Isoäidit, miksi lapsenlapset pitää ahtaa täyteen sokeria?
Meillä oli lapsen synttärit viikonloppuna. Isoäiti toi molemmille lapsille pikkunaposteltavaksi omat rasialliset marmeladia (á 300 g), 6 Kinder-munaa, pari muuta suklaa-patukkaa sekä yhteiseksi ison kasan lakuja. Tuossa kertakasassa on enemmän, mitä nuo normaalisti kuukauden aikana saavat karkkia. Kyse alle kouluikäisistä lapsista.
Voisko joku selittää, mikä järki tässä on, että kahdelle pienelle lykätään kilo sokeria yhdellä istumalla? Mä sitten sain taas pahiksen viitan, kun pistin karkit jemmaan, ruoka-aika kun oli vartin päästä.
Kommentit (911)
Skampäk kirjoitti:
Sokerin tunkeminen on hölmöä.
Vieläkö oudompi tapa on kaikilla isovanhemmilla tunkea ja tarjota mitä vaan ruokaa 10 minuutin välein. Otatteko suklaata, otatteko porkkanoita jne. Pula-ajan mummut ei ole tainnut kuulla happohyökkäyksestä.
Meidän lapset syö 2-4 h välein .
Muutenkin lastenkasvatustaidot.. Ei niitä ole.
Mukavuudenhalua kyllä löytyy. Meillä isovanhemmat ei ole vaihtanut vaippoja kuin kerran pakotettuna. Itse aion auttaa lastenlasten kanssa. Anoppi oli käymässä kun vein koiria ja vauvalle tuli löysit vaippaan.
Vaimo oli sohvalla kovassa kuumeessa ja vatsataudissa. Pokkana sanoi anoppi että vaihda vaipat. Silloin vaimo sanoi että sinä vaihdat.
Meillä mummo itse syö koko ajan. Ja siellä kyläillessä ruoka on pöydässä koko ajan ja erikseen hössötetään että ”koska vaan saa hakea”.
Ja sitten ihmetellään kun hampaissa on ongelmia, polvet paukkuu ylipainon seurauksena ja koko ajan väsyttää.
Meidän mummo kysyi tänään 10kk ikäiseltä tyttäreltäni ”maistoiko muruliini vappuna munkkia?” Tuhahdin tähän (vähän ylidramaattisesti :D) että no ei todellakaan maistanut! ”Arvasinhan minä, ei tietenkään” ja alkoi pitää luentoa vappuperinteistä..
Vierailija kirjoitti:

Kannattaa varata lapselle terapiaan aika, kun ei ekana vappunaan edes munkkia saanut! Ikuiset traumat varmasti jäi :D
Vierailija kirjoitti:
Meidän mummo kysyi tänään 10kk ikäiseltä tyttäreltäni ”maistoiko muruliini vappuna munkkia?” Tuhahdin tähän (vähän ylidramaattisesti :D) että no ei todellakaan maistanut! ”Arvasinhan minä, ei tietenkään” ja alkoi pitää luentoa vappuperinteistä..
Mun esikoinen ei saanut ensimmäisenä joulunaan pipareita, konvehteja jne. Anoppi tästä suutahtaneena mutisi itsekseen, kun ei yhtään kunnioiteta perinteitä. Hänellä ei ole ikinä joulukuusta saati muitakaan joulukoristeita, mitä nyt pari lamppua ikkunassa (jotka ovat ikkunassa n. syyskuu - maaliskuu) ja joulukukka, jos joku muu sen hänelle tuo. Ilmeisesti vain herkut ovat perinne, jota kannattaa vaalia :P
Skampäk kirjoitti:
Sokerin tunkeminen on hölmöä.
Vieläkö oudompi tapa on kaikilla isovanhemmilla tunkea ja tarjota mitä vaan ruokaa 10 minuutin välein. Otatteko suklaata, otatteko porkkanoita jne. Pula-ajan mummut ei ole tainnut kuulla happohyökkäyksestä.
Meidän lapset syö 2-4 h välein .
Muutenkin lastenkasvatustaidot.. Ei niitä ole.
