Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Perheet, jossa on useampia erityislapsia?
17.04.2019 |
Sanon heti alkuun, että toivoisin tästä asiallista ja rehellistä keskustelua.
Olen ihmetellyt jo pidemmän aikaa, miksi ihmiset joilla on jo yksi erityislapsi ja riski että seuraavatkin ovat erityislapsia, tekevät niitä lisää, joissain tapauksissa useampiakin, vaikka ovat jatkuvasti ihan piipussa, valittavat byrokratiasta ja unen- ja avunpuutteesta ja vaikuttavat jo ensimmäisen jälkeen loppuunpalaneilta ja epätoivoisilta.
Mikä siis saa tuossa tilanteessa ihmisen edes harkitsemaan toisen, kolmannen tai neljännen lapsen hankkimista? Olen nähnyt näitä tapauksia useampiakin.
Oikeastaan kyselen nyt tästä, koska haluaisin oppia ymmärtämään ystävääni. Hänellä on kaksi lasta. Tämä ensimmäinen on todella vaikeasti vammainen, elää elämänsä joko vyötettynä pyörätuoliin tai sängyssä, ei kykene kommunikoimaan muutamia änähdyksiä lukuunottamatta, kädet liikkuvat vähän, mutta ei mitään pysty tekemään. Ystäväni oli jo tämän ensimmäisen aikaan jaksamisensa äärirajoilla. Joutui lopettamaan töissä, ja se toi muun lisäksi myös taloudelliset paineet. Hänestä tuli kuin eri ihminen. Koetimme kyllä auttaa minkä voimme. No muutama vuosi sitten hän sitten ilmoitti on raskaana. Olivat päättäneet kuitenkin hankkia toisen lapsen, vaikka oli riski että sama toistuisi. Ja niinhän se toistui. Nyt tilanne on kaksi kertaa yhtä paha kuin ennen. Eikä tämä ole edes kovin harvinaista. Olen törmännyt useampaan usean erityislapsen perheeseen.
Minua mietityttää tuo tilanne, koska joudun käymään sitä jatkuvasti ystäväni kanssa läpi. En ole kehdannut kysyä kysymyksiä, jotka mieltäni vaivaavat, koska en halua vaikuttaa tylyltä tai loukata ystävää.
Mietin esimerkiksi miksi he tekivät tarkoituksella toisen lapsen, vaikka tiesivät että on todennäköisyys, että hänestä tulisi samanlainen kuin ensimmäisestä ?
Miksi tekivät toisen lapsen, vaikka voimavarat olivat äärirajoillaan jo ensimmäisen jälkeen?
Olen ajatellut asiaa siltä kantilta, mitä minä olisin tehnyt hänen tilanteessaan ja itse en olisi voinut kuvitellakaan hankkivani lisää biologisia lapsia, jos mahdollisuus siihen, että synnyttäisin toisenkin lapsen tarkoituksella samaan tilanteeseen. Onko siinä se pieni toive saada se terve lapsi?
Toivon ettei kukaan nyt ota tätä loukkauksena. Se ei ollut tarkoituksena ja olen ainoastaan pohtinut tätä ulkopuolisen näkökulmasta. En myöskään tahtoisi että tätä otettaisiin niin, että tarkoitukseni olisi vähätellä vammaisten ihmisarvoa koska myöskään se ei ole ollut tarkoituksena.
Kommentit (73)
Ongelmat ilmeni vasta eskarissa, lapsilla ikäeroa puolitoista vuotta. Eli toinenkin oli jo syntynyt, kun toisella havaittiin oppimisen yms. Ongelmia. Samat ongelmat ilmeni toisellakin vasta eskarissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on kaksi erityislasta ja olen raskaana. Meitä on myös tuomittu suvun ja läheisten toimesta koska olemme hankkineet useampia lapsia. Kuitenkin olemme haasteista huolimatta pystyneet huolehtimaan lapsistamme. Kuka on oikeutettu sanelemaan kenellä on oikeus hankkia lapsia? Teilläkö?
