Mies luulee kaiken olevan hyvin, nainen haluaa erota - miksi aina näin?

Vierailija kirjoitti:

- koska naisiin ei voi luottaa

- koska naisilla ei ole taistelukestävyyttä

- koska naiset haluavat aina jotakin semmoista, mitä eivät voi saada

- koska naiset elävät prinsessanpunaisissa pilvilinnoissa, realismi on heille kovin vierasta

Riittääkö?

Ei.

Realismia on, että yleensä ikipassattava kauhistuu, kun passaaja kyllästyy piikomaan häntä vuodesta toiseen.

On helppoa maata laiskana kaljaa juoden sohvalla, kuin hoitaa työ, koti ja lapset.

Koska naiset haluavat aina vaan enemmän ja muutoksia. Miehille riittäisi saavutettu tila, naiset kyllästyvät jos ei mikään muutu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies luulee kaiken olevan hyvin, nainen haluaa erota - miksi aina näin?

Ei se ole läheskään aina noin. Lähipiirissä oli parikin tapausta, joissa nämä eron ottaneet miehet olivat jo pitkään valittaneet tilanteestaan miestenilloissa ja sitten kun viimein ottivat eron, niin naiset olivat aivan ihmeissään ja yllättyneitä. 

Mutta yhtä kaikki. Parisuhteissa pitäisi oikeasti keskustella enemmän. Monessa pitkässä suhteessa varmasti uraudutaan ja omasta tilanteesta ei edes jaksa enää keskustella ja sitten jossain vaiheessa tulee se viimeinen niitti vastaan.

Sitten on ne miehet, jotka kyllä haukkuvat puolisoa jossakin miestenillassa, mutta vaimolle eivät saa sanotuksi mitään. Ei uskalla, kun "äiti" voi suuttua.

Keskenkasvuisia siis.

Näitä löytyy paljon naisistakin. Miehelle ei omia toiveita uskalleta syystä tai toisesta kerrota vaan asiaa haudotaan yksin jopa vuosia, kunnes se paha olo sitten purkautuu erona tai muuna tempauksena.

Toinen yleinen piirre naisilla on, että asiasta ei puhuta rauhassa ja asiallisesti. Ongelmat tuodaan esiin riidellessä eli kiihtyneenä ei niin rakentavasti (täysin toista syyttäen) tai sitten vain vinoiluna ja nalkuttamisena. Miehen on helppo pistää nuo huonon päivän, väsymyksen ja tunnekuohun piikkiin. Varsinkin pikkulapsiaikana, kun kaikkea muutakin naisen käytöksessä perustellaan hormoneilla ja väsymyksellä. Tätä selittelyä tekee niin naiset kuin mediakin. Jopa neuvolassa miestä neuvotaan vain unohtamaan purkaukset ja jatkavan vakaasti eteenpäin, koska naisen hormoniheilahtelut ja väsymys nyt saa naisen helposti ylireagoimaan.

Ihanko totta neuvotaan? Meillä neuvola-ajoista on jo aikaa. Musta mikään ei ole ikinä ollut niin raivostuttavaa kuin naisen negatiivisten tunteiden leimaaminen vain hormonaalisiksi tunnepurkauksiksi, joista ei tarvitse välittää. Kunnon vähättelyä (ja sukua "hymyilisit vähän" -ilmiölle). Kuka sellaista sietää vuodesta toiseen?

Kyllä neuvotaan. Kun vaippaikäisen lapsen isä ihmettelee mitä lastensa äiti raivoaa, niin usein neuvotaan ottamaan huomioon että hormonit tasottuu vasta jonkin aikaa imetyksen loppumisen jälkeen ja miten sitä väsyneenä tulee tehtyä kärpäsestä härkänen. Että älä nyt hermostu, toisen huonosta käytöksestä, kun hän ei nyt ole ihan oma itsensä. Nainen tarvitsee nyt vain ymmärtävää miestä, joka ei pienestä pelästy.

Jos ei tätä kestä, niin hän vaatii kohtuuttomia tuoreelta äidiltä. Ja taas jos mies antaa kiukun mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, hän ilmeisesti vähättelee naista. Go figure..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun perehtyy mgtowiin, niin eipä tule yllätyksenä tällaiset, vaan päinvastoin. Eroaminen kuuluu länsimaisen naisen elämänvaiheisiin, siinä kuin rippikoulu, opiskelut jne. Kun betalta on saatu ulosmitattua resurssit on aika siirtyä taas kúllíkàrusellin.

