Mies luulee kaiken olevan hyvin, nainen haluaa erota - miksi aina näin?

Vierailija kirjoitti:

En nyt lähtisi väittämään että se aina menee noin, mutta samankaltaisissa merkeissä minäkin lähdin. Erona ehkä se että olin kyllä tehnyt hyvin selväksi miehelle että homma ei toimi, nyt olisi aika mennä pariterapiaan jos tämä liitto meinataan tästä pelastaa. Asetettiin sellainen aikaraja että katsellaan siihen ja siihen asti saataisiinko tätä vielä toimimaan ja yritetään yhdessä ratkoa. Mitään ei vaan miehen puolelta tuntunut tapahtuvan, ja siinä yksinään on aika vaikea asioita ratkoa.

Lopulta tein sitten eropäätöksen ja vasta siinä vaiheessa mies tuntui heräävän että hei, tässähän on nyt joku ongelmakin vissiin meillä. Oli sitten siinä vaiheessa kovasti varaamassa aikaa pariterapeutille ja surullisena kyseli voitaisiinko vielä yrittää. Minä olin siinä kohtaa kuitenkin jo päätökseni tehnyt ja surutyöt oli käyty yksin läpi. Mutta minähän olin tietysti tässä tilanteesa se pahis, kun noin vaan julmasti puolisoni jätin.

Melkeinpä täsmälleen sama kokemus. Yritin monesti saada asioita sekvitettyä, mutta ei onnistunut kun kaikki oli kuulemma hyvin.

Kun ilmoitin, että erotaan niin mies ehdotti terapiaa ja kaikkea sitä mitä olin itse aiemmin yrittänyt. Eipä tullut enää kauppoja. Ero tuli.

Vierailija kirjoitti:

Siksi kun mies ei ota tosissaan sitä, että nainen sanoo ettei esim jaksa tehdä yksin kotitöitä (kun molemmat käyvät töissä). Nainen aikansa yrittää puhua ja saada muutosta asiaan joka korpeaa häntä kunnolla, mutta mies sivuuttaa tämän nalkutuksena.

Kunnes sitten tulee jotakin, joka murtaa kamelin selän, ei välttämättä yksinään kovin merkittävääkään. Mutta kun se kokonaisuus on kestämätön, nainen tajuaa ettei miestä kiinnosta, ja lähtee.

Minusta mies saa tuossa ihan sen minkä ansaitseekin.

Minä tein noin ja nyt nainen vonkuu takaisin ,kun ei ollut kuulemma ymmärtänyt kuinka paljon minä todellisuudessa tein. En aio ottaa itseään ja omia tekemisiään korostavaa naista takaisin. Harmillista on että tämä ominaisuus paljastuu kauan parisuhteen aloittamisen jälkeen.

Vastaus on helppo. Naisia on mahdoton miellyttää.

Samasta syystä kun nainen kuvittelee kaiken olevan hyvin vähäseksisessä liitossa ja sitten mies lähtee toisen naisen matkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vastaus on helppo. Naisia on mahdoton miellyttää.

Tässä lähdetään väärille linjoille. Ei ole tarkoitus eikä tarve miellyttää. Suhtaudu ihmisenä ja yksilönä, puhu ja kuuntele, arvosta toista sellaisena kuin hän on. Jos et pysty, kumppani on väärä. Parisuhteessa on tarkoitus puhaltaa yhteen hiileen (sinä ja minä), ei joutua asemasotaan (sinä vastaan minä). Yksinkertaista. Toisaalta, sellaisia ihmisiä, joilla lähtökohta on tuo, ettei toista voi koskaan ymmärtää, koska tämä on mies/nainen ei vaan jaksa kovin kauaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

utyuytu kirjoitti:

Minulle kävi noin, nainen lähti ihan yllättäen. Kokemani perusteella sanoisin, että:

-Miehelle toistuvakaan riitely ei tunnu isolta ongelmalta kokonaiskuvassa, jos suhteen peruspilarit ovat muuten kunnossa ja rakkautta on. Nainen ei arvosta kokonaisuutta, vaan jokin yksittäinen asia saattaa olla hänelle niin valtavan merkityksellinen, että hän on valmis eroamaan sen vuoksi jotta saa haluamansa joltain toiselta.