Tekö sanelette onko lasteni elämä elämän arvoista? Ainoastaan minä äitinä voin sen sanoa. Jos olisin sitä mieltä että lapsillani ei olisi maailmalle mitään annettavaa niin antaisin olla, mutta he voisivat opettaa maailmalle ainakin suvaitsevaisuutta. Itse en koe että lapseni kärsisivät vammoistaan, eivät he ymmärrä olevansa vammaisia. Heille se pyörätuoli, apuvälineet ja muut ovat arkipäivää.
Sinun ajattelusi perustuu tunteeseen. Hoivavietillä ja siteen muodostumisella lapseen selitellään biologisten lasten hankkimista, vaikka niistä tulisi vaikeavammaisia. Ajatellaan omia tarpeita, muttei lapsen parasta. Se on aika itsekästä.
Maailmassa on paljon orpolapsia vailla kotia. Niihinkin hanoihin pitäisi käydä kiinni.
Luuletko että ulkomailta voi vain valita itselleen jonkun orpolapsen ja tuoda sen Suomeen? Maailmassa on todella vähän lapsia, jotka ovat adoptoitavissa ulkomaille. Ja jatkuvasti määrä vähenee ja moni maa kieltää kokonaan adoptiot ulkomaille.
Aina ihmetyttää että adoptiota tarjotaan ratkaisuksi. Suurelle osalle ihmisistä se ei ole mahdollista. Vaatimukset on hyvin tiukat ja tiukkenevat koko ajan. Ja myös adoptioon tarjolla olevien lasten määrä vähenee.
Sitten vielä adoption ongelmat, lähtien siitä että moni virallisesti adoptoitu on oikeasti ollut lapsikaupan uhri. Lapsia on ryöstetty vanhemmiltaan jne.
Huostaanotot, psykiatriset ongelmat yms. ovat adoptiolapsilla moninkertaisesti yleisempiä kuin biologisessa perheessä kasvavalla lapsella. Näin siitä huolimatta että vanhemmat on käyneet hyvin tiukan seulan saadaakseen adoptiolapsen.
Jos lapset tekee pienellä ikäerolla, niin ei ne ongelmat sieltä kerkeä välttämättä tulla esille kuin vasta vuosien jälkeen
Se, mitä tässä ketjussa pitäisi ihmetellä, on yhteiskunnan tuki ja turva lapsiperheille. Yksikään syntyvä lapsi ei ole suojassa vammautumiselta tai sairastumisesta. Miksi yhteiskunta ei tue perheitä missä on tuen tarvetta, miksi vammaisen lapsen tai muuten erityislasten hoito jää 100% vanhempien vastuulle?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi sen lapsen pitää olla oma silläkin ehdolla, että seuraavakin on suurella todennäköisyydellä erityinen tavalla tai toisella. Tarkoitan nyt tapauksia, joissa riskit on tiedossa enkä niitä tyhjästä tulleita tapauksia. Suomessa insesti on ihan syystäkin laitonta: riski saada pahasti sairaita/vammaisia jälkeläisiä.
Tällaiset perheet sikiää eniten kuin kanit ja samaan aikaan jotkut täysin terveet jättää lapsen teon yhteen tai kahteen lapseen, jos edes sitäkään tekevät.
On todella ihanaa olla huonojen uhri: geeneissä virtaa adhd:ta, autismin kirjoa, dysfasiaa ja oppimisvaikeuksia. Kolme sukulaista kärsii tuosta neljän kirjaimen yhdistelmästä, ja yhdellä näistä on lisänä dysfasia ja lukihäiriö.
Itselläni diagnosoitiin dysfasia ollessani lapsi ja mahdollisesti minussa on Aspergerin vikaa, minkä aion selvittää. Matematiikka on tuottanut vaikeuksia. Toiseksi nuorempi velipuoli sai dysfasia-diagnoosin lapsena ja nuorin lukihäiriö-diagnoosin. Koulusta pääsin 7,5 keskiarvolla, ja arvosanani vaihteli ilman yksilöllistämistä 6:sta 8:aan. Yleensä olin seiskan tasoinen oppilas. Olen etsinyt syntipukkia paskoihin geeneihini köyhästä perhetaustasta, joka toi myös häpeää ja katkeruutta ollessani yläkoululainen.
