Lue keskustelun säännöt.
Koska en saanut apua, jota tarvitsin, minusta tuli ilkeä
16.04.2019 |
Mutta se ei johtunut pahuudesta, ei lainkaan, vaan siitä, että se oli tapani pitää puoliani. Äitini vain rankaisi ja kuritti minua, jos halusin pitää puoliani, ei auttanut onnistumaan, eikä auttanut etenemään, eikä menestymään, vaikka väitti, että halusi sitä minulle, siksi minusta tuli ilkeä siis sellaisia kohtaan, jotka eivät auta, vaikka voisivat, tai eivät ole hiljaa, vaikka heillä ei ole mitään oikeutta tai asiaa puuttua toisten asioihin. Siitäs saitte, palstallakin, te jotkut. Se ei ole pahuutta, vaan te olette pahoja, ette auta lähimmäistänne tai ette ole hiljaa, jos tämä tarttisi apua, ettekä osaa sitä antaa.
Äitini kuvitteli, että olen paha, kun ryhdyin ilkeäksi, vaikka ei se sitä ollut. Hän ei vain auttanut minua menestymään, vaikka väitti niin, niin mä annoin hänelle mitä sellainen ihminen ansaitsee. Eli pahaa. Ja mä olen silti jumalankin mielestä ihan viaton lapsi.
Kommentit (864)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Menkää jo uskovaiset he lvetyiin. Rukoilen teidät sinne joa ette itse pääse.
Kenelle ajattelit rukouksesi suunnata, ateisti??😂
Ei minunkaan vanhempani ole kilteimmästä päästä, mutta se ei silti oikeuta minua kohtelemaan toisia huonosti. Pelkkää vastuun sysäämistä pois itsestään. Tunnen myös erään, joka ei ole oikein ystävällinen muita kohtaan aina ja hän heti selittää, että hänellä oli vaativa lapsuus. Sitten aina jos joku koittaa vähänkin avautua omista ongelmistaan, hän alkaa puhua heti omista kokemuksistaan kuin että "ai sul ollu vaativaa, kuuntelepas kuinka vaativaa mulla on ollut". Omia vanhempiaan ei voi valita, mutta sen, miten kohtelet muita, on oman päätäntävallan piirissä. Ystäväni on myös että minua ei voi kukaan auttaa, oon liian hankala tapaus. Jos ajattelee, ettei mikään auta, niin sitten ei mikään auta. Asenne ratkaisee tässäkin. Jostakin se oikea apu löytyy, varmasti, kunhan jaksaa etsiä ja jos oikeasti haluaa paremman elämän.
Siis lopettaisit jo! Ja jos uskot Jumalaan, niin hän rakastaa nöyriä ja anteeksiantavia ihmisiä. Sinä et ole tällä hetkellä Jumalan lempilapsi, olet katkera, sairas ja koetuksella. Kun Jumala rakastaa sinua, huomaat sen kyllä kun olosi paranee. Toki voit rukoilla Jumalalta apua, mutta muutos lähtee sinusta itsestäsi.
Jaahas, puolisoni exä on linjoilla. Tiedoksesi, että jos olemme joskus erimieltä, ei se tarkoita, että olemme sinua vastaan. Asioista voi myös keskustella syttelyn sijaan. Hyökkäys ei ole yleensä paras puolustus :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei minunkaan vanhempani ole kilteimmästä päästä, mutta se ei silti oikeuta minua kohtelemaan toisia huonosti. Pelkkää vastuun sysäämistä pois itsestään. Tunnen myös erään, joka ei ole oikein ystävällinen muita kohtaan aina ja hän heti selittää, että hänellä oli vaativa lapsuus. Sitten aina jos joku koittaa vähänkin avautua omista ongelmistaan, hän alkaa puhua heti omista kokemuksistaan kuin että "ai sul ollu vaativaa, kuuntelepas kuinka vaativaa mulla on ollut". Omia vanhempiaan ei voi valita, mutta sen, miten kohtelet muita, on oman päätäntävallan piirissä. Ystäväni on myös että minua ei voi kukaan auttaa, oon liian hankala tapaus. Jos ajattelee, ettei mikään auta, niin sitten ei mikään auta. Asenne ratkaisee tässäkin. Jostakin se oikea apu löytyy, varmasti, kunhan jaksaa etsiä ja jos oikeasti haluaa paremman elämän.
