Lue keskustelun säännöt.
Voiko rakkaus syttyä hitaasti?
Hei. Olen nuori nainen, ja minusta on kiinnostunut nuori mies. Hän on periaatteessa kaikkea, mitä voisin haluta. Minusta hän on tosi ihana ja ennen kaikkea loistavaa kumppanimateriaalia. Mukava, hyvännäköinen, ahkera, siisti, periaatteet ja itsekunnioitus kunnossa. Mutta en vain kertakaikkiaan saa itseäni rakastamaan häntä. En tiedä, mikä tässä on ongelma. Hän mielellään tekisi asioita kanssani, mutta mokaan kaiken, kun jarruttelen koko ajan. Voiko tästä tulla jotain vai pitäisikö vain luovuttaa?
Kommentit (451)
Vierailija kirjoitti:
En usko. Kyllä sen tietää heti tai viim. 2kk sisällä. Että joko rakastaa tai ei. Turha sitä on pidemmälle pitkittää, jos ei saa vastakaikua
Miten näitä aikaraja-ihmisiä aina löytyy :D Jos toi 2kk on sulla deadline ei se tarkoita että muilla sama
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kemia puuttuu. Ei jatkoon!
Itse rakastuin mieheeni vasta neljän vuoden jälkeen. Nyt viiden vuoden lähestyessä olemme hulluina toisiimme. Eli voi se rakkaus syttyä myöhemminkin jos vain antaa mahdollisuuden!
Miksi alapeukku tälle??
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset ovat erilaisia, toiset kypsyttelevät tunteitaan pidempään ja toiset rakastuvat ensisilmäyksellä. Mutta nyt pitäisi ehkä tarkentaa, puhutaanko tässä ihastumisesta vai rakastumisesta? Onko kyse siitä ettet tunne mieheen kerrassaan mitään vetoa (muuta kuin ihan kaverillista tykkäämistä, siis) vai liikutaanko jo syvemmällä tunnetasolla?
Itse olen tällaista hitaasti lämpenevää tyyppiä, harvoin ihastun tai rakastun kehenkään ensisilmäyksellä. Usein onkin käynyt niin että olen tavannut jonkun ihmisen jossain ihan neutraalissa yhteydessä, ja jonkin ajan päästä olen vain tajunnut että vautsi, onpas muuten upea tyyppi. Mutta siinäkin on kyse vain ihastumisesta, rakkaus on sitten seuraus siitä ja syvenee ajan kanssa sitten kun ollaan jo yhdessä.
Jos siis kyse on siitä, ettet vaan toiveistasi huolimatta kykene tuntemaan mitään vetoa tähän mieheen tai koet että välillänne ei ole kemiaa, niin ei sitä kannata pakottaa. Välillä ihminen voi olla "paperilla" täydellinen kumppani itselle mutta jos ei sytytä niin sitten ei sytytä. Ei sitä voi järjellä selittää. Jos taas olet ihastunut, mutta rakkaus ei vielä ole antanut kuulua itsestään, niin sitten ei ole syytä huoleen. Se kyllä tulee sieltä kun opitte tuntemaan toisenne paremmin.
nimimerkki hitaasti syttyvä, joka vaihtaa suhdetta joka viikko!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kemia puuttuu. Ei jatkoon!
Itse rakastuin mieheeni vasta neljän vuoden jälkeen. Nyt viiden vuoden lähestyessä olemme hulluina toisiimme. Eli voi se rakkaus syttyä myöhemminkin jos vain antaa mahdollisuuden!
Miksi alapeukku tälle??
Mitä harrastitte neljä ensimmäistä vuotta? Pelkkää hillitöntä seksiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan virkistävää lukea suurinpiirtein rehellistä kuvausta naisen parinvalinnasta. Mies on ominaisuuksiltaan joka suhteessa moitteeton, mutta ei kelpaa. Pitäisi ilmeisesti olla tatuoitu päihteiden liikakäyttäjä, jotta sitä "kemiaa" löytyisi. Kummassakohan kanssa tulevaisuuden aviokriisi on todennäköisempi?