On pakko torpata omat lapsiperhehaaveet ihan jo tietäessäni siskon lapsen kerranneen nyt esikoulua pienryhmässä, ja luulen vikaa olevan puheentuotossa. Ainoa hyvä saavutus elämässäni on, että olen onnistunut pariutumaan ylöspäin ammattikoulutuksen ja myöhemmin AMK-koulutuksen käyneen miehen kanssa. Ihmettelen vain, että miten hän ei huomaa jälkeenjääneisyyttäni saati hänen 13-vuotias lapsensa edellisestä suhteesta.
Mikä tuossa on nyt ihmeellistä? Ihan tavallinen keskiarvo.
Olen kyllä oikeasti saatanan tyhmä. Koululaisena ihan syystäkin laiskottelin tai luin nopeasti kokeisiin jankuttamalla opeteltavia asioita, jotta pääsisin niin inhottavasta tilanteesta heti eroon. On vain tuntunut siltä, ettei mikään tahdo jäädä päähän.
Äidin suustakin kerran kuulin, että sisarpuolen ja minä ollaan yhtä tyhmiä. Kait se on oikeassa. Geenini ovat oikeasti minulle kirous.
Turha kait minun on haaveilla yrityksen perustamisestakaan, mitä olen pitkään miettinyt, koska haluaisin tehdä töitä yksin ja itsenäisesti. Toisaalta olisi paljon helpompaa opetella asioita ilman, että muut näkee. Olen varmaan outo. Olen pelännyt helposti näyttäväni muiden edessä kömpelöltä tai nololta, jos jotain uutta yritän tehdä. Kiusaamisen takia olen jopa halunnut piilotella itseäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on kaksi erityislasta ja olen raskaana. Meitä on myös tuomittu suvun ja läheisten toimesta koska olemme hankkineet useampia lapsia. Kuitenkin olemme haasteista huolimatta pystyneet huolehtimaan lapsistamme. Kuka on oikeutettu sanelemaan kenellä on oikeus hankkia lapsia? Teilläkö?
Tekö sanelette onko lasteni elämä elämän arvoista? Ainoastaan minä äitinä voin sen sanoa. Jos olisin sitä mieltä että lapsillani ei olisi maailmalle mitään annettavaa niin antaisin olla, mutta he voisivat opettaa maailmalle ainakin suvaitsevaisuutta. Itse en koe että lapseni kärsisivät vammoistaan, eivät he ymmärrä olevansa vammaisia. Heille se pyörätuoli, apuvälineet ja muut ovat arkipäivää.
Sinun ajattelusi perustuu tunteeseen. Hoivavietillä ja siteen muodostumisella lapseen selitellään biologisten lasten hankkimista, vaikka niistä tulisi vaikeavammaisia. Ajatellaan omia tarpeita, muttei lapsen parasta. Se on aika itsekästä.
Maailmassa on paljon orpolapsia vailla kotia. Niihinkin hanoihin pitäisi käydä kiinni.
Luuletko että ulkomailta voi vain valita itselleen jonkun orpolapsen ja tuoda sen Suomeen? Maailmassa on todella vähän lapsia, jotka ovat adoptoitavissa ulkomaille. Ja jatkuvasti määrä vähenee ja moni maa kieltää kokonaan adoptiot ulkomaille.
Aina ihmetyttää että adoptiota tarjotaan ratkaisuksi. Suurelle osalle ihmisistä se ei ole mahdollista. Vaatimukset on hyvin tiukat ja tiukkenevat koko ajan. Ja myös adoptioon tarjolla olevien lasten määrä vähenee.
Sitten vielä adoption ongelmat, lähtien siitä että moni virallisesti adoptoitu on oikeasti ollut lapsikaupan uhri. Lapsia on ryöstetty vanhemmiltaan jne.
Huostaanotot, psykiatriset ongelmat yms. ovat adoptiolapsilla moninkertaisesti yleisempiä kuin biologisessa perheessä kasvavalla lapsella. Näin siitä huolimatta että vanhemmat on käyneet hyvin tiukan seulan saadaakseen adoptiolapsen.