-Edellisestä johtuen mies ei ymmärrä, että ero on edes vaihtoehto, ellei nainen sano sitä kirjaimellisesti. Miehenä minä ainakin ajattelen, että yritetään kaikki mahdollinen, jopa terapia mukaanlukien, ennen kuin erotaan. Nainen voi kypsytellä eropäätöksen omassa päässään kuukausien aikana puhumatta asiasta mitään miehelleen ja oikeuttaa sen sillä, että onhan hän sanonut monta kertaa, että ei ole tyytyväinen johonkin asiaan.

"Puhumatta asiasta mitään" ja samassa lauseessa "onhan hän sanonut monta kertaa, että ei ole tyytyväinen johonkin asiaan".

Huomaatko?

Eiköhän tuo tarkoittanut, että puhumatta nimenomaan erosta mitään? Logiikallasi siis jos toinen puhuu toiveista esimerkiksi se yksin suhteen, tarkoittaahän että on jo suunnitellut tai toteuttanut pettämistä koska huono seksi eiköhän tuo tarkoittanut, että puhumatta nimenomaan erosta mitään? Logiikallasi siis jos toinen puhuu toiveista esimerkiksi seksin suhteen, tarkoittaahän että on jo suunnitellut tai toteuttanut pettämistä koska huono seksi. ?

Miten tyhmä pitää ihmisen olla jos ei tajua, että suhteen toisen osapuolen jatkuvasta ja pitkään jatkuneesta tyytymättömyydestä voi seurata ero? Onko nämä tyypit työelämässkin yhtä yllättyneitä jos pomo pitää sinulle puhuttelun myöhästelystä ja huonosta työtuloksesta, seuraavalle kerralla saa samasta aiheesta jo 1. varotuksen, sitten 2. varotuksen ja sitten tuleekin yllättäen potkut. Ihmetteleekö samat tyypit sitten muille, että ihan noin vaan ja yllättäen potkut tuli vai onko se vain parisuhteen ominaisuus, että sen toisen osapuolen tulisi sietää mitä vain ja valittaminen on vain tyhjän puhumista ei siitä voi seurata eroa?

Minusta erolla uhkailu ei kuulu suhteeseen. Ero otetaan esiin vasta, kun se ollaan valmiita toteuttamaan. Sitä ennen keskustellaan rauhallisesti ongelmista ja yritetään löytää molempia tyydyttävä ratkaisu. Molempien osapuolten tulisi ymmärtää ilman uhkailua, että ero on seuraava vaihtoehto jos ratkaisua ei löydy.

Erosta voi keskustella ilman että sillä uhkaillaan. Moni nainen syyllistyy siihen, että eron mahdollisuudesta keskustellaan vain ystävien kanssa tai haudotaan sitä itsekseen. Jotkut miehet eivät siksi ymmärrä asian vakavuutta. Itse kun olettavat että näin isosta asiasta todellakin keskusteltaisiin suoraan.

Ylipäätään naisten tapa kommunikoida on monesti vihjailla hienotunteisesti ja olettaa toisen ymmärtävän viestin rivien välistä. Miehet taas usein viestivät suoraan, lyhyesti ja ytimekkäästi. Tämä tulee esiin niin monessa parisuhteessa, eikä vain erosta puhuttaessa. Miehet valittaa, että nainen olettaa hänen lukevan ajatuksia ja nainen luulee miestä tyhmäksi tai ettei hän välitä, kun hänen toiveitaan huomioida. Vastaavasti moni nainen loukkaantuu, kun mies on naisen mielestä tyly ja mies ihmettelee eikö tästäkään aiheesta saa puhua.