Mukavuudenhalua kyllä löytyy. Meillä isovanhemmat ei ole vaihtanut vaippoja kuin kerran pakotettuna. Itse aion auttaa lastenlasten kanssa. Anoppi oli käymässä kun vein koiria ja vauvalle tuli löysit vaippaan.
Vaimo oli sohvalla kovassa kuumeessa ja vatsataudissa. Pokkana sanoi anoppi että vaihda vaipat. Silloin vaimo sanoi että sinä vaihdat.
Ei niiden isovanhempien tehtävä olekaan kasvattaa ja hoitaa, vaan ihan teidän vanhempien. Eli joo selkeästi kasvatuksessa kyllä mennyt jotain molemmilla pieleen kun vielä oletatte vanhempienne oman jälkikasvunne hoitavan. Eri asia jos hoitoapua pyydetään, mutta kuten itse kirjoitit, anoppi oli tapahtuma aikaan kylässä, ei siis hälytettynä apuun. Ominpäin hoitaminen on vanhempien varpaille astumista, josta seuraa turhaa kitkaa. Pyydä siis jatkossa reippaasti hoitoapua kun sitä tarvitsette ja anna kyläilyjen olla hellittelyhetkiä.
Vierailija kirjoitti:
Skampäk kirjoitti:
Sokerin tunkeminen on hölmöä.
Vieläkö oudompi tapa on kaikilla isovanhemmilla tunkea ja tarjota mitä vaan ruokaa 10 minuutin välein. Otatteko suklaata, otatteko porkkanoita jne. Pula-ajan mummut ei ole tainnut kuulla happohyökkäyksestä.
Meidän lapset syö 2-4 h välein .
Muutenkin lastenkasvatustaidot.. Ei niitä ole.
Mukavuudenhalua kyllä löytyy. Meillä isovanhemmat ei ole vaihtanut vaippoja kuin kerran pakotettuna. Itse aion auttaa lastenlasten kanssa. Anoppi oli käymässä kun vein koiria ja vauvalle tuli löysit vaippaan.
Vaimo oli sohvalla kovassa kuumeessa ja vatsataudissa. Pokkana sanoi anoppi että vaihda vaipat. Silloin vaimo sanoi että sinä vaihdat.Ei niiden isovanhempien tehtävä olekaan kasvattaa ja hoitaa, vaan ihan teidän vanhempien. Eli joo selkeästi kasvatuksessa kyllä mennyt jotain molemmilla pieleen kun vielä oletatte vanhempienne oman jälkikasvunne hoitavan. Eri asia jos hoitoapua pyydetään, mutta kuten itse kirjoitit, anoppi oli tapahtuma aikaan kylässä, ei siis hälytettynä apuun. Ominpäin hoitaminen on vanhempien varpaille astumista, josta seuraa turhaa kitkaa. Pyydä siis jatkossa reippaasti hoitoapua kun sitä tarvitsette ja anna kyläilyjen olla hellittelyhetkiä.
Kyllä niille appivanhemmille on ihan samat säännöt kuin muillekin. Sairaita ei kyykytetä ja yllättävässä hätätilanteessa autetaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isovanhempien tehtävä on hemmotella lapsenlapset pilalle ja saada lapset tottelemattomiksi vanhempia kohtaan hokemalla näille, että kuinka tuhmia vanhemmat ovat kun komentelevat lapsia ja sanomalla näille, että ei lasten tarvitse vanhempia totella.
Samoin nostaa itseään jalustalle ja opettaa lapselle, kuinka sen vanhemmat on tylsiä tiukkiksia ja isovanhempi kaiken salliva/ostava/antava lempisukulainen. ”Äitisi kieltää kaiken hauskan, kyllä mummo olisi sinulle jätskin ostanut”. Meillä mummo puhuu tällaisiä juttuja jo 9kk ikäiselle tyttärelleni, kun sanoin että kesäiset jätskireissut saa unohtaa vielä joksikin aikaa, ei kuulu tuon ikäisen ruokavalioon pehmikset.