Adoptiolapsia sentään syynätään tarkkaan. Tätä keskustelua luettuani pitäisi myös biologisten lasten vanhemmat laittaa syyniin samalla tavalla
Paljon on niitä äitejä, jotka juo raskaana ollessaan pilaten lapsen elämän, tai sitten jotkut heikkolahjaiset lisääntyy periyttäen lapsilleen samat ongelmat. Ja jos lapsi onkin normaaliälyinen, niin tämä joutuu kärsimään vähävirikkeisestä ympäristösä ja joutuu aikaisin aikuisen rooliin. Mikähän hemmetin oikeus kaikilla on lapsiin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi sen lapsen pitää olla oma silläkin ehdolla, että seuraavakin on suurella todennäköisyydellä erityinen tavalla tai toisella. Tarkoitan nyt tapauksia, joissa riskit on tiedossa enkä niitä tyhjästä tulleita tapauksia. Suomessa insesti on ihan syystäkin laitonta: riski saada pahasti sairaita/vammaisia jälkeläisiä.
Tällaiset perheet sikiää eniten kuin kanit ja samaan aikaan jotkut täysin terveet jättää lapsen teon yhteen tai kahteen lapseen, jos edes sitäkään tekevät.
On todella ihanaa olla huonojen uhri: geeneissä virtaa adhd:ta, autismin kirjoa, dysfasiaa ja oppimisvaikeuksia. Kolme sukulaista kärsii tuosta neljän kirjaimen yhdistelmästä, ja yhdellä näistä on lisänä dysfasia ja lukihäiriö.
Itselläni diagnosoitiin dysfasia ollessani lapsi ja mahdollisesti minussa on Aspergerin vikaa, minkä aion selvittää. Matematiikka on tuottanut vaikeuksia. Toiseksi nuorempi velipuoli sai dysfasia-diagnoosin lapsena ja nuorin lukihäiriö-diagnoosin. Koulusta pääsin 7,5 keskiarvolla, ja arvosanani vaihteli ilman yksilöllistämistä 6:sta 8:aan. Yleensä olin seiskan tasoinen oppilas. Olen etsinyt syntipukkia paskoihin geeneihini köyhästä perhetaustasta, joka toi myös häpeää ja katkeruutta ollessani yläkoululainen.
On pakko torpata omat lapsiperhehaaveet ihan jo tietäessäni siskon lapsen kerranneen nyt esikoulua pienryhmässä, ja luulen vikaa olevan puheentuotossa. Ainoa hyvä saavutus elämässäni on, että olen onnistunut pariutumaan ylöspäin ammattikoulutuksen ja myöhemmin AMK-koulutuksen käyneen miehen kanssa. Ihmettelen vain, että miten hän ei huomaa jälkeenjääneisyyttäni saati hänen 13-vuotias lapsensa edellisestä suhteesta.
Mikä tuossa on nyt ihmeellistä? Ihan tavallinen keskiarvo.
Mietin samaa ja vieläpä hyvää suomen kieltä kirjoittaa. Ei voi täysin heikko olla 6-8 arvosanoilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lähipiirissä 3-lapsinen perhe, jossa kaikki lapset olivat jo olemassa, kun esikoisella havaittiin autisminkirjo-oireilu.
Tämä lapsi olisi ollut kyllä hirveän yksinäinen ilman normaaleja sisaruksiaan.
Heillä on hyvä yhteishenki vaikka välillä tapellaan kuten yleensäkin.
Suomalaiset ovat liian sisäsiittoisia. Sen takia yhdessä perheessä voi olla useita autistisia tai kehitysvammaisia lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lähipiirissä oli pari jonka toimintaa en pystynyt ymmärtämään tai edes sietämään.
Saivat ensimmäisen lapsen, raskauden aikana ei ilmennyt mitään ihmeenpää. Lapsi syntyi niin pahasti vammaisena, että kuoli kahden päivän päästä.
Tulivat pian uudelleen raskaaksi ja sama toistui. Nyt tutkittiin tarkemmin ja selvisi, että molemmilla on sama harvinainen geenivirhe. Oli noin 5% luokkaa, että tulisi terve lapsi. Tai edes lapsi joka säilyisi elossa.
Tulivat jälleen suunnitellusti raskaaksi, ja kuvio toistui.
Tätä yritettiin kerran vielä ennen kuin lopettivat yrittämisen.
Ja ei, adoptio ei koskaan olisi ollut mahdollisuus tälle parille. Eivät olisi syynistä selvinneet.