Täh? Keskimäärin lapset saadaan n 30 vuotiaana, ja kun "ulosmittaus" eli se että myös mies maksaa OMIEN lastensa kuluja on ohi ja lapset lähteneet kotoa, nainen on n 50 v. Siinä kohtaa on vaihdevuodet, kuukautiset loppuu ja ani harva nainen millään tavalla on kiinnostunut irtoseksistä, hyvä jos seksistä ylipäätään.

Tule kaappihomppeli kaapista, noita karuselleja ei ole muualla kun sun iljettävässä mielikuvituksessa.

Ja ero otetaan yleensä sen jälkeen kun lapset on kouluiässä eli nainenkin muistaa taas olevansa muutakin kuin äiti. Yleensä tähän liittyy myös innokas harrastusvaihe. Jossain vaiheessa tyttöjen illoissa löytyy vieras mies, joka on paljon kiinnostavampi, hauskempi ja jännittävämpi kuin se oma, jonka kanssa ei ole kymmeneen vuoteen edes yrittänyt tehdä muuta kuin hoitaa kotia ja lapsia. Sitten löydetään se hukattu naiseus ja lähdetään nauttimaan siitä - ennen tai jälkeen eron.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämähän se oikea syy on

https://www.iltalehti.fi/rakkausjaseksi/a/201701162200054446

”- Seurusteluajan tasa-arvoisesta parisuhteesta on ajauduttu hyvin kauas. Pariterapiaan miehet tulevat kuin syytettyinä. Syytettyinä siitä, etteivät ole pystyneet täyttämään naisen kaikkia vaatimuksia, Vaaranen kuvailee”.

Miehen näkökulma tilanteesta voi olla tuo, mutta aika huono ja surkea on terapeutti, mikäli ottaa puolen, eikä näe toisen osaa ollenkaan. Suorastaan ammattitaidoton muropaketista saadun ammattipätevyyden kanssa. En tosin lukenut linkkiä, mutta päättelin lainaamastani tekstistä. 

Mun mies on niin fiksu ja älykäs, toisin kuin ilmeisesti hyvin suuri osa miehistä, että kun hänelle sanoo että laita tuo takki tosta tuolilta naulakkoon, niin hän YMMÄRTÄÄ että takin paikka on naulakossa, eikä lapsellisesti ja kypsymättömästi itke että aina minä viaton ressukka olen muka syyllinen. Nytkin muka olen syyllinen etten laittanut takkia naulakkoon vaan jätin sen tuolille, vaikka enhän MINÄ ole mitääntehnyt, ja jos takki tuolilla häiritsee, niin laittaisi vaimo itse sen naulakkoon, joka on varattu takeille! Niin kerta!!111 Nykyään miehet eivät osaa yhtään ottaa vastuuta, vaan syytetään oman takin jättämisestä, ja siitä sanomisestkin toista ihmistä. Hyi, häpeäisitte.

Täällä tuo ymmärtämätön on nainen. On alkanut valittamaan joka asiasta, mutta ei itse tee mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma exäni oli kyllä jäävuoren huippu. Otin säännöllisesti asioita puheeksi, mitkä halusin korjata. Talous (hänellä viimeistään 2 viikkoa ennen palkkaa rahat loppu, maksoin lopulta kaiken), aggressiivisuus (saattoi suuttua silmittömään raivoon hyvin pienestä, rikkoa kalliita tavaroita, lopulta jopa hyppäsi kurkkuun), ei mitään osallistumista kotitöihin (ei häiritse lika, joten ei tarvitse tehdä, ei ole oma ongelma), seksinpuute, halu tehdä yhdessä joskus jotain (mies istui kesälomatkin sisällä, minä tein yksin kaikkea) jne jne. Paljon oli pielessä, mutta jotenkin naiivisti kai kuvittelin, että asioita voisi korjata. Mies tietysti raivostui, jos mitään näistä otti esille.

Erota halusin pitkään, mutta mies ei. Sanoi, kuinka vaikeaksi tekee sitten kaiken, levittää tarinoita minusta, valehtelee, päätyy itsemurhaan... lopulta rohkaistuin ja jätin ja mies oli aidosti oikeaksi todella todella yllättynyt. Sanoi, ettei olisi ikinä uskonut, että olin tosissani ja että oikeasti haluan erota. Mitä ihmettä? Sen selkeämmin ei voi asiaa ilmaista! Lukuisia kertoja olisi ollut mahdollisuus erota sopuisasti ja asiallisesti, mutta hän antoi kaksi vaihtoehtoa: ota tai jätä. Edelleen kuulen, että haukkuu selän takana, syyttää huumeasdiktiksi (en käytä huumeita), levittää juoruja ja mitä lie valheita, on erittäin katkera. En voi ymmärtää! Miten tämän voi oikeasti selittää? Mahdollisuuksia annoin kymmeniä ja yritin useamman vuoden. Nyt kadun itse, etten lähtenyt aikaisemmin.

