Mies luulee kaiken olevan hyvin, nainen haluaa erota - miksi aina näin?
Näitä tapauksia on tullut vastaan omassa lähipiirissä useampia, että miehille ero tulee yllättäen vaikka kaikki on ollut "hyvin". Mistä luulette tämän johtuvan?
Omalla kohdallani ero näyttää olevan väistämättä edessä, ja todennäköisesti myös oma mieheni väittäisi sen jälkeen syyn olleen minussa, koska hänen mielestään kaikki oli suhteessa hyvin. Hänen mielestään kun kaikki on tosiaan hyvin, lukuunottamatta sitä, että minä haluan aina nostaa esille kaikenlaisia ongelmia ja puhua niistä. Miehen mielessä ei ole käynytkään, että ongelmat voisivat olla todellisia minulle, vaikka hän ei ole samaa mieltä. Miehen tapa käsitellä ikävät asiat on lakaista ne maton alle, pätee siis ihan kaikkeen elämässä.
Onko teille tullut vastaavia tapauksia vastaan lähipiirissä tai onko käynyt samalla tavalla omassa suhteessa?
Kommentit (393)
Yleensähän se tulee aina jommalle kummalle yllätyksenä. Tyytymätön on hautonut sitä jo pitkään, kun ilmoittaa toiselle.
Ja mitä sitten. Jos haluaa erota, erotaan. Ollaan onnellisia, kun on päästy huonosta puolisosta eroon. En ymmärrä, miksi sitä pitää jäädä vielä vuosikausiksi haukkumaan, kun se ei muuttunut. Olisi vain tyytyväinen, että ei tarvitse sen kanssa enää elää.
Ihan kuin ihmiset erottuaan ei silti pääsisikään exästä eroon, vaan jauhetaan vuosikausia vielä katkerana, kuinka kauhea se oli, vaikka jätetty on jo jatkanut elämäänsä.
Vierailija kirjoitti:
- koska naisiin ei voi luottaa
- koska naisilla ei ole taistelukestävyyttä
- koska naiset haluavat aina jotakin semmoista, mitä eivät voi saada
- koska naiset elävät prinsessanpunaisissa pilvilinnoissa, realismi on heille kovin vierasta
Riittääkö?
Disney-prinsessamies taas vauhdissa. Taidat olla tällä palstalla ainoa, joka niitä Disney-satuja tuijottelee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
- koska naisiin ei voi luottaa
- koska naisilla ei ole taistelukestävyyttä
- koska naiset haluavat aina jotakin semmoista, mitä eivät voi saada
- koska naiset elävät prinsessanpunaisissa pilvilinnoissa, realismi on heille kovin vierasta
Riittääkö?
Prinsesssanpunaisissa pilvilinnoissa?
Jokainen nainen jo ihan nuorikin tietää ettå parisuhde ei ole helppo juttu ja että naisen elämä miehen kanssa on raskasta ja nainen joutuu fyysisestikin raskauden, synnytyksen, imetyksen ja niistä toipumisen vuoksi koville.
Lisäksi naiset ovat lapsesta asti nähneet kuinka kelvottomia ja epäluotettavia monet miehet ja isät ovat eli elämän raadollisuus on tiedossa.
Miehet on ne jotka elää pilvilinnoissa ja luulevat olevansa jotain kuninkaita joita naisen pitåisi pyyteettå palvella ja siinä sivussa pysyä aina hoikkana ja laitettuna vaikka olisi synnyttämästä juuri tullut.
Moni mies on todellinen riippakivi ja riesa naiselle.
Tuttavissa monta naista jotka ovat ottaneet eron kun lapset olleet pieniä ja kaikki sanoneet ettå elämä on paljon kevyempää ja helpompaa ilman nurkissa möllöttävää oman kotinsa asioiden hoitoon osallistumatonta mieslasta.Tuo on just sitä pilvilinnailua, että parisuhteen pitäisi johtaa imetykseen.
Nykyisin yhä harvemmin johtaa, ja mikä parku siitä onkaan seurannut palstamiesten taholta 😂.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun perehtyy mgtowiin, niin eipä tule yllätyksenä tällaiset, vaan päinvastoin. Eroaminen kuuluu länsimaisen naisen elämänvaiheisiin, siinä kuin rippikoulu, opiskelut jne. Kun betalta on saatu ulosmitattua resurssit on aika siirtyä taas kúllíkàrusellin.
