Lue keskustelun säännöt.
Te joilla ei ole yhtään ystävää
Kommentit (18)
Olen lapsuudessa traumatisoitunut niin pahasti, että en pysty läheisyyteen - minkäänlaiseen.
Päätin vain jossain vaiheessa, että 'not fit for a human company' - lause jonka Augustus totesi tyttärestään Juliasta ja karkoitti tämän Pandateria -saarelle yksinäisyyteen - pätee myös minuun. Ihmiset vain ärsyyntyivät minuun, pettyivät, kaikki tekemiseni oli väärin.
Täältä olen lukenut, että narsistit kokevat yksinäisen vanhuuden, ehkäpä minä olen sitten tuollainen, tosin en pidä itseäni erityisen narsistisena, särkyneenä vain.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole kohdannut tarpeeksi mukavia ihmisiä, jotka haluaisivat olla kanssani kavereita.
Mitä vanhemmaksi olen tullut niin sitä sulkeutuneemmaksi olen myös tullut.
Mun suurin ongelma on, kun en kohtaa ihmisiä, joiden kanssa voisin luoda kaverisuhteita.
On mulla muutama kaveri, mutta en läheisissä väleissä ole heihin.
Olen tottunut olemaan yksin. En kaipaa ystäviä. Mulla oli ala-asteella muutama ystävä, myöhemmin en koskaan ystävystynyt kenenkään kanssa vaikka harrastin kaikkea. Nykyään olen ihan tyytyväinen kun mulla on mies, lapsi ja koira.
Koska en ole sellaista ihmistyyppiä jonka joku haluaa ihan aidosti ystäväksi. Olen sitä tyyppiä jolle soitetaan kun tarvitaan kuuntelijaa, rahaa lainaksi tai apua johonkin juttuun. En ole se jonka kanssa vietetään aikaa ja jonka kanssa eletään tätä elämää. Olen olemassa muille ihmisille vain silloin kun tarvitaan jotain palvelusta. Se on minun käyttötarkoitukseni täällä.
Vierailija kirjoitti:
Olen lapsuudessa traumatisoitunut niin pahasti, että en pysty läheisyyteen - minkäänlaiseen.
Päätin vain jossain vaiheessa, että 'not fit for a human company' - lause jonka Augustus totesi tyttärestään Juliasta ja karkoitti tämän Pandateria -saarelle yksinäisyyteen - pätee myös minuun. Ihmiset vain ärsyyntyivät minuun, pettyivät, kaikki tekemiseni oli väärin.
Täältä olen lukenut, että narsistit kokevat yksinäisen vanhuuden, ehkäpä minä olen sitten tuollainen, tosin en pidä itseäni erityisen narsistisena, särkyneenä vain.
Narsistilla on hovi ympärillä, mutta poistuessasi hovista narsisti pyrkii mutamaalaamaan ja hankaloittamaan elämääsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En koe tarvitsevani ihmisiä elämääni, en kaverina enkä muutoin. Tällaisen mahdollisen tyhjiön täyttää jo tällainen interaktiivisuus tällaisilla palstoilla.
Koska en jaksa ystäviä. En tykkää ihmisistä. Kaikki ovat itsekkäitä ja itse en osaa olla. Maailmassa ei kiltit porskuta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen luuseri johon ei Erin törmännyt :(
En kaipaa. Draaman kaari ei viehätä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Edellinen ystävyys vei voimat. Käytti likasankona, jolle soitti ja valitti tuntikausia kaikesta. Kun mulla oli vaikeaa niin ei ollut sitä vastavuoroisuutta. Käytti mua myös muuten ikävällä tavalla hyväkseen. Välit meni ja nyt en uskalla päästää ketään lähelle kun en ole vielä oikein toipunut ja tiedän että en jaksaisi enää yhtä raskasta ystävyyttä.
Mulla oli kaksi hyvää ystävää lapsuudesta asti. Toinen kuoli ja toisella alkoi mennä huonosti, on nyt alkoholisti. Mun on aina ollut vaikeaa tutustua ihmisiin koska olen melko ujo ja hiljainen. Mulle riitti nuo kaksi ystävää, mutta kun heidät menetin en osaa uusia etsiä näin päälle neljäkymppisenä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En osaa olla ihmisten kanssa, jos tapaan mukavan ihmisen niin alussa kun ollaan vielä pinnallisella tasolla niin menee hyvin, mutta kun toinen alkaa lähentyä vetäydyn pois.
Olen outo, minusta ei saa juuri mitään irti. Olen koko elämäni ollut hirveän vähäpuheinen, ja eihän sellaiseen kukaan uusi ihminen jaksa tutustua. Pääni kyllä vilisee ajatuksia, mutta en koe tarvetta tuoda niitä sanallisesti esille. Toki ihan arjen asioista puhun normaalisti perheeni kesken ja small talkiakin osaan jos haluan. Mutta kun en pidemmän päälle jaksa esittää puheliasta. Kukaan ei yksinkertaisesti jaksa nähdä vaivaa tutustuakseen ja ymmärrän sen täysin. En oikeastaan edes tiedä, mitä tekisin mahdollisen ystäväni kanssa? Peruskouluaikoina oli kavereita, mutta aikuisiällä ei ketään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Omasta vapaasta tahfosta, pärjään hyvin yksikseni ja vihaan
- häitä
-rippijuhlia
-hautajaisia
- ristiäisiä
-yllätysvieraita
-mökille tunkeutujia
Kun ei ole kavereita, eikä sukulaisia häiriköi yhteydenpidoilla niin saa olla melkoisen rauhassa noilta. Ikävä vaan kun vaimolla on kavereita ja sen vuoksi noitakin on joutunut kiertämään.
En käytä alkoholia.
Yritäpä Suomesta löytää ystäväksi n. 20-30 -vuotias henkilö, joka ei käytä alkoholia. Not going to happen.
Päässä vikaa, autismi, masennus+ muuta diagnoosia että jee.
En oikeastaan tiedä.
Omasta mielestäni olen puhelias, eikä tuota ongelmaa alkaa juttelemaan tuntemattomille.
Autan mielelläni pyyteettömästi muita, tuntemattomiakin, viimeksi eilen kaupan pihassa autoin vanhempaa rouvaa hänen autohuoliensa kanssa.
Olen koko ikäni ollut koulussa ja töissä, eli kohtaan runsaasti ihmisiä miltei joka ikinen päivä ja olen kontaktissa heidän kanssaan.
Olen osallisena eri ryhmissä yms viestimissä, eli yhteystietoni on vaivatta saatavilla jos niin haluaa.
Kuitenkin huomasin tämän jo 15 vuotiaana.
Suhteet pysyvät jotenkuten voimissaan tasan niin kauan kun minä niitä pidän yllä.
Se olen aina minä, joka aloittaa yhteydenpidon ja toinen sitten vastaa. Erittäin erittäin harvoin se on se toinen joka ottaa ensikontaktin.
Koin tämän raskaaksi, lisäksi se tuntuu siltä ettei suhde ole aito, vaan toinen ikäänkuin kohteliaisuudesta ja velvollisuudentunnosta sitten vastailee.
Kun lopetin olemasta se aloitteen tekevä osapuoli, kaikki kaverisuhteeni yms loppuivat tehokkaasti.
M40
No minähän olen mitä mukavin ihminen mutta kaikissa muissa on vikaa.
T. Läski rumilus