En ymmärrä yhtään sitä mentaliteettia että isovanhemman kuuluu saada hemmotella ja vanhempien tehtävä on huolehtia siitä perusarjesta. Minä haluan hemmotella omia lapsiani, minä haluan että mun lapsilla on hyviä muistoja minusta ja isästään, isovanhemmilla on omat lapsensa olleet. Olen todella allerginen sille että sanotaan "kyllä minä annan sitä ja tätä, onkos tylsää kun äiti kieltää". Se on pahanpuhumista, siitä ei ole meidän perheelle mitään hyötyä, isovanhempi tietenkin saa kokea olevansa paras tyyppi.
Vaarin naama venähti kun kerran sanoin hyvin selkeästi että "sinä et puhu meidän lapsille tuollaista". Vai siis pitäisikö se sallia? Miksi?Juuri näin, silkkaa vanhempien mustamaalaamista! Isovanhemmat on omat lapsensa kasvattaneet, jos jokin asia on jäänyt kaivelemaan tms. heidän vanhemmuuden varrella, niin ei minun lapseni ole mikään työväline omien virheiden korjaamiseen. Tottakai minä haluan olla ensimmäisenä viemässä tytärtäni jäätelölle (sitten kun sen aika joskus koittaa :D) ja nähdä hänen ilmeensä jäätelöä maistaessaan ensimmäisenä, isänsä kanssa yhdessä tottakai. Aivan kuten olen halunnut olla läsnä kun ollaan maisteltu ekaa kertaa soseita, käyty ekaa kertaa keinumassa, tytär on istunut ekaa kertaa kauppakärrin kyytiin jne.
Anoppi väitti mua itsekkääksi, kun olen halunnut olla todistamassa lapsen ensimmäisiä kokemuksia, eikä hän saanut olla se, joka on ensimmäisenä vienyt keinuun, antanut kiinteitä tai nähnyt ensiaskeleet. Hänellä kuulemma mummuna on etuoikeus kaikkeen tähän. Itse on lasten ollessa pieniä dumpannut heidät samassa taloudessa asuvalle äidilleen ja mennyt töihin. Ilmeisesti jotain jäänyt kokematta, jota nyt yrittää paikata lastenlapsilla.
Minun anoppi pyysi soittamaan ja kutsumaan hänet paikalle, kun soseita annetaan ekan kerran. Arvaa vaan soitinko.. Mieheni kuvasi kännykälläni tämän ensimaistelun ja näytettiin se sitten mummolle kun tuli meillä käymään, tästäkös mummo möksähti kun ei livenä päässyt tapahtumaan todistamaan :D Pyysi vielä, että lähettäisin videon hänelle, tokaisin vaan että kaikki kuvat/videot ei ole jaettavaksi, osan haluan pitää ihan ”omanani”. Mummo on sellainen hölösuu eikä tiedä, mitä yksityisyys tarkoittaa, tästä syystä en hänelle kuvia/videoita paljonkaan lähettele koska ne lähtevät levitykseen samantien.
Mitä väliä jos anoppi näyttelee videota vauvasta kavereilleen? En vaan pysty ymmärtämään mitä niin kauheaa siinä on, että pitää oikein kieltää jakamasta videota. En minäkään kaikista anopin toimintatavoista tykkää, mutta joustamalla ne välit pidetään hyvänä. Joustamista puolin ja toisin. Minä otan hänet huomioon kuten omat vanhempani ja saan samaa takaisin itselleni.
Osa näistä jutuista kuulostaa siltä, että anoppi vaan on väärässä teki mitä tahansa.

Et oo koskaan kuullut lapsen oikeudesta yksityisyyteen?
Tyhmyys? Usko tai älä, vanhuus ei aina tuo viisautta sanonnasta huolimatta.