Valitsiko naapuri tämän miehen? Miksi syytät muita omista virheistäsi? Et osannut valita kumppaniasi oikein ja se on sinun oma vika, ensi kerralla valitse paremmin. Sinä olet omasta onnellisuudesta vastuussa, ei muut.

Näinhän se on. Kuten muissakin näissä ”mun mies oli pska”- kommenteissa. Itse olitte ihan yhtä pskoja, kun jäitte suhteeseen, mikä ei toiminut.

"Miksi syytät muita omista virheistäsi? Et osannut valita kumppaniasi oikein ja se on sinun oma vika, ensi kerralla valitse paremmin. Sinä olet omasta onnellisuudesta vastuussa, ei muut."

No niinpä. Jatkuvasti miehet ruikittavat pihtarijustiinoistaan. Kuka sen vaimon valitsi?

Ps. Siitäkin täällä äijät jatkuvasti rutkuttaa, että naiset ottaa 80 % eroista. No daa, ne ei jääneet siihen toimimattomaan suhteeseen ja ottivat vastuun omasta onnellisuudestaan. Eläkää sen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämähän se oikea syy on

https://www.iltalehti.fi/rakkausjaseksi/a/201701162200054446

”- Seurusteluajan tasa-arvoisesta parisuhteesta on ajauduttu hyvin kauas. Pariterapiaan miehet tulevat kuin syytettyinä. Syytettyinä siitä, etteivät ole pystyneet täyttämään naisen kaikkia vaatimuksia, Vaaranen kuvailee”.

Miehen näkökulma tilanteesta voi olla tuo, mutta aika huono ja surkea on terapeutti, mikäli ottaa puolen, eikä näe toisen osaa ollenkaan. Suorastaan ammattitaidoton muropaketista saadun ammattipätevyyden kanssa. En tosin lukenut linkkiä, mutta päättelin lainaamastani tekstistä. 

Mun mies on niin fiksu ja älykäs, toisin kuin ilmeisesti hyvin suuri osa miehistä, että kun hänelle sanoo että laita tuo takki tosta tuolilta naulakkoon, niin hän YMMÄRTÄÄ että takin paikka on naulakossa, eikä lapsellisesti ja kypsymättömästi itke että aina minä viaton ressukka olen muka syyllinen. Nytkin muka olen syyllinen etten laittanut takkia naulakkoon vaan jätin sen tuolille, vaikka enhän MINÄ ole mitääntehnyt, ja jos takki tuolilla häiritsee, niin laittaisi vaimo itse sen naulakkoon, joka on varattu takeille! Niin kerta!!111 Nykyään miehet eivät osaa yhtään ottaa vastuuta, vaan syytetään oman takin jättämisestä, ja siitä sanomisestkin toista ihmistä. Hyi, häpeäisitte.

Ihan oikeastikko ihmiset tekee lapsia yhdessä ja ottaa sitten eron, kun mies ei laita takkia naulakkoon?

Aika heppasilla perusteilla perhettä aletaan nähtävästi perustamaan

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun perehtyy mgtowiin, niin eipä tule yllätyksenä tällaiset, vaan päinvastoin. Eroaminen kuuluu länsimaisen naisen elämänvaiheisiin, siinä kuin rippikoulu, opiskelut jne. Kun betalta on saatu ulosmitattua resurssit on aika siirtyä taas kúllíkàrusellin.

Täh? Keskimäärin lapset saadaan n 30 vuotiaana, ja kun "ulosmittaus" eli se että myös mies maksaa OMIEN lastensa kuluja on ohi ja lapset lähteneet kotoa, nainen on n 50 v. Siinä kohtaa on vaihdevuodet, kuukautiset loppuu ja ani harva nainen millään tavalla on kiinnostunut irtoseksistä, hyvä jos seksistä ylipäätään.

Tule kaappihomppeli kaapista, noita karuselleja ei ole muualla kun sun iljettävässä mielikuvituksessa.