Olen joka ainoassa parisuhteessani huomannut, että alunperin hyvin olleet asiat eivät myöhemmin ole enää naisen mielestä hyvin, vaikka mikään ei ole muuttunut ja muutoksen tarpeesta ei ole puhuttu, korkeintaan vihjailtu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies luulee kaiken olevan hyvin, nainen haluaa erota - miksi aina näin?

Ei se ole läheskään aina noin. Lähipiirissä oli parikin tapausta, joissa nämä eron ottaneet miehet olivat jo pitkään valittaneet tilanteestaan miestenilloissa ja sitten kun viimein ottivat eron, niin naiset olivat aivan ihmeissään ja yllättyneitä. 

Mutta yhtä kaikki. Parisuhteissa pitäisi oikeasti keskustella enemmän. Monessa pitkässä suhteessa varmasti uraudutaan ja omasta tilanteesta ei edes jaksa enää keskustella ja sitten jossain vaiheessa tulee se viimeinen niitti vastaan.

Sitten on ne miehet, jotka kyllä haukkuvat puolisoa jossakin miestenillassa, mutta vaimolle eivät saa sanotuksi mitään. Ei uskalla, kun "äiti" voi suuttua.

Keskenkasvuisia siis.

Näitä löytyy paljon naisistakin. Miehelle ei omia toiveita uskalleta syystä tai toisesta kerrota vaan asiaa haudotaan yksin jopa vuosia, kunnes se paha olo sitten purkautuu erona tai muuna tempauksena.

Toinen yleinen piirre naisilla on, että asiasta ei puhuta rauhassa ja asiallisesti. Ongelmat tuodaan esiin riidellessä eli kiihtyneenä ei niin rakentavasti (täysin toista syyttäen) tai sitten vain vinoiluna ja nalkuttamisena. Miehen on helppo pistää nuo huonon päivän, väsymyksen ja tunnekuohun piikkiin. Varsinkin pikkulapsiaikana, kun kaikkea muutakin naisen käytöksessä perustellaan hormoneilla ja väsymyksellä. Tätä selittelyä tekee niin naiset kuin mediakin. Jopa neuvolassa miestä neuvotaan vain unohtamaan purkaukset ja jatkavan vakaasti eteenpäin, koska naisen hormoniheilahtelut ja väsymys nyt saa naisen helposti ylireagoimaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies luulee kaiken olevan hyvin, nainen haluaa erota - miksi aina näin?

Ei se ole läheskään aina noin. Lähipiirissä oli parikin tapausta, joissa nämä eron ottaneet miehet olivat jo pitkään valittaneet tilanteestaan miestenilloissa ja sitten kun viimein ottivat eron, niin naiset olivat aivan ihmeissään ja yllättyneitä. 

Mutta yhtä kaikki. Parisuhteissa pitäisi oikeasti keskustella enemmän. Monessa pitkässä suhteessa varmasti uraudutaan ja omasta tilanteesta ei edes jaksa enää keskustella ja sitten jossain vaiheessa tulee se viimeinen niitti vastaan.

Sitten on ne miehet, jotka kyllä haukkuvat puolisoa jossakin miestenillassa, mutta vaimolle eivät saa sanotuksi mitään. Ei uskalla, kun "äiti" voi suuttua.

Keskenkasvuisia siis.

Näitä löytyy paljon naisistakin. Miehelle ei omia toiveita uskalleta syystä tai toisesta kerrota vaan asiaa haudotaan yksin jopa vuosia, kunnes se paha olo sitten purkautuu erona tai muuna tempauksena.