No kyllä silloin väliä, kenelle niitä videoita ja kuvia näytetään. Mun anopin ystäväpiiri koostuu pienen paikkakunnan pahimmista juoruakoista, ja me (mies ja minä) emme halua antaa heille missään muodossa aineistoa käsiteltäväksi. Anoppihan on totuutena esim. kertonut koko paikkakunnalle meidän vilkkaan kuopuksen ADHD:sta (diagnoosin teki ihan itse, neuvolassa ja päiväkodissa eivät ole huolestuneita lapsesta), kertonut mun olevan laiska kun en syötä lapsia (=sormiruokailtiin) jne. Kuvat ja videot olisivat loistavaa ”todistuaineistoa” ilkeämielinen anopin väitteille. Ja ihan on oma vikansa että jää näistä paitsi.

Vertaisin tätä väittämään ”Asiakas on aina oikeassa”.
Vierailija kirjoitti:
Skampäk kirjoitti:
Sokerin tunkeminen on hölmöä.
Vieläkö oudompi tapa on kaikilla isovanhemmilla tunkea ja tarjota mitä vaan ruokaa 10 minuutin välein. Otatteko suklaata, otatteko porkkanoita jne. Pula-ajan mummut ei ole tainnut kuulla happohyökkäyksestä.
Meidän lapset syö 2-4 h välein .
Muutenkin lastenkasvatustaidot.. Ei niitä ole.
Mukavuudenhalua kyllä löytyy. Meillä isovanhemmat ei ole vaihtanut vaippoja kuin kerran pakotettuna. Itse aion auttaa lastenlasten kanssa. Anoppi oli käymässä kun vein koiria ja vauvalle tuli löysit vaippaan.
Vaimo oli sohvalla kovassa kuumeessa ja vatsataudissa. Pokkana sanoi anoppi että vaihda vaipat. Silloin vaimo sanoi että sinä vaihdat.Ei niiden isovanhempien tehtävä olekaan kasvattaa ja hoitaa, vaan ihan teidän vanhempien. Eli joo selkeästi kasvatuksessa kyllä mennyt jotain molemmilla pieleen kun vielä oletatte vanhempienne oman jälkikasvunne hoitavan. Eri asia jos hoitoapua pyydetään, mutta kuten itse kirjoitit, anoppi oli tapahtuma aikaan kylässä, ei siis hälytettynä apuun. Ominpäin hoitaminen on vanhempien varpaille astumista, josta seuraa turhaa kitkaa. Pyydä siis jatkossa reippaasti hoitoapua kun sitä tarvitsette ja anna kyläilyjen olla hellittelyhetkiä.
Mun vanhemmat osaltaan kyllä kasvattavat mun lapsia. Mun lapset on mummulassa lomailemassa muutamia päiviä kerrallaan. Varmasti lapset saavat siellä enempi namia sekä huomiota kuin kotona, mutta heille pidetään myös rajat, noudatetaan melko pitkälle normaalirytmiä ja vaaditaan hyvää käytöstä kuten kotonakin.
Ja kyllä on Urpå mummu, jos ei viitsi lapsenlapselleen vaippaa vaihtaa, kun lapsen äiti on taudin nujertamana sohvan pohjalla ja isä ulkoiluttamassa koiraa.
Nuori äiti ja tuleva äiti joka luet tätä keskustelua,muista että tämä koohaaminen on periaatteellista. Vaikka mitään ei sattuisi niin on periaate että isoäiti, varsinkaan anoppi, ei saa iloita lapsista. Mummun pitää tietää paikkansa eli olla miniän alapuolella, kannattaa käyttää maalaisjärkeä että haluaako omaan perheeseensä nokkimajärjestystä vai rakastavan perheen t. Nelinkertainen Mummu

Mitä tässä yritetään sanoa?

Yksinkertaista. Isoäiti ei edes ole samaa perhettä, joten mitään nokkimajärjestystä ei luonnollisesti ole siellä rakastavassa perheessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuori äiti ja tuleva äiti joka luet tätä keskustelua,muista että tämä koohaaminen on periaatteellista. Vaikka mitään ei sattuisi niin on periaate että isoäiti, varsinkaan anoppi, ei saa iloita lapsista. Mummun pitää tietää paikkansa eli olla miniän alapuolella, kannattaa käyttää maalaisjärkeä että haluaako omaan perheeseensä nokkimajärjestystä vai rakastavan perheen t. Nelinkertainen Mummu
Mitä tässä yritetään sanoa?