Täh? Keskimäärin lapset saadaan n 30 vuotiaana, ja kun "ulosmittaus" eli se että myös mies maksaa OMIEN lastensa kuluja on ohi ja lapset lähteneet kotoa, nainen on n 50 v. Siinä kohtaa on vaihdevuodet, kuukautiset loppuu ja ani harva nainen millään tavalla on kiinnostunut irtoseksistä, hyvä jos seksistä ylipäätään.
Tule kaappihomppeli kaapista, noita karuselleja ei ole muualla kun sun iljettävässä mielikuvituksessa.
Mies oli maksattanut minulla koko perheen kulut liiton ajan. Yritti vielä loppurahasyusta, mutta hyvän juristin avulla sain pelastettua 230 000 euroa. Nuorin oli vielä alaikäinen. Mies ei halunnut maksaa hänen kulujaan. Jotakin maksoi, mutta lopetti, kun lapsi omi 17. Tuon seksin suhteen olet aivan väärässä. Uuden kumppanini kanssa sain ensimmäisen kerran hyvää seksiä lähes viisikymppisenä. Irtoseksi ei ole koskaan kiinnostanut minua.
Kyllä se vaan on huomattu että usein miehet joille eroo tulee yllättäen ovat lapsellisia, ei oteta vastuuta omasta käytöksestä, ongelmista ei osata keskustella tai käsitellä, naisen yrittäminen asioista keskustelemiseen kahdenkesken ja ongelmien ratkaisemiseen nähdään nalkuttamisena. Oikeasti olette suhteessa silloin vielä emotionaalisesti kehittymättömän ihmisen kanssa. Naisethan usein pärjäävät helpoiten elämässä ongelmien kanssa koska tietävät miten ne käsitellään mutta miehet jäävät rannalle ruikuttamaan.
Mietin vaan näitä ihmisiä jotka edes päätyvät suhteisiin ihmisten kanssa joiden kanssa ongelmista keskusteleminen ei onnistu. Joka valittajan lähestymistapa on perseestä, hän ei ymmärrä partnerinsa tilannetta tai sitten on päädytty kimppaan ihmisen kanssa joka ei osaa asioista keskustella.
Itse en suomalaisen naisen kanssa enää pitkään aikaan ole ollut, enkä tiedä onko tämä sitten joku suomalaiseen kulttuuriin liittyvä juttu, mutta itse en ole kumppanien kanssa tämmöistä ongelmaa huomannut. Omien sukulaisten ja vanhempien kanssa kyllä huomasin, että Suomessa ei osata usein kumppaneita arvostaa ja kehua silloin kun joku menee hyvin. Muille ihmisille ehkä kehutaan, kun toinen ei ole paikalla, mutta päin naamaa harvemmin tullaan sanomaan.
Omalla kohdalla on helppo ottaa vastaan kritiikkiä ja keskustella ongelmista kumppanin kanssa kun tiedän että en kuule asioista vain silloin kun ne ovat huonosti. Asioista ei myöskään pidä tai saisikaan keskustella silloin kun ollaan kiihtyneessä mielentilassa. Ei silloin saa mitään aikaiseksi kuin mielipahaa, jos asioista aletaan vääntämään kun ei voida ajatella loogisesti.
Jos aina vain valitetaan jostain, mutta mistään ei kuule positiivista, niin sitä tulee kelle tahansa riittämätön olo.
Oman eroni jälkeen aloin käydä treffeillä ja tapasin tietysti monta eronnutta miestä. Usein jo puolen tunnin keskustelusta selvisi, miksi miehen ex oli lähtenyt. Nainen ei helpolla jätä hyvää miestä, jonka kanssa elämä on hyvää. Pahin oli yksi, joka valitti, ettei ax-vaimo halunnut koskaan seksiä. Aloimme tapailla ja muutaman viikon päästä päädyimme harrastamaan seksiä. Joo tuöi minulle selväksi, miksi ex oli ollut seksin suhteen kylmä. En halunnut enää tuon jälkeen tavata miestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huvittavaa lukemista! Miksi nainen ei voisi hoitaa kotia, jos mies hoitaa muut? Onko tämä jotenkin nykypäivänä kiellettyä? Erimielisyyksistä keskustellaan, ei nalkuteta tai huudeta.
Anteeksi, mutta selventäisitkö, että minkä muun? Mitä ihmeen miesten tlitä on edes olemassa suurimassa osassa talouksia ja kuinka paljon aikaa ne vievät päivässä? Autoa ei katsasteta joka päivä eikä renkaita vaihdeta. Suomessa kaikenlisäksi naiset ovat töissä siinä missä miehetkin.