Toinen yleinen piirre naisilla on, että asiasta ei puhuta rauhassa ja asiallisesti. Ongelmat tuodaan esiin riidellessä eli kiihtyneenä ei niin rakentavasti (täysin toista syyttäen) tai sitten vain vinoiluna ja nalkuttamisena. Miehen on helppo pistää nuo huonon päivän, väsymyksen ja tunnekuohun piikkiin. Varsinkin pikkulapsiaikana, kun kaikkea muutakin naisen käytöksessä perustellaan hormoneilla ja väsymyksellä. Tätä selittelyä tekee niin naiset kuin mediakin. Jopa neuvolassa miestä neuvotaan vain unohtamaan purkaukset ja jatkavan vakaasti eteenpäin, koska naisen hormoniheilahtelut ja väsymys nyt saa naisen helposti ylireagoimaan.

Ihanko totta neuvotaan? Meillä neuvola-ajoista on jo aikaa. Musta mikään ei ole ikinä ollut niin raivostuttavaa kuin naisen negatiivisten tunteiden leimaaminen vain hormonaalisiksi tunnepurkauksiksi, joista ei tarvitse välittää. Kunnon vähättelyä (ja sukua "hymyilisit vähän" -ilmiölle). Kuka sellaista sietää vuodesta toiseen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies luulee kaiken olevan hyvin, nainen haluaa erota - miksi aina näin?

Ei se ole läheskään aina noin. Lähipiirissä oli parikin tapausta, joissa nämä eron ottaneet miehet olivat jo pitkään valittaneet tilanteestaan miestenilloissa ja sitten kun viimein ottivat eron, niin naiset olivat aivan ihmeissään ja yllättyneitä. 

Mutta yhtä kaikki. Parisuhteissa pitäisi oikeasti keskustella enemmän. Monessa pitkässä suhteessa varmasti uraudutaan ja omasta tilanteesta ei edes jaksa enää keskustella ja sitten jossain vaiheessa tulee se viimeinen niitti vastaan.

Sitten on ne miehet, jotka kyllä haukkuvat puolisoa jossakin miestenillassa, mutta vaimolle eivät saa sanotuksi mitään. Ei uskalla, kun "äiti" voi suuttua.

Keskenkasvuisia siis.

Näitä löytyy paljon naisistakin. Miehelle ei omia toiveita uskalleta syystä tai toisesta kerrota vaan asiaa haudotaan yksin jopa vuosia, kunnes se paha olo sitten purkautuu erona tai muuna tempauksena.

Toinen yleinen piirre naisilla on, että asiasta ei puhuta rauhassa ja asiallisesti. Ongelmat tuodaan esiin riidellessä eli kiihtyneenä ei niin rakentavasti (täysin toista syyttäen) tai sitten vain vinoiluna ja nalkuttamisena. Miehen on helppo pistää nuo huonon päivän, väsymyksen ja tunnekuohun piikkiin. Varsinkin pikkulapsiaikana, kun kaikkea muutakin naisen käytöksessä perustellaan hormoneilla ja väsymyksellä. Tätä selittelyä tekee niin naiset kuin mediakin. Jopa neuvolassa miestä neuvotaan vain unohtamaan purkaukset ja jatkavan vakaasti eteenpäin, koska naisen hormoniheilahtelut ja väsymys nyt saa naisen helposti ylireagoimaan.

Ihanko totta neuvotaan? Meillä neuvola-ajoista on jo aikaa. Musta mikään ei ole ikinä ollut niin raivostuttavaa kuin naisen negatiivisten tunteiden leimaaminen vain hormonaalisiksi tunnepurkauksiksi, joista ei tarvitse välittää. Kunnon vähättelyä (ja sukua "hymyilisit vähän" -ilmiölle). Kuka sellaista sietää vuodesta toiseen?

