai tekeekö hän sen tietoisesti, kaikkien riskienkin uhalla.
Itsellänikin tulee mieleen rinnastus alkoholismiin. Tuntuu jotenkin absurdilta miten alkoholiongelmaan tulisi puuttua mutta ruokaongelmaan ei. Pitää kai vain toivoa, että asia havaitaan ammattipuolella, tai että hän itse ottaisi asian puheeksi.
Vierailija kirjoitti:
Itselläni on eräs huomattavasti ylipainoinen ystävä, joka on hiukan samanlaisessa tilanteessa. Hän lihoo lihomistaan, vaikka liikkuminenkin on alkanut näyttää vaikealta sairaalloisen lihavana. Erilaisia vaivoja ja sairauksia lihavuudesta on tullut, ja uusia vain epäillään. Silti hän esimerkiksi tilailee jatkuvasti pizzoja, ja tunnesyö jatkuvasti jotenkin ymmärtämättä, että kaikki nuo päätökset vaan lisäävät hänen painoaan, ja tätämyöten sairaustaakkaa. Tuo lihavuus tuntuu vaikuttavan kaikkiin hänen elämänsä aspekteihin siitä lähtien, että tuntuu hankalalta pariutua (mitä hän valittelee) ja varmasti myös työllistymiseen jaksamisen takia. Jonkinlainen häpeän kehä siinä on koska eihän nyt sinänsä ylipaino estä pariutumista, mutta hankalampaahan se voi olla siinä vaiheessa kun puhutaan sairaalloisesta ylipainosta.
Itse olen laihduttanut aikanaan useita kymmeniä kiloja ja tiedän, että se on täysin mahdollista ja tekee elämänlaadun paremmaksi. Se ei vaadi mitään erityistä itsekuria. Tämä kaveri luulee että se on niin, mutta ei se ole ja toteaa ettei hänellä ole mitään selkärankaa. mutta viitseliäisyyttä se vaatii syödä säännöllisesti kunnon ruokaa, ja myöskin tietenkin sen verran itsekuria, ettei tilaa pitsaa heti kun sellaista alkaa tekemään mieli jopa useita kertoja viikossa sen sijaan että laittaisi jotain kevyempää ruokaa, joka voi olla myös maittavaa.
Kai tuo lihavuus on monella oikeasti psykologinen häiriö, eräänlainen samanlainen riippuvuus ruokaan kuin vaikkapa alkoholistilla on alkoholiin ja samaten siinä on monimutkaista tunnepitoista suhtautumista ruokaan jolla voidaan paikata jotain sisäistä tyhjyyttä yms. Ja myös siinä voi olla kyse impulsiivisuudesta, jolloin ei osaa jotenkin tehdä itseä kohtaan parempia ratkaisuja. Samaten vaikuttaa, että monella ylipainoisella ei ole oikeasti jotenkin edes tietoa että miten laihduttaa, minkä verran pitäisi syödä ja miten painon saa putoamaan ilman että tekee elämästä kamalan tiukan dieetin ja kokeilee jotain vippaskonsteja. Monesti tämä kaverini valitsee usein todella energiapitoisia ruokia, esimerkiksi pähkinöitä ja syö niitä koko pussillisen. Ei se ihme ole että painoa kertyy, kun ei tajua jotenkin, kuinka paljon energiaa tuollaisessa on. Ja kun jotain syödään niin sitä vedetään ihan överimääriä.
Mikäli lihavuus on psykologista, miksi sitten hoitona on leikkaus?
Verrokiksi: alle 5% onnistuu laihtumaan pitkällä tähtäimellä, vaikka ohjaajana olisi maisterin tutkinnon suorittanut ravitsemusterapeutti. Miten ihmeessä jokin tavis sitten osaisi laihduttaa? Kyse on laihdutusteollisuudesta ja sairaasta yhteiskunnasta.
Tukena olemista vaikeuttaa myös välimatka. Näemme aina kun voimme, mutta en millään pysty olemaan arjessa hänen kanssaan, lenkkeilemään tai tekemään yhdessä jatkuvasti, joten suurimmaksi osaksi pystyn osoittamaan tukeni vain sanoilla.
Kiitos kaikille auttaneille. Vastauksienne perusteella jatkan samaan malliin kuin ennenkin.
En tiedä olenko liioitellut mielessäni ylipainon uhkia ja onko huoleen todella syytä. En ole painon tai ruoan suhteen ammattilainen, vain huolestunut läheisistäni.