Lue keskustelun säännöt.
Hoitotäti ihmettelee - 5 v. muuttunut käytös
12.04.2019 |
Mulla on ongelma. Työssäni tapaan silloin tällöin 5 v. ja etenkin viime aikoina on tuntunut, että kaikki ei ole ok. Lapsi ja perhe ovat ihanat ja en halua mitään sanoa, kun pelkään loukkaavani. Toisaalta jos on jotain johon voisi hakea apua niin pitäisi kai sanoa. Mulla on joitakin vuosia hoitokokemusta, mutta olen vielä aika uusi alalla,
-Viime aikoina lapsi on ikään kuin poistunut: katse on sumea, hän on omissa maailmoissaan
-Oikeastaan kaksi vaihdetta, joko hillitöntä puhetta tai sitten mökötystä
-Yllättäen myös agressiivista käytöstä, tönimistä ja pienempien satuttamista
-Laittaa kädet korville herkästi, ei halua kuunnella
-Sanoin ”viisi” lauseessa ja lapsi jähmettyi paikoilleen, oli omissa maailmoissaan ja alkoi laskea viiteen. Jouduin vähän heiluttelemaan käsiäni, että lapsi palasi takaisin
-Vaikuttaa olevan onnellisimmillaan kun puuhaa jotain yksin, lukee, piirtää jne
-Hyvät kielelliset taidot, ymmärtää esim. sukulaissuhteet, käsittää toisten ja omia tunteita, sujuva liikkeissään, pukeutumisessa. Omatoiminen
Onko tämä ihan normaalia tässä kehitysvaiheessa? Osaisko joku auttaa. Ja voinko mä sanoa mitään vanhemmille?
Kommentit (60)
Vierailija kirjoitti:
Eikö teillä ole pomoja tai työnohjausta?
On. En haluaisi nostaa haloota, kun kukaan muu ei tunnu huomaavan mitään. Ja olen vähän polttanut näppejäni, kommentti oli jotain uusista luudista jotka kuvittelevat olevansa niin tehokkaita. Ehdotin siis jotain muutosta rutiineihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koulutettu hoitajs ei kyllä AV:lta kysy yhtään mitään..
Jos kyse olisi mun lapsestani, arvostaisin hoidosta saatua palautetta. Eli kysyisin rohkeasti vanhemmilta, onko perheen elämässä tapahtunut viime aikoina isompia muutoksia.
Voisit ylipäätään ottaa tavaksi - ellei jo ole - keskustella päivän tapahtumista vanhempien kanssa. Ihan positiivista asioista ensin. Siitä pikkuhiljaa voit syventää keskustelua myös näihin ilmitulleisiin asioihin. Yleensä huoli ei ole turha, mutta sitä ei kukaan tiedä, kuinka vakavasta tai normaalista asiasta on kyse. itselle tuli mieleen aivojen lievä sähköinen häiriö. Joillakin lapsilla ilmene epilepsiaa tai muita vastaavia häiriöitä,jotka sitten poistuvat aikanaan.
Työpaikalla ei ilmeisesti ole kokeneempia joiden kanssa puhua tuosta tai elto:a?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos kyse olisi mun lapsestani, arvostaisin hoidosta saatua palautetta. Eli kysyisin rohkeasti vanhemmilta, onko perheen elämässä tapahtunut viime aikoina isompia muutoksia.
Kiva kun vastasit. Mä en haluaisi alkaa kysellä ihan noin suoraan, mutta miltä sinusta vanhempana tuntuisi jos vaikka sanoisin että Matti/Maija on viime aikoina ollut vähän poissaoleva, uppoutuu omiin maailmoihinsa. Noista tönimisistä on annettu palautetta.
Vierailija kirjoitti:
Työpaikalla ei ilmeisesti ole kokeneempia joiden kanssa puhua tuosta tai elto:a?
On. Olen näitä vaihtoehtoja harkinnut, mutta kuten tuossa aikaisemmin kerroin on tullut vähän näpeille ”yli-innokkuudesta”.
Tykkään lasten kanssa työskentelystä, mutta ainakin näissä paikoissa joissa olen ollut tähän saakka törmään tähän että oot suoraan koulun penkiltä -asenteeseen. Olen miettinyt, että jatkaisin opintoja lasten psykologian ja terapian suuntaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Normaali kehitysvaihe. Seuraa rauhassa.
Ehkä lapsella on alkanut uhmaikä tai jännitys tulevasta eskarista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Normaali kehitysvaihe. Seuraa rauhassa.
Kiitos. Lapsella on hyvä sosiaalinen verkosto ymmärtääkseni, muitakin kuin ihan lähiperhe.
Vierailija kirjoitti:
Ehkä lapsella on alkanut uhmaikä tai jännitys tulevasta eskarista.
Totta. Isoja muutoksia tulossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos tapaat vain silloin tällöin, niin vaikea muodostaa kokonaiskuvaa. Varmaankin parempi, jos asiaan ottaisi kantaa joku, joka tapaa lasta säännöllisesti.