Tämä taitaa johtua pitkälti tilanteesta, mistä naiset sitten itse valitsevat mitä syyttävät. Käteväähän se on noin. Harvemmin kuitenkaan kuulee että joku käyttäytyy mukavasti koska hormonit.eri

Vierailija kirjoitti:

Ero ei ole koskaan yllätys kummallekaan. Hämmästyminen ja shokkivaihe on ihan normaali defenssi isoon ongelmaan. Kun ero on valmis, niin aivan taatusti molemmat tietävät miksi ollaan erottu. Eikä siinä vaiheessa kummankaan kuulu alkaa syyttää vain toista osapuolta, parisuhde on kahden kauppa. Molemmat siinä ovat epäonnistuneet, kun ero tulee ja molempien kuuluu kehittää itseään ennen uutta parisuhdetta.

Millä tavalla mieheni alkoholismi ja väkivaltaisuus on minun vikani tai kahden kauppa? Ihan on omalla vastuullani huolehtia hyvinvoinnistani ja erota. Miehellä kaikki oli täydellistä ja edelleen itkee mun perään.

Jaa. Meillä meni ihan toisin päin. 

utyuytu kirjoitti:

Minulle kävi noin, nainen lähti ihan yllättäen. Kokemani perusteella sanoisin, että:

-Miehelle toistuvakaan riitely ei tunnu isolta ongelmalta kokonaiskuvassa, jos suhteen peruspilarit ovat muuten kunnossa ja rakkautta on. Nainen ei arvosta kokonaisuutta, vaan jokin yksittäinen asia saattaa olla hänelle niin valtavan merkityksellinen, että hän on valmis eroamaan sen vuoksi jotta saa haluamansa joltain toiselta.

-Edellisestä johtuen mies ei ymmärrä, että ero on edes vaihtoehto, ellei nainen sano sitä kirjaimellisesti. Miehenä minä ainakin ajattelen, että yritetään kaikki mahdollinen, jopa terapia mukaanlukien, ennen kuin erotaan. Nainen voi kypsytellä eropäätöksen omassa päässään kuukausien aikana puhumatta asiasta mitään miehelleen ja oikeuttaa sen sillä, että onhan hän sanonut monta kertaa, että ei ole tyytyväinen johonkin asiaan.

Sanoisin, että sun tapauksessa se kokonaiskuva jää sinulta hahmottamatta, kun oletat eron tulevan yksittäisestä asiasta. Jos nainen valittaa sohvalla makaamisesta, niin ongelma ei ole se sohva ja siinä makailu vaan se, että liika makaaminen on pois perheen, kodin ja parisuhteen hoidosta. Sitten, kun nainen hoitaa liikaa yksin ja mies on rasite on aika viimeistään erota.

Ei se aina ole niin - ei läheskään aina.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No käyhän niitä toisinkinpäin, eli vaimo luulee että kaikki on ookoo, ja yksi kaunis päivä äijä pakkaa laukut ja lähtee, vaikka sen kliseisen nuoremman naisen luo.

Näinhän se miehillä usein menee, ehkä niitä ongelmia on ollut pidempään mutta mies ei ole niitä osannut/halunnut nostaa esille vaan on helpompi lähteä toisen mukaan.

Tässä näkyy hyvin se yleistys, että kaikki naiset on hyviä kuuntelemaan ja keskustelemaan. Ei todellakaan ole. Ihan kuten miehissäkin löytyy naisissakin niitä jotka eivät halua/pysty kuuntelemaan toisen murheita ja ajattelemaan asioita toisen näkökulmasta.

On moni mieskin yrittänyt vuosia puhua häntä hiertävistä asioista, mutta sillä ei ole ollut vaikutusta. Kun ero sitten tulee naiselle "yllätyksenä", ulkopuoliset olettavat heti miehen vain paenneen paikalta. Jos tilanne on toisin päin, oletetaan heti miehen vain sulkeneen silmänsä ja korvansa, kun ei ole tilannetta huomannut.

Ärsyttää nämä yleistykset. Varmasti miehillä ja naisilla on sukupuolittuneita piirteitä, mutta erot yksilöiden välillä on todella suuria. Ihan samalla tavalla voisi yleistää, että nainen on aina se, joka pihtaa ja nalkuttaa.

