Lue keskustelun säännöt.
Lapset pienellä ikäerolla, mikä on ollut rankinta?
10.04.2019 |
Hei te, joilla on lapsia pienellä ikäerolla. Montako lasta teillä on ja minkä ikäisiä ovat nyt?
Meillä vauva 6 kk ja haluttaisiin tosi mielellämme vielä toinen lapsi. Minulla eli äidillä on kuitenkin ikää jo 36, joten kovin pitkää ikäeroa ei ehdi odottelemaan, koska hedelmällisyys laskee koko ajan. Olemme jaksaneet vauvan kanssa tosi hyvin ja nyt tuntuu, että toinen vauva olisi tervetullut koska vain. Vauva on tuonut elämäämme paljon iloa, ja kaikki on ollut paljon helpompaa kuin etukäteen pelkäsin, vaikka tietty väsyneitäkin ollaan välillä.
Mutta onko tässä sellaista, mitä en osaa ottaa huomioon? Onko kahden pienen kanssa todella paljon rankempaa kuin yhden kanssa olemisesta voisi päätellä? Mitkä asiat ovat olleet kaikkein rankimpia kahden lapsen kanssa ollessa?
Kommentit (44)
Ikäeroa kahden ekan välillä 1v 10kk ja kahden seuraavan 3,5v. Itse pidän ideaalina vähintään 3v ikäeroa.
Rankinta pienessä ikäerossa oli se ettei pystynyt vastaamaan vanhemman (vielä oikeasti pienen) lapsen tarpeisiin kuten olisi pitänyt, koska vauva vaati omansa. Eli se oma riittämättömyyden tunne. Liian helposti esikoista piti isona ja odotti asioita (ihan käytännön pakostakin), vaikka toinen oli vasta 2v.
Lapsen kehityksen osalta se yksi vuosi tekee paljon. 3v on ihan eri kehitysasteella kuin 2v ja vanhemman ajankäytön osalta vauvan hoitaminen onnistuu paremmin.
Mitä joku mainitsi lasten leikkimisestä keskenään, niin taaperona ja leikki-ikäisenä tuntui että meillä nuo kaksi ensimmäistä leikkivät enemmän, kun ikäero oli pieni. Mutta hitusen myöhemmällä iällä keskimmäinen ja nuorin ovat olleet paljon läheisempiä ikäerosta huolimatta. Ovat sitä edelleen, vaikka ovat jo 18v ja 14v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lasten luonteet myös vaikuttavat paljon arjen sujumiseen. Yhden tuttavaperheen 5v oli aivan supermustasukkainen vauvan syntymästä ja teki kaikkensa saadakseen huomiota jatkuvasti. Joku 2v on kuitenkin aika helposti harhautettavissa pois ikävistä tunteista ja sen ikäinen unohtaa yleensä nopeasti mistä suuttui.
No, kyllä pärjää kun päättää että pärjää.
Olemme täysin tukiverkottomia eli esim kummatkaan isovanhemmat ei ole lainkaan perheemme elämässä mukana, emmekä ole saaneet hoitoapua koskaan mistään.
Ekat kolme lasta saatiin neljässä vuodessa eli kaikilla ikäero n. 1v8kk edelliseen nähden. Sitten välissä ”huilattiin” viisi vuotta, ja tehtiin toinen sarja eli kaksi lasta joille tuli tasan 2v ikäeroa.
Aina on jaksettu, selvitty ja pärjätty ja viisi lasta on hoidettu itse ilman apuja. Ei ongelmaa kun päättää että pärjää ja päättää ettei kitise/surkuttele.
Ainoot hetket milloin joku suututti oli ne kun naapurin tukiverkollinen äiti (joka sai isovanhrmpien apua 5-7 krt VIIKOSSA) tuli valittamaan miten HÄNEN elämä on rankkaa ja hän pääsee vain neljästi vuodessa kahdenkeskiselle matkalle miehensä kanssa :D
Meillä nyt ei niin kovin pientä ikäeroa ole mutta esikoisen kehitysviiveen ja adhd: (joista ei tuolloin vielä tiedetty) takia lasten ikäero tuntui pienemmältä. Ekalla ja tokalla oli ikäeroa tasan 3 vuotta. Tokalla ja kolmannella 2.4 vuotta. Siinä oli kolme alle 6-vuotiasta joista esikoinen erityislapsi. Oli aivan hel**tin rankkaa. En tajua miten olen edes selvinnyt tuosta! Esikoinen valvotti ekat kaksi vuotta mutta oli onneksi silloin ainokainen.
Kun nuo kolme oli pieniä niin elin jatkuvassa univajeessa. Leikkipuistossa en istunut koskaan vaan juoksin esikoisen perässä kun juoksi päättömänä ulos puistosta ja muut vaat huomiota samalla. Meillä oli aina sotkuinen koti kun ei riittänyt voimat enää siivoamiseen. Lapset tappeli keskenään koko ajan. Myöhemmin vielä keskimmäisellä todettiin autismi (onneksi hyvätasoinen) ja siinä oli lisänä kuntoutuksiin kuskaamista esikoisen ja seuraavan osalta.
Toki oma tilanteeni oli vamaan tavallista rankempi eli ei ehkä kovin vertailukelpoinen muttei sitä koskaan tiedä minkälainen lapsi sieltä tulee.
Nyt tuo kolmikko on jo kasvanut isoksi ja noista kaksi vanhinta on jo teinejä. Kuntoutukset purreet hyvin ja meidän vanhempien pitkäjänteisyys ja fiksuja lapsia kaikki kolme. Esikoisella on tiputettu diagnooseja pois ja jäljellä pelkkä add. Nyt on todella helppoa. Lapset viettää keskenään paljon aikaa yhdessä ja auttaa minua kotitöissä ja kokkailuissa oma-aloitteisesti.
Meille tuli vielä neljäs lapsi joka täyttää syksyllä 2-vuotta. Kyllä tämän yhden rauhallisen lapsen kanssa on ollut todella helppoa! Toki minulla ja miehellä on tuo isompien lasten sisaruskatras tuossa innokkaana hoito-apuna.
Ikinä en "toista" lasta tähän tekisi enää. Aikaa on antaa tuolle pienelle ihan eri tavalla kuin jos siinä pyörisi vielä toinen pieni ympärillä tai olisi tarvitseva vauva! Silloin olisin täysin sidoksissa siihen vauvaan ja taapero jäisi vaille huomiota väkisinkin. Ja se stressi! Kaikki siirtymät, nukkumiset, ruokailut.. Apua 🙈
Mutta on nuo sisarukset rikkaus! Kaikilla on hyvät välit ja tiiviit suhteet. On seuraa toisistaan ja lomat on erilaisia kun on enemmän lapsia. He ovat vain hetken pieniä. Se muutama vuosi menee äkkiä ja toki sen jaksaa, onhan he omia lapsiasi ja se on sitä sinun arkea. Vasta jälkeen päin sen tajuaa että huh, olipa urakka 😅