En nyt jaksa eritellä että minkä muun, mutta meillä minä hoidan kaiken muun ja mies tekee ruoan, siivoaa kodin ja hoitaa minua enemmän lapsia. Minusta tuntuu että miehet eivät vain pidä niin kovaa meteliä tekemisistään.
Minuakin kiinnostaa, minkä muun sinä teet. Kerrostalossa asuvilla niitä muita töitä ei juurikaan ole.
Parisuhde pidentää miehen eliniänodotetta ja lyhentää naisen. Syy on selvä: miehen elämä on hyvää, naisen surkeaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun perehtyy mgtowiin, niin eipä tule yllätyksenä tällaiset, vaan päinvastoin. Eroaminen kuuluu länsimaisen naisen elämänvaiheisiin, siinä kuin rippikoulu, opiskelut jne. Kun betalta on saatu ulosmitattua resurssit on aika siirtyä taas kúllíkàrusellin.
Täh? Keskimäärin lapset saadaan n 30 vuotiaana, ja kun "ulosmittaus" eli se että myös mies maksaa OMIEN lastensa kuluja on ohi ja lapset lähteneet kotoa, nainen on n 50 v. Siinä kohtaa on vaihdevuodet, kuukautiset loppuu ja ani harva nainen millään tavalla on kiinnostunut irtoseksistä, hyvä jos seksistä ylipäätään.
Tule kaappihomppeli kaapista, noita karuselleja ei ole muualla kun sun iljettävässä mielikuvituksessa.
Kummallista homovihaa. Noh ymmärtäähän sen. Kaikki eivät vielä hyväksy homoseksuaalisuutta . Ulosmittaus sisältää muutakin kuin taloudelliset seikat. Mutta ongelmallista se on koska se on käytännössä väistämätöntä. Eli siten jopa suunniteltua hyväksikäyttöä.
Vierailija kirjoitti:
Parisuhde pidentää miehen eliniänodotetta ja lyhentää naisen. Syy on selvä: miehen elämä on hyvää, naisen surkeaa.
Nainen lopettaa liikkumisen ja terveet elämän tavat kun saa miehen koukutettua mm. maksajaksi. Jos tulee ero niin pitää skarpata jotta saa uuden miehen.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se vaan on huomattu että usein miehet joille eroo tulee yllättäen ovat lapsellisia, ei oteta vastuuta omasta käytöksestä, ongelmista ei osata keskustella tai käsitellä, naisen yrittäminen asioista keskustelemiseen kahdenkesken ja ongelmien ratkaisemiseen nähdään nalkuttamisena. Oikeasti olette suhteessa silloin vielä emotionaalisesti kehittymättömän ihmisen kanssa. Naisethan usein pärjäävät helpoiten elämässä ongelmien kanssa koska tietävät miten ne käsitellään mutta miehet jäävät rannalle ruikuttamaan.
Tämä sama pätee naisiin. Monet monet naiset sysäävät oman onnellisuutensa miehen vastuulle, mikä on aivan yhtä keskenkasvuista.
Meilläkin ero tuli kuulemma miehelle yllätyksenä.
Mies petti minua jossain vaiheessa 15 vuoden ja kolmen lapsen jälkeen yhden illan suhteessa. Yritin jatkaa avioliittoa, kun mieskin niin pyyteli anteeksi ja vannoi rakkautta. Ei se vaan onnistunut minulta. Jonkun aikaa keräsin itseäni kasaan ja ilmoitin haluavani eron.
Mies oli aivan ihmeissään - miksi? Hänen mielestään meillä oli kaikki hyvin. Pettäminen oli kuulemma käsitelty, hän oli pyytänyt minulta anteeksi ja oppinut virheestään ja saatoimme vain tehdä avioliitosta entistä paremman. Sorry, mutta en vaan ole sellainen nainen ja vaimo, jolle kuitataan ohimennen "sori kun nussin yhtä naista viime yönä, ei ollut tarkoitus, kyllähän mä sua vaimokulta rakastan joten voidaan jatkaa onnellista elämää".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uskomatonta, että täällä joku mies valittaa, ettei nainen ole tyytyväinen siihen, että mies vaan on. Miksi olisi? Kuvitteletko todella, että siinä suhteessa ollaan siksi, että suhteessa nyt vaan "kuuluu elää" eikä sinkkuus ole vaihtoehto? Kun ei enää eletä missään 50-luvulla, niin on itsestäänselvää, että sen suhteen tulee ANTAA jotain extraa ja erityistä sinkkuuteen verrattuna, mikä on syynä valita ylipäätään parisuhde.