Ja ero otetaan yleensä sen jälkeen kun lapset on kouluiässä eli nainenkin muistaa taas olevansa muutakin kuin äiti. Yleensä tähän liittyy myös innokas harrastusvaihe. Jossain vaiheessa tyttöjen illoissa löytyy vieras mies, joka on paljon kiinnostavampi, hauskempi ja jännittävämpi kuin se oma, jonka kanssa ei ole kymmeneen vuoteen edes yrittänyt tehdä muuta kuin hoitaa kotia ja lapsia. Sitten löydetään se hukattu naiseus ja lähdetään nauttimaan siitä - ennen tai jälkeen eron.

Miten osasitkin niin tiiviistää tämän asian. Nelikymppisenä ympäristössä oli juuri tämä buumi meneillään. Eroja tuli tiuhaan tahtiin, kun yhtäkkiä harrastusreissuilla löytyi uusi mies.

Aika moni on jo eronnut tästä ihanuudesta siihen mennessä, kun on viisikymmentä.

Vierailija kirjoitti:

Se nainen on vuosikaudet yrittänyt kertoa ongelmista ja mies on kuitannut sen nalkutuksena, eikä kuunnellut. Kun naisen kärsivällisyys loppuu, loppuu liittokin. Mieshän on usein saattaen vaihdettava kuin junanvaunu, eikä lähde mihinkään, ellei kuvioissa ole jo seuraava nainen.

Pitää paikkansa ja naisille vinkki: kun seksi loppuu niin miestä ei enää kiinnosta teissä mikään muukaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska usein mies ei ymmärrä, että nainen ihan oikeasti kaipaa suhteelta joskus täysin eri asioita kuin hän. On saattanut vaikkapa oman sukunsa miehiltä oppia asenteen, että "nalkutus" on pakollinen paha, tulee aina kaupan päälle naisen kanssa eläessä. Kuvittelee olevansa hyvä mies kun sietää nalkutusta kärsivällisesti. :D Eikä mieleen pulpahda vaikkapa kuunnella naistaan niin, ettei tarvi edes "nalkuttaa", vaan voi luottaa tulleensa muutenkin kuulluksi.

Nalkutus heittomerkeissä, koska sana on välillä vähättelevä ja ikävä. Sitä käytetään vähän turhan laajasti kaikesta kritiikistä, erityisesti toki naisen antamasta.

Mies saattaa toisinaan myös pelätä että jos kuuntelee naistaan liikaa, hänestä tulee naisen silmissä nössö ja pehmo. Eli itsetunto on huono, eikä keinot sen nostamiseen kovin näppärät. Tällöin edes rautalanka ei auta.

Vinkki miehille, jotka haluavat välttää "nalkutusta": Kysele naiseltasi itse oma-aloitteisesti onko hän onnellinen, jos ei niin mitä voisit tehdä. Kysy myös, kokeeko tulevansa arvostetuksi, jos ei niin miksi. Mitä voit tehdä. Ja niin edes päin, kysy ja kuuntele.

Tahtoisin tavata naisen joka kyselee näitä mieheltä. Miten ne monet ongelmat yleensä on miehen puhumattomuuden piikkiin meneviä, mutta sitten miehen pitäisi vielä kysellä naiselta ja varmistella onko kaikki hyvin, siis aikuiselta ihmiseltä. Nalkutus ei ole koskaan hyväksyttäävää. Rauhassa keskustellaan ja sitten siippa vaihtoon jos ei mene muutamalla yrityksellä perille, tai vaihtoehtona on myös miehen puutteiden hyväksyminen. Mikä tässä on niin vaikeaa? Koska nalkutus ja valittaminen on auttanut mihinkään?

No todellakin toimivassa suhteessa katsotaan miten se toinen voi, ja kun nähdään ettei hyvin, niin kysytään syytä. Syynhän ei välttämättä tarvitse olla edes parisuhteeseen liittyvä, hyvässä suhteessa yleensä syy onkin muualla. Tuon tietäisi, jos olisi joskus ollut hyvässä suhteessa. Se on ihan sitä normaalia vuorovaikutusta, kiinnostaa mitä toiselle kuuluu.

Mutta muuten oppikirjaesimerkki, miksi ero tulee miehelle yllätyksensä: naisen puhe on hänestä pelkkää turhaa nalkutusta, ja naisen tulee vaan hyväksyä miehen perseily. Tuon ei tarvitse selittää, miksi on yksin, vastaus on päivänselvä.