Vierailija kirjoitti:
Suomalaiset ovat liian sisäsiittoisia. Sen takia yhdessä perheessä voi olla useita autistisia tai kehitysvammaisia lapsia.
Rotumiksaamisella saadaan älyllisesti heikompia kansalaisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä nk. paremmat perheetkin saa vammaisia tai muulla tavalla erityisen tuen tarpeessa olevia lapsia. Esimerkkinä lukihäiriötä löytynee Ruotsin kuninkaallisilta. Toki he saavat sitten erilaiset ja tehokkaammat tuet vrt. tavan tallaajiin, joilla ei välttämättä ole kiinnostusta ja osaamista.
Alue: Aihe vapaa
Minä itse olen autismin kirjolla, ja toinen lapsistani myös. Hyvinkin voi olla, että teemme vielä kolmannen lapsen. Ihan rehellisesti voin väittää tekeväni kasvatuksellisesti ja yhteiskunnallisesti paljon parempaa jälkeä kuin moni muu "normaalin" lapsen vanhempi. Oma lapseni on näitä lieviä tapauksia, jotka ovat älykkäitä mutta eivät ymmärrä toisten eleitä ja sosiaalisia sääntöjä kunnolla. Hän on silti todella empaattinen ja hyvä ystävä niille harvoille, jotka hänen ystäviään ovat. Samaa en voi sanoa valitettavasti kovinkaan monesta "normaalista" lapsesta, jotka ovat kiusanneet lastamme mm. hänen tavasta puhua kirjakieltä tai ihan vain siitä silkasta ilosta, että lapsemme on kovin naivi, mitä tulee toisiin lapsiin.
Olen itse lukenut työllistävän alan yliopistosta ja tuottanut kyllä yhteiskunnalle ihan riittävästi veroja. Tiedän varmasti että lapsenikin tähän pystyy, jos vain koulukiusaaminen ei häntä traumatisoi sitä ennen. Itse asiassa olen niin hyväuskoinen ihminen, että uskon että moni lievästi kehitysvammainenkin pystyisi hyvin moneen asiaan esimerkiksi osapäivätyön muodossa, jos ennakkoluulot eivät heitä estäisi.
Minun lapseni laski kertolaskuja 5-vuotiaana ja tiesi enemmän kuin monet aikuiset avaruudesta 6-vuotiaana. Näen hänelle maailman rajattomana mahdollisuuksineen, enkä pelkää ollenkaan vaikka vielä saisin kirjolaisen lapsekseni. Helppoa ei ole ollut, varsinkin kun lapsi oli alle kouluikäinen, mutta silti niin mahtavaa elämää kaiken kaikkiaan. Suurimmat pelot ovat kuitenkin ehdottomasti siinä, tuleeko lapsi täysin romutetuksi koulussa toisten ikätovereiden taholta.
Kyllä minä tavallaan ymmärrän monet ketjun kommentit, että mistä ne tulevaa. Teidän on vaikeaa nähdä sitä kuinka erityislapsen vanhemmat eivät useinkaan saa yhteiskunnalta sitä vastaan tulemista. Kun ette ole kokeneet sitä, kuinka lapsen terapiat pitää hakea monta kertaa vuodessa ja vaikka lääkäri on suosituksen tehnyt johonkin, niin silti joudut perustelemaan itse kuinka oma lapsesi poikkeaa muista. Samoin yhtäkkiä kela saattaa itse päättää, että tämä lapsi ei enää tarvitse terapiaa, vaikka lääkäri on jo tutkinut ja sanonut että tarvitsee. Ette te tiedä, kuinka rankkaa on ensin perustella kuinka vaikea ja poikkeava oma lapsi on, vain saadakseen vastaukseksi ettei lapsesi sittenkään poikkea riittävästi. Tämä on vain yksi pieni esimerkki kaikesta siitä mitä joutuu kohtaamaan. Ihan lämmöllä muistutan että parhaiten rakennatte kuitenkin parempaa maailmaa hoitamalla aina ensin oman tonttinne. Huolehtikaa siitä, että ette kirjoittele tänne kuinka huonoja kasvattajia ja elämänhallintaongelmaisia erityislasten vanhemmat ovat, ja sitten huomenna koulussa se onkin oma lapsenne joka kiusaa muita koulussa.