Tämä tuntuu olevan niin vaikea teidän joidenkin miesten ymmärtää. Sinkkuus on nykyän varsin hyväksytty ja monelle hyväksi todettu tapa elää. Kun parisuhde ottaa/ärsyttää/harmittaa enemmän kuin tuo iloa ja elämään extraa niin ei naiset sitä enää valitse, kun ei kerran ole pakko. Kyllä se vaan nyt niin on, että teidän miestenkin pitää antaa sitä kuuluisaa LISÄarvoa, eikä siihen todellakaan riitä pelkkä oleminen. Turha on ruikuttaa ja valittaa, jos ei muuhun miehestä ole, se on ihan oma valinta. Miehet ovat vapaata tekemään saman, mutta monelle miehelle parisuhde on hyvä vaihtoehto, kun puhtaat vaatteet ilestyvät kaappiin itsestään, ruoka on usein pöydässä, koti siistina ja yhteiseen tekemiseenkään ei tarvitse kuin ilmestyä paikalle.
Tottakai tällainen mies vaihdetaan parempaan, kun parempi kohdalle osuu. Niin tein itsekin, enkä todella ole hetkeäkään katunut.
Ymmärsit väärin, enkä jaksa tuota sinulle nyt avata, kun asenne on mitä on. Osa naisista ymmärtää ja osa ei.
kuka naisista ymmärtää? nekö pubiruusut, jotka kuuntelevat niin kauan kun tarjoat heille juotavaa?
Ei välttämättä, koska siiderit tuo just sitä lisäarvoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huvittavaa lukemista! Miksi nainen ei voisi hoitaa kotia, jos mies hoitaa muut? Onko tämä jotenkin nykypäivänä kiellettyä? Erimielisyyksistä keskustellaan, ei nalkuteta tai huudeta.
Anteeksi, mutta selventäisitkö, että minkä muun? Mitä ihmeen miesten tlitä on edes olemassa suurimassa osassa talouksia ja kuinka paljon aikaa ne vievät päivässä? Autoa ei katsasteta joka päivä eikä renkaita vaihdeta. Suomessa kaikenlisäksi naiset ovat töissä siinä missä miehetkin.
En nyt jaksa eritellä että minkä muun, mutta meillä minä hoidan kaiken muun ja mies tekee ruoan, siivoaa kodin ja hoitaa minua enemmän lapsia. Minusta tuntuu että miehet eivät vain pidä niin kovaa meteliä tekemisistään.
Minuakin kiinnostaa, minkä muun sinä teet. Kerrostalossa asuvilla niitä muita töitä ei juurikaan ole.
Hoidan mökkimme remontit, asunto-osakkeeseen liittyvät asiat, huolehdin että autot toimivat ja ovat katsastettu ja huollettu, kotona remontoin jos on tarvetta, teen enemmän ansiotöitä jos on ylimääräiselle rahalle tarvetta, huollan ja korjaan polkupyörät itse, päivitän tietokoneet ja varmuuskopiot, mitä nyt eteen tulee. Mieheni taas tykkää laittaa ruokaa ja pitää kotia kunnossa. Kysyin siksi eri noin, koska jos olisin heti kysynyt naisena, niin reaktio olisi täysin eri, ja tämä ottaa päähän. Toisaalla huudetaan tasa-arvoa ja toisaalla ollaan syömässä rusinoita pullasta. Viimeaikoina on alkanut tuntumaan että epätasa-arvo koskettaa jo enemmän miehiä kuin naisia. Tämänkin sanominen on tabu.
Tämähän se oikea syy on
https://www.iltalehti.fi/rakkausjaseksi/a/201701162200054446
”- Seurusteluajan tasa-arvoisesta parisuhteesta on ajauduttu hyvin kauas. Pariterapiaan miehet tulevat kuin syytettyinä. Syytettyinä siitä, etteivät ole pystyneet täyttämään naisen kaikkia vaatimuksia, Vaaranen kuvailee”.