Ilmeisesti en ole koskaan ollut hyvässä suhteessa. Ei ole juuri naiset kysellyt miten voin tai ainakaan vastausta ei ole kuunneltu. Kaipa sekin on sitten minun perseilyä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies luulee kaiken olevan hyvin, nainen haluaa erota - miksi aina näin?

Ei se ole läheskään aina noin. Lähipiirissä oli parikin tapausta, joissa nämä eron ottaneet miehet olivat jo pitkään valittaneet tilanteestaan miestenilloissa ja sitten kun viimein ottivat eron, niin naiset olivat aivan ihmeissään ja yllättyneitä. 

Mutta yhtä kaikki. Parisuhteissa pitäisi oikeasti keskustella enemmän. Monessa pitkässä suhteessa varmasti uraudutaan ja omasta tilanteesta ei edes jaksa enää keskustella ja sitten jossain vaiheessa tulee se viimeinen niitti vastaan.

Sitten on ne miehet, jotka kyllä haukkuvat puolisoa jossakin miestenillassa, mutta vaimolle eivät saa sanotuksi mitään. Ei uskalla, kun "äiti" voi suuttua.

Keskenkasvuisia siis.

Näitä löytyy paljon naisistakin. Miehelle ei omia toiveita uskalleta syystä tai toisesta kerrota vaan asiaa haudotaan yksin jopa vuosia, kunnes se paha olo sitten purkautuu erona tai muuna tempauksena.

Toinen yleinen piirre naisilla on, että asiasta ei puhuta rauhassa ja asiallisesti. Ongelmat tuodaan esiin riidellessä eli kiihtyneenä ei niin rakentavasti (täysin toista syyttäen) tai sitten vain vinoiluna ja nalkuttamisena. Miehen on helppo pistää nuo huonon päivän, väsymyksen ja tunnekuohun piikkiin. Varsinkin pikkulapsiaikana, kun kaikkea muutakin naisen käytöksessä perustellaan hormoneilla ja väsymyksellä. Tätä selittelyä tekee niin naiset kuin mediakin. Jopa neuvolassa miestä neuvotaan vain unohtamaan purkaukset ja jatkavan vakaasti eteenpäin, koska naisen hormoniheilahtelut ja väsymys nyt saa naisen helposti ylireagoimaan.

Ihanko totta neuvotaan? Meillä neuvola-ajoista on jo aikaa. Musta mikään ei ole ikinä ollut niin raivostuttavaa kuin naisen negatiivisten tunteiden leimaaminen vain hormonaalisiksi tunnepurkauksiksi, joista ei tarvitse välittää. Kunnon vähättelyä (ja sukua "hymyilisit vähän" -ilmiölle). Kuka sellaista sietää vuodesta toiseen?

Kyllä neuvotaan. Kun vaippaikäisen lapsen isä ihmettelee mitä lastensa äiti raivoaa, niin usein neuvotaan ottamaan huomioon että hormonit tasottuu vasta jonkin aikaa imetyksen loppumisen jälkeen ja miten sitä väsyneenä tulee tehtyä kärpäsestä härkänen. Että älä nyt hermostu, toisen huonosta käytöksestä, kun hän ei nyt ole ihan oma itsensä. Nainen tarvitsee nyt vain ymmärtävää miestä, joka ei pienestä pelästy.

Jos ei tätä kestä, niin hän vaatii kohtuuttomia tuoreelta äidiltä. Ja taas jos mies antaa kiukun mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, hän ilmeisesti vähättelee naista. Go figure..

Onko jollain muulla käynyt niin että tuo raivotautisuus on jäänyt päälle? En tahtoisi hajottaa perhettä, mutta tätä syyttelyä ja alentamista on jo jatkunut jatkunut, eikä mikään auta. Käsitykseni mukaan tämä on yllättävän yleistä, eikä tästä kuitenkaan oikein saa puhua. Ennen oli todella fiksu ja rakastava nainen, mutta nyt ihan vieras raivopää. Teen kotona valtaosan kotitöistä ja hoidan osani kaikinpuolin, eli tästä tämä ei jää kiinni.