Katkeran mummon tilitystä vaan, ei ilmeisesti ole saanut tahtoaan läpi jossain lapsenlapsiin koskevassa asiassa, ja on nyt täällä uhriutumassa.

Vastaan tähän sinun viestiisi. Katkeruus on kuluttavaa, siinä ei kannata velloa vaan pyrkiä toivottuun lopputulokseen. Epäilen että se asia on jäänyt mielestä teillä jotka tänne kirjoittavat ajatuksiaan. Epäilen että se on yksi tai kaksi henkilöä jotka kirjoittavat perätysten näitä mollaavia viestejä mummuista. Koohataan että saadaan muut samalle puolelle ja lapsi on se joka katselee oudosti käyttäytyvää vanhempaa eikä ymmärrä miksei pääse enää isoäidilleen. Minun poikien perheisiin kuuluu myös minä isoäiti, vain yhden kanssa on ollut kireää ja lähetetty sanattomia viestejä. Hänen takiaan, joka on nuori äiti, toivon että tähän keskusteluun tulisi muitakin näkemyksiä kuin koohaamista ja minä minä minää. Joku sanoi hyvin että äiti on itsestään selvä ja kotitöiden tekijä, aina paikalla ja komentaakin, kun mummu on erityistä aikaa ja hemmottelua, läsnäoloa ja yhteisiä retkiä. On siis kuin rahaa pankkiin!! Antakaa tilaa ja antakaa arvoa, ette tule katumaan nuoret äidit. T. Nelinkertainen Mummu

Et sinä kuulu poikiesi perheeseen. Isoäiti on sukulainen, ei perhettä. Tää sinun pitää nyt käsittää. Sinäsinäsinä se olet joka täällä koohaat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isovanhempien tehtävä on hemmotella lapsenlapset pilalle ja saada lapset tottelemattomiksi vanhempia kohtaan hokemalla näille, että kuinka tuhmia vanhemmat ovat kun komentelevat lapsia ja sanomalla näille, että ei lasten tarvitse vanhempia totella.
Samoin nostaa itseään jalustalle ja opettaa lapselle, kuinka sen vanhemmat on tylsiä tiukkiksia ja isovanhempi kaiken salliva/ostava/antava lempisukulainen. ”Äitisi kieltää kaiken hauskan, kyllä mummo olisi sinulle jätskin ostanut”. Meillä mummo puhuu tällaisiä juttuja jo 9kk ikäiselle tyttärelleni, kun sanoin että kesäiset jätskireissut saa unohtaa vielä joksikin aikaa, ei kuulu tuon ikäisen ruokavalioon pehmikset.
En ymmärrä yhtään sitä mentaliteettia että isovanhemman kuuluu saada hemmotella ja vanhempien tehtävä on huolehtia siitä perusarjesta. Minä haluan hemmotella omia lapsiani, minä haluan että mun lapsilla on hyviä muistoja minusta ja isästään, isovanhemmilla on omat lapsensa olleet. Olen todella allerginen sille että sanotaan "kyllä minä annan sitä ja tätä, onkos tylsää kun äiti kieltää". Se on pahanpuhumista, siitä ei ole meidän perheelle mitään hyötyä, isovanhempi tietenkin saa kokea olevansa paras tyyppi.
Vaarin naama venähti kun kerran sanoin hyvin selkeästi että "sinä et puhu meidän lapsille tuollaista". Vai siis pitäisikö se sallia? Miksi?Juuri näin, silkkaa vanhempien mustamaalaamista! Isovanhemmat on omat lapsensa kasvattaneet, jos jokin asia on jäänyt kaivelemaan tms. heidän vanhemmuuden varrella, niin ei minun lapseni ole mikään työväline omien virheiden korjaamiseen. Tottakai minä haluan olla ensimmäisenä viemässä tytärtäni jäätelölle (sitten kun sen aika joskus koittaa :D) ja nähdä hänen ilmeensä jäätelöä maistaessaan ensimmäisenä, isänsä kanssa yhdessä tottakai. Aivan kuten olen halunnut olla läsnä kun ollaan maisteltu ekaa kertaa soseita, käyty ekaa kertaa keinumassa, tytär on istunut ekaa kertaa kauppakärrin kyytiin jne.