Itselleni esimerkiksi samanlainen huumorintaju on yksi tärkeistä ominaisuuksista, jotta syntyisi minkäänlaista kemiaa. Paperilla hyvänkään miehen kanssa sellaista ei välttämättä automaattisesti aina löydy.
Hyvä pointti. Valitettavasti meidän huumorintajumme eivät kohtaa kovin hyvin, mikä on tosi iso puute. Toisaalta isona plussana on se, että voin sanoa joitakin asioita suoraan ja hän silti kuuntelee ja jää keskustelemaan asiasta. Näin ei yleensä ole ollut miesten kanssa.
Sanoisin kyllä, että se ettei huumorit kohtaa on aika vakava varoitus merkki samoin kuin sen mielettömän vetovoiman tunne. En sano etteikö voi käydä niin, että ihmiset ovat pitkäänkin kavereita ja sitten rakastuvat, mutta mielestäni ei kyllä kannata seurustella parisuhdemielessä eikä ainakaan sitoutua , mikäli ei ole sitä molemminpuolista ihastumista ja rakastumista. Se että joku ihan ok mies on sinuun ihastunut ei tarkoita sitä että se on pakko omaksi ottaa. Ei niitä tunteitaan voi pakottaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan virkistävää lukea suurinpiirtein rehellistä kuvausta naisen parinvalinnasta. Mies on ominaisuuksiltaan joka suhteessa moitteeton, mutta ei kelpaa. Pitäisi ilmeisesti olla tatuoitu päihteiden liikakäyttäjä, jotta sitä "kemiaa" löytyisi. Kummassakohan kanssa tulevaisuuden aviokriisi on todennäköisempi?
Itselleni esimerkiksi samanlainen huumorintaju on yksi tärkeistä ominaisuuksista, jotta syntyisi minkäänlaista kemiaa. Paperilla hyvänkään miehen kanssa sellaista ei välttämättä automaattisesti aina löydy.
Hyvä pointti. Valitettavasti meidän huumorintajumme eivät kohtaa kovin hyvin, mikä on tosi iso puute. Toisaalta isona plussana on se, että voin sanoa joitakin asioita suoraan ja hän silti kuuntelee ja jää keskustelemaan asiasta. Näin ei yleensä ole ollut miesten kanssa.
Sanoisin kyllä, että se ettei huumorit kohtaa on aika vakava varoitus merkki samoin kuin sen mielettömän vetovoiman tunne. En sano etteikö voi käydä niin, että ihmiset ovat pitkäänkin kavereita ja sitten rakastuvat, mutta mielestäni ei kyllä kannata seurustella parisuhdemielessä eikä ainakaan sitoutua , mikäli ei ole sitä molemminpuolista ihastumista ja rakastumista. Se että joku ihan ok mies on sinuun ihastunut ei tarkoita sitä että se on pakko omaksi ottaa. Ei niitä tunteitaan voi pakottaa.
Siis se keskinäinen vetovoiman puuttumaan nen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten kukaan voi ajatella, että jos joku on paperilla hyvää aviomiesmateriaalia- MUTTA aidot TUNTEET puuttuvat kokonaan- niin silti voisi yrittää ajatella suhdetta? Eihän tossa ole mitään järkeä! Rakkaus tulee yllättäen ja järisyttäen, silloin ei kummallekaan osapuolelle ole epäselvää mistä on kyse. Valitse rakkaus, eikä järki. Monet valitsevat tuollaisen "täydellisen" miehen, tekevät perheen, ja sitten kolmikymppisenä tai nelikymppisenä rikkovat perheen ison kriisin perusteella. Koska ei ole koskaan kokenut aitoa rakkautta. Ja voin sanoa, että jos olet liitossa kivan kaverin kanssa, joskus tajuat että haluat elämältä paljon enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koskeeko ongelma tätä yhtä nimenomaista miestä vai kaikkia muitakin? Eli oletko joskus rakastunut päätä pahkaa johonkin toiseen vai suhtaudutko yleensäkin varautuneesti rakastumiseen? Jos on kyse ongelmasta rakastua tähän tiettyyn mieheen, ei kannata pakottaa tunteitaan. Jos taas on ongelma rakastua ylipäätään, siitä ei pääse yli muuta kuin juuri ajan kanssa ja rohkaistumalla ottamaan elämän yllätyksiä vastaan.