Kun olimme yhdessä eksäni kanssa, hän kertoi, miten edellisen suhteensa kariutuminen tuli hänelle järkyttävänä yllätyksenä, johon hän ei ollut varautunut. Kun ongelmat kasaantuivat suhteessamme, otin ne puheeksi, useampaan otteeseen useamman vuoden aikana. Kerroin, mikä minua suhteessa häiritsee, minkä takia ja mitä toivoisin jatkoa ajatellen. Hän nyökytteli ymmärtäväisesti, sanoi haluavansa ja aikovansa muuttua, eikä kokenut toiveideni olevan kohtuuttomia. Kun kuitenkaan mikään ei muuttunut, sanoin hänelle myös, että en jaksa tällaista enää ja jos muutosta ei tapahdu, on minun lähdettävä. Hän vakuutti hädissään muuttuvansa. Kun mikään ei edelleenkään muuttunut, lähdin ja hän oli aidosti järkyttynyt, kuin asia olisi ollut suuri yllätys.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies luulee kaiken olevan hyvin, nainen haluaa erota - miksi aina näin?

Ei se ole läheskään aina noin. Lähipiirissä oli parikin tapausta, joissa nämä eron ottaneet miehet olivat jo pitkään valittaneet tilanteestaan miestenilloissa ja sitten kun viimein ottivat eron, niin naiset olivat aivan ihmeissään ja yllättyneitä. 

Mutta yhtä kaikki. Parisuhteissa pitäisi oikeasti keskustella enemmän. Monessa pitkässä suhteessa varmasti uraudutaan ja omasta tilanteesta ei edes jaksa enää keskustella ja sitten jossain vaiheessa tulee se viimeinen niitti vastaan.

Sitten on ne miehet, jotka kyllä haukkuvat puolisoa jossakin miestenillassa, mutta vaimolle eivät saa sanotuksi mitään. Ei uskalla, kun "äiti" voi suuttua.

Keskenkasvuisia siis.

Näitä löytyy paljon naisistakin. Miehelle ei omia toiveita uskalleta syystä tai toisesta kerrota vaan asiaa haudotaan yksin jopa vuosia, kunnes se paha olo sitten purkautuu erona tai muuna tempauksena.

Toinen yleinen piirre naisilla on, että asiasta ei puhuta rauhassa ja asiallisesti. Ongelmat tuodaan esiin riidellessä eli kiihtyneenä ei niin rakentavasti (täysin toista syyttäen) tai sitten vain vinoiluna ja nalkuttamisena. Miehen on helppo pistää nuo huonon päivän, väsymyksen ja tunnekuohun piikkiin. Varsinkin pikkulapsiaikana, kun kaikkea muutakin naisen käytöksessä perustellaan hormoneilla ja väsymyksellä. Tätä selittelyä tekee niin naiset kuin mediakin. Jopa neuvolassa miestä neuvotaan vain unohtamaan purkaukset ja jatkavan vakaasti eteenpäin, koska naisen hormoniheilahtelut ja väsymys nyt saa naisen helposti ylireagoimaan.

Ihanko totta neuvotaan? Meillä neuvola-ajoista on jo aikaa. Musta mikään ei ole ikinä ollut niin raivostuttavaa kuin naisen negatiivisten tunteiden leimaaminen vain hormonaalisiksi tunnepurkauksiksi, joista ei tarvitse välittää. Kunnon vähättelyä (ja sukua "hymyilisit vähän" -ilmiölle). Kuka sellaista sietää vuodesta toiseen?

Kyllä neuvotaan. Kun vaippaikäisen lapsen isä ihmettelee mitä lastensa äiti raivoaa, niin usein neuvotaan ottamaan huomioon että hormonit tasottuu vasta jonkin aikaa imetyksen loppumisen jälkeen ja miten sitä väsyneenä tulee tehtyä kärpäsestä härkänen. Että älä nyt hermostu, toisen huonosta käytöksestä, kun hän ei nyt ole ihan oma itsensä. Nainen tarvitsee nyt vain ymmärtävää miestä, joka ei pienestä pelästy.

Jos ei tätä kestä, niin hän vaatii kohtuuttomia tuoreelta äidiltä. Ja taas jos mies antaa kiukun mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, hän ilmeisesti vähättelee naista. Go figure..

Imetysaika on hyvin lyhyt osa äitiyttä. Imetyshormoneilla ei voi oikeuttaa huonoa käytöstä enää 15 vuotta myöhemmin, eikä ole suositeltavaa myöskään pyyhkiä puolison kiukkua maton alle samalla verukkeella...näinkö syntyy niitä miehiä, jotka eivät kuuntele? Väsynyt voi olla koska vaan, ja silloinkin helpotetaan puolison taakkaa, ei suljeta korvia ja kohautella olkapäitä, kumpikaan.