Jotenkin tuntuu että et ymmärrä ongelman perusteita. Et ymmärrä että jos lasta/nuorta kohdellaan huonosti ja epäoikeudenmukaiesti, hänelle ei kasva itsetuntoa tai henkisiä voimavaroja. Syyllistämisesi ja vaatimisesi ei muuta sitä miksikään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei minunkaan vanhempani ole kilteimmästä päästä, mutta se ei silti oikeuta minua kohtelemaan toisia huonosti. Pelkkää vastuun sysäämistä pois itsestään. Tunnen myös erään, joka ei ole oikein ystävällinen muita kohtaan aina ja hän heti selittää, että hänellä oli vaativa lapsuus. Sitten aina jos joku koittaa vähänkin avautua omista ongelmistaan, hän alkaa puhua heti omista kokemuksistaan kuin että "ai sul ollu vaativaa, kuuntelepas kuinka vaativaa mulla on ollut". Omia vanhempiaan ei voi valita, mutta sen, miten kohtelet muita, on oman päätäntävallan piirissä. Ystäväni on myös että minua ei voi kukaan auttaa, oon liian hankala tapaus. Jos ajattelee, ettei mikään auta, niin sitten ei mikään auta. Asenne ratkaisee tässäkin. Jostakin se oikea apu löytyy, varmasti, kunhan jaksaa etsiä ja jos oikeasti haluaa paremman elämän.
Jotenkin tuntuu että et ymmärrä ongelman perusteita. Et ymmärrä että jos lasta/nuorta kohdellaan huonosti ja epäoikeudenmukaiesti, hänelle ei kasva itsetuntoa tai henkisiä voimavaroja. Syyllistämisesi ja vaatimisesi ei muuta sitä miksikään.
Mutta onko ap:n tarina ollut kuitenkaan pelkkää kurjuutta kaiken aikaa? Vai näkeekö ap elämänsä vain niin masennuksen takia?
- toinen kurjissa oloissa kasvanut
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niitä ihaillaan kärvistuneinä ruumiina vielä.
Kaikki ihailevat niiden palaneita ruumiita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Entisaikaan tyhmät eivät edes jäänet eloon kun olivat niin tuhmiä.
Olivia Myllylä on kaunis ;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihailen Olivia Myllylää. Oohhhhhh mikä missi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei minunkaan vanhempani ole kilteimmästä päästä, mutta se ei silti oikeuta minua kohtelemaan toisia huonosti. Pelkkää vastuun sysäämistä pois itsestään. Tunnen myös erään, joka ei ole oikein ystävällinen muita kohtaan aina ja hän heti selittää, että hänellä oli vaativa lapsuus. Sitten aina jos joku koittaa vähänkin avautua omista ongelmistaan, hän alkaa puhua heti omista kokemuksistaan kuin että "ai sul ollu vaativaa, kuuntelepas kuinka vaativaa mulla on ollut". Omia vanhempiaan ei voi valita, mutta sen, miten kohtelet muita, on oman päätäntävallan piirissä. Ystäväni on myös että minua ei voi kukaan auttaa, oon liian hankala tapaus. Jos ajattelee, ettei mikään auta, niin sitten ei mikään auta. Asenne ratkaisee tässäkin. Jostakin se oikea apu löytyy, varmasti, kunhan jaksaa etsiä ja jos oikeasti haluaa paremman elämän.
Jotenkin tuntuu että et ymmärrä ongelman perusteita. Et ymmärrä että jos lasta/nuorta kohdellaan huonosti ja epäoikeudenmukaiesti, hänelle ei kasva itsetuntoa tai henkisiä voimavaroja. Syyllistämisesi ja vaatimisesi ei muuta sitä miksikään.
Mutta onko ap:n tarina ollut kuitenkaan pelkkää kurjuutta kaiken aikaa? Vai näkeekö ap elämänsä vain niin masennuksen takia?
- toinen kurjissa oloissa kasvanut
Ehkä et ole kasvanut kurjissa oloissa, laitoit sen vaan tuohon loppuun kuin se tekisi sanoistasi uskottavampia muka
Mua huvittaa kun ap aina jankuttaa, miten hänen lahjansa ovat menneet hukkaan, kun häntä on painostettu kohti menestystä.