Tehkääpäs naiset seuraavan kerran ihastuessanne johonkin mieheen niin heti selväksi se, että mikäli ukko ei kuuntele, niin lähtö tulee ilman erillistä vuosien limboa. Että limbottu on riittävästi edellisessä suhteessa, ja seuraava suhde sinulla tulee olemaan sellainen että mies kuuntelee, lempii, rakastaa, ja pitää kaikin tavoin hyvänä, ja sinä teet ilman muuta itse samoin. Sitten jos alkaa taas lipsumaan siihen samaan, niin kertaistuminen keittiön pöydän ääressä, ja jos se ei riitä, niin eroilmoitus välittömästi, ja siirtyminen seuraavaan kohteeseen. Mulla toimi näin, ja maailman ihanimman ja kuuntelevimman miehen kanssa ollut jo 5 v nyt. Sen lisäksi että se kuuntelee, se haluaa myös viettää aikaa kanssani, ja suunnittelee vapaaviikonlopuille että mitähän ME tehtäisiin silloin, eikä niin että mitä hän tekisi.
Vierailija kirjoitti:
Koska usein mies ei ymmärrä, että nainen ihan oikeasti kaipaa suhteelta joskus täysin eri asioita kuin hän. On saattanut vaikkapa oman sukunsa miehiltä oppia asenteen, että "nalkutus" on pakollinen paha, tulee aina kaupan päälle naisen kanssa eläessä. Kuvittelee olevansa hyvä mies kun sietää nalkutusta kärsivällisesti. :D Eikä mieleen pulpahda vaikkapa kuunnella naistaan niin, ettei tarvi edes "nalkuttaa", vaan voi luottaa tulleensa muutenkin kuulluksi.
Nalkutus heittomerkeissä, koska sana on välillä vähättelevä ja ikävä. Sitä käytetään vähän turhan laajasti kaikesta kritiikistä, erityisesti toki naisen antamasta.
Mies saattaa toisinaan myös pelätä että jos kuuntelee naistaan liikaa, hänestä tulee naisen silmissä nössö ja pehmo. Eli itsetunto on huono, eikä keinot sen nostamiseen kovin näppärät. Tällöin edes rautalanka ei auta.
Vinkki miehille, jotka haluavat välttää "nalkutusta": Kysele naiseltasi itse oma-aloitteisesti onko hän onnellinen, jos ei niin mitä voisit tehdä. Kysy myös, kokeeko tulevansa arvostetuksi, jos ei niin miksi. Mitä voit tehdä. Ja niin edes päin, kysy ja kuuntele.
Oisko mitään vinkkiä millä tunnistaa milloin nainen vastaa näihin totuuden mukaisesti ja milloin vastaa mitä luulee toisen haluavan kuulla?
Tulee melko lailla kusetettu olo, kun vuosien jälkeen parisuhdeterapiassa nainen vihdoin kertoo, mikä on hiertänyt. Ei sitten voinut sanoa silloin kun kyselin onko kaikki hyvin, haluaisiko jotain muuttaa?!? Jos oikeasti ei ole uskaltanut minulle toiveitaan kertoa, niin miten ihmeessä on uskaltanut mennä minun kanssa naimisiin ja hankkia lapsia? Tunnenko koko naista vai vain sen julkisivun jota hän on niin ahkerasti pitänyt yllä?
Vierailija kirjoitti:
Tämähän se oikea syy on
https://www.iltalehti.fi/rakkausjaseksi/a/201701162200054446
”- Seurusteluajan tasa-arvoisesta parisuhteesta on ajauduttu hyvin kauas. Pariterapiaan miehet tulevat kuin syytettyinä. Syytettyinä siitä, etteivät ole pystyneet täyttämään naisen kaikkia vaatimuksia, Vaaranen kuvailee”.
Miehen näkökulma tilanteesta voi olla tuo, mutta aika huono ja surkea on terapeutti, mikäli ottaa puolen, eikä näe toisen osaa ollenkaan. Suorastaan ammattitaidoton muropaketista saadun ammattipätevyyden kanssa. En tosin lukenut linkkiä, mutta päättelin lainaamastani tekstistä.
Mun mies on niin fiksu ja älykäs, toisin kuin ilmeisesti hyvin suuri osa miehistä, että kun hänelle sanoo että laita tuo takki tosta tuolilta naulakkoon, niin hän YMMÄRTÄÄ että takin paikka on naulakossa, eikä lapsellisesti ja kypsymättömästi itke että aina minä viaton ressukka olen muka syyllinen. Nytkin muka olen syyllinen etten laittanut takkia naulakkoon vaan jätin sen tuolille, vaikka enhän MINÄ ole mitääntehnyt, ja jos takki tuolilla häiritsee, niin laittaisi vaimo itse sen naulakkoon, joka on varattu takeille! Niin kerta!!111 Nykyään miehet eivät osaa yhtään ottaa vastuuta, vaan syytetään oman takin jättämisestä, ja siitä sanomisestkin toista ihmistä. Hyi, häpeäisitte.