Vierailija kirjoitti:

Meillä mies hoiti lapsen (6-18kk)  ja minä olin töissä, lopputulos hyvä parisuhde ja lapsella on todella hyvä suhde isäänsä. Ei tullut mitään riitaa rahasta eikä siitä, miten rankkaa tai helppoa lapsen kanssa kotona on. Ei estänyt kummankaan urakehitystä.

Pitäisi olla pakollista ihan joka perheessä, että vähintään 6 kk myös mies olisi lapsen kanssa kotona. Ei jumittuisi naiset liikaa vauva-maailmaan, eikä miehet luulisi että se pikkulapsiarki on jotakin luksuslomaa.

Mitä eikö sinua syyllistettykään siitä, että saat päivittäin lepäillä töissä ja kahvitella työkaverien kanssa?

Eikö ollutkaan sinun huonopalkkaisen duunin syytä, ettei lapselle ollut varaa ostaa kunnon (parhaita) vaunuja, haalareita..?

Ehkä tosiaan pitäisi olla pakollista, että miehet jäävät kotiin lasten kanssa.

Naiset voisivat myös itse ilmaista itsensä selkeästi.

Herrasmiesnautiskelija kirjoitti:

Joo-o, näin eronneena miehenä voin allekirjoittaa tämän otsikon. En kiellä etteikö ole valitukset menneet arkena kuuroille korville, niihin vähän turtuu ajan saatossa, miesluonne taitaa olla sellainen :-) Se minkä toivoisin eroa pohtivilta naisilta, että nostetaan kissa pöydälle reilusti ilman syyttämistä ja kerrotaan mikä on omalta kannalta ongelma (siis "minusta tuntuu...", ei "sinä et ikinä...") ja kerrotaan mahdolliset seuraukset jos homma ei lähde oikenemaan. Mutta kannattaa muistaa, että ainakin omalta kohdaltani, ja voi varmaan yleistää,  että en minäkään mikään taikuri ole ja tehdä naista onnelliseksi kun olosuhteet ovat arjessa mitä ovat. Turnauskestävyyttä olisin toivonut.

Niinpä. Mutta kun ne kommunikaatio-ongelmat on vain miehistä kiinni. Eivät puhu eikä ymmärrä. Naiset osaa sen poikkeuksetta virheettömästi.

Vierailija kirjoitti:

Herrasmiesnautiskelija kirjoitti:

Joo-o, näin eronneena miehenä voin allekirjoittaa tämän otsikon. En kiellä etteikö ole valitukset menneet arkena kuuroille korville, niihin vähän turtuu ajan saatossa, miesluonne taitaa olla sellainen :-) Se minkä toivoisin eroa pohtivilta naisilta, että nostetaan kissa pöydälle reilusti ilman syyttämistä ja kerrotaan mikä on omalta kannalta ongelma (siis "minusta tuntuu...", ei "sinä et ikinä...") ja kerrotaan mahdolliset seuraukset jos homma ei lähde oikenemaan. Mutta kannattaa muistaa, että ainakin omalta kohdaltani, ja voi varmaan yleistää,  että en minäkään mikään taikuri ole ja tehdä naista onnelliseksi kun olosuhteet ovat arjessa mitä ovat. Turnauskestävyyttä olisin toivonut.

Niinpä. Mutta kun ne kommunikaatio-ongelmat on vain miehistä kiinni. Eivät puhu eikä ymmärrä. Naiset osaa sen poikkeuksetta virheettömästi.

No miten ne sen jäsentymättömän kiukuttelun voisivatkaan ilmaista selkeästi? Eivät mitenkään!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huvittavaa lukemista! Miksi nainen ei voisi hoitaa kotia, jos mies hoitaa muut? Onko tämä jotenkin nykypäivänä kiellettyä? Erimielisyyksistä keskustellaan, ei nalkuteta tai huudeta.

Anteeksi, mutta selventäisitkö, että minkä muun? Mitä ihmeen miesten tlitä on edes olemassa suurimassa osassa talouksia ja kuinka paljon aikaa ne vievät päivässä? Autoa ei katsasteta joka päivä eikä renkaita vaihdeta. Suomessa kaikenlisäksi naiset ovat töissä siinä missä miehetkin. 

En nyt jaksa eritellä että minkä muun, mutta meillä minä hoidan kaiken muun ja mies tekee ruoan, siivoaa kodin ja hoitaa minua enemmän lapsia. Minusta tuntuu että miehet eivät vain pidä niin kovaa meteliä tekemisistään.