Toisaalta Väestöliiton tutkimus kertoo, että naiset hakee 80% eroista ja näissä 60%ssa kerrotaan eron syyksi kommunikaatio-ongelmat parisuhteessa. Joten kummatkohan on haluttomampia tämän tutkimuksen valossa keskustelemaan ja kuuntelemaan?

Koska usein mies ei ymmärrä, että nainen ihan oikeasti kaipaa suhteelta joskus täysin eri asioita kuin hän. On saattanut vaikkapa oman sukunsa miehiltä oppia asenteen, että "nalkutus" on pakollinen paha, tulee aina kaupan päälle naisen kanssa eläessä. Kuvittelee olevansa hyvä mies kun sietää nalkutusta kärsivällisesti. :D Eikä mieleen pulpahda vaikkapa kuunnella naistaan niin, ettei tarvi edes "nalkuttaa", vaan voi luottaa tulleensa muutenkin kuulluksi.

Nalkutus heittomerkeissä, koska sana on välillä vähättelevä ja ikävä. Sitä käytetään vähän turhan laajasti kaikesta kritiikistä, erityisesti toki naisen antamasta.

Mies saattaa toisinaan myös pelätä että jos kuuntelee naistaan liikaa, hänestä tulee naisen silmissä nössö ja pehmo. Eli itsetunto on huono, eikä keinot sen nostamiseen kovin näppärät. Tällöin edes rautalanka ei auta.

Vinkki miehille, jotka haluavat välttää "nalkutusta": Kysele naiseltasi itse oma-aloitteisesti onko hän onnellinen, jos ei niin mitä voisit tehdä. Kysy myös, kokeeko tulevansa arvostetuksi, jos ei niin miksi. Mitä voit tehdä. Ja niin edes päin, kysy ja kuuntele.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies luulee kaiken olevan hyvin, nainen haluaa erota - miksi aina näin?

Ei se ole läheskään aina noin. Lähipiirissä oli parikin tapausta, joissa nämä eron ottaneet miehet olivat jo pitkään valittaneet tilanteestaan miestenilloissa ja sitten kun viimein ottivat eron, niin naiset olivat aivan ihmeissään ja yllättyneitä. 

Mutta yhtä kaikki. Parisuhteissa pitäisi oikeasti keskustella enemmän. Monessa pitkässä suhteessa varmasti uraudutaan ja omasta tilanteesta ei edes jaksa enää keskustella ja sitten jossain vaiheessa tulee se viimeinen niitti vastaan.

Sitten on ne miehet, jotka kyllä haukkuvat puolisoa jossakin miestenillassa, mutta vaimolle eivät saa sanotuksi mitään. Ei uskalla, kun "äiti" voi suuttua.

Keskenkasvuisia siis.

Näitä löytyy paljon naisistakin. Miehelle ei omia toiveita uskalleta syystä tai toisesta kerrota vaan asiaa haudotaan yksin jopa vuosia, kunnes se paha olo sitten purkautuu erona tai muuna tempauksena.

Toinen yleinen piirre naisilla on, että asiasta ei puhuta rauhassa ja asiallisesti. Ongelmat tuodaan esiin riidellessä eli kiihtyneenä ei niin rakentavasti (täysin toista syyttäen) tai sitten vain vinoiluna ja nalkuttamisena. Miehen on helppo pistää nuo huonon päivän, väsymyksen ja tunnekuohun piikkiin. Varsinkin pikkulapsiaikana, kun kaikkea muutakin naisen käytöksessä perustellaan hormoneilla ja väsymyksellä. Tätä selittelyä tekee niin naiset kuin mediakin. Jopa neuvolassa miestä neuvotaan vain unohtamaan purkaukset ja jatkavan vakaasti eteenpäin, koska naisen hormoniheilahtelut ja väsymys nyt saa naisen helposti ylireagoimaan.