Tässä on aika iso ristiriita. Ja että äitinsä ansiosta häneltä on estetty mahdollisuus onneen. Miten ihmeessä? Ja miksei sitä huikeaa lahjakkuutta voi muka hyödyntää nyt? Onneton lapsuus ei takaa onnetonta aikuisuutta, tiedän tämän kun olen kasvanut epäterveessä ympäristössä lapsuuden ja nuoruuden. Elämä normalisoitui, kun pääsin muuttamaan omaan kotiin. En ole katkera tai vihainen kokemastani vääryydestä, ihmisiähän me kaikki ollaan ja tehdään virheitä. Olen onnellinen ja tasapainoisessa parisuhteessa, teen just niitä juttuja mitä haluan, nautin elämästäni.
Toki, helppohan se on levätä laakereillaan ja syyttää omasta surkeudestaan sitä, kun äiti kerran pakotti siivoamaan huoneen.😂😂😂😂
No, kivikissalla on yksi ainoa ongelma joka olisi helposti ratkaistavissa. Hän yhä ROIKKUU KIINNI äidissään. Toivoo että äito huomaisi, äiti tajuaisi, äiti latuisi, äiti pyytäisi anteeksi, äiti ”kärsisi” tekemistään vääryyksistä, äiti ”oppisi” tekojensa seuraukset, äiti sitä, äiti tätä, äitiäitiäiti...
Kun päästää irti ja luovuttaa (joka on btw ainoa keino luonnevikisen äidin kanssa), KAIKKI helpottaa. Enää et toivo, odota tai haaveile että äiti muuttuisi. Se kun ei muutu.
Mullakin meni lili 20v ennenkuin päästin irti omasta ilkeästä äidistäni. Siihen asti toivoin ja odotin. Enää en ja nyt vaan kadun miksen tehnyt tätä jo aiemmin.
KKÄn äiti ei kärsi, ei kadu, ei ole pahoillaan, ei muutu, ei tunnusta tekojaan vaikka mitä tekisi - siksi kannttaa lopettaa kaikki turha yrittäminen. Eli LUOVUTTAA.
Vierailija kirjoitti:
Karma. Sinulle annetaan sama läksy kerta toisensa perään, kunnes opit asioita. Esimerkiksi seuraavia. Pyyteetön auttaminen, vaikka muut eivät auttaisi sinua ensin. Ystävällisyys ilman odotuksia siitä, että se palkitaan. Kostosta luopuminen. Vanhempiesi (äitisi) kunnioitus siitä huolimatta, että he eivät mielestäsi sitä ansaitse.
Miksi ihmeessä minun pitäisi tehdä mitään kenenkään eteen pyyteettömästi? Hoitakoot muutvain hommansa itse, en minäkään odpta, että kukaan tekee mun eteeni mitään, jos ei nauti auttamisesta. Ja mä autan silloin, jos se tekee minusta onnellisemman ja haluan auttaa. Olen auttanutkin ihmisiä, lähinnä kuuntelemalla ja tukemalla heitä.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täälläkään jengillä ei ole takuulla mitään neuvoja isälleni, jota äitini loukkasi sanallisesti, ja silti ajatellaan, että isäni olisi pitänyt olla joku eunukki, joka poistuu kodistaan koska vaimolla on nyt vähän paha olla. Miksi IHEESSÄ? Sellaiselle osoitetaan hänen paikkansa, eikä lässytellä päähän siltittämällä. Jos isäni ei kerran kelvannu äidilleni sellaisena kuin oli, niin vtu vetäköön vtun päähänsä vain, mutta isän loukkaaminen on väärin! Tai kenenkään!
ApMitä neuvoja sun dementikko isäsi enää kaipaa?
No siis etkö nyt tajua, että siinä voisi yhtä hyvin lukea "siinä tilanteessa olevalle"??? Jossa isäni oli. Äitini "apu" ja neuvo isälleni oli samaa tasoa, koska äiti ei nähnyt SYYTÄ joka oli hänessä ITSESSÄÄN. Vain toisessa näki syyt omaan huonoon käytökseensä.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Katsotaanpa vaan, sitten kun kivikissa saa perintönsä ja vapautuu työn tekemisen pakosta, sen uusi ihana elämä tarkoittaa sitä, että se sekoilee täällä joka päivä 07-23.
Toivottavasti en. Silloin ois ainakin varaa tehdä jotain muutakin.
Ap
Palavat mopoautoihonsa.