Vaihdat ne paljon messutut kesärenkaat ja käytät auton katsastuksessa? Mitä muuta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies luulee kaiken olevan hyvin, nainen haluaa erota - miksi aina näin?

Ei se ole läheskään aina noin. Lähipiirissä oli parikin tapausta, joissa nämä eron ottaneet miehet olivat jo pitkään valittaneet tilanteestaan miestenilloissa ja sitten kun viimein ottivat eron, niin naiset olivat aivan ihmeissään ja yllättyneitä. 

Mutta yhtä kaikki. Parisuhteissa pitäisi oikeasti keskustella enemmän. Monessa pitkässä suhteessa varmasti uraudutaan ja omasta tilanteesta ei edes jaksa enää keskustella ja sitten jossain vaiheessa tulee se viimeinen niitti vastaan.

Sitten on ne miehet, jotka kyllä haukkuvat puolisoa jossakin miestenillassa, mutta vaimolle eivät saa sanotuksi mitään. Ei uskalla, kun "äiti" voi suuttua.

Keskenkasvuisia siis.

Näitä löytyy paljon naisistakin. Miehelle ei omia toiveita uskalleta syystä tai toisesta kerrota vaan asiaa haudotaan yksin jopa vuosia, kunnes se paha olo sitten purkautuu erona tai muuna tempauksena.

Toinen yleinen piirre naisilla on, että asiasta ei puhuta rauhassa ja asiallisesti. Ongelmat tuodaan esiin riidellessä eli kiihtyneenä ei niin rakentavasti (täysin toista syyttäen) tai sitten vain vinoiluna ja nalkuttamisena. Miehen on helppo pistää nuo huonon päivän, väsymyksen ja tunnekuohun piikkiin. Varsinkin pikkulapsiaikana, kun kaikkea muutakin naisen käytöksessä perustellaan hormoneilla ja väsymyksellä. Tätä selittelyä tekee niin naiset kuin mediakin. Jopa neuvolassa miestä neuvotaan vain unohtamaan purkaukset ja jatkavan vakaasti eteenpäin, koska naisen hormoniheilahtelut ja väsymys nyt saa naisen helposti ylireagoimaan.

Ihanko totta neuvotaan? Meillä neuvola-ajoista on jo aikaa. Musta mikään ei ole ikinä ollut niin raivostuttavaa kuin naisen negatiivisten tunteiden leimaaminen vain hormonaalisiksi tunnepurkauksiksi, joista ei tarvitse välittää. Kunnon vähättelyä (ja sukua "hymyilisit vähän" -ilmiölle). Kuka sellaista sietää vuodesta toiseen?

Kyllä neuvotaan. Kun vaippaikäisen lapsen isä ihmettelee mitä lastensa äiti raivoaa, niin usein neuvotaan ottamaan huomioon että hormonit tasottuu vasta jonkin aikaa imetyksen loppumisen jälkeen ja miten sitä väsyneenä tulee tehtyä kärpäsestä härkänen. Että älä nyt hermostu, toisen huonosta käytöksestä, kun hän ei nyt ole ihan oma itsensä. Nainen tarvitsee nyt vain ymmärtävää miestä, joka ei pienestä pelästy.

Jos ei tätä kestä, niin hän vaatii kohtuuttomia tuoreelta äidiltä. Ja taas jos mies antaa kiukun mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, hän ilmeisesti vähättelee naista. Go figure..

Imetysaika on hyvin lyhyt osa äitiyttä. Imetyshormoneilla ei voi oikeuttaa huonoa käytöstä enää 15 vuotta myöhemmin, eikä ole suositeltavaa myöskään pyyhkiä puolison kiukkua maton alle samalla verukkeella...näinkö syntyy niitä miehiä, jotka eivät kuuntele? Väsynyt voi olla koska vaan, ja silloinkin helpotetaan puolison taakkaa, ei suljeta korvia ja kohautella olkapäitä, kumpikaan.

Raskaus, imetys ja vähän toipumisaikaa päälle kahden lapsen kohdalla, niin kyllä siinä helposti viisi vuotta menee. Sen ajan kun toinen on opetellut olemaan välittämättä toisen kiukusta, niin onhan se jo tapa. Toisaalta toinen on jo katkera, kun ei häntä ole kuunneltu. Sitten aletaan jo hautomaan eroa.

Koska nainen ei halua jäädä tyhjän päälle. Hän on usein hommannut jo uuden miehen jne.