Mulla rakkauden syttyminen kesti tosi pitkään, koska en vanhempien riitaisan liiton vuoksi uskonut siihen, että kaksi ihmistä ylipäätään ikinä voisi elää onnellisina yhdessä. Sen takia oli jarrut tiukasti päällä kaikissa tilanteissa ja kaikkien kanssa. Onneksi mies oli kärsivällinen :)
Olen aika varautunut ihminen, mutta kemiaa on ollut aiemmin muiden ihmisten kanssa. Juttu ei vain ole edennyt siksi, että miehessä on sitten ollut näkyvissä ns. varoitusmerkkejä. Huonoa itsetuntoa mikä johtaa mind gameseihin tms. Joskus tullut turpaan tosin pahasti, vaikka suhdetta ei ole ehtinyt syntyä, joten kieltämättä ei romantiikka edes nappaa tällä hetkellä yhtään. Vika saattaa olla minussa, kun en lämpene kenellekään. Ei jotenkin ylipäänsä kiinnosta tällä hetkellä. Torjuin tämän nykyisen tyypin ensin, mutta jossain vaiheessa alkoi häiritä, kun hänen mielenkiintonsa vain jatkui.
Ap
kemiaa on ollut aiemmin muiden ihmisten kanssa. Juttu ei vain ole edennyt siksi, että miehessä on sitten ollut näkyvissä ns. varoitusmerkkejä = j.ännämiehet kiinnostaa.
En halua suhteeseen sellaisen kanssa, jolla ei ole omat palikat järjestyksessä, oli kuinka vetävä tahansa.
Ap
niin j.ännikset kiinnosta seksuaalisesti, mutta niistä ei ole parisuhteeseen. Sun pitää valita karuselli j.ännisten kanssa tai sitten tylsä parisuhde.
Kun parisuhteessa on keskinäistä vetovoimaa, rakkautta ja huumoria niin ei se ole tylsää. T. 35 vuotta onnellisesti naimisissa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voithan kokeilla sujuisiko seksi.
Se rakkauden alkuhuuma haihtuu jokatapauksessa.
En ole mitään hurjaa ihastumista koskaan tuntenut nykyistä vaimoani kohtaan.
Ei voi. Sekoitat nyt rakkauden ja ystävyyden. Miksi et voisi pysyä ystävänä tämän miehen kanssa? Rakastuminen on jotain aivan muuta, josta et selvästikään vielä tiedä mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ne jotka eivät koe minkäänlaista alkuhuumaa, kemiaa tai rakastumista suhteen alkuvaiheessa, vaihtavat jossain vaiheessa sellaiseen joka oikeasti sytyttää. Tai pettävät selän takana. Näitä on nähty.
Ap älä tee suurta virhettä. Järjellä ei kannata valita elämänsä miestä, vaan sydämellä.
Assburger kirjoitti:
Voithan kokeilla sujuisiko seksi.
Se rakkauden alkuhuuma haihtuu jokatapauksessa.
En ole mitään hurjaa ihastumista koskaan tuntenut nykyistä vaimoani kohtaan.
Ja oletko onnellinen? Ohjailet muitakin rakkaudettomaan liittoon?
Jestas mikä kommentti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siinä mielessä ap:n kannattaisi ryhtyä suhteeseen kun mitä jos hän ei koskaan löytäisikään sitä todellista rakkautta?