Ihanko totta neuvotaan? Meillä neuvola-ajoista on jo aikaa. Musta mikään ei ole ikinä ollut niin raivostuttavaa kuin naisen negatiivisten tunteiden leimaaminen vain hormonaalisiksi tunnepurkauksiksi, joista ei tarvitse välittää. Kunnon vähättelyä (ja sukua "hymyilisit vähän" -ilmiölle). Kuka sellaista sietää vuodesta toiseen?

Ja ne neuvojat on .... naisia. Tuo on muuten jo aika hyvä, jos miehiä on alettu kuuntelemaan neuvolassa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies luulee kaiken olevan hyvin, nainen haluaa erota - miksi aina näin?

Ei se ole läheskään aina noin. Lähipiirissä oli parikin tapausta, joissa nämä eron ottaneet miehet olivat jo pitkään valittaneet tilanteestaan miestenilloissa ja sitten kun viimein ottivat eron, niin naiset olivat aivan ihmeissään ja yllättyneitä. 

Mutta yhtä kaikki. Parisuhteissa pitäisi oikeasti keskustella enemmän. Monessa pitkässä suhteessa varmasti uraudutaan ja omasta tilanteesta ei edes jaksa enää keskustella ja sitten jossain vaiheessa tulee se viimeinen niitti vastaan.

Sitten on ne miehet, jotka kyllä haukkuvat puolisoa jossakin miestenillassa, mutta vaimolle eivät saa sanotuksi mitään. Ei uskalla, kun "äiti" voi suuttua.

Keskenkasvuisia siis.

Näitä löytyy paljon naisistakin. Miehelle ei omia toiveita uskalleta syystä tai toisesta kerrota vaan asiaa haudotaan yksin jopa vuosia, kunnes se paha olo sitten purkautuu erona tai muuna tempauksena.

Toinen yleinen piirre naisilla on, että asiasta ei puhuta rauhassa ja asiallisesti. Ongelmat tuodaan esiin riidellessä eli kiihtyneenä ei niin rakentavasti (täysin toista syyttäen) tai sitten vain vinoiluna ja nalkuttamisena. Miehen on helppo pistää nuo huonon päivän, väsymyksen ja tunnekuohun piikkiin. Varsinkin pikkulapsiaikana, kun kaikkea muutakin naisen käytöksessä perustellaan hormoneilla ja väsymyksellä. Tätä selittelyä tekee niin naiset kuin mediakin. Jopa neuvolassa miestä neuvotaan vain unohtamaan purkaukset ja jatkavan vakaasti eteenpäin, koska naisen hormoniheilahtelut ja väsymys nyt saa naisen helposti ylireagoimaan.

Ihanko totta neuvotaan? Meillä neuvola-ajoista on jo aikaa. Musta mikään ei ole ikinä ollut niin raivostuttavaa kuin naisen negatiivisten tunteiden leimaaminen vain hormonaalisiksi tunnepurkauksiksi, joista ei tarvitse välittää. Kunnon vähättelyä (ja sukua "hymyilisit vähän" -ilmiölle). Kuka sellaista sietää vuodesta toiseen?