Eskariuhma tulossa. On ihan normaalia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meidän ennen niin lempeä ja rauhallinen tyttömme (5 v.) karjaisi tässä yhtenä iltana, että "sää et oo mun pomo", kun pyysin kolmatta kertaa häntä lopettelemaan leikkiä ja rupeamaan hammaspesupuuhiin. Ihan hän itsekin hätkähti ja alkoi nauraa. Nauroin minäkin ja käskin miettiä uudemman kerran asiaa. Mutta oletan siis, ettei hän ole mitenkään yhtäkkiä mennyt päästään vialle vaan on nytkähtänyt eteenpäin jossain kehitysvaiheessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työpaikalla ei ilmeisesti ole kokeneempia joiden kanssa puhua tuosta tai elto:a?
On. Olen näitä vaihtoehtoja harkinnut, mutta kuten tuossa aikaisemmin kerroin on tullut vähän näpeille ”yli-innokkuudesta”.
Tykkään lasten kanssa työskentelystä, mutta ainakin näissä paikoissa joissa olen ollut tähän saakka törmään tähän että oot suoraan koulun penkiltä -asenteeseen. Olen miettinyt, että jatkaisin opintoja lasten psykologian ja terapian suuntaan.
Ei kannata, kun sulla ei sellaista ymmärrystä näytä luonnostaan yhtään olevan.
Nyt on jotain mätää teidän työyhteisössä kun et pysty asiaa ottamaan puheeksi. Mutta yleensä jos mä olen huomannut jotain niin kyllä ne muutkin on huomannut ne samat asiat. Eli joko sä vaan kuvittelet että lapsella menee huonosti tai sitten kukaan teidän työporukassa ei uskalla avata suutansa.
Vierailija kirjoitti:
Jos tapaat vain silloin tällöin, niin vaikea muodostaa kokonaiskuvaa. Varmaankin parempi, jos asiaan ottaisi kantaa joku, joka tapaa lasta säännöllisesti.
Avaan vähän enemmän. Lapsi on monella tapaa hyvin etevä, varmaan ihan lahjakas. Ihmiset jotka tapaavat häntä säännöllisesti puhuvat vain näistä hyvistä ominaisuuksista: keskittymisestä johonkin kirjaan (saattaa tutkia kuvaa pitkän aikaa), sanavarastosta, mun mielestä ehkä pikkuvanhastakin käyttäytymisestä. Tuntuu, että he eivät näe kuin tämän yhden puolen. Ja ehkä se onkin se oikea ja ainoa.
Mulla hälytyskelloja soittelevat kirjan kuvaan uppoutuminen, nopea puhe välittämättä siitä kuunteleeko kukaan. Nämä pistin jo aikaisemmin merkille, mutta nyt on tullut uutena ”space out”, omaan maailmaan uppoutuminen/katoaminen.
Vierailija kirjoitti:
Nyt on jotain mätää teidän työyhteisössä kun et pysty asiaa ottamaan puheeksi. Mutta yleensä jos mä olen huomannut jotain niin kyllä ne muutkin on huomannut ne samat asiat. Eli joko sä vaan kuvittelet että lapsella menee huonosti tai sitten kukaan teidän työporukassa ei uskalla avata suutansa.
Kyllä työporukka tavallaan on ihan ok, koulutettuja ja fiksuja ihmisiä. Mulla taitaa itselläni olla se suurin ongelma ja kun en ole vakkari niin katselen asioita enemmän ulkopuolisena. Ikää ja kokemusta sen verran vähän, että hankala ottaa puheeksi ihmisten kanssa jotka ovat työtä tehneet seitsemän kahdeksankin kertaa pidemmän ajan ja joilla on omia lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos tapaat vain silloin tällöin, niin vaikea muodostaa kokonaiskuvaa. Varmaankin parempi, jos asiaan ottaisi kantaa joku, joka tapaa lasta säännöllisesti.
Avaan vähän enemmän. Lapsi on monella tapaa hyvin etevä, varmaan ihan lahjakas. Ihmiset jotka tapaavat häntä säännöllisesti puhuvat vain näistä hyvistä ominaisuuksista: keskittymisestä johonkin kirjaan (saattaa tutkia kuvaa pitkän aikaa), sanavarastosta, mun mielestä ehkä pikkuvanhastakin käyttäytymisestä. Tuntuu, että he eivät näe kuin tämän yhden puolen. Ja ehkä se onkin se oikea ja ainoa.
Mulla hälytyskelloja soittelevat kirjan kuvaan uppoutuminen, nopea puhe välittämättä siitä kuunteleeko kukaan. Nämä pistin jo aikaisemmin merkille, mutta nyt on tullut uutena ”space out”, omaan maailmaan uppoutuminen/katoaminen.
Ihan normaalia monille lapsille.
Voi luoja...
Eikö teillä ole pomoja tai työnohjausta?