Run Forrest, run! kirjoitti:
Olen keskellä eroa odoteltuani sitä rakkautta vajaa kolme vuotta. En suosittele. Jos ei missään vaiheessa hullaannu vaan aina on fiilis sama kuin käytettyä Volvoa ostaessa, niin ei tule mitään.
Niitä huonoja aikoja tulee aina ja niistä selviää kun on joku ihana nostalginen pupuaika jota voi yhdessä muistella. Jos ei ole muisteltavaa niin sitä alkaa miettiä että mitä ihmettä varten minä olen tämän miehen ottanut. Raskasta kelata sellaisia joka viikko.
Tämä. Jos jo suhteen ensi metreillä täytyy pakottaa itsensä tahtomaan niin raskaaksi käy. Alussa kuuluu olla helppo ja kevyt rakastaa toista. Suhteessa kuin suhteessa tulee niitä aikoja joista päästään yli sillä että molemmat tahtovat jatkaa yhdessä. Miksi pakottaa jos se ei alussakaan niin hyvää ja ihmeellistä ollut?
Kokemukseni mukaan rakkaus voi syttyä hitaasti, mutta silloin kun suhteelta ei ole aluksi mitään ystävyyttä enempää odotettukaan eli kummankaan ei ole tarvinnut yrittää saada itseään tuntemaan enemmän kuin tuntee.
Ap, haluatko häntä seksuaalisesti? Tekisikö yhdessä ollessanne mieli kosketella häntä koko ajan? Voisitko aamulla herätessäsi vain katsella häntä kun hän nukkuu ja tuntea valtavaa lämpöä ja hellyyttä? Saavatko hänen viestisi hymyn huulillesi?
Minä olen vanha yli viisikymppinen akka enkä silti olisi sitoutunut mieheeni ellei hän olisi herättänyt tuollaisia tunteita. Miksi olisin?
Parisuhdeterapeutit sanovat, että alkuhuuma on tärkeä, koska siihen mielessään palaaminen auttaa sitten kun tulee vaikeampia aikoja. Eikä sen tarvitse jäädä alkuhuumaksi, meillä on vielä viiden vuoden jälkeenkin samanlaista.
Vierailija kirjoitti:
Siinä mielessä ap:n kannattaisi ryhtyä suhteeseen kun mitä jos hän ei koskaan löytäisikään sitä todellista rakkautta?
Ei noin voi ajatella. Suhdetta ei koskaan kannata aloittaa väkisin tai pakottamalla. Mielummin on yksin. Jos epätoivoisesti ajattelet noin, valitset väärän suhteen ja saatat olla tyytymätön loppuelämäsi. Ja oikea rakkaus saattaa myös mennä huomaamatta ohi.
Vierailija kirjoitti:
Siinä mielessä ap:n kannattaisi ryhtyä suhteeseen kun mitä jos hän ei koskaan löytäisikään sitä todellista rakkautta?
Miksei löytäisi? Pelkäätkö sinä noin yleensä muutenkin niin paljon sitä, mitä elämä tuo/ei tuo eteen? Yleensä ihmiset menee yhteen koska eivät ole onnellisia erillään. Se että menee yhteen jonkun kanssa siksi että kuvittelee tämän olevan ainoa tilaisuus... Huhhuh.
Oikeaa vetovoimaa pitåä olla ja rakastua toiseen.
Mieheni ei mitenkään erikoisesti ulkoisesti vetänyt minua puoleensa kun en vielå tuntenut häntå, tiesin vain ulkonäöltä mutta kun aloimme hänen aloitteestaan tapailla niin olin hetkessä aivan hulluna häneen ja hän minuun. Rakastuimme ja nenimme naimisiin ja teimme lapset. Nyt yhteistä elämää kolmisenkymmentä vuotta ja yhä tunnemme vetoa toisiimme.