No ei ainakaan mun tunnepurkaukset ole olleet kertaakaan hormonien takia, niihin on aina tarvittu syy tai syyllinen jostain mikä hiertää. Luovasti vain pääsee vastuusta kun syylliseksi saadaan osoittautumaan hormonit. Ainoa vain ettei se toimi niin. Ei hormonit saa kilahtelemaan, vaan ne avaavat ja sulkevat paskansietokyvyn suomuja kierron mukaisesti; joskus suomut ovat niin auki, että alkaa riittää ja asioista tulee sanottua. Muistan kun aloin odottamaan esikoistani, niin samalla jostain kasvoi mystiset pallit ja aloin vetämään rajoja itseni ja muiden välille. ensin pistin kuriin rajattoman äitini, sen jälkeen katkoin välit kaveripiiriini. Kun pahin raivari oli tullut, en yllättäen alkanut katuen pyytelemään anteeksi vaan kiljuin ihmisille kahta kauheammin jos he kehtasivat syyttää hormoneita käytökseni muuttumisesta. Sinne menivät kateelliset, inhottavat, tonteille tallovat "kaverit", jotka solvasivat minua harva se hetki, eivät koskaan olleet iloisia puolestani tai malttaneet pitää suutaan kiinni paikoissa joissa toiset tajuavat olla kohteliaasti hiljaa. Emme ole edelleenkään tekemisissä, ja kaveri lähetti kun lapsi täytti vuoden anteeksipyyntökirjeen, joka tosin alkoi sanoilla "Mun oli pakko olla inhottava koska en saanut sulta tarpeeksi huomiota". Näin kirjoittaa kahden lapsen äiti, joka ei ymmärtänyt miten invalidisoivaa voi olla vuorokaudetympäri oleva raskauspahoinvointi jonka takia ei vastailla puhelimeen enää milloin vain. 

Vastaus toki alkuperäiseen kysymykseen: tuota ei todellakaan tarvitse sietää. Ei missään olosuhteissa. Olen muutenkin kyllästynyt kaikenlaiseen äijähuumoriin, jossa leivotaan vitsejä naisten kiukutteluista. En ole yhtäkään vitsiniekkaa tavannut, joka ei olisi itse ensin ärsyttänyt ja sen jälkeen huuli pyöreänä ihmetellyt että mikä sille taas tuli. 

Vierailija kirjoitti:

Koska usein mies ei ymmärrä, että nainen ihan oikeasti kaipaa suhteelta joskus täysin eri asioita kuin hän. On saattanut vaikkapa oman sukunsa miehiltä oppia asenteen, että "nalkutus" on pakollinen paha, tulee aina kaupan päälle naisen kanssa eläessä. Kuvittelee olevansa hyvä mies kun sietää nalkutusta kärsivällisesti. :D Eikä mieleen pulpahda vaikkapa kuunnella naistaan niin, ettei tarvi edes "nalkuttaa", vaan voi luottaa tulleensa muutenkin kuulluksi.

Nalkutus heittomerkeissä, koska sana on välillä vähättelevä ja ikävä. Sitä käytetään vähän turhan laajasti kaikesta kritiikistä, erityisesti toki naisen antamasta.

Mies saattaa toisinaan myös pelätä että jos kuuntelee naistaan liikaa, hänestä tulee naisen silmissä nössö ja pehmo. Eli itsetunto on huono, eikä keinot sen nostamiseen kovin näppärät. Tällöin edes rautalanka ei auta.

Vinkki miehille, jotka haluavat välttää "nalkutusta": Kysele naiseltasi itse oma-aloitteisesti onko hän onnellinen, jos ei niin mitä voisit tehdä. Kysy myös, kokeeko tulevansa arvostetuksi, jos ei niin miksi. Mitä voit tehdä. Ja niin edes päin, kysy ja kuuntele.

Vinkki naisille: Valitse sellainen mies, joka on sinun arvojesi mukainen.

Kaikille parisuhteesta ja eroista kiinnostuneille kannustan lukemaan Väestöliiton nettisivuja. Sieltä löytyy paljon materiaalia ja tietoa. Ehkäpä jollakulla se voisi jonkun lampun siellä päänupissa sytyttää ja esim saada huomaamaan erolle altistavia tekijöitä suhteessa ja erosta varoittavia asioita toisen ja omassakin käyttäytymisessä.

Aivan tutkittua juttua on se, että naiset arvioi erojen syyksi vuorovaikutuksen ongelmat yms yksilölliset ongelmat. Miehet taas kuvittelevat parisuhteen ongelmien syyksi ymmäristötekijöitä.