Anoppi väitti mua itsekkääksi, kun olen halunnut olla todistamassa lapsen ensimmäisiä kokemuksia, eikä hän saanut olla se, joka on ensimmäisenä vienyt keinuun, antanut kiinteitä tai nähnyt ensiaskeleet. Hänellä kuulemma mummuna on etuoikeus kaikkeen tähän. Itse on lasten ollessa pieniä dumpannut heidät samassa taloudessa asuvalle äidilleen ja mennyt töihin. Ilmeisesti jotain jäänyt kokematta, jota nyt yrittää paikata lastenlapsilla.
Minun anoppi pyysi soittamaan ja kutsumaan hänet paikalle, kun soseita annetaan ekan kerran. Arvaa vaan soitinko.. Mieheni kuvasi kännykälläni tämän ensimaistelun ja näytettiin se sitten mummolle kun tuli meillä käymään, tästäkös mummo möksähti kun ei livenä päässyt tapahtumaan todistamaan :D Pyysi vielä, että lähettäisin videon hänelle, tokaisin vaan että kaikki kuvat/videot ei ole jaettavaksi, osan haluan pitää ihan ”omanani”. Mummo on sellainen hölösuu eikä tiedä, mitä yksityisyys tarkoittaa, tästä syystä en hänelle kuvia/videoita paljonkaan lähettele koska ne lähtevät levitykseen samantien.
Mitä väliä jos anoppi näyttelee videota vauvasta kavereilleen? En vaan pysty ymmärtämään mitä niin kauheaa siinä on, että pitää oikein kieltää jakamasta videota. En minäkään kaikista anopin toimintatavoista tykkää, mutta joustamalla ne välit pidetään hyvänä. Joustamista puolin ja toisin. Minä otan hänet huomioon kuten omat vanhempani ja saan samaa takaisin itselleni.
Osa näistä jutuista kuulostaa siltä, että anoppi vaan on väärässä teki mitä tahansa.
No kyllä silloin väliä, kenelle niitä videoita ja kuvia näytetään. Mun anopin ystäväpiiri koostuu pienen paikkakunnan pahimmista juoruakoista, ja me (mies ja minä) emme halua antaa heille missään muodossa aineistoa käsiteltäväksi. Anoppihan on totuutena esim. kertonut koko paikkakunnalle meidän vilkkaan kuopuksen ADHD:sta (diagnoosin teki ihan itse, neuvolassa ja päiväkodissa eivät ole huolestuneita lapsesta), kertonut mun olevan laiska kun en syötä lapsia (=sormiruokailtiin) jne. Kuvat ja videot olisivat loistavaa ”todistuaineistoa” ilkeämielinen anopin väitteille. Ja ihan on oma vikansa että jää näistä paitsi.
Tiedän tapauksen jossa 2v. tytön isoäiti julkaisu facebookissa videon, jossa tyttö kyykkypissaa pelkkä t-paita päällään nurmikolle, saatesanoilla "mummin rakas kastelee kukkia" tms. Tytön äiti ei ollut ollut julkaissut edes kasvokuvaa tytöstä kertaakaan missään somessa. Kertoo mielestäni siitä miten kertakaikkisen vähä-älyinen voi ihminen olla.
Tapauksessa seurannut riita oli tietenkin kontrollifriikin äidin syytä.
Olisin itse laittanut varmaan välit poikki ja julkaissut mummosta videon jossa tämä on paskalla.
Minulla on ADHD ja söin todellakin lapsena vaikka sokeripalat rasiasta. Ei ollut kasvatuksesta kyse ja molemmat siskoni kyllä osasivat kontrolloida sokerinsyöntiään. Onneksi ei ollut tuputtajamummoja, sain ihan omilla rahoillani ostamilla karkeilla itseni kipeäksi